miksikä sijoitetut lapset teitä sijaisvanhempia kutsuvat?

Moi!
Emme ole lapsettomia sijaisvanhempia ja meille tullut lapsi olikin jo 10v joten aivan luonnollista että kutsuu meitä etunimillä. Joskus kutsuu esim. äidiksi jos juttelee minusta meidän omille nuorille lapsille. On sanottu että hän saa halutessaan kutsua meitä äidiksi ja isäksi, esim. tilanteissa kun lähellä on vieraita ihmisiä tai joku kyselee, ei hänen siis TARVITSE alkaa selitellä vieraille miten ja miksi on meillä, vaan kuuluu samaan perheeseen ja porukkaan vaikkei oma olekaan.

Ymmärrän että hankalampaa tämä on jos kyse on pienestä vauvasta/lapsesta. Mun mielestä lapsella voi olla useampikin äiti; Minna-äiti (bio) ja Sanna-äiti (sij.äiti) äiti on kuitenkin lapselle se tuttu ja turvallinen sana, eikä mielestäni tee bioäitiä yhtään sen vähemmän äidiksi vaikka sij.äitikin saisi saman liitteen.

Riippuu varmana todella paljon tapauksesta ja lapsesta ja vanhemmista. Joku voi kokea sen todella loukkaavana, jos sij.äiti "omii" äiti nimikkeen. Jos lapsi on paljon bioäidin kanssa tekemisissä on asia vähän eri, kun jos eivät ole esim. lainkaan tekemisissä. Tärkeää on kuunnella ensisijaisesti lapsen toivetta, ainakaan ketään ei saa pakottaa kutsumaan toista äidiksi, vaan halu pitää tulla lapselta itseltään.

Meillä sijoitetut lapset ovat tulleet pienenä ja molemmat sanovat meitä äidiksi ja isäksi. Toinen oppi puhumaan meillä joten luontevaa oli sanoa äiti ja isä, kun muutkin lapset sanoivat. Molemmat tietävät kyllä että heillä on oikea äiti ja isä. Tai ehkä he enemmän kokevat että heillä on kaksi äitiä ja kaksi isää.

Meille tuli sijoitettu lapsi 4-vuotiaana (myös omia oli tuolloin) ja kahdeksan ensimmäistä kuukautta kutsui meitä etunimillä. Sittten aika yllättäin vaihtoi äitiin ja isään. Bioaan kutsui ensin Sari-äidiksi, nyt sanoo Sari. Lapsi tietää kyllä, että bio on hänet synnyttänyt äiti ja muutenkin tajuaa meidän eron. Nyt ollesssaan tokaluokkainen kertoo ajattelevansa minun olevan oikea äiti, koska olen kuulemma tavallinen ja rakastan häntä. No joo, olen kyllä sanonuy bionkin olevan ihan oikea äiti ja että hänellä on kaksi äitiä.

Minusta on kuitenkin hyvä, että sijoitettu lapsi saa sanoa äiti ja isä, arjessahan niitä olemmekin. Ei lapsen tarvitse tunte olevansa tässäkin erilainen muiden kanssa. Mielestäni muyös jokainen lapsi tarvitsee äidin ja isän, jotka elävät hänen kanssaan arkea, vaikkei genetiikka täsmääkään ;)

Voi voi :( Kyllä minun mielestä pienen lapsen pää menee turhaan vaan sekaisin jos hänelle aletaan uskotella ja puhua kahdesta äidistä. On myös biologisia vanhempia jotka haluaisivat olla lapsensa elämässä, mutta eivät saa sitä mahdollisuutta. En ymmärrä mitä lasten pitäisi selitellä sijaisperheessä, kyllä kai vierailla ja ihmisillä on sen verran tilannetajua etteivät he heti alkuun ala kyselemään perhetaustoja tai huostaanottoon liittyviä asioita.

Pieni lapsi ei kykene vielä itse valitsemaan ja tekemään vaikeita päätöksiä, joten aikuisen malli vaikuttaa hyvin pitkälti asioihin.

Vaikka sijaisvanhemmat olette lapsen arjessa, niin puhukaa lapselle edes totta! Kuka on lapsen äiti ja kuka isä. Kuka heidät synnytti. Olette hoitajia, saatte palkan työstä. Silloin mielestäni on tehtävä selväksi että lapsi/lapset kutsuvat teitä etu nimillä. Eivät he siitä rikki mene, päinvastoin, tietävät juurensa. Eihän lastentarhassakaan lapset ala kutsua hoitajia äitinä ja isänä vaan tietävät keitä he ovat ja mitä he tekevät. Lapsen ahdistusta vaan lisää jos he joutuvat miettimään tapaamis kerroilla mitä heidän tulee sanoa ja miten kutsuvat oikeita vanhempia. Silloin asiat eivät tulee luonnostaan ja lapsikin sen vaistoaa.

Käydessäni muutamassa sijaisperheassä on ollut sydäntä särkevää kuunnella kuinka lapset ovat kutsuneet sijaisvanhempia äitinä ja isänä ja omia vanhempiaan pelkillä etu nimillä. Eräällä tapaamis kerralla jopa sijaisäiti syyllistyi tähän, eli hän itse sanoi lapsen äitiä lapsen kuullen vain etu nimellä sanoen lapselle: "Vietkö tämän "Niinalle." ja tapaamisen loputtua: "Sano kulta hei hei "Niinalle." Tälläistäkö esimerkkiä halutaan viljellä tuleville sukupolville.

Meillä ainakin lapsi saa itse valita kuinka meitä kutsuu. Aikaa rankkaa olis kieltää lasta sanomasta niinkuin haluaa. Lapsi olisi oikein silmätikkuna perheessä jos joka kerta korjattais. Meillä bioistakin puhutaan etunimi-äiti ja etunimi-isä tyyliin. Nämä lapset jotka meillä ovat ainakin oikein janoavat perhettä, eivätkä halua puhua taustastaan. Sitäpaitsi minä olen meidän perheen äiti ja sijoitetut lapset ovat meidän perheen jäseniä.

Asun Norjassa ja meillä sijoitus-poika sanoo minusta mamsen ja miehestäni papsen. Oikeat vanhemmat on sitten mamma ja pappa.
Vaikea tuota suomentaa, mutta jonkinlainen "äidike" kai sitten olen kun oma äiti on se oikea äiti! Biologiset vanhemmat käy tapaamassa poikaa joka toinen kuukausi, puoli päivää saavat olla yhdessä, tosin sosiaalityöntekijän valvonnassa. Hyvin on mennyt näin nyt viisi vuotta, poika oli 3kk kun tuli meille ja rakas kuin oma. Lisäksi meillä on adoptoitu tyttö.

Meillä ei ole omia lapsia, sijoitetut lapset kutsuvat meitä etunimillä. Jos meitä jossain kaupoissa, lääkärissä tai muualla luullaan lasten oikeiksi vanhemmiksi ja kutsutaan isäksi ja äidiksi, ei kukaan lapsista tätä kuitenkaan korjaa.

Useimmiten lapset oppivat kutsumaan (oikeita) vanhempiaan isäksi ja äidiksi sen vuoksi, että vanhemmat itse hokevat omaa titteliään jatkuvasti ja puhuvat itsestään kolmannessa persoonassa, "äiti laittaa, anna äidille, tule äidin kanssa". Aika usein myös puolisot kutsuvat toisiaan näillä nimillä lapsille puhuessaan, siis vaimo kutsuu miestään isäksi ja mies vaimoaan äidiksi. Se jos mikä on minusta erittäin kornia! Itse puhun itsestäni lapsille minä-muodossa, miehestäni käytän etunimeä kaikissa tilanteissa.

Omista vanhemmistani käytän isä- ja äiti-nimitystä, samoin lapset omistaan, mutta ehkä meidän perheessämme nämä nimitykset eivät ole niin tunnelatautuneita kuin joissakin perheissä. Pienin lapsista usein kyselee minulta "olenko minä sinun pieni lapsi", ihan itse on keksinyt tämän jutun ja minun kuuluu vastata siihen "olet". Lapset myös joskus sanovat meitä varaäidiksi ja varaisäksi, varsinkin vieraammille puhuessaan ja ne ovat minusta ihan hyviä termejä.

Itse olen ollut sijaislapsi ja kutsuin sijaisvanhempiani nimillä, kuin 2 muuta saijaislasta ja heidän oma lapsensakin. Jossain tilainteissa näen edelleen helpommaksi sanoa mun äiti tai isä. Pääsääntöisesti biovanhemmat on ne äiti ja isä ja sijaisvanhemmat on sijaisvanhempia.

Haluan käyttää sijaisvanhempi nimeä koska huostaan otettuun lapseen liittyy paljon ennakoluuloja ja kun sanoo suoraan olevansa huostaan otettu ihmiset miettii että miten toi sitten on normaali? :)

Koskaan, ikinä en voisi sijaisvanhempia sanoa äidksi ja isäksi. Olen asunut sijaisperheessä nuorempana, eikä koskan käynyt mielessäkään muu kuin etunimillä puhuminen. Kaverilla kaksi vanhempaa lasta huostassa, ja kutsuvat sijaisvanhempiaan äidiksi ja isäksi. Tökkää korviin todella pahasti, eihän sijaisvanhemmat ole äiti ja isä. Samoin oman tyttären luokkakaverin perhe. Heillä 3 vuotias sijaislapsi. Kutsuvat itseään pojan äidiksi ja isiksi. Ei voi mitään, että jotenkin häiritsee että poika kutsuu sijaisvanhempiaan äidiksi ja isiksi...

Miksi, kysyn vaan? Miksi ei sijaisvanhemmat voi kutsua itseään omilla nimillä, ja vanhempia sitten äidiksi ja isäksi. Eikö sijaisvanhempien ja sos. toimen pitäisi tuollaisessa tilanteessa yrittää vahvistaa biovanhempien ja sijoituksessa olevan lapsen suhdetta? En jotenkin usko että sijaisvanhempien kutsuminen äidiksi ja isiksi vahvistaa biovanhempien ja lapsen suhdetta vaan nimenomaan heikentää sitä.

Eikös ole tarkoitus että sijaisvanhemmat huolehtivat lapsesta vain sen vaikean ajan yli, ja että pyrkimys olisi saada lapset takaisin vanhemmilleen? Miten sijaisvanhempien kutsuminen äidiksi ja isiksi auttaa tuota pyrkimystä?

Varmaan siksi että koko sijaisvanhemmuus alkaa muistuttaa oikeaa adoptiota. Yhä vähemmän kuulee onnellisia tarinoita että sijoitus olisi purettu. Sosiaaliviranomaiset ovat hyvissä väleissä sijaisvanhempien kanssa ja näin ollen ulkopuolisena olen saanut kuvan, että hiljainen hyväksyntä on tapahtunut. Eli sijaisperhe nähdään "parempana" vaihtoehtona kuin lapsen biologinen perhe. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän he saavat kerättyä näyttöä lapsen kasvun edistymisellä ja perusteltua huostaanottoa kiintymyssuhteiden "vahvalla" syntymisellä.

Meillä ollut sijaislapsi reilut 2vuotta. Olis tullessaan 5 1/2 vuotias. Ensin kutsui meitä nimi-äiti ja nimi-isä. Ilmoitti sitten yhtenä päivänä että sanoo vain äiti ja isä. Koska meillä on kolme biolasta ja naapurissa asuu paljon lapsia kuuluu päivittäin tuo isä ja äiti. Sijaislapsemme varmaan halusi samaistua heihin ja siksi kutsua meitä samoin kuin muutkin lapset. Emme sitä tietenkään kieltäneet; miksi olisimme. Äiti ja isä ovat hänelle vain nimikkeitä joilla meitä kutsuu. Sanojen sisältö ei ole sama. kiintymyssuhdehäiriöstä kärsivä lapsi ei ajattele perhettä ja sen siltöä samoin kuin tunne-elämältään vakaat lapset. Sijaislapsi on meille tärkeä, kohtelemme häntä lähes kuin omiamme. Hänestä ei kuitenkaan tule meidän oma joten turha sitä on kiistää. Hänellä on bio äiti ja isä sekä sisaruksia. He eikät kuitenkaan ole lapsen arjessa mitenkään mukana. Isä kieltää isyyden äiti kieltää meidät sijaisvanhemmat. Lapsi on tullut meille täysin sillä ajatuksella, että sijoituksen purkua ei missään tilanteessa tulle edes harkitsemaan. Äiti ei ole haluannut nähdä lasta moneen vuoteen. Me emme ole nähneet äitiä ikinä. Tuntuu kyllä lapsta kohtaa ristiriitaiselta puhua ja kertoa hänelle biovanhemmista. Tällä sekoitetaan ennestään tunnehäiriöisen lapsen pää oikein kunnolla. Biovanhemmista puhuminen on kuitenkin meidän sijaisvanhempien velvollisuus, ei meiltä kykytä halutaanko me sitä tai ei.
Silloin kuin sijaislapsi käyttäytyy julkisesti oikein huonosti, rikkoo paikkoja, haukkuu ihmisiä, lyö toisia.... Kaiken tämän päälle huuta äiti älä lyö. Kyllä siinä sijaisäitikin haluaisi valita millä nimellä ja miten lapselle vastaa takaisin. "kuules sijaislapsi kalle, nyt sinua ottaa päähän ja suututtaa mutta raivoamalla et tule saamaan sitä karkkia."

