Kun tätä sijaintia tarkastellaan ihmisten lukuisuudella neliökilometriä kohden niin kuin perinteisesti on tehty, ruuhka-Suomi sijoittuu pääkaupunkiseudulle ja Etelä-Suomen muiden suurten kaupunkien (Turku, Tampere, Lahti) ympäristöön.
Mutta jos ihmisten määrä suhteutetaan alueen taloudelliseen kantokykyyn, ruuhka-Suomi onkin Itä- ja Pohjois-Suomessa kuten Kainuussa ja Lapissa. Näillä alueilla asuu vähän ihmisiä neliökilometriä kohden, mutta paljon suhteessa alueen taloudelliseen kykyyn elättää tällainen väestöpohja.
Aikoinaan puukkojunkkarikauden rikollisuuden syntyessä Pohjanmaalle, kyse oli samasta ilmiöstä eli liikaväestöstä tietylla alueella. Nykyisin sairastavuus, huono-osaisuus, työttömyys ja väkivaltarikollisuus on suhteellisesti yleisintä Itä- ja Pohjois-Suomessa. Nämä ovat tilastollisia faktoja.
Suomen puolueista Kepu on haluton puuttamaan tähän liikaväestöongelmaan. Se päin vastoin on halukas tunkemaan lisää väkeä sellaisille seuduille, jos menestymismahdollisuudet esim. työllistymisen kautta ovat kehnot. Kepu lisää ja ylläpitää tällä tavoin ihmisten pahoinvointia. Hallituspuolueet ovat edes yrittämässä jonkinlaista ratkaisua tällaisiinkin ongelmiin kuntauudistuksella. Selvää on, että hallituksen kaavailut ovat vielä täysin riittämättömiä, vaikka oikeasuuntaisia ovatkin. Siten kun Suomessa päästään paljon taloudellisia hukkaresursseja kuluttavasta haja-asutuksesta, ollaan paremmassa tilanteessa.
Maalla on mukavaa, mutta pelkällä mukavuudella ei valitettavasti elä.
Missä on ruuhka-Suomi?
3
257
Vastaukset
- Faktapankkiiri
Kaikkein suurin muiden niskaan valuva kantokyky on Helsingissä.
- Kuolleet kepu-alueet
Läpeensä harvaan asutussa maassa, jossa on yksi keskisuuri kaupunki yritetään käyttää "ruuhka-Suomen" leimakirvestä. Tosiasia on, että väkeä ja tekemistä on harvassa kaikkialla. Pysähtyneisyyden aikaa mittaavilla ja kuolevilla kepu-alueilla tietysti mikä hyvänsä ihmisen tapaaminen ja työnteko näyttää tietisti "ruuhkalta", kun sitä katsoo tukiaispusikosta.
Mielipidepankin määritelmä ruuhka-alueesta taloudellisen kantokyvn perusteella on jo analyyttisempi. Todellakin tukiasluukuilla on joutavaa ruuhkaa, jonka soisi lopulta purkautuvan terveeseen muuttoliikkeeseen ja tuottavaan työntekoon elinkelpoisissa ympäristöissä.
Suomessa tulee ymmärtää, että tappioita "maatalous"harrastuksillaan tahkkoavat suurmaanomistajat ovat tuottamatonta liikaväestöä, jonka elikeino katosi lopullisesti tukiaispusikkoon innovaatioiden ja markkinakosketuksen kadottua. - Parasiittien paikka
Suomen vientitulot, taloutemme selkäranka, syntyy metsä-, metalli ja elektroniikkateollisuuden tuotteista: Noista viimeksi mainuttu on lyhyen kukoistuskauden jälkeen häviämässä maastamme, viimeksi Nokia ilmoitti Salon tehtaiden alasajosta.
Uutena vahvana vientituloja tuovana perusteollisuuden alana on nousussa kaivostoiminta.
Kaikki nuo vahvat vientialamme pohjaavat maaseutuun. Metsäteollisuuden raaka-aine kasvaa metsissämme ja puu jalostetaan ympäri maata sijaitsevissa teollisuuslaitoksissa ja sahoissa. Metalliteollisuutemme vahvoja keskittymiä on Jyväskylässä (Metso), Raahessa, Torniossa jne. Kaivoksia pyntyy Lappiin ja Kainuuseen.
Taloutemme tulopuoli, vientiin menevä tuotanto, siis tehdään muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseutu kuluttaa sen mitä muussa maassa tuotetaan. Ilman muun maan panosta ei pääkaupunkiseutuakaan sellaisena kuin se nyt on olisi.
Kun muu maa tuottaa enemmän kuin kuluttaa, saa pääkaupunkiseutukin omansa ja pystyy elättämään mm. valtion viroissa loisivia elättejä ja muita yhteiskunnan parasiitteja joiden keskittymä pääkaupunkiseutu on. Varsinainen parasiittien paratiisi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591184Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11850Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83613Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45542Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501