Kannattaako hanhikkipensaat leikata alas nyt vai keväällä. Voinko jakaa nyt?
Hanhikki leikkaus
2
2995
Vastaukset
- Vaikea kysymys
Meillä ainakin emäntä on kurittanut niitä milloin sattuu. Taitaa mennä vähän oman mielialan mukaan. En ole kyllä huomannut mitään eroa milloin ne on leikattu. Niitä on enemmänkin ja kaikki on ihan saman näköisiä.
- Hostafani
Hanhikki kukkii pitkään syksyllä ja perussääntönä voidaan pitää, ettei kukinnan aikana leikkailla tai jaeta. Anna hanhikin ainakin lakastua ennen leikkaamista tai jätä suosilla kevääseen. Hanhikki tulee joka tapauksessa myöhään lehteen ja kukkiikin saman vuoden versoilla, joten voit surutta leikata sen vaikka alas asti. Mutta aiotko tosiaan jakaa hanhikin? Juurakko voi olla melko puinen... Lisää tietoa ja neuvoa puutarhanhoitoon saat Puutarha.netistä. Siellä on myös oma palstansa kysymyksille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2633275Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201809Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231473- 811324
- 1371028
- 81974
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61778Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86726Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.60648Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50616