Open mielestä adhd, vanhempien mielestä ei

Koita muistuttaa opea ainakin siitä ettei opettajilla ole diagnosointioikeutta. Psykologikaan ei voi diagnosoida lapseltasi adhd:ta. Diagnoosin voi antaa vain lääkäri.

Luultavasti psykologi tapaa sekä lapsen, että vanhemmat ja kuulee miksi opettaja on sitä mieltä kuin on. Jos psykologi katsoo, että olisi aiheellista tutkia lisää (=epäilee adhd:ta), saatte lähettiin niihin oikeihin tutkimuksiin. Diagnoosia tuskin sieltäkään tulee ensikäynnillä.

Älä huoli, ei se pelkkä opettajan mieleipide vaikuta asiassa mitenkään. JOS psykologi katsoo, että tutkimukset olisi syytä aloittaa, teitä haastatellaan moneen otteeseen, teette omat arvioinnit lapsesta, lääkäri tekee omat arviointinsa jne. Kerätään kouludataa, eli katsotaan vanhoja kokeita ja kysellään lapseltakin miten hän kokee koulun ja oppimisen jne. Se opettajan arvio on lopulta vain pieni asia kokonaisuudessa.

Kait lapsen sitten testaa _neuropsykologi_??!!

Ja ei psykologi voi antaa mitään diagnoosia (ellei nyt sitten satu olemaan koulutukseltaan myöskin lääkäri)

itse olen adhd lapsen äitinä sitä mieltä, ettei se diagnosi pahaa tee, jos ongelmai asian tiimoilta on....

Oma lapseni sanoi, että elämä selkeytyi todella paljon, kun hän sai diagnoosin. On saanut apua sen jälkeen ja asiat sujuvat joka paikassa paljon paremmin.

Meillä diagnoosin saaminen kesti todella kauan, koska psykologi oli sitä mieltä, ettei ongelmaa ole. Ja minä erittäin helpottuneena takerruin 6 vuotta psykologin mielipiteeseen, että minun LAPSESSANI EI OLE MITÄÄN VIKAA! Minun lapseni kun pystyy toimimaan kahden kesken aikuisen kanssa todella täydellisesti. Mutta luokkatilanteessa ja harrastuksissa pukuhuone tilanteissa sitten ongelmia olikin vaikka kuinka paljon...

Lopulta tajusin itse, että lapseni psyyke ei kestä sitä, että hän ei pärjää missään. ja että minun pitää tehdä asialle jotain. Ensimmäinen askel avun saantiin oli se, että tunnustin itselleni, että on ongelmia. Ja huom. minun lapseni adhd ei todellakaan ole aivan vaikeimmasta päästä, hän pystyy sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä oppimisongelmia ei ole.

Ja kun ne paperit itse rukssasin, niin vertasin lastani aivan suoraan pariin samanikäiseen tuttuun lapseen, joilla ei ole joka paiakssa ongelmia. Ja alkoihan siinä olla sitten jo ruksia tarpeeksi vaikka mihin....

Nyt, kun tilanne on jo paljon tasoittunut, koulussa ja harjoituksissa menee paremmin, niin olen erittäin helpottunut. Mutta tiedän, että muutama seuraava vuosi minun pitää vielä olla todella skarppina ja seurata kaikkea mahdollsita lapseni tiimoilta. Totuus on, että nämä vilkkaat pojat joutuvat vaikka mihin ongelmiin todella helposti. Jo kuolleisuus on paljon korkeammalla kuin rauhallisilla lapsilla, joilla ei ole adhd:tä.

Itse poikani sanoi, että jos hänellä joskus on lapsia, niin ne testataan jo vauvana (mikä ei tietenkään ole mahdollista), jotta eivät joudu kärsimään montaa vuotta vaikeista tilanteista jne. Tuo lapsen kommentti kertoo minusta todella paljon.