Suomenruotsalaisten tahojen lukkiutunut asenne pakolliseen kouluruotsiin johtuu mielestäni siitä, ettei osata hahmottaa onko pakkoruotsi yksittäinen ärsyttävä epäkohta, joka olisi saatava korjattua, vai onko se osa vastakkainasettelua, "joka ei lopu koskaan".
Joku on täällä sivustolla vannonut lopettavansa postaamiset kunhan tuo pakkoruotsiasia saadaan hoidettua. Heikki Tala taas vannoo taistelevansa kunnes "kaikki ruotsinkielisyyteen perustuva ylimitoitus on poissa".
Saanko pyytää ottamaan kantaa jompaankumpaan väitteeseen:
KYLLÄ, pakkoruotsi, yliopistokiintiöt ja ylimitoitettu virkamiesruotsi ovat epäkohtia joita on korjattava. Tämän jälkeen minulla ei tällä hetkellä ole huomautettavaa ruotsin kielen asemasta Suomessa. - - Peukuta ylös.
EI, ruotsinkielisten asemaan Suomessa liittyy paljon muitakin epäkohtia, jotka ovat osaa nykyistä ja/tai ruotsalaista ylivaltaa. Arvostelua ei voi lopettaa pakkoruotsiin - - Peukuta alas
Kiitos etukäteen.
Joku on täällä sivustolla vannonut lopettavansa postaamiset kunhan tuo pakkoruotsiasia saadaan hoidettua. Heikki Tala taas vannoo taistelevansa kunnes "kaikki ruotsinkielisyyteen perustuva ylimitoitus on poissa".
Saanko pyytää ottamaan kantaa jompaankumpaan väitteeseen:
KYLLÄ, pakkoruotsi, yliopistokiintiöt ja ylimitoitettu virkamiesruotsi ovat epäkohtia joita on korjattava. Tämän jälkeen minulla ei tällä hetkellä ole huomautettavaa ruotsin kielen asemasta Suomessa. - - Peukuta ylös.
EI, ruotsinkielisten asemaan Suomessa liittyy paljon muitakin epäkohtia, jotka ovat osaa nykyistä ja/tai ruotsalaista ylivaltaa. Arvostelua ei voi lopettaa pakkoruotsiin - - Peukuta alas
Kiitos etukäteen.
Vastaukset 62
Vanhimmat
... ovat osaa nykyistä ja/tai *historiallista* ylivaltaa ... Sori.
Jos, ja kun Suomen kielipolitiikka vastaa Skandinaavista kielipolitiikkaa kaikki on hyvin. Yksi kansa yksi yhteinen kieli. Tähän tullaan menemään. Jopa nopeutetusti, kiitos RKP:n maahanmuuttopolitiikan.
Kaikki kina loppuu, kun pakkoruotsi poistetaan. Ruotsi on vähemmistökieli muiden joukossa, ruotsinkielisten etuoikeudet mm. kielikiintiöt lakkautetaan.
Palvelut ruotsinkielellä voidaan turvata ilman koko kansan pakkoruotsittamista.
Nostan peukkua, kun nämä epäkohdat on korjattu.
Lukkiutunut asenne johtuu pitkälti erilaisesta todellisuusmaailmasta ja käsityksestä Suomen historiasta ja nykypäivästä. Esim. pakkoruotsin poisto johtaisi osalla vakavaan identiteetti-kriisiin siitä miten Suomalaisia he ovat ja koko Suomen asemasta karttapallolla. Osa suomenruotsalaisista kokee identiteettinsä vahvasti skandinavian kautta, han-suomalaiset taas kokevat olevansa oma erillinen kansakuntansa, joka on lähempänä eestiläisiä kuin ruotsia. Osa suomenruotsalaisista kokee, että Suomi jotenkin hilautuisi lähemmäs slaavilaista Venäjää ilman germaanista virallista kieltä.
Koko kielikeskustelu on osalle suomenruotsalaisista erittäin hämmentävää, se on kuin varjojen välähtely toisesta ulottuvuudesta joka uhmaa totuttuja totuuksia ja luonnonlakeja.
Yleinen kielirauha kyllä saavutettaisiin tuolla KYLLä vaihtoehdolla, uskon vahvasti niin. Se ei kuitenkaan tapahtuisi hetkessä vaan siihen menisi kaksi sukupolvea, kauna ja viha niistä kaikista turhista ruotsin tunneista ei hetkessä katoa kansakunnan muistista.
Itse joudun valitettavasti antamaan peukkua alas(hetken päästä kun loggaan sisään, peukut toimii vain loganneilla) ja tässä pari esimerkkiä:
-nykyisellä lainsäädännöllä jos vaikka Riihimäestä tulee osa Helsingin kuntaa, tarkoittaa se ruotsinkielisiä katukylttejä myös Riihimäelle, aivan valtava määrä työtä ja ilman järjen hiventäkään ja pelastustoimi kiittää
-virallinen kaksikielisyys synnyttää turhia rinnakkaisia kuluja ja paperisotaa, leikkikulisseilla ei ole mitään tekemistä elävän kielen kanssa
-koska Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta, voidaan perustuslakia tulkita niin, että virkamiesruotsi ja pakkoruotsi täytyy säilyttää. Vaikka jopa edellinen oikeusministeri totesi, ettei se velvoita pakkoruotsiin, sillä ei ole merkitystä koska kansanedustajista koottu valiokunta äänestää tulkinnasta.
RKP:n järkähtämättömyys ja potero-politiikka kieliasioissa on tietenkin loppupelissä ja pitkällä tähtäimellä omaan jalkaan ampumista. Minkä takia tämä joustamattomuus ilahduttaakin suuresti niitä, joille on tärkeää saada ruotsista virallinen vähemmistökieli, joka romahduttaisi sen käytännön merkityksen ja henkisen arvon. Vain fanaatikko laittaisi lapsensa siinä tilanteessa ruotsinkieliseen kouluun syrjäytymään valtaväestöstä ja valtaosa suomenruotsalaisista ei ole minkään sortin fanaatikkoja.
RKP olisi Lipposen aikakaudella kyennyt ajamaan läpi erittäin suotuisan lain virallisesta vähemmistökielen asemasta, sen kimppuun olisi ollut äärimmäisen vaikeaa hyökätä, jos siis pakkoruotsi ja yleinen virkamiesruotsi olisi poistettu. Todellisuusmaailmakäsitys ajoi kuitenkin asioita aivan toiseen suuntaan.
Jan-Erik tietysti kysyisi taas tässä, että "miten tästä eteenpäin?" Ei muuta kuin popcornia nassuun ja showta seuraamaan! Tapahtumien juna kiitää eteenpäin ja eränäiset kappaleet ovat liikeradoilla joiden lopputulos tiedetään, aikataulusta hieman epävarmuutta mutta viihdearvosta ei.
Koko Jan-Erikin ilmaantuminen tänne hornankattilaan kertoo siitä, että osa suomenruotsalaisista haluaisi vetää hätäjarrua ja miettiä parempaa raidetta. Tässä on vaan sellainen paradoksi, että RKP:n tukeminen olisi järjenvastaista koska heidän linja vie lopulta tuhoon ja RKP:n vastustaminen vain pelkästään heiluttaa junan nopeammin ulos kiskoilta tuhoon, jonne se on joka tapauksessa menossa. RKP on vähän kuin Kiinan kommunistinen puolue, se mennä puksuttaa tiettyyn suuntaan eikä oikeastaan kykene suunnanmuutoksiin, se on vaan rakenteellisesti rakentunut niin. Jäljelle jääkin vain yksi vaihtoehto murehdinnan sijaan: popcorn
"KYLLÄ"
Ilman muuta pakollisen kouluruotsin ja virkamiesruotsin poistaminen riittää, mutta sen jälkeen käydään vielä pitkään keskustelua siitä, millaisia tulkintoja suomalaisuudesta ja Suomen historiasta meillä onkaan. Sellainen keskustelu on kuitenkin mielestäni tervettä. Myös maahanmuuttajien kotoutumisen kannalta on hyvä, että nähdään suomalaisuus moninaisena, erilaisia kytköksiä ja maailmankuvia sallivana ympäristönä.
Suomalaisuuteen tullee kuulumaan se, että historiasta on vähintään kaksi erilaista tulkintaa. Suomenruotsalaisten suosima tulkinta painottaa sitä, että kaikki merkittävät asiat Suomessa on tehty ruotsia puhuneiden toimesta. Osin totta, mutta menee jopa yli - muistan miten aikanaan opiskelukaverini selitti minulle Aleksis Kiven olleen ruotsinkielinen ja jokin aika sitten Lönnrotkin nimettiin ruotsinkieliseksi (mitä hän toki vanhemmiten olikin, vaikka alkujaan suomenkielisestä kodista). Lisäksi suomenruotsalaiset aikaistavat fornnordiskan tuloa ja painottavat, että Suomen alueella on puhuttu indoeurooppalaisia kieliä ennen suomen kielen saapumista, jota pidetään varsin myöhäisenä. Myöhäinen suomen saapuminen onkin, sillä ensimmäiset varhaista itämerensuomea puhuneet tulivat tänne ehkä kolmisentuhatta vuotta sitten. Suomenkielisillä on myös unelma ikiaikaisesta suomalaisvaltakunnasta täällä, mikä ei nyt näytä saavan tieteellistä tukea. Tämänkaltainen historian hakeminen on kuitenkin mielestäni ok. Tavoitteena on varmaankin siirtyä suurmiesten historiasta kohti kansan historiaa, tavallisten ihmisten elämää ja ponnisteluja.
Minkälainen Suomen kielilain pitäisi olla ja minkälainen ruotsinkielisten asema. En tiedä. Todellisuus on nyt kuitenkin se, että Suomessa on monenkielisiä ihmisiä ja kahden kansalliskielen osaamisen painottaminen ei tee oikeutta kenellekään ja tekee uussuomalaisille kotoutumisen lähes mahdottomaksi.
jatkan kieliopinnoista
Kieltenopetukseen liittyvä keskustelu ei ole ohi pakkoruotsin myötä vaan vasta alkamassa. Siksi pakkoruotsista pitäisi päästä nopeasti ja korvata se esim. koulukohtaisesti kahden kielen valinnalla. Tämän järjestelmän rinnalla otettaisiin kantaa KIEPON malleihin ja siihen, pitäisikö alaluokilla olla jo kaksi vierasta kieltä. Oma kokemukseni monikulttuurisen koulun arjesta on se, että kaksi pakollista kieltä alaluokilla tulee tekemään opiskelun liian rankaksi monelle suomenkielisellekin oppilaalle. Viitosella ja kuutosella tulee paljon uutta käsitteistöä kemian, fysiikan, historian, maantiedon ja biologian alkaessa. Hyvin monella täysin suomenkielisellä on vaikeuksia ottaa tämä käsitteistö haltuun. Kun luokassa saattaa olla vielä puoletkin niitä, joille suomi ei ole äidinkieli, vaikeudet ruokkivat toisiaan. Erilaisten oppilaiden huomioiminen on mielestäni peruskoulun oleellisin tavoite. Niille, joille kielet ovat helppoja, niitä saa toki tarjota ja opettaa yllin kyllin, mutta kielistä ei saa tehdä kokonaisuutta, joka sitten jakaa lapset menestyjiin ja menestymättömiin, kielillä tulee eriyttää.
On epämiellyttävää istua koululla tulkin ja lapsen perheen kanssa keskustelemassa ruotsin vapautuksesta - pitää selittää hämmentyneelle perheelle, ettei lapsella ole sitten koskaan mahdollisuutta saada kunnan tai valtion virkaa (tämän selittäminen on pakollista). Vielä hämmentävämpää on se, että jo useamman vuoden opetusvirasto on kieltäytynyt myöntämästä vapautuksia. Näistä ei liene mitään tilastoa, mutta kouluilla ei enää haeta vapautuksia, koska ne vaativat paljon työtä ja lopputulos on sitten kielteinen. Niinpä esimerkiksi lapsi, joka on ollut maassa vuoden, puhuu kotona aasialaista kieltä, ei ole koskaan opetellut kotimaassaan englantia, on vielä heikko suomessa, istuu muiden luokkatoverien kanssa niin suomen, englannin kuin ruotsin tunneilla ja sitten vielä kotikielen tunneilla. Tässä sanonta, ettei lapselta saa "riistää" ruotsin osaamisen mahdollisuutta, on minusta todella outo. Viime vuonna seurasin, miten erityisopettajan kallista resurssia käytettiin siihen, että hän luki erikseen kahdeksannelle luokalle tulleen maahanmuuttajanuoren kanssa seiskan ruotsin, siis ainakin muodollisesti.
Millä tavoin meillä toteutetaan jatkossa monikielinen koulutus. Uskon, että ruotsinkielinen koulutus säilyy ja erilaisia monikielisille tarkoitettuja koulutusohjelmia tulee lisää. Säilyvätkö kiintiöt lääketieteessä, oikeustieteessä ja ylitarjonta kaupallisilla aloilla - luulen niin. Mutta niitten todellisista vaikutuksista tullaan kyllä keskustelemaan. Mikäli alalle tullaan kielikiintiön kautta, mutta se ei edistä hakeutumista alueille, jossa kielikiintiö olisi tarpeen, kiintiöt jäävät jotenkin vaille perustetta.
Taustalla on kuitenkin asia, johon toivon opetusministerin palaavan - siis vanhempian koulutustason suunnaton merkitys lasten kouluttautumiselle. Oletan, että suomenruotsalaisten kouluttautumisen taustalla on jo sukupolvia kestänyt koulutuksen arvostus ja perheen vahva tuki. En tiedä, onko ruotsinkielisillä itsellään tilastoa siitä, miten eri suomenruotsalaiset ryhmät sijoittuvat koulutukseen ja onko ruotsinkielisten sisällä ryhmiä, jotka ovatkin heikoilla.
Periaatteessa hyvää tulosta esim. kouluttautumisessa ei mielestäni tarvitse huonontaa vaan yrittää korottaa heikommassa asemassa olevien mahdollisuuksia kielestä riippumatta. Koulujen sisällä tämä tarkoittaa sitä, että ei enää tehdä kouluja teoreettisemmiksi (lisäkielet siis vapaaehtoisia), lisätään tukiopetusta, henkilökohtaista opintojen ohjausta ja erityisesti koulujen yhteydessä olevaa harrastustarjontaa (esim. mahdollisuutta opiskella musiikkia) ja sitten vahvistetaan ammattikouluväylää korkeakouluopintoihin. Näin saadaan kokonaisuudessa lisää tasa-arvoa ja samalla nähdään ne edut ja/tai ongelmat, joita erilaiset kielitaustat tuovat mukanaan.
Mielestäni jumittuminen pakkoruotsiin nyt estää monien muiden tosi tärkeiden asioiden käsittelyn.
jatkan vielä kieliopinnoista...
Ahvenanmaa ja Ruotsi
Minulla ei ole paria vuotta tuoreempia tilastoja Ahvenanmaalta, mutta siellä kieltenopetus on nähdäkseni lasten erilaisuutta ja kehitystasoa kunnioittavaa. Kieliä on tarjolla ja niitä opiskellaan, silti lähes kolmasosa ysiluokkalaisista ei opiskele äidinkielensä rinnalla kuin englantia. Emme kuitenkaan kauhistele ahvenanmaalaisten kieliköyhyttä tai huonoja kouluja.
Tällaista realismia kaipaan suomalaisiin kouluihin. Lapset, jotka elävät vahvasti yksikielisessä ympäristössä, oppivat kieliä hyvin eri tavoin. Osalle kolme vierasta kieltä sujuu kohtuudella, osalle jo yksi vieras kieli on kovan työn takana.
Ruotsissa kouluissa on mahdollista valita toisen vieraan kielen sijaan lisää kotikieltä, koulukieltä (ruotsi) tai englantia. Tämäkin on minusta sangen luonteva vaihtoehto maassa, jossa on vain yksi valtakieli, mutta paljon eri kieliä kotikielinään puhuvia oppilaita. Monilla alueilla Suomessa tilanne on sama.
Kolme pakollista kieltä peruskouluun?
Meillä kieltenopetus on lähtenyt valitettavasti siitä, että suomenkielisten koulujen kieliohjelman tulisi vastata ruotsinkielisten koulujen kieliohjelmaa (tällaisia harhoja syntyy helposti minkä tahansa aineryhmän sisällä ja se vaikuttaa kaikeen suunnitteluun). Ruotsinkieliset itse vahvistavat tätä kyselemällä, ovatko suomenkieliset lapset tyhmempiä kuin ruotsinkieliset, kun suomenkieliset eivät näytä oppivan hyvin kahta vierasta kieltä vaikka ruotsinkieliset oppivat. Nyt esimerkiksi Vihreiden kannattama kielipaletti kouluihin lähtee siitä, että suomenkielisissä peruskouluissa tulee olla KOLME vierasta kieltä, joista yksi siis ruotsi. Yksi päivä erityisopettajan sijaisena missä tahansa peruskoulussa saisi muuttamaan tätä tavoitetta.
ruotsista ei saa kiitosta
Kaiken lisäksi ruotsi on kieli, josta aito suomenkielinen ei juuri koskaan saa kiitosta.
Jos lukisimme suomenkielisissä kouluissa pakollisena vaikkapa espanjaa, suomenkieliset lapset saisivat kiitosta ponnisteluistaan vaikean eurooppalaisen kielen kanssa ja matkustelisimme tyytyväisenä pienen kielitaitomme kanssa pitkin maailmaa ja espanjankieliset olisivat haltioissaan pienen pohjoisen kansan huomiosta. Nyt ruotsista tulee moitteita moitteiden perään - ei opita, ei osata, osataan huonosti... Tietysti, koska vertailukohtana on koko ajan ruotsia äidinkielenään puhuvat - jotka vielä puhuvat erinomaista suomea.