Hei edellinen!!

Meille tuli lapsi 4-vuotiaana ja voi miten samoja ajatuksia... Hän myös kutsuu meitä äidiksi ja isäksi ja oi kun joskus toivon, että olisi joku sijaisäiti-pipo, jonka voisi pahana päivänä vetää päähän ;)

Totesin tänään miehelleni että painatetaanko t-paidat joissa lukee "sijaisvanhempi, lapseni hetkellinen huonokäytös ei siis ole meidän vika vaan johtuu hänen taustoista."
Uskallappas mennä sanomaan esim. sosiaalityöntekijälle että välillä sitä jopa häpeää lapsen huonoa kytöstä ja sitä että joutuu tuntemattomien arvosteltaviksi. Erehdyin kerran psykologille sanomaan ajatukseni niin johan sitä sain tunteettoman ihmisen leiman.
Nyt kun sijaislapsemme on lähes 8 vuotias hänen käytös on erityisen leimaavaa. Kyllähän sitä hymyissäsuin itsekkin katselee kun kaksi vuotias makaa kaupan lattialla ja huutaa karkin perään.
Mutta laitappas tuollainen söpö, isosilmäinen 8 vuotia huutamaan kauppakeskukseen niin tuskin tulee sympatiapisteitä.

Kaikilla ei ole näköpiirissäkään tilannetta jossa perheen yhdistäminen toteutuisi. kyllä biovanhempien tärkeyttä voi korostaa muutenkin. meilä lapset saa kutsua kyllä nimeltäkin jos haluavat, saattavat murrosiässäkin muuttaa sitä kuinka kutsuvat.

Ite ajattelen että olen meidän perheen äiti ja lapsi kuuluu perheeseen niin saa kutsua halutessaan äidiksi. Toiminhan hänen äitinään niissä arjen tavallisissa tilanteissa joissa hänen äitinsä olisi voinut homman hoitaa. Kyllähän se niin on että jos "sijainen" jatkaa tarpeeksi pitkään hommassaan niin työsuhde muuttuu pysyvämmäksi.

Itse koen itseni arkiäidiksi, minulle kuuluu kaikki tylsäkin kuten kiukuttelut, kasvattaminen, oksennusten siivoaminen, yöllä valvominen ym. kun hupiäiti sitten kerran kuussa esittelee lapsen sukulaisissa, käyttää lelukaupassa, hoplopissa ja hesburgerissa.

Et kuitenkaan ole sijoitetun lapsen äiti, eikä sinun tulisi rohkaista lasta äidiksi kutsumisen suhteen. Se on väärin. Vaikka huolehdit toisen lapsesta, et ole äiti, eikä sinua sellaiseksi tulisi kutsua. Adoptio on eri juttu, mutta huostaanotto ei ole niin lopullinen asia. Vaikka sijaislapsen ja sijaisvanhemman suhde muuttuisi kiinteämmäksi, ei lapsen tule kutsua sijaispaikkansa aikuisia äidiksi/isäksi. Vaikka huostaanotto olisi pysyvä, sijaisvanhemmat eivät ole lapsen vanhempia.

Lapsia tulisi rohkaista kutsumaan OIKEITA vanhempiaan äidiksi ja isäksi, ja sijaisvanhempien tulisi tarpeen vaatiessa korjata lasta että ei, en ole äitisi vaan "oma nimi"

Asia osuu arkaan paikkaan, koska itselläni on taustaa sijaislapsena. EN ikimaailmassa olisi voinut kutsua sijaisvanhempia äidiksi/isäksi. Pelkkä ajatuskin ahdistaa.. Minulla on omat vanhemmat, muita kutsutaan etunimellä. Te sijais"vanhemmat" ette tuollaisella ainakaan vahvista lapsen ja oikeiden vanhempien suhdetta.

Nim."laitoslapsi" Kiitos kirjoituksista, kerrankin joku puhu asiaa! Tämä kun menisi sijaisvanhemmille perille. Itse olen nähnyt miten sijoittujen läheisten elämään on ikävemmässä mielessä vaikuttanut kun heille on uskoteltu vääriä asioita pienestä pitäen ja se ei todellakaan ole hyvä esimerkki. Kiintymyssuhde häiriöstä on turha syyttää joka käänteessä aina lapsen biologista perhettä vaikka todellisuusessa "häiriö" voi puhjeta myös sijaisperheessä. Toisaalta olisiko ihmekkään jos alkuperäisiä juuria ei tueta ja lapsi saa pienestä pitäen vääristyneen kuvan siitä, kuka kukin on.

Niin ikinähän sijaisäidistä ei lapsen biologista äitiä tule, ei sille mitään voi. Mutta mitä se äitiys sitten on... Onko se sitä, että pamahdetaan paksuksi jossakin bensiksen takana ja pusataan lapsi maailmaan. Minusta on enemmän äitiyttä kasvattaa lapsi tasavertaisena omiensa kanssa, huolehtia, rakastaa, hoitaa häntä sairaana, tukea ja auttaa. Äiti on hahmo johon turvataan hädän hetkellä, joka ei jätä eikä aseta omia tarpeitaan toistuvasti lapsen tarpeiden edelle.

Jos ihan rehellinen olen, minusta olen enemmän äiti sijaislapsellemme kuin hänen bioäitinsä. Vaikka korostan toki, että tytöllä on kaksi äitiä -minusta meitä on kaksi.

Mutta nythän ei ole kyse siitä että lapsi pakotettaisiin sanomaan meitä äidiksi ja isäksi. Kyllä meille sijoitettu lapsi tietää tasan tarkkaan että kuka on hänen oikea äitinsä ja kuka on hänet synnyttänyt. Pitkässä sijoituksessa on nimenomaan tarkoitus että lapsi kiintyy uuteen perheeseen, koska hänellä voi olla hyvin huonoja kokemuksia aikuisista tai ei ole ollut koskaan mitään kiintymystä aikuiseen, mm puutteellisesta hoidosta ja heitteillejätöstä. Nimimerkille laitoslapsi, lapsien tilanteet ovat hyvin erilaisia, joidenkin lasten vanhemmat tekevät työtä saadakseen asiansa kuntoon ja saadakseen lapsensa takaisin. On myös lapsia joiden vanhemmat eivät edes halua yrittää tai pitää yhteyttä. Kyllä silloin lapsen parhaaksi voi olla se että hänellä on joku joka välittää ja huolehtii vaikka ei samaa geeniperimää olekaan. Jokainen lapsi ansaitsee perheen ja huolenpitoa. Eli kaikkien asiat eivät aina mene niinkuin sinun.

Ymmärrän kantasi, mutta en ole väittänyt kaikkien asioiden menevän niinkuin minun. Kerroin vain kantani siihen, että sijaisperheessä lapest kutsuvat aikuisia äidikseen... Ei se teidän huolenpitonne siitä huonommaksi muutu, vaikka lapset kutsuisivat teitä omilla nimillänne. Eikä luulisi olevan iso vaiva korjata lasta joka kutsuu teitä väärällä nimityksellä. Lapsella on oikeat vanhemmat, viis siitä yrittääkö vanhemmat korjata asioitaan vai eivät. Kaikkien perheiden tilanteet poikkeavat toisistaan, mutta siltikään en ymmärrä miksi sijaisvanhempia pitäisi kutsua isäksi ja äidiksi. Tiedän kyllä miten asiat menevät, olen ollut tekemissä todella monen sijoitetun lapsen/nuoren kanssa.

En ole kyseenalaistanut sitä, että kaikki ansaitsevat huolenpitoa. Kyseenalaistin sen, että on väärin sallia lasten kutsuvan sijaisvanhempiaan äidiksi ja isäksi.

Meillä lapsi haluaa itse sanoa meitä isäksi ja äidiksi. Ei meillä sijaisvanhemmilla ole oikeutta kieltää sitä lapselta jolta on oikeat vanhemmat otettu pois. Tuskin on olemassa mitään oikeaa tapaa. Jokaisella lapsella on omat taustat ja suhteet biovanhempiin. Meillä suhdella ei ole koskaan ollut eikä näytä tulevankaan. Isä kieltää lapsen täysin eikä äiti halua olla meihin yhteydessä. Lapsi tietää että on sijoituksessa ja me olemme hänelle "vanhempien korvikkeita". Mutta kyllä lapsen on itsensä helpompi olla jos saa esim. päiväkodissa sanoa muille meitä isäksi ja äidiksi.
Kuten jo aikaisemmin kerroin ei isän ja äidin rooli ole mitään herkkua aina sijaislasten kohdalla. Meillä poika oireilee voimakkaasti ja on syvästi vaurioitunut. Hänellä on kiintymyssuhdehäiriö johon olemme odottaneet apua ja terapiaa. Jokainen perhe keskustelkoon itse perheen kesken miksi ketäkin nimittävät. Itse sanoa että minulla on 4 lasta (joita 1 sijoitettu). Olen hänelle äiti koska hän itse niin sanoo. Hänellä on myös toinen äiti ja puhumme siitä ajoittain. Poika ei ole vielä kahdeksaa joten kun hän hiukan varttuu ymmärtää mahdollisesti tilanteen paremmin. Nyt pidämme bio vanhempien persoonia hänen mielessään yllä. Mutta niin ettei hän koe itseään enään hyljätyksi vaan perheen jäseneksi johon kuuluu lapset ja vanhemmat eli isä ja äiti.

Tiedän kymmeniä ns uusperheiden lapsia, jotka kutsuvat äiti-/isäpuoliaan äidiksi tai isäksi. En kuitenkaan tiedä ketään, joka tätä paheksuu... Mietityttää vain, että kuinka tämä sitten eroaa täällä käytävästä keskustelusta sijaisvanhempien kutsumisesta äidiksi/isäksi? Ei siitä äidin uudesta puolisostakaan koskaan tule "oikeaa isää". Uusperheiden lapset puhuvat sujuvasti Pekka-isästä ja Antti-isästä ja kaikista 4 mummistaan... Väitän, että kyllä se vika on kateellisen bioäidin/isän päässä kun tästä edes tarvitsee keskustella. Lapsi osaa ottaa asian luonnollisesti ja oikein.

En voi olla kommentoimatta, on niin uskomattoman typeriä viestejä tässä keskustelussa. Miksi ihmeessä tästä asiasta täytyy tehdä tällainen haloo!? Jos sijoitettu lapsi haluaa kutsua sijaisperheen vanhempia isäksi ja äidiksi niin ei se nyt ihan noin vakava ja tunteellisesti otettava asia ole kuin usea tuntuu asiaan suhtautuvan. Sijarit ovat sen perheen äiti ja isä ja sijoitettu lapsi asuu siinä, joten noiden nimitysten käyttäminen on luonnollista. Lisäksi ko. asia on LAPSEN ETU, että ei joutuisi silmätikuksi useissa tilanteissa etu-nimien käyttämisen vuoksi. Että ei joka virastossa/lääkärissä, tilanteessa ja tilaisuudessa kaikki tuntemattomatkin tajua lapsen olevan sijoitettu tms. tai muuten ihmettele ko. yhtälöä. On myös useissa uusio-perheissä tapana kutsua isä/äiti-puolta isäksi tai äidiksi, kuten hän siinä perheessä on. Silti lapsella usein on se mielettömän rakas biologinenkin vastaava vanhempi eikä asia ole mikään ongelma. Teette ihan kärpäsestä härkösen - ja varmasti nämä huostaanotettujen biot nimenomaan omassa itsekkyydessään. Niin usein tulee esiin juuri tämä heidän itsekkyytensä; eivät osaa tipaakaan ajatella omien lastensa parhaaksi. Kaiken huipuksi kirjoittavat SIJAISLAPSISTA - älkää hyvät ihmiset käyttäkö sellaista nimitystä, LAPSI EI VOI OLLA SIJAISLAPSI, SILLÄ HÄN EI SIJAISTA KETÄÄN. Hän on sijoitettu, hän asuu sijaisperheessä ja hänellä on sijaisvanhemmat, mutta hän itse ei ole SIJAINEN millään tavalla. Maailmassa, ja varsinkin näiden lasten maailmassa on totisesti suurempiakin ongelmia kuin tämä millä sijaisvanhempiaan kutsuvat, mitäs jos käytettäisiin energiaa oikeiden ongelmien hoitamiseen.

Yhdyn edelliseen 100%, juuri näin!

Tuttavani kuuli eräällä julkisella parkkipaikalla, miten mahtipontinen sijaisäiti esitteli katrastaan kovallä äänellä jollekin toiselle: "Nämä on meidän omia, nämä on sijoitettu meille, nämä on tukilapsia..." Sitten oli vielä jokin luokka, jota tuttavani ei muistanut.

lapset käyttäytyivät hyvin ja hillitysti, mutta sijaisvanhempi katsoi asiakseen kerätä pisteitä (ilmeisesti).

Ja kukaan ei joudu silmätikuksi, jos vaikka lääkärin vastaanotolla kutsuu jotakuta "Liisaksi" äiti - nimityksen sijaan.

Taitaa olla asia, jolla sijaisvanhemmat pääsevät osoittamaan valtaansa ja kiusaamaan lasten omia vanhempia. Toistan, omia vanhempia, omaa äitiä ja isää.

Ja kaikki sijaisvanhemmat ovat niin pirun kypsiä, että useimmiten rasva kärisee. Miksihän näin usein?

Jääkö lapsille ruokaa?

Meidän lapselle sijaisäiti sanoo olevansa äiti, jopa meidän biovanhempien ollessa paikalla.
On opettanut jopa perheen lapset kutsumaan itseään siskoiksi ja veljiksi.
Sossu ei tee mitään, vaikka asiasta on useampaan kertaan huomautettu.

Pientä on helppo huijata, ja varmasti toiveena on että me biovanhemmat joko kuolemme pois tai lopetamme lapsen tapaamisen.

Kyllä ihminen voi olla katkera, kun ei ole yhtäkään lasta onnistunut maailmaan itse saattamaan., joku raja siihen, millaisia hormonihirviöitä sijaisvanhemmiksi päästetään.
Onneksi lapsesta näkee, ettei ole mitään sukua tälle kaistapäälle.

Minunkin mielestäni on kammottavaa, että kun talossa on lapsen sielläolon aikana ollut jo noin 50 eri lasta, kutsutaan siellä kaikkia siskoiksi ja veljiksi. Saati sitten, kun yhdet alkoivat seukkaamaan ja menivät naimisiin, niin edelleen pienet sanoivat näiti isosiskoksi ja - veljeksi. Ja paikka löytyy Jyväskylästä.

Hämärtää lapsen mieltä tuollainen outo touhu, kuin tuossa mammuttipaikassa.

Kuljettakohan Jyväskylän kammopaikan rouva pienen pientä lapsenlastaan (sekä tyttären että pojan poika muuten samalla kertaa) turvakaukalossa? Sijoitetuille lapsille hän ei välittänyt laittaa turvaistuimia, eikä Jyväskylän maalaiskunnan sosiaalilautakunta eivätkä sen kummemmin sossutkaan, joista yksi on nykyisen Jyväskylän sijaishuollon johtava sossu, pahemmin välittäneet. Maalaiskunta olisi näet saanut tupattua paikkaan vähemmänb lapsia, jos kaikilla olisi pitänyt käyttää kaukaloita tai istuimia. Ei olisi näet autoon mahtuneet ne kaikki 12 lasta.

Mitenkähän nyt tuo lapsenlapsi? Täytyypä seurata, kuljettaako ROUVA lastensa lasta kaukalossa tai istuimessa vai ilman, kuten sijoitettuja?
Jyväskylän poliisille tiedoksi, että puhuu jatkuvasti kännykkään mersua ajaessaan paikassa kuin paikassa, vaikka on sijoitettuja etupenkilläkin. Ottakaa kiinni!

Mulle tehtiin heti selväksi,kun viisi vuotiaana sijaisperheeseen astuin, et "tässä on sun uus ÄITI ja ISÄ". SUkunimenikin saivat jossain vaiheessä keploteltua omakseen. (vaihdoin sen itse takaisin täysi-ikäisenä).