Jo pikkulapsena tunsin että olen erilainen, yksinäinen, kenenkään kanssa ei natsannut, en päässyt samalle ajatuksenkululle toisten kanssa. Lapsena oli suht helppoa pienessä koulussa kun vain leikittiin, mutta silloinkin oli jo omat tietyt piirteet mitä kaikissa penskoissa esiintyi ja joita minä en pystynyt sisäistämään. En pysty selittämään mitä ne piirteet ovat. Ehkä se on osa ihmisten sosiaalista kasvua, ja jos ei ymmärrä sitä ajoissa, jää ulkopuolelle.
Missä välissä menin vikaan? Missä kohtaan kehitystäni geenini ja atomini päättivät, että tehdäänpä tästä yhdestä sittenkin mutantti joka ei löydä paikkaansa ja jolle kaikki on merkityksetöntä ja vaikeaa. Jostain syystä en ole täysin yhteiskunnan ulkopuolella, olen aina opiskellut rimaa hipoen ja olen jopa työssä nyt jonkin aikaa, mutta minulla ei ole ulkopuolista elämää. Olen YKSIN. Olen liian herkkä kaikelle. Pelkään tulla torjutuksi. Kammoan tulla huomatuksi. Pahinta on että väitän itseäni kyyniseksi vaikka oikeasti kaikki merkkaa minulle liikaa, rusentaa. Kun vertaa itseään ja avaruutta, niin saa käsityksen miltä minusta tuntuu. Tuntuu että kaikki tämä paksusuolen kiertokulku mitä elämä yhteiskunnassa on, on niin mer-ki-tyk-se-tön-tä. Ihmisten puuhat. Tämä minun vuodatukseni. Ajatus, että olisin samassa työssä kymmenen vuotta mitä teen nyt, on järkyttävä ja kuitenkin torun itseäni heti, sillä on siunaus jos on töitä. Mutta...
Minulla oli jo lapsena aavistus, että jahas, mitä hemmettiä tästäkin tulee.
Missä välissä menin vikaan? Missä kohtaan kehitystäni geenini ja atomini päättivät, että tehdäänpä tästä yhdestä sittenkin mutantti joka ei löydä paikkaansa ja jolle kaikki on merkityksetöntä ja vaikeaa. Jostain syystä en ole täysin yhteiskunnan ulkopuolella, olen aina opiskellut rimaa hipoen ja olen jopa työssä nyt jonkin aikaa, mutta minulla ei ole ulkopuolista elämää. Olen YKSIN. Olen liian herkkä kaikelle. Pelkään tulla torjutuksi. Kammoan tulla huomatuksi. Pahinta on että väitän itseäni kyyniseksi vaikka oikeasti kaikki merkkaa minulle liikaa, rusentaa. Kun vertaa itseään ja avaruutta, niin saa käsityksen miltä minusta tuntuu. Tuntuu että kaikki tämä paksusuolen kiertokulku mitä elämä yhteiskunnassa on, on niin mer-ki-tyk-se-tön-tä. Ihmisten puuhat. Tämä minun vuodatukseni. Ajatus, että olisin samassa työssä kymmenen vuotta mitä teen nyt, on järkyttävä ja kuitenkin torun itseäni heti, sillä on siunaus jos on töitä. Mutta...
Minulla oli jo lapsena aavistus, että jahas, mitä hemmettiä tästäkin tulee.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.