Vaikka olisi suorittanut ruotsin kurssinsa parhain mahdollisin arvosanoin, niin peruskokemukseksi jää se, että osaa ruotsia tosi vaatimattomasti. Meillä on siis pakollinen kieli, joka aiheuttaa lähes kaikille vain kokemuksen heikosta osaamisesta.
vapaaehtoisen ruotsin haasteet
Kun ruotsin pakollisuus poistuu ja ruotsin opetusta joudutaan rakentamaan uudestaan siten, että sen mahdollisimman moni valitsee, joudutaan myös kohtaamaan muita ongelmia: ruotsin käytön vaihtoehtona on aina joko suomi tai englanti, jotka ovat kaikille läsnäolijoille vahvempia.
Ruotsin opiskelun tavoitteet on siis asetettava uudella tavalla yksilöstä käsin - kuka lukee teatteriruotsia, kuka turistiruotsia, kuka "voin hetken työskennellä Ruotsissa" -ruotsia. Jokaisen tulee itse voida päättää, mikä on se hyvä ja oikea osaamisen taso, pienestäkin osaamisesta tulee voida olla ylpeä.
Mutta, mitä haittaa on osata kieliä?
Miksi haluat kieltää meiltä oman äidinkielen?
Molemmat kysymyksesi ovat asiattomia. Ne eivät vastaa mihinkään, vaan ovat vain provosointia.
Kiitos erittäin hyvästä ja asiallisesta kolmen viestin sarjasta. Eipä tuohon ole juuri lisättävää.
Kielipolitiikassa meillä on ehkä eniten opittavaa Ruotsista. Siellä säädettiin maan ensimmäinen kielilaki vasta vuonna 2009 ja siitä tuli kerralla hyvä;
- suuren enemmistön äidinkieli on ainoa virallinen kieli
- muut vanhat kielet saavat kansallisen vähemmistökielen aseman
- englanti on kaikille ensimmäinen vieras kieli
- pieniä pakkokieliä ei ole
- kielivaranto monipuolinen (mandariinikiinakin nyt valittavissa)
Niin minunkin meilestäni.
Näihin on vain tyytyminen, vaikka kuinka asiallisesti kielivapautta perustelisi.
Masentava keskusteluilmapiiri, eikö?
Missä kohden Ruotsin kielilaissa puhutaan enlannista kaikille ensimmäisenä virallisena kielenä?
Missäpäin maailmaa puhutaan "enlantia" ?
Sitä taitavat osata vain tyhmät nettifennot.
Eihän tasavaltaan ja nykyaikaiseen demokratiaan voi kuulua minkäänlainen etuoikeutettu asema yhdellekään kansanosalle. Vai mitä? Olet kai samaa mieltä?
Siksi on hieman erikoista, että esität asin noin. Että poistetaan koulujen pakkoruotsi ja yleinen virkaruotsi, mutta kaikki muut kielelliset kohtuuttomuudet jätetään koskematta.
Vastakysymys: Mitä vikaa on normaaalissa vähemmistöasemassa?
Suomessa on muutenkin maailman parhaat vähemmistöolot, kuten saamelaiset ovat maininneet.
Normaali vähemmistöasemassakin surut olisivat uskaltaisin sanoa maailman parhaassa asemassa oleva vähemmistö.
Oikea kysymys kuuluukin: Miksi maailman paras vähemistöasema ei kelpaa suruille?
Pakkoruotsille on muutaman vuosikymmenen kuluessa esitetty ainoastaan yksi uskottava perustelu ja se on tässä:
http://www.pakkoruotsi.net/rkp.shtml
Niin että ihmisoikeusrikoksen lopettamisesta pitäisi ensin neuvotella? Haista v.......
''KYLLÄ, pakkoruotsi, yliopistokiintiöt ja ylimitoitettu virkamiesruotsi ovat epäkohtia joita on korjattava. Tämän jälkeen minulla ei tällä hetkellä ole huomautettavaa ruotsin kielen asemasta Suomessa. .''
Juuri näin. Kysynkin, että kuinka siellä RKP:n kannattajien keskuudessa voi olla vaikeata ymmärtää Pakkoruotsista ja ylimitoitetuista kiintiö-etuoikeuksista aiheutuva katkeruus? Miksi edes kysyt tuollaisia?
"Pakkoruotsista ja ylimitoitetuista kiintiö-etuoikeuksista aiheutuva katkeruus?"
Pakkoruotsiin en ota kantaa mutta antaisitko lukuja noille "ylimitoitetuille kiintiö-etuoikeuksille".
Mikä on ylimitoitettua? Missä niitä kiintiö-etuoikeuksia on, kuinka paljon ja miten paljon niitä tulisi supistaa? Mikä olisi kohtuullista sinun mielestäsi?
Puhut "ylimitoitetuista kiintiö-etuoikeuksista" mutta et kerro mitä ne ovat. Olisitko niin ystävallinen ja määrittelisit ne? Lukuja kiitos!
Noni. Sieltähän se lähti suoltumaan.
Aamuvirkku vihalintukin on jo havahtunut.
Huomenta vain.
"Pakkoruotsiin en ota kantaa mutta antaisitko lukuja noille "ylimitoitetuille kiintiö-etuoikeuksille"."
Ankkamatami pesee kätensä pakkoruotsista kuin Pontius Pilatus eräästä toisesta asiasta.
No sulla ei sit titenkään ollut itse asiaan mitään kommentoitavaa, puhe oli näet niistä väitetyistä "ylimitoitetuista kiintiö-etuoikeuksista" jotka teitä netti fennoja niin kovin hiertää.
Olisin kovin kiinnostunut tietämään mitä ne ovat?
Kyllä se on pakkoruotsi joka hiertää.
Omasta puolestani peukutin ylös Jan-Erikin ehdotuksen puolesta, mikä pitkälti vastaa omaa kantaani. Nuo muutokset ovat riittäviä eivätkä ne toteutuessaa haittaa lainkaan kielellisiä perusoikeuksia.
Pakkoruotsi on pahin epäkohta koska se koskee kaikkia suomalaisia lapsia ja estää tarpeellisten kielten opiskelun englannin lisäksi.
Se pitää poistaa , muu hoituu kyllä sitten ajan kanssa ihan itsekseen.
/// IHAN TEKNINEN KYSYMYS ///
Onko tämä "numeropostaaja" aina sama henkilö? Hyvää asiaa, johon palaan, mutta kysyn vain nyt tätä postausteknistä juttua. 12, 19, 21, 23, arvomme vielä pari lisänumeroa... :-)
Katseleppa vaikka Heikki Talan kirjoituksiin suollettuja vastauksia ja mieti houkuttaako vielä käyttää vakionimimerkkiä, saati omaa nimeä täällä.
ei ole sama henkilö, satunnainen numero, usein bottitestistä valikoitu, mikäli käyttäisi vakio ei-rekisteröityä nickkiä niin olisi vain lyhyen ajan kysymys kun joku alkaisi sekoilla sitä käyttäen
Sori 23 ja 21 tässä ketjussa sama - muuten meitä numeropostaajia on useampia.
En halua vakinikkiä, koska se ryvettyy nopeasti - ei siksi, että kirjoittelisin törkyä, vaan koska tämä keskustelualue nyt vain on sellainen. Sitä paitsi asia on tärkein, ei henkilö.
Mene imemään peukaloasi, niin kyllä se siitä...
Minä ainakin olen luvannut jättää ruotsalaiset "rauhaan" kunhan pakkoruotsi saadaan poistettua. Pakkoruotsin poistuessa palaamme 1960-luvun tilanteeseen, jolloin en muista mitään kieliriitoja käydyn. RKP siis aloitti tämän 40-vuotisen sodan. Meillä vaihtuvat sukupolvet tässä taistelussa, mutta tavoite pysyy: Pakkoruotsista vapautettu Suomi.
Riippuu siis yksinomaan RKP:stä,
miten nopeasti tämä rauha saadaan aikaan.
Pakkoruotsi on RKP:lle vain kauppatavara siinä prosessissa, miten ruotsin kielen asema turvataan. Ymmärrän tämän RKP:n lähtökohdan. Mutta kuinka kauan meidän pitää jatkaa maamme uhrauksia, kun lopputulos on kuin Kreikan vääjäämätön vararikko. Pakkoruotsi nopeuttaa ruotsin kielen muuttumista kyökkikieleksi, koska järjetely on kansan enemmistön oiekustajun vastainen.
Koska pakkoruotsia perustellaan virheellisesti perustuslailla ja maan kaksikielisyydellä, ei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin ajaa maan nykymuotoisen kaksikielisyyden alasajoa ja vaatia perustuslain muutosta.
Syy-.seuraus-suhde on nimenomaan näin päin: Koska pakkoruotsi pakkoruotsittajien väitteen mukaan on kaksikielisyyden tae,pakkoruotsista ei voida luopua.
LUOVUTAAN SITTEN KAKSIKIELISYYDESTÄ ELLEI OLE MUUTA KEINOA PÄÄSTÄ PAKKORUOTSISTA !
Toivottavasti logiikka tuli selväksi. En usko, että kenellekään olisi ennen peruskoulu-uudistusta tullut mieleenkään vaatia yksikielistä Suomea.
Pakkoruotsi on se tekijä, joka ajan mittaan sai minut kyseenalaistamaan koko kaksikielisyyden oikeutuksen.
Jos RKP luopuu pakkoruotsivaatimuksesta KOKO SUOMESSA, maan kaksikielisyys saattaa säilyä. Jos ei luovu, kaksikielisyys muuttuu kuolleeksi kirjaimeksi- ja henkilökohtaisesti jatkan taistelua elämäni loppuun asti:
Sen jälkeen poikani jatkaa ja taistelua ja hänen jälkeensä pojanpoikani..
Kyselepä tältä herralta:
Telkussa Thomas Rosenberg ja Sampo Terho jo solmivat rauhan sillä ehdolla, että pakkoruotsi pois
28.6. Ruotsia vai ei?
Mikä on "pakkoruotsin" asema tulevaisuudessa? Rauhan asialla -ohjelmassa sovitellaan näkemyseroa toisen kotimaisen kielen eli ruotsin asemasta opetuksessa.
Pitäisikö pakkoruotsiksikin nimitetyn toisen kotimaisen opiskelu muuttaa valinnaiseksi suomenkielisissä kouluissa? Ja suomi ruotsinkielisissä? Muuttuisiko suhtautuminen kielivähemmistöön positiivisemmaksi, kun pakko poistettaisiin?
Suomenruotsalainen kolumnisti ja kirjailija Thomas Rosenberg ja Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja Sampo Terho haarukoivat myös arjen ongelmatilanteita kummankin kieliryhmän kannalta.
Monet tahot myös näkisivät, että koululaiset käyttäisivät mieluummin globalisoituvassa maailmassa enemmän aikaa esimerkiksi englannin, espanjan tai venäjän pänttämiseen.
Saavatko sovittelijat Marja-Liisa Manka ja Juha Wiskari kielirauhan aikaan?
Pakkoruotsin voi suomenkielisiltä alueilta poistaa, mutta kaksikielisilla alueilla on kaksikieliset palvelut turvattava, erityisesti mitä tulee virkamiesten taitoihin. Se tarkoittaa niillä alueilla myös pakkokielten (suomi ja ruotsi) paikallista säilyttämistä. Muualla suomessa on kyllä virkoja riittävästi niille, joiden pää tai tahto ei riitä kielen oppimiseen.
Miksi ne palvelut pitää turvata Suomessa, millä perusteilla? Ruotsi hävisi sodan ja menetti alueet Haminan rauhassa 1809.
Suora lainaus:
"Suomalaisilla, jotka nyt oleskelevat Ruotsissa, samoin kuin ruotsalaisilla, jotka oleilevat Suomessa, on täysi oikeus palata isänmaahansa ja hallita niin kiinteätä kuin irtainta omaisuuttaan suorittamatta mitään vientimaksua tai mitään muuta sitä tarkoittavaa veroa.
Molempien Korkeiden Sopimuspuolten alamaisilla, asuivatpa Ruotsissa tai Suomessa, on täysi oikeus asettua yhteen tai toiseen näistä valtioista kolmen vuoden aikana, siitä päivästä lukien, jolloin tämän sopimuksen ratifiointiasiakirjat vaihdettiin, ja ovat velvollisia saman ajan kuluessa myymään tai muuten luopumaan omaisuuksistaan jollekulle sen valtion alamaiselle, jonka alueen he haluavat jättää. "
Jokaisen esi-isä on tehnyt henk.koht päätöksen, että siirtyykö Ruotsin uuden rajan sisään vai jääkö Suomeen. Yhä edelleen voi muuttaa vapaasti Ruotsiin asumaan, jossa voi elää ruotsin kielellä. Kun jää vieraaseen maahan elämään niin all bets are off, niin se vaan on.
Turha kuvitella, että Suomi jäisi joksikin museoksi muistona menneiltä ajoilta.
Kaksikielinen alue on sitten määriteltävä uudelleen: Jos yli 30 % on ruotsinkielisiä, alue on kaksikielinen. Helsingin ja Espoon tapauksissa riittää äidinkieleltään ruotsinkielistä työvoimaa palvelemaan. Kannattaa tutustua kaksikielisen palvelun toimimiseen esim. Valtioneuvoston kertomus kielilain soveltamisesta 2009. On netissä pdf-muodossa. Siinä "jotenkin toimivan kaksikielisyyden" rajaksi saadaan 20 %. Oma arvioni on 30 %.
Kannattaa myös miettiä, tuleeko "palvelukielitaito" saavutettua ilman, että ihan kaikkien kunnan palveluksessa olevien on osattava kahta kieltä. Esimerkiksi maahanmuuttajien määrän lisääminen viroissa voi olla tavoite, joka on tärkeämpi kuin kaksikielisyys suomi-ruotsi-yhdistelmällä.
Tutkija Linnea Henriksson on arvoinut samaan suuntaan, että kaksikieliset yksiköt toimivat jos vähemmistö on yli 30 %.
http://magma.fi/images/stories/reports/mpm2_1eller2.pdf
Haluan kiittää Andellia asiallisista aloituksista ja aidosta ongelman ratkaisuun pyrkivästä otteesta. Itse olen harrastanut yhden pysähdyksen taktiikkaa, mutta kunnioittaakseni järkevää keskustelijaa rekisteröin nimimerkin "kohtuullistaja". Nimimerkissä kulminoituu oma tavoitteeni: Kohtuullistaa Suomen kielilainsäädäntö vastaamaan suomenkielisen enemmistön oikeustajua.
Nykyinen järjestelmä, jossa ruotsin kielen ylimitoitettu suojeleminen on jumiuttanut koko maan kielikoulutuspolitiikan,
on enemmistön kannalta kohtuuton eikä vastaa kansallista etua.
Tästä kohtuuttomuudesta kumpuaa koko nettiaktivismi.
Haluan kohtuullistaa Suomen kielipolitiikan. RKP ei tunne sanaa "kohtuus".
"Kohtuus kaikessa" ei taida ruotsin kielessäkän olla sellaista sanontaa..??
Pahoittelen pianovirhettä , Andelinia halusin kiittää ;-)
Mutta jatketaan myöhemmin. Ja hei, kohtuus kaikessa!
Soitan pianoa, ei hätää! :-)
KYLLÄ vaihtoehto. Eihän tässä mikään muu hierräkään kuin aloittajan mainitsemat seikat. Oikein ennakkoluuloton ja sopuisa aloitus.
Pakkoruotsi hiertää siksi, että se vaikeuttaa osaltaan Suomen ja suomalaisten kielivarannon monipuolistamista. Virkamiesruotsi on ongelma koska se ohjaa väkisin kieliopintoja ja työelämän tarpeitä suuntaan, jossa pakkoruotsi tavallaan on pakollista. Yliopistokiintiöt taas häiritsee, koska se vain on täysin kestämätöntä ja epäreilua mielestäni. Itselläni juna on jo mennyt ohi, mutta minua hivenen katkeroittaa ajatus, että lapseni ovat sen vuoksi huonomassa asemassa sen vuoksi, että kuuluvat Suomessa enemmistöön.
Minusta ruotsinkieliset katukyltit, ohjelmat yms. muut eivät häiritse yhtään.
Tietenkään edellämainittu tilanne ei ole nyt realismia, mutta jatkaen samalla linjalla: Mitä tällaisessa tilanteessa ja miksi ei nytkin, voisi sitten tehdä, että alueilla missä ruotsinkieli kuuluu asiaan voidaan tehdä, että palvelut säilyy ja tunne täysipainoisesta elämisestä äidinkielellä onnistuisi? Mitä mieltä olet Jan-Erik Andelin?
Kiitos. Erkkilä, kysymyksestä ja hyvästä postauksesta.
Vastaan ensin tuohon palveluiden säilymisestä kertomalla sinulle muistelon.
Jouduin vuosi sitten muutaman ruotsinkielisen kollegan kanssa oikeuteen. Molemmat osapuolet olivat pääosin ruotsinkielisiä, mutta kyseessä oli erikoinen oikeudenala, joten kummallakin osapuolella oli suomenkieliset asianajajat. Tuomari oli suomenkielinen.
Kuulemiseni jouduttamiseksi päätin itse puhua suomea, joka ei ole äidinkieleni. Muut omalta puoleltani sekä pari todistajaa vastasivat oikeudelle ruotsiksi, jota tulkattiin (erinomaisen hyvin).
Hävittiin ja maksettavaa tuli viisilukuisesti. Mietin jälkeenpäin, että osasinko sittenkään ilmaista itseäni tarpeeksi tarkasti. Ja oliko tulkki tarpeeksi tarkka. Jossakin käänteessä oli ollut kiistaa oliko joku henkilö ratkaisevassa tilanteessa esiintynyt "framfusigt" - tulkki käänsi "etuileva" ja sitä jahkailtiin tovin, että eikö löytynyt voimallisempaa ja tarkempaa sanaa.
Oikeudelta olin pyytänyt merkintää, että en ollut vastannut omalla äidinkielelläni. Tuomari lupasi, mutta ei ainakaan tuomiosta löytynyt mitään sellaista.
Olenko sitä mieltä, että lakitieteen opiskelijoiden joukossa pitäisi olla sen verran ruotsinkielisiä, että loppupäässä tulisi muutama ruotsinkielentaitonen tuomari Helsingin kokoisen kaupungin tarpeisiin? Olen.
Sen sijaan vuosiluokat pienenevät ja kielitaito lisääntyy vuosi vuodelta. Ei yliopistokiintiöitä tarvitse hakata kiveen. Ne voidaan sopeuttaa, muuttaa ja poistaa. Mutta minusta olisi turvallisempaa tietää, että hävisin käräjillä sen takia, että olin ollut tomppeli siinä asiassa jota puitiin, eikä sen takia että olen ruotsinkielinen.
Toinen kysymyksesi, Erkkilä, on sympaattinen, mutta kello on paljon.
Ymmärrämme ongelman - mutta jo nyt kiintiöt on käytössä ja lisäksi vahva pakollinen ruotsi kaikille, erityisesti suomenkielisille juristeille. Kuinka paljon ruotsinkielisistä täytyy kouluttaa tuomareita, jotta heitä olisi riittävästi? Vai voisiko olla jokin muu tapa hoitaa asia. Yhä enemmän oikeudessa on asianosaisina ja todistajina ihmisiä, joiden vahvin kieli ei ole suomi. Miten tämä muuttaa oikeuslaitoksen käytänteitä?
Lyhyesti sanottuna varmaan vähempikin riittää tulevaisuudessa. Olen ollut mukana pohtimassa Helsingin yilopistolle ruotsinkielistä tuomarikoulutusta, jonka voisi valita myöhemmässä vaiheessa lakitieteen opintoja.
En tunne tuomioistuinen tehtävänjakoa, mutta varmaan sijoitetaankin tuomareita kielitaidon mukaan, ken osaa englantia, venäjää, ruotsia itse keissien mukaisesti. Jos nyt jotain länsimaista periaatetta pitäisi arvata niin ehkä sitten vastaajapuolen kielitarpeet olisi huomioitava ensin.
TÄhän toiseen kysymykseesi vastasin toisessä keskustelussa täällä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10170044
Hyvä avaus ja tärkeä juttu minkä itsekin olen huomannut siinä pitkäaikaisessa kielikeskustelussa jota olen käynyt. Nähdäkseni suomenruotsalaiset nimenomaan sotkevat nämä kaksi asiaa keskenään, ehkä tahallaankin... sitten päästään argumentointiin hengessä "mistään ei saa antaa periksi koska se johtaa kaasukammioihin!".
Oma vastaukseni on kyllä "KYLLÄ", itselläni ei ole ongelmia oikeastaan muissa asioissa kuin nimenomaan niissä kohtuuttomissa seurauksissa joita valitettavasti jo ihan perustuslaista asti johdetaan. Eli pakkoruotsi ja siihen yleisemminkin liittyvät yhteiskunnalliset mekanismit joilla sitten voidaan perustella pakkoruotsia.
Mihinkään sen suurempiin "kielivainoihin" minulla ei ole pyrkyä eikä syytä. Toisaalta pidän nykymuotoista kielipolitiikkaa ja erityisesti sen puolustelemisen ja pönkittämisen tapoja aika luotaantyöntävinä -- itse asiassa vastaavaa ideologiaa ei taida löytyä mistään muualta länsimaista ainakaan.
Kiitos Jan-erik hyvästä avauksesta! Kerrankin joku kysyy asioista oikeilla nimillään! Mistään ruotsinkielisten vainosta ei todellakaan ole kysymys, vaan vapaasta kielivalinnasta. Meidän pitäisi yhdessä pystyä rakentamaan menestyvää Suomea, mihin sisältyisi myös osana Suomeen historiallisesti kuuluva ruotsinkieli. Kuitenkin täytyisi pystyä katsoa myös tulevaan.
Eikö muka ole myös ruotsinkielisten etu, että Suomi pärjää? Tulevassa maailmassa ei vain pärjää suomella tai ruotsilla. Meidän on osattava useita kieliä. Ruotsinkieli on tärkeä, mutta ei se tärkein, mitä koko kansakunnan tulisi opiskella.
On virhe pelkistää laaja pakkoruotsitus ja keinotekoinen kaksikielisyys koulujen pakkoruotsiin. Me hyvin tiedämme, että kyse on paljosta muusta tai nimenomaan muusta.
Surujohtajat vähät välittävät suomalaislasten kielivalinnoista, ELLEI se tukisi surujen etuoikeutettua asemaa yhteiskunnassamme. Eikö vain?
Siksi koulupakkoruotsin ja virkaruotsin poistaminen olisi hyvä alku, mutta kaikki muu kohtuuttomuus kieliaisioissa pitää myös muuttaa.
Mutta kohtuullistamisella ei ole hirveä kiire, JOS pakkoruotsi ja virkaruotsi poistettaisiin.
Mielestäni tämä on kohtuullisin kompromissi, mitä pääväestö voi suruille tarjota.
Ps. Kuten olen sanonut ennnekin. Normaali vähemmistöasema ei olisi mikään katastrofi suruille, vaan heidän asemansa olisi todella hyvä kuitenkin.
Ainakin 16 vastasi - miltä tulos näyttää?
Ihan tyydyttävältä. :-) Katso uutta postaustani "Sirkusteltta".
Hoida homma ja muuta perustuslakia, niin kyllä se siitä.
Mitä perustuslaissa pitäisi muuttaa? Tuliko Suomeen perustuslaki vasta 70-luvun taitteessa, samalla kun peruskoulu-uudistus toi pakkoruotsin? Pitäisikö Suomessa olla myös pakkosaame ja viittomakielikokeet kaikille, koska myös noilla vähemmistöillä on oikeus saada palvelua omalla kielellään?
Mitä kohtaa perustuslaissa tulee muuttaa?
Perustuslain TULKINTAA tulee kohtuullistaa,
samoin kielilakia tulee kohtuullistaa.
Esim. 3000 puhujan absoluuttinen raja tulee poistaa ja siirtyä prosenttirajoihin kuntien kielijakaumissa. 30 % on sopiva raja.
Vaikka perustuslain 17 § ei ole muuttunut, kuntien kaksikielisyysraja on lainsädännössä laskenut samassa tahdissa kuin ruotsinkielisten määrä on vähentynyt.
1920 oli 10 %, nyt enää 6 %:
Kohtuullinen luku on 30 %.
Kohtuus kaikessa!
Mites pakkosuomi ?? Eikö senkin voisi poistaa. Itse ole suomenkielinen mutta en ymmärrä mitä hyötyä olen saanut tankatessani ablatiivejä yms. turhanpäiväisyyksiä.
Tosi on se , että suomen kieli on marginaalikieli jolla ei pärjää muualla kuin Suomessa ja osassa Viroa.
Olen ikäpolvea joka on lukenut ruotsia silloisessa keskikoulussa. Sieltä sain kieleen hyvän pohjan ja se oli helppo oppia. Työssäni olen ollut paljon Ruotsissa ja se vain vahvisti kieltäni entisestään. Saksa ja englanti olivatkin sitten helppoja opetella, kuuluvathan ne samaan kieleperheeseen ruotsin kanssa.
Ymmärrän kyllä hyvin henkilöitä joille koulu yhtä tuskaa johtuen olemattomasta älykkyydestä. Heidät pitäisi vapauttaa liian vaativista oppisuorituksista. Pitää palata takaisin vanhaan ns. apukoulujärjestelmään.
Suksi nyt kuuseen apukouluinesi. Ihan oikeasti meillä on paljon nuoria, lahjakkaita ihmisiä, joille ne kielet vain ovat hankalia ja yhtään kieltä ei voi opiskella vaan yleisen kannatuksen vuoksi tai astinlaudaksi kolmelle seuraavalle.
Mutta pakkosuomi on ruotsinkielisten oma asia - he päättävät. Periaatteessa se poistuu pakkoruotsin myötä, koska kieliä on kohdeltava samalla tavalla. Osa ruotsinkielisistä suuntautuu niin vahvasti Nordeniin, ettei heille kenties suomella ole mitään merkitystä. Valitkoon vapaasti minun puolestani.
Myös minä olen samaa mieltä suomen kielen suhteen, pois pakko suomi. Hyvä, että siitä myös puhutaan tai oikeammin sen poistosta. Suomen kieli, sitä ei ole enään oikeasti olemasskaan. Me olemme hyväksyneet englannin kieliset sanat sanastoomme käytettäväksi. Kieli on hirveätä mössöä.
Olen myös "meikäpojan " kanssa samaa mieltä siitä, että peruskoulujärjestelmä pitäisi muuttaa. Olisi alhaisempi ja ylempi taso. Alhaisemalla tasolla riittäisi kielen suhteen oma äidinkieli ja esim. matematiikassa vaadittaisiin vain helpot peruslaskutoimitukset. Ýlemmällä tasolla kielet ja matematiikkaa ym. vaativampaa tasoa.
Äidinkieleni on suomi ja näen hyvänä asiana kansainvälistymisen. Se tarkoittaa, että valitsemme kieleksemme jonkun muun kuin suomen kielen. Ruotsi on helpoin, sitten saksa tai englanti, seuraavana ranska.
Ihan vapaasti saat vaihtaa äidinkieltäkin, se kuuluu kielivapauteen ;)
Luuletkos, että sinun tahtosi tapahtuu sinä ruotsalainen hurrilainensekasikiö ja sontakasa.
Kielirauha ? Onks suamessa joku kielisota ? Ite e osaa ruåttia mutta e oo mittään sottaa huomannu. O vai pieni äänekäs mölyporukka joka metelehtii. Meitillä ku o suurempiakin onkelmia kui joku kielijuttu.
Elä anna nykkään vanhan kielilain häirihteä - mei saaraan se kohta kuntoon.
"KYLLÄ, pakkoruotsi, yliopistokiintiöt ja ylimitoitettu virkamiesruotsi ovat epäkohtia joita on korjattava. Tämän jälkeen minulla ei tällä hetkellä ole huomautettavaa ruotsin kielen asemasta Suomessa. - - Peukuta ylös."
1. pakkoruotsi
2. yliopisto- ja lukiokiintiöt
3. virkamiesten ylimitoitettu pakkoruotsi
4. verorahojen lahjoittaminen Ahvenanmaalle
Edelliset kun korjataan, niin en puhu enää mitään kielipolitiikasta.
Nro 4 ei selvästikään kuulu joukkoon. Miksi ahvenanmaalaisille ei annettaisi heiltä kannettuja veroja takaisin heidän käyttöön, kun maakunta ei muuten rasita valtion menobudjettia? Viimeisen 18 vuoden aikana Ahvenanmaa on ollut enimmäkseen nettomaksaja.
Ei hurrien tartte suomea opetella, helpompi lähtee täältä svea mamman kainaloon.
Tervemenoa vaan!