korvaukset edelliselle asukkaalle

eppu135

en ole suomalainen ja varmaan tänne tekstiin tulee paljon virheitä, silti haluaisin saada neuvoja, miten toimia edellisen asukaan korvausvaatimuksien kanssa. olemme sopinnut, että maksaisin sälekaihdimeistä (ainakin 3 v. vanhoja) sekä tiskikoneesta. kyseessä on siis muuttaminen 72m2 asuntoon. tiskikone on n.3v. vanha boch (kapea malli) ja kaihdimet tavalliset valkoiset ikkunoiden välissä. hän kysyy minulta 500euroa näistä. noin puolitoista vuotta sitten me puhuttiin tästä myös, että jos hän muuttaisi, sitten sellainen olisi hinta näistä asioista. tänään siis hän sanoi, että 450 on viimeinen rajaa.
minä en halua kinaa hänen kanssa, suostuin. mutta rahatilanne on muutenkin tiukka ja vähän sellainen tunnelma, että olen vähän huijattu. minkälaisia kokemuksia muilla on?

21

1986

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pian muuttamassa

      Suomessa tiskikone kuuluu yleensä keittiön varustukseen. Jos siellä sellainen on, uusi asukas saa sen käyttöönsä ilman eri korvausta, samoin jääkaapin ja hellan. Vaikka edellinen asukas olisi ne itse ostanut, ne jäävät muutettaessa asuntoon (koska luultavasti sielläkin, minne hän muuttaa, on keittiössä valmiina koneet).

      Olet vaikeassa tilanteessa, mutta yleensä siis tuollaisia korvauksia ei pyydetä, vaan asunnossa oletetaan olevan valmiiksi tietty varustelu.

      Pesukone on eri juttu, se kulkee yleensä muuttajan mukana.

      Kaikki tosin riippuu siitä, mitä on sovittu vuokrasopimusta tehtäessä tai asuntoa ostettaessa. Meillä on kauppakirjaan kirjattu, että sälekaihtimet sisältyvät kauppaan.

      • lateri1

        Pian muuttamassa:lle! Älä höpöjä puhu jos minä olen ostanut astianpesukoneen niin en varmasti jätä sitä kun vaihdan asuntoa, eikä sitä kannata myydä kun ei vanhoista koneista saa mitään. Ei kukaan voi pakottaa sua jättämään. Kiinteisiin koneisiin kuuluu ainoastaan hella ja kylmäkone.


    • hmhmhmhmhmh

      500 euroa vuosia vanhasta koneesta ja sädekaihtimista on ihan liian kova hinta. Itse ostin juuri käytetyn koneen 70 eurolla ja kaihtimia saa esim. kierrätyskeskuksesta muutamalla eurolla.

      Tosin paha sanoa kun en tiedä minkälaine kone teillä on. Paljon se on uutena maksanut? Sädekaihtimista ei kannata edes puhua, ne ovat arvottomia.

    • kaikkeaneyrittävät

      Niin eli toisinsanoen tarkista koneen malli ja paljonko se on maksanut uutena. Melko todennäköistä on, että kone ei edes uutena maksanut 500 euroa

    • kaikkeaneyrittävät

      Mutta on niitä kalliitakin tiskikoneita olemassa. Jos kyseinen kone sattuu olemaan arvokkaampaa mallia, eli 3 vuotta sitten alkuperäiseltä hinnaltaan 1200 - 1500 euroa, niin tuo 500 euroa on ihan kohtuu vaatimus siitä.

    • fkiiri

      Sälekaihtimista ei tarvitse maksaa mitään.

      Ne ovat ns.kiinteäasennus, ei saa viedä mukanaan.

      Jos ed.asukas jättää jotain kodinkoneita, maksaminen on täysin vapaaehtoista.

      Jos kuitenkin vaatii maksua, käske hakea pois 24h sisällä.

      Sen jälkeen peri varastointimaksu, 100 euroa per vrk ;)

    • njaaaaaaa

      "Sälekaihtimista ei tarvitse maksaa mitään.
      Ne ovat ns.kiinteäasennus, ei saa viedä mukanaan."

      Kyllä vitsin murjaisit!! Ei asuntoon automaattisesti sälekaihtimia. Mikäli asukas on ne jälkikäteen itse hankkinut ovat ne hänen. Ulkoovet sen sijaan kyllä,niitä harvemmin viedään mukana. ......
      Ja aloittajalle. Sua on kyllä kusetettu ja piste! Tuskinpa se myyjä olisi niitä sälekaihtimia käyttänyt uudessa kämpässään (kaikki ikkunat saman kokoisia......)

      • ottakaa selvää!

        Nyt olet väärässä! Jo minunkin vuokrasopimusessani on liite, jossa on mainittu, että ikkunoiden väliin asennetut säleverhot pitää jättää vaikka kuinka on itse ne hankkinut ja maksanut. Myös turvalukko on jätettävä avaimineen. Ovisilmä olikin jo valmiiksi asennettu. Näin on ollut jokaisessa vuokra-asunnossa, jossa olen asunut. Siksipä en ole koskaan säleverhoja hankkinut. Kerran olen asunut sellaisessa kämpässä, jossa oli talon puolesta säleverhot. Muulloin on ollut niin fiksua porukkaa, etteivät ole itse hankkineet säleverhoja. koska tietävät, että ne muutettaessa on jätettävä. Olenkin suosinut rullaverhoja, ne saa ottaa mukaan! Kyllä on vielä tyhmiä muuttajia, jotka eivät tiedä mitä pitää jättää ja mitä ei! Astiapesukoneen varmaan saa ottaa mukaan (jos on siis sen itse hankkinut) kunhan laittaa kaapin sellaiseksi kuin se olikin. Eipä ole kokemusta astianpesukoneesta, yksi ihminen ei niin paljon astioita tarvitse, etteikö niitä käsin voisin pestä!


    • vuokra-asuja

      Jos edellinen asukas haluaa ottaa säleverhot pois niin ikkunanpuittet on korjattava niin että niihin ei jää mitään jälkea siitä että sälevarhot on niissä ollut, voi vaatia ammattimiehen korjaamaan.
      Ja jos kyse vuokra-asunnosta jossa asukkaan oma tiskikone, siitä hän voi teiltä pyytä rahallisen korvauksen jos sen haluatte ostaa. Jos hän vie sen mukanaan, on hänen laitetta paikalleen se kaappi johon tilaan on aikoinaan astianpesukoneen asentanut, jos sitä ei ole, on hän velvollinen kaapin siihen ostamaan.

    • Aiop

      Meillä ainakin lukee asuntoyhtiön säännöissä, että sälekaihtimet, myös jälkikäteen asennetut, pitää jättää paikoilleen ilman eri korvausta. Eli edellinen asukas on itse ollut vastuussa ja tietoinen tästä sälekaihtimet ikkunoihin asentaessaan, eikä meidän niistä mitään siis tarvinnut maksaa. Tämä varmaan yhtiökohtaista kuitenkin.

      Astianpesukone ei kuulu joka asunnon varustukseen automaattisesti..ainoastaan jos se on alunperinkin kuulunut, tai jos se on myynti-/vuokra-ilmoituksessa siihen kerrottu kuuluvan.

    • kuningaskuluttaja68

      kyllä sekä sälekaihtimet että tiskinoneen saa viedä omistaja,sitten jos asuntoa myydään/vuokrataan lisäyksellä tiskikone säleverhot asia on eri.

      säleverhot maksaa x euroa ja siihen asennus päälle sama tiski koneessa äkkiä hintaa kertyy.

    • kuningas.kuluttaja

      Sälekaihtimia ei saa viedä...!!!!!!!

    • 3_7_2_

      Sälekaihtimia ei saa myöskään asentaa ilman vuokranantajan lupaa. Jos lupa on aikoinaan annettu, ne on myös sitten pois muutetaessa jätettävä. Tämä on tullut edellisen asukkaan tietoon.

      Astianpesukoneen voi viedä mukanaan, mutta kaappi on jätettävä siihen kuntoon kuin siinä ei olisi koskaan konetta ollutkaan. Usein tämä on niin suuri vaiva, että harva ryhtyy kaappia kunnostamaan, varsinkaan 3v. vanhan koneen takia.

      Sano suoraan edelliselle, että kaihtimia et ota tai vuokranantaja laskuttaa ikkunanpokista. Koneesta sanot, että vie pois ja kunnosta kaappi tai voit sen jättääkin, mutta mitään en maksa!

    • ......

      En tiedä voiko puhua huijauksesta, jos hinta on ilmoitettu ja sinä olet siihen suostunut. Tosiasia kuitenkin on, että kova on hinta. Sälekaihtimia ei tosiaan saa viedä mennessään, vaikka ne itse olisi ostanut. Näin on lukenut kaikissa vuokrasopiuksissa, mitä olen allekirjoittanut. Astianpesukoneen voit ostaa uutena tuolla 450 eurolla kevyesti. Ja jos puolitoista vuotta sitten on hinta ollut 500 euroa, niin aika vähän on katsottu arvon laskeneen käytössä. Eihän tiskikoneen käyttöikäkään ole kovin pitkä.

      Toisin sanoen suosittelisin ilmoittamaan, että olet muuttanut mielesi etkä aio maksaa mitään sälekaihtimista tai tiskikoneesta. Sälekaihtimet pitää jättää, mutta tiskikoneen saa viedä mennessään. Osta sitten tarvittaessa tuolla rahalla uusi kone ja jos hyvä tuuri käy, saatat jäädä vielä plussan puolelle rahallisestikin.

      Toki, jos tuon koneen arvo on silloin kolmisen vuotta sitten ollut vaikka 1500 euroa, niin silloin siitä kannattaa vielä maksaakin se 450. Mutta todennäköisesti se on ostettu noin 500 eurolla.

    • Kokemus55

      Älä mee maksamaan mitään mistään. Jos edellinen asukas haluaa viedä koneensa pois niin anna viedä. Osta sit uusi kone . Tuolla rahalla saat jo uuden hyvän koneen. Sälekaihtimista ei mitään kannata edes keskustella. Ne on siinä ja siinä ne pitää pysyä ihan ilman eri korvausta.
      Ilmoita vaan hänelle, että et suostu ryövättäväksi ja sillä selvä. Edellinen asukas varmaan vaan kokeilei kepillä jos vaikka saisi rahat uuteen koneeseen. Silloin hänellä jää sen kuljettaminen pois koska liike tuo yleensä koneen kotiin kun ostaa uuden.

    • tietäväinen

      Voi äly hoi teidän kanssa!!

      Siitä ja tästä ei muka tarvitse maksaa :D

      Jos on sovittu, että jostain pitää maksaa. Niin mitä sitte?

      NO sitä sitte, että sitte siitä pitää maksaa just niin paljon, kun on sovittu.

      Tietysti sillon jos tavarassa on virhe ts. ei vastaa sitä mitä on sovittu. Mutta tässähän ei ole kyse siitä.


      Minkähän ihmeen kulltuurin edustaja mahdat olla, kun ensin lupaat maksaa ja sitten alat mutisemaan, ettet haluakkaan maksaa???

    • eppu135

      Kiitos kaikille vastaaneille! Ollaan jo muutettu, maksoin vähän alle 400. kävi vielä ilmi, että toi kone oli ostettu jo käytettynä yli 3 v. sitten. Miten kauan se ennen käytössä on ollut, siitä ei ole tietoa. Aivan varmasti se on yksinkertainen malli, ei mitään hienoa.
      Taloudellisesti olisi ollut järkevämpää sanoa, että koneen saisi viedä ja sälekaihdimet myös. Mutta kyse olikin siitä, etten halunnut kinaa. Koska tuolla ihmisellä oli tiukka rahatilanne, sitten hän halusi käyttää minua hyväksi.

    • olen suomalainen

      Eppu se että jollain on huono raha tilanne ja annat sen tehdä väärin pistää vain tämmöisen suomalaisen kieron tekemään sitä uudelleen kun on ulkomaalaisesta
      kyse.

      Jos haluat avustaa köyhää suomalaista ota osaa noihin joulukeräyksiin. Näihin vedättäjiin älä panosta..

      Hyvää joulun odotusta.. ja onnea uuteen kotiin.

    • MOM

      Jos ostat asunnon,niin kiiteisiin kalusteisiin kuuluu jääkaappi,tiskinkone,ja liesi.
      Myös sälekaihtimet ovat kiinteitä kalusteita.

      • Kuka maksaa mitäkin

        Jos ostat asunnon jossa ei ole tiskikonetta, pitääkö myyjän se sinulle ostaa ?? Tiskikone ei kuulu kiinteisiin kalusteisiin.


      • voi "tsiisös"

        Vuokralainen ainakin voi vaatia tiskikoneen ja väritelkkarin ja mitä nyt vuokralaiselle mieleen juolahtaa. Eihän itse pidä maksaa mistään mitää. Vuokranmaksuakin voi vaatia joltain muulta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe