Jalka leikkaus yms. pieni muotoisempi

Haluaisin kuulla muiden kokemuksia leikkauksista esim. onko leikkaus onnistunut ja itse toimenpide mennyt hyvin.
Oma jalkaleikkaukseni ei sujunut oikein suunnitelman mukaan. Minut oli tarkoitus leikata puudutuksessa muta jotenkin se ei onnistunut ja tunsin kaiken mitä minulle oltiin tekemässä. Vaikka tästä minun leikkauksestani on jo yli puoli vuotta ahdistaa toimenpiteen ajatus minua vieläkin.....
270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yleensähän lääkärit kyselee ahkerasti tuntuuko kipua. Ainakin minä olen sellaisissa operaatioissa jossa on tehty jotain puudutettuna älähtänyt heti jos on tuntunut jotain ja puudutetta on lisätty.

Äänestä

Puudutus ei aina onnistu. Minua ruvettiin operoimaan, vaikka en ollut puutunut. Kun lääkäri alkoi leikata, olin huutanut jotain, jonka jälkeen nukuttivat (itse en muista tästä mitään, en myöskään mitään kiputuntemusta). Sanoin moneen kertaan, että en ole puutunut, mutta minua ei uskottu.

Kerroitko toimenpiteen aikana, että tunnet kaiken? Miksi ei tehty mitään? Olet varmaan tehnyt asiasta vähintään kirjallisen muistutuksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Trauma- kirjoitti:

Haluaisin kuulla muiden kokemuksia leikkauksista esim. onko leikkaus onnistunut ja itse toimenpide mennyt hyvin.
Oma jalkaleikkaukseni ei sujunut oikein suunnitelman mukaan. Minut oli tarkoitus leikata puudutuksessa muta jotenkin se ei onnistunut ja tunsin kaiken mitä minulle oltiin tekemässä. Vaikka tästä minun leikkauksestani on jo yli puoli vuotta ahdistaa toimenpiteen ajatus minua vieläkin.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu