Laitan tämän tännekin ,koska ilmeisesti meni väärään paikkaan. Pahoittelus amatöörin puuhastelusta.
Miettiikö muut koskaan, miten valinnat vaikuttavat elämäämme? Kuinka joku yksittäinen päätös seuraa mukanamme ja aiheuttaa ongelmia tulevaisuudessa?? vai olenko yksin ajatusteni kanssa!!
Kun elämä kohtelee meitä ikävästi ja vuosien stressi pitää unettomuuden jokapäiväisenä ongelmana tuoden rajoittuneisuutta yhteiskuntakelpoisuuteen ja nakertaen minäkuvaasi, mietitkö koskaan oletko enempi hyvä vai paha ihminen?
En tiedä miksi tänne kirjoitin? Ehkä siksi että joku toinen saa voimaa kirjoituksestani ja ehkä minä itsekin saan purkaa sydäntäni, kun kuuntelijaa ei ole silloin kuin sitä eniten tarvitsisi..
Miltä tuntuisi menettää kaikki mitä elämässä rakastaa, kaikki mitä on saavuttanut , niin ihmissuhteissa kuin mammonassakin ja joutua yhteiskunnassa b-luokan kansalaiseksi, jota pompotellaan paikasta toiseen ja jonka on pakko vain kärvistellä eteenpäin.. Voin kertoa että ei ole perseempää kuin tämä. Alat pelätä ihmissuhteita , koska jokainen menetys on lähempänä kuin arvaatkaan, pelkäät tuottavasi pettymyksen ihmisille jotka luottivat sinuun.
Huumori on se asia mikä saa jaksamaan, joskus ihmiset ei ymmärrä sinua eikä huumoriasi, joskaan eivät välttämättä ole kokeneet suurempaa menetystä kuin napanuoransa katkeamien synnytyksen yhteydessä, tai toisin sanoen eihän se ole ollut silloinkaan sinun hallussasi, eikä oma menetyksesi. Tämän jälkeen meistä tulee niitä keitä me olemme, saamme äidin maidossa elämän tarkoituksen ja osasta meistä tulee voittajia, toisia taas elämä potkii pahemmin kuin toisia?? Mietitkö kumpaan kuulut?
Arvostan itse henkilökohtaisesti paljon ihmisiä , jotka ovat kokeneet jotain ikävää, ikävää siinä mielessä ,että he osaavat arvostaa kaiken tämän jälkeen hyviäkin asioita. Kunnes me se taas unohdetaan.. Kuinka monesti jätimme sanomatta jotain hyvää ja kannustavaa toiselle, kuin taas moitimme tai syytimme toista jostain olemattomasta?? tähän voin itsekin yhtyä, tosin näinä hetkinä sitä tulee oltua liian avoimesti ihastunut tai vihastunut.. Se sanoma joskus pelottaa kun kertoo mitä ajattelee..
Ne joilla ei ole rikkauksia joihin turvautua , voivat vain haaveilla menneisyydestä osana tulevaisuutta , kuten minäkin joskus sorrun tekemään. Se että menettää kaiken ei tarkoita että kaikki menetykset ovat johtuneet tekemistäsi valinnoita.. Osittain näin kuitenkin varmasti on mutta eikö silloin riittäisi vähempikin kuritus ja kärsimys ,eikö se kokemus kaiken mammonan ja ihmissuhteiden menettämisen lisäksi suuri häpeä tuottamastaan pettymyksestä muille ihmisille ole tarpeeksi kova hinta. Ei se ole, paljon pahempaa on tulossa.
Puhuminen ja kirjoittaminen on tulkintaa omasta sydämestään, se toisinaan auttaa ja toisinaan saa muistot pintaan, enemmän kuitenkin se auttaa.. Ei ihminen pelkästään sääliä kirjoituksillaan halua , vain oikeasti pyytää apua ja tukea pärjätäkseen. Miten sitten kun se tuki ja verkosto puuttuu, tai ihmiset , jotka ovat ennen tukeneet sinua , eivätkä enään tue tai kääntävät selkänsä.. Ihminen on julma ja vain tavoitellakseen omaa etuaan, sen minäkin olen huomannut , niin oma kuin muidenkin toiminnassa.
Jatkuu.....
Miettiikö muut koskaan, miten valinnat vaikuttavat elämäämme? Kuinka joku yksittäinen päätös seuraa mukanamme ja aiheuttaa ongelmia tulevaisuudessa?? vai olenko yksin ajatusteni kanssa!!
Kun elämä kohtelee meitä ikävästi ja vuosien stressi pitää unettomuuden jokapäiväisenä ongelmana tuoden rajoittuneisuutta yhteiskuntakelpoisuuteen ja nakertaen minäkuvaasi, mietitkö koskaan oletko enempi hyvä vai paha ihminen?
En tiedä miksi tänne kirjoitin? Ehkä siksi että joku toinen saa voimaa kirjoituksestani ja ehkä minä itsekin saan purkaa sydäntäni, kun kuuntelijaa ei ole silloin kuin sitä eniten tarvitsisi..
Miltä tuntuisi menettää kaikki mitä elämässä rakastaa, kaikki mitä on saavuttanut , niin ihmissuhteissa kuin mammonassakin ja joutua yhteiskunnassa b-luokan kansalaiseksi, jota pompotellaan paikasta toiseen ja jonka on pakko vain kärvistellä eteenpäin.. Voin kertoa että ei ole perseempää kuin tämä. Alat pelätä ihmissuhteita , koska jokainen menetys on lähempänä kuin arvaatkaan, pelkäät tuottavasi pettymyksen ihmisille jotka luottivat sinuun.
Huumori on se asia mikä saa jaksamaan, joskus ihmiset ei ymmärrä sinua eikä huumoriasi, joskaan eivät välttämättä ole kokeneet suurempaa menetystä kuin napanuoransa katkeamien synnytyksen yhteydessä, tai toisin sanoen eihän se ole ollut silloinkaan sinun hallussasi, eikä oma menetyksesi. Tämän jälkeen meistä tulee niitä keitä me olemme, saamme äidin maidossa elämän tarkoituksen ja osasta meistä tulee voittajia, toisia taas elämä potkii pahemmin kuin toisia?? Mietitkö kumpaan kuulut?
Arvostan itse henkilökohtaisesti paljon ihmisiä , jotka ovat kokeneet jotain ikävää, ikävää siinä mielessä ,että he osaavat arvostaa kaiken tämän jälkeen hyviäkin asioita. Kunnes me se taas unohdetaan.. Kuinka monesti jätimme sanomatta jotain hyvää ja kannustavaa toiselle, kuin taas moitimme tai syytimme toista jostain olemattomasta?? tähän voin itsekin yhtyä, tosin näinä hetkinä sitä tulee oltua liian avoimesti ihastunut tai vihastunut.. Se sanoma joskus pelottaa kun kertoo mitä ajattelee..
Ne joilla ei ole rikkauksia joihin turvautua , voivat vain haaveilla menneisyydestä osana tulevaisuutta , kuten minäkin joskus sorrun tekemään. Se että menettää kaiken ei tarkoita että kaikki menetykset ovat johtuneet tekemistäsi valinnoita.. Osittain näin kuitenkin varmasti on mutta eikö silloin riittäisi vähempikin kuritus ja kärsimys ,eikö se kokemus kaiken mammonan ja ihmissuhteiden menettämisen lisäksi suuri häpeä tuottamastaan pettymyksestä muille ihmisille ole tarpeeksi kova hinta. Ei se ole, paljon pahempaa on tulossa.
Puhuminen ja kirjoittaminen on tulkintaa omasta sydämestään, se toisinaan auttaa ja toisinaan saa muistot pintaan, enemmän kuitenkin se auttaa.. Ei ihminen pelkästään sääliä kirjoituksillaan halua , vain oikeasti pyytää apua ja tukea pärjätäkseen. Miten sitten kun se tuki ja verkosto puuttuu, tai ihmiset , jotka ovat ennen tukeneet sinua , eivätkä enään tue tai kääntävät selkänsä.. Ihminen on julma ja vain tavoitellakseen omaa etuaan, sen minäkin olen huomannut , niin oma kuin muidenkin toiminnassa.
Jatkuu.....
Vastaukset 6
Vanhimmat
Uskon pohjiltaan siihen , että kun autat ihmisiä niin sinua autetaan, tämä on rehellisesti tänä päivänä paskapuhetta, sinua käytettään hyväksi niin kauan kuin sinusta on jollekin toiselle hyötyä, vai onko tässäkin syy tekemääsi päätöksen, keiden kanssa olet alkanut kaveeraamaan??. En näin halua uskoa, mutta joku karma siinä on että vuosia kestänyt epäonni jatkossakin jatkuu, vai teemmekö aina uudestaan ja uudestaan samat tyhmät virheet?.
Jokainen joka on kokenut elämässään suurempia menetyksiä , oppii arvostamaan niitä pieniä asioita , jotka ovat hyvin. Mitä jos asioita ei ole , mitkä ovat hyvin, mitä jos kaikki tuntuu menevän pyllylleen ja jokainen pienikin vastoinkäyminen tuntuu voittamattomalta.. Näiden asioiden parissa tulee päivittäin pähkäiltyä, silti sitä löytää itsensä auttamassa pyyteettömästi toisia ihmisiä ja uskoo toisenkin auttavan sinua.
Kun apua on helppo tarjota ,se ei tarkoita sitä että sitä on helppo pyytää.. Olen huomannut sen miehenä, kuinka helppo on naisten kanssa jutella vaikesta asioista, palon helpompaa kuin miesten ja kertoa myös ongelmistaan.. Kun on avoin , uskaltaa näyttää tunteensa , niin vihan kuin rakkauden ja rohkenee itkeä, saa paljon aikaan myös hämmästystä. Luottamus on iso asia kaikessa ja ikävien asioiden puhuminen on joskus hankalaa, miltei mahdotonta, ellei luottamusta ole, entä kun ihminen toisensa jälkeen poistuu elämästäsi, koska kertomasi saa aikaan tuskaa ja epätoivontunnetta toisessakin ihmisessä.. Kun joku osaisikin kysyä juuri silloin kun se asia on mielessä ja kaipaa rohkaisua..
Väitänkin ,että jos maahamme palkattaisiin 1000ihmistä, jotka vain juttelevat ja tapaisivat niin vanhuksia kuin nuoriakin niin toreilla kuin vastaanotoillakin, niin maassamme olisi seuraavien vuosien aikana paljon terveellisemmät kansalaiset, yhteiskunta säästäisi veroeuroja ja ehkä kreikkakin saisi paremmat takuut??.
Uskon myös että sairastavat ihmiset vähentyisivät sairaaloista ja jopa siinä määrin ettei meillä lisää tohtoreita koulutettaisi tätä nykyistä tahtia vain keskityttäisiin lääkkeiden ja siasta ihmisiin ja heidän tuntemuksiinsa. On vain toinen ihminen joka pysty ymmärtämään toista ihmistä ja monesti vain kuunteleminen on se juttu, mikä saa mielen rauhoittumaan ja sitä taitoa ei voi oppia koulusta , vaan se on harvoilla ihmisillä verenlahjana ja sen oppii kokemusten myötä.
Puhuminen ei poista ongelmia, se on tosi, se ei myöskään maksa sinun laskujasi, kuten ei myöskään minun. Minulle se tosin on keino purkaa itseäni ja puhumalla voi myös selvitä monia muita ongelmia, ennen kuin ne kasvavat ylitsepääsemättömiksi.. Oma vikani on myös näiden ongelmien käsittely ja voimattomuuden tunne niiden keskellä.
Kun ajatukset ovat synkät ja mieli maassa, ei silloin paljoa jaksa lässytyksiä kuunnella, ei siinä paljon kannustukset korkeasti koulutetulta kiinnosta, mutta joskus ihminen joka on kokenut vastaavaa, voi pelastaa vain uskaltamalla repiä oman helvetin auki ja kertoa tarinansa toisella.. Joskus itkeminen auttaa ja antaa voimaa, liikunta on se mikä minua auttaa, tosin mahdotonta on juosta kaikkia ongelmia pakoon, mutta sellaisena hetkenä kun olen yhtä treenaamiseni kanssa ei minua voita kukaan eikä mikään murhe lannista.
Liikutaan aina riskirajoilla ja meille paljon riskejä ottaville ja jännitystä elämäänsä haluaville on oma paikkamme yhteiskunnassa, me olemme niitä, jotka saa pyörät pyörimään ja me uskallamme nostaa kissan pöydälle, vai olemmeko vain tyhmiä, kaikkensa peliin laittavia ja vain muita fiksumpia ihmisiä rikastuttavia??
Kerro sinä minulle millainen on parempi ihminen, niin minä ymmärrän ehkä itseäni tämän jälkeen paremmin ja pystyn käsittelemään tuskani, tuottamatta lisää kipua itselleni..
Auta sinä minua niin minä pyrin auttamaan kaikkia toisia
Se on varmasti kysymys, mihin ei koskaan tule ainutta ja oikeaa vastausta, kuten ei myös ole olemassa täysin oikeaa totuutta. Itse voin sanoa että olen ollut vain ahne, omaa etuani ajatteleva itsekeskeinen paska. Näin sen voi kauniista lauseeseen muotoilla.. En haluaisi tätä uskoa, mutta tämä on ainut järkevä vaihtoehto lopputulokselleni, missä nyt elän.
Olet varmasti oikeassa, että lukemalla oppii ehkä paremmin löytämään ” itsensä ” , minä uskon kuitenkin ,että jokaisella on joku tarkoitus ja ehkä se oli minulla tämä hetki, missä joutuu pakollakin miettimään , mitä elämässään haluaa, vai onko tämä kohdallani vain pelkkää huonoa sattumaa??
Olen aina ollut aika itsenäinen, mutta sisältäni hieman epävarma. Se ulkoinen puoli on kova ja joskus karkea, mutta harva on uskaltanut katsoa sisälle ja nekin harvat pelkäävät sitten sitä avoimuutta. Jos teet näin , teet sen väärin, jos teetkin tavastasi poiketen, ei sekään ole oikein.
Olen yrittänyt toimia intuitiivisesti ja tarttua tilaisuuteen, mutta ehkä olisi pitänyt harkita ja pidättäytyä perus tylsässä ja perus turvallisessa elämässä. Enään ei voi kuin olla sivustaseuraajana ja odottaa mitä kohtalo tuo. Takaiskut ovat ikävän lamauttavia ja jo kaikki revityt haavat joutuu repimään yhä uudelleen ja uudelleen auki.
Kiitos ajatuksestasi ja vinkistäsi, Täytyy katsoa että löytyykö teosta kirjastosta, hankittavaksi se on turhan arvokas minulle.
Hei!
En osaa pukea tunteitani niin hyvin kuin sinä,mutta monesta asiasta olen samaa mieltä.
Sääliä en todellakaan halua ....haluaisin vaan joskus kuulla sanan,että olet tärkeä minulle!
Ja että joskus minullakin olisi lähellä ihminen,joka ei käännä selkäänsä,kun minulla on vaikeaa...
Ystävät,onko heitä!???
Hmmm...
Epäilen suuresti,koska olen juuri kokenut sen!
Ei niitä kukaan osaa pukea sillä hetkellä kuin se olisi merkityksellistä. Ehkä se on lohdutus ja vertaistuki mitä me ihmiset yleensä halutaan. Kukapa se ei haluaisi olla jollekin tärkeä, haluttava ja se jota rakastaa.
Aina sitä ei jaksa esittää hymyilevää ja iloista ihmistä, jos se ei siltä oikeasti tunnu. Tuskallisen turhauttavaa on yksin murehtia asioita , ehkä nämä kirjoitukset toisia ihmisiä helpottaisi?
Entäs jos jaksaakin esittää? Mutta,kun jää yksin,niin itku tulee :(
Haluan kertoa,että olen sairastanut vakavan masennuksen ja taistelen vieläkin...
Onko ihminen heikko,jos kantaa läheisistään paljon huolta,jopa niin pajon,että oma terveys jää toiseksi?
En tiedä,olen aina ollut se heikompi osapuoli ja "liian" kiltti.
Tällä hetkellä,olen niin huolestunut minulle erittäin rakkaasta pienestä pojasta,joka on sairaalassa osastolla :(
En ole oikein uskonut rukouksiin,mutta nyt olen rukoillut,tälle pienelle rakkaalle,voimaa ja toivonut,että hän pääsisi pian kotiin...oman äidin ja isän turvaan ja hellään rakkauteen.
Olen esittänyt rooliani n.6vuotta, on ollut hyviäkin aikoja , mutta sisälläni on tuntunut pahalta ja jotenkin olen kaikesta tapahtuneesta syyttänyt vain itseäni, vaikka eihän se näin voi vain pelkästään olla. En haluaisi sanoa että olen masentunut, koska se kuulostaa sananakin niin lamauttavalta, mutta jos olisin itselleni kerrankin rehellinen niin olen aika isosti myös masentunut. Pahinta on tunnustaa itselleen , että ei jaksa ja uskon että muut ymmärtävät kyllä asian.
Kun on halua olla hyvä, ja tahto miellyttää ihmisiä omallakin kustannuksella niin näin käy helposti. En tarkoita että olisimme tyhmiä, haluamme vain joitain asioita enemmän kuin toiset ja samoin myös nämä asiat ovat meille tärkeämpiä kuin toisille. Minun pieni ongelmani on huumorini, vitsailen itselleni ja itsestäni myös vakavillakin asioilla ja kun oikeasti tarkoitan jotain niin tuntuu ettei minua uskota.. Ehkä olen ollut niin hyvä näyttelemään rooliani , vai kuka uskoisi Jim Carreyn komiikan purevan vakavasti otettavassa draamassa tai toisinpäin. Sama ongelma on uskoakseni minullakin?
Mielestäni ei ole heikkoa näyttää tunteitaan, on vain vähän niitä ihmisiä, jotka uskaltaa tarttua haasteeseen ja katsoa kortit loppuun.. Itse ihastun helposti ja sen myös ihmisille kerron, moni juoksee pakoon miestä, joka uskaltaa itkeä ja puhua pehmeitä. Ulkoinen olemukseni hämää hieman kanssakulkijoita. Vain tunteista voi elää ja vain jos uskaltaa elää tunteillaan saavuttaa jotain suurta.. Se fiilis on sanoinkuvaamaton kun joku vastaa tunteisiisi.. Hyljätyksi jääminen on ikävää ja se tunne on minullakin.
Mitä rukoilemiseen tai rukouksiin tulee, en usko pätkääkään siihen, tai ehkä kohdallani on jäänyt kastevesi siunaamatta, sen verran varjossa sielunikin kulkee auringossa.