Pahin talouskriisi edessä sitten 1930-luvun laman

90% romahdus asuntojen hintoihin käy tuossa rytäkässä helposti!

"Englannin keskuspankin johtaja Mervyn King sanoo, että edessä on pahin talouskriisi sitten 1930-luvun laman tai "jos koskaan" kertoo The Telegraph."

http://www.talouselama.fi/uutiset/quotpahin talouskriisi edessa sitten 1930luvun lamanquot/a699451
35753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Lyödäänkö vetoa?

Pistetään sopiva summa. Tuollainen talouskriisi tarkoittaisi, että 1000 euroa olisi pelkkää paperia. Sanotaanko 10 000 euroa.

Annetaan vielä lurkille aikaa. Ei varmaan ihan syssyyn tämä -90% romaus asuntojen hintoihin ehdi, mutta jos Q3/2011 näyttää -90% huipuista, niin siinä on varmaan jo aikaa riittävästi?

Henkilökohtaisesti uskon, että talous lähtee suurempaan nousuun jo ensi vuoden alussa ja asuntojen hinnoissa ei nähdä juurikaan laskua.

Äänestä
  • Onnea veikkaukseen vaan.

    Äänestä

  • Nonni. kirjoitti:

    Onnea veikkaukseen vaan.

    Veikkaan, etten tarvitse onnea, koska yksikään palstan tuhnuista ei uskalla vedonlyöntitarjoukseen tarttua.

    Ihmetyttää miksi. Jos rommaus olisi varma (kuten monen mielestä on), niin luulisi että ilmainen raha kelpaa. :)

    Äänestä

  • Ainoat täydellisen sokeutuneet optimistit löytyvät Suomesta, Aivopesu on toiminut täällä erinomaisen hyvin. No siinä on vain se seuraus että lasku on sitäkin jyrkempi.

    Äänestä

  • kannattais varautua kirjoitti:

    Ainoat täydellisen sokeutuneet optimistit löytyvät Suomesta, Aivopesu on toiminut täällä erinomaisen hyvin. No siinä on vain se seuraus että lasku on sitäkin jyrkempi.

    Olet siis valmis lyömään vetoa? Sano vain jos olet. Jos alkuperäiset ehdot ovat turhan rankat, kerro millä ehdoilla olisit valmis vedonlyöntiin.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Veikkaan, etten tarvitse onnea, koska yksikään palstan tuhnuista ei uskalla vedonlyöntitarjoukseen tarttua.

    Ihmetyttää miksi. Jos rommaus olisi varma (kuten monen mielestä on), niin luulisi että ilmainen raha kelpaa. :)

    Tuhnu saisi kymppitonnilla uuden omakotitalon, jos voittaisi!

    Ei ne usko itsekään noihin ennusteisiin.

    Äänestä

maailmanlopun manaajia oikein tulee? Vai että asuntojen hinnat tippuvat 90%. Kai se sitten tarkoittaa sitä, että työttömyyskin tulee olemaan 90% luokkaa ja ne, joilla on työpaikka, joutuvat leikkaamaan palkastaan 90%.

Äänestä
  • Niinhän siinä sanottiin. "Pahempi, kuin 30-luvun lama". Ei sitä nyt toistaa olisi tarvinnut.

    Äänestä

  • älä nyt vedä hernettä nenään, ja suurentele asiaa, ei olla maailmanlopusta puhuttu, vaan arvioitu REALISTISESTI talousnäkymiä. Oletkos itse varautunut muuhun kuin asuntojen nousuun ;)

    Kunnon Kännin jälkeen tulee mahtava krapula. Sitä vain ei huomaa vielä ollessaan kännissä. Ne ketkä eivät ole ryypänneetkään, näkevät sen sivusta humalaisia seuratessaan

    Äänestä

  • Kunnon kankkkunen kirjoitti:

    älä nyt vedä hernettä nenään, ja suurentele asiaa, ei olla maailmanlopusta puhuttu, vaan arvioitu REALISTISESTI talousnäkymiä. Oletkos itse varautunut muuhun kuin asuntojen nousuun ;)

    Kunnon Kännin jälkeen tulee mahtava krapula. Sitä vain ei huomaa vielä ollessaan kännissä. Ne ketkä eivät ole ryypänneetkään, näkevät sen sivusta humalaisia seuratessaan

    Nyt alkaa selviämään. Tuhnu on kuin kuskina juhlissa. Muilla on kivaa ja juttu luistaa, mutta tämä yksi surullinen tapaus juo kahvia ja odottaa, että juhlat loppuisivat. Ainut ilonaihe on juhlijoiden mahdollienn krapula seuraavana päivän...

    Ei hätää, krapulan jälkeen tulee uusi humala. Ehkä ensi kerralla sinäkin voit ottaa? Eikä se krapulakaan niin paha homma ole. Ekalla kerralla voi yllättää, mutta sitten siihen tottuu.

    Voisi vielä lisätä, että krapulapäivänä tuhnu odottelee, että joku krapulainen myisi hänelle jäljellä olevan viinapullonsa halvalla. Eikä riitä, että yksi olisi jo myymässä pottuaan edullisesti, vaan tuhnu odottaa, että joku vielä pahemmassa darrassa rypevä antaisi putelinsa vielä halvemmalla.

    Siinä sitä kytätään, että keneltä sitä ostaisi halvimmalla, kunnes tuhnu huomaa, että jengi ei enää olekaan niin pahoinvoiva. Tuhnu yrittää nyt hätäisesti ostaa pullon, jota hänelle vielä hetki sitten tarjottiin edullisesti, mutta myyjä on nostanut hintaa. Pe*kele! Ja samaan syssyyn muutkin pyytävät nyt viinasta ihan eri summia kuin oksennellessaan. No, tuhnu toteaa, että kohta nuo taas korkkaavat jallunsa ja juhlivat - ja minä pääsen taas kuskiksi...

    Äänestä

  • Hyvä vertaus! kirjoitti:

    olipa tosi hyvä vertaus. Kyllä vain se on helppoo olla tuhnuna, saa ajella hienoilla autoilla ilmatteeks, syömiset maksaa känninen rehvakas muuli, kun luulee omistavanasa rahaa(joka on lainaa) juomat saa myös juhlan jälkeenmukaan ilmaiseksi. Kun muuli on sammunut, kuskit saa yleensä hyvät kyydit juhlaisännän vaimokkeeltakin, joten hyvähän näin on elellä. Sit kun juhlijat menevät konkkaan niin kuski sen kuin valitsee minkä myyntiin tulevista kartanoista ostaisi..nami, kun on mukavat ajat olleet ja mukavammat tulossa.

    Äänestä

  • kuskin helppo elämä kirjoitti:

    "Kyllä vain se on helppoo olla tuhnuna, saa ajella hienoilla autoilla ilmatteeks"

    Autona tuhnun oma Talbot Horizon -77

    "juomat saa myös juhlan jälkeenmukaan ilmaiseksi"

    No nimenomaan kun ei saa, vaan tuhnu jää odottamaan, että voisi ostaa seuraavana päivänä juominkeja krapulaisilta juhlijoilta. Se kai tämän kirjoituksen pointtikin oli.

    "Kun muuli on sammunut, kuskit saa yleensä hyvät kyydit juhlaisännän vaimokkeeltakin"

    Fantasioissaan juu, mutta todellisuudessa tuhnu saa vain nyrkkikyllikkiään.

    "Sit kun juhlijat menevät konkkaan niin kuski sen kuin valitsee minkä myyntiin tulevista kartanoista ostaisi..nami"

    Ja fantasiat vain jatkuvat ja jatkuvat... ja odottelu vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu....

    Äänestä

  • Kuka selittää, että asunnon hinnat laskevat 90%. Niin käy ainoastaan silloin jos niitä rakennuksia ammutaan tykillä säpäleiksi. Kai nyt omistusasunta eli katto pään päällä pitää sen rahallisen summansa. Typeryksiä täynnä koko maa.

    Äänestä

Täällä törppömuuli huusi kitarisa esissä kokokesän. Työttömyys/lama ohi?
Tulee rytinällä. On jo porstuassa.

Äänestä

Hyvät palstalaiset kerroin jo aikaa sitten maailman syöksyvän suureen lamaan ja jopa sellaiseen ettei ole ennen nähty koko maailmassa.

1930 lukuun viitasin jo tuolloin että olisi pientä vertauskuvaa.

tämä on vain yksi seikka näistä mitä tapahtuu asuntojen hinnat laskevat -70--90%,tämä varmasti kuulostaa kaikkien mielestä aivan käsittämättömältä,mutta koko maailma painuu syvälle lamaan.

Puhuisin super lamasta.

Äänestä
  • se foliohattu päähäsi ja katoa sinne perunakellariin! Sinun per*tuntumasi ja pelkotilasi eivät jaksa kiinnostaa meitä normaaleja ihmisiä.

    Sinulla on joku ihme päähänpinttymä, että jos ei usko maailmanloppuun, niin täytyy olla joku sinisilmänen limapäämuuli. Eli sinun mukaasi suurin osa maailman talousasiantuntijoista on pihalla kuin tampoonin naru, kun eivät näe tätä tulevaa sivisaatioiden romahdusta.

    Jätäpä tämä palsta hetkeksi rauhaan ja lepuuta hermojasi vaikka lukemalla tämän kaverin blogia, joka tuntuu ajatuksineen olevan samalla tasolla kuin sinä:

    http://jussiparviainen.blogspot.com/

    Äänestä

  • en nyt ihan 90% ja 70 pros laskuun usko, mutta itse veikkaan 50-60% laskua.

    Äänestä

  • Vedä nyt jo kirjoitti:

    se foliohattu päähäsi ja katoa sinne perunakellariin! Sinun per*tuntumasi ja pelkotilasi eivät jaksa kiinnostaa meitä normaaleja ihmisiä.

    Sinulla on joku ihme päähänpinttymä, että jos ei usko maailmanloppuun, niin täytyy olla joku sinisilmänen limapäämuuli. Eli sinun mukaasi suurin osa maailman talousasiantuntijoista on pihalla kuin tampoonin naru, kun eivät näe tätä tulevaa sivisaatioiden romahdusta.

    Jätäpä tämä palsta hetkeksi rauhaan ja lepuuta hermojasi vaikka lukemalla tämän kaverin blogia, joka tuntuu ajatuksineen olevan samalla tasolla kuin sinä:

    http://jussiparviainen.blogspot.com/

    On säälittävää kun muulit ottaa tämän nyt jo tässä vaiheessa raskaasti.

    Eivätkä nää että itse ostivat suuren kuplan ja syyttelevät viattomia maailmanlopun ennustuksista.

    Sehän on sinun näkemys asiasta,se olisi näköjään sinulle maailman loppu.

    En ole puhunut maailman lopusta sehän on jo asia erikseen eikä kuulu millään lailla asuntojen hintojen palstalle.

    Kannattaa nähdä jo totuus sieltä kuplan takaa minä ja muut varoitettiin teidän laisianne jo kauan sitten.

    jos sul ei ole itselläsi foliohattua niin ainakin liian iso pipo joka on valahtanut silmille. Oletko uutisia seurannut viime aikoina? 2008 piti alkaa laskukausi pitkään eletyn ylivelkaantumisen seurauksena. Kaksi vuotta sen jälkeen on yritetty laman tuloa estaää sillä että on laitettu kaikki säästetty hyvinvointi elvytyksenä markkinoille. 2008 alkanutta tulipaloa yritetty lannistaa kaatamalla siis kaikki olemassaoleva vesi, ja kun ei sammunut, niin voit kuvitella miten tulee käymään. Vai miten itse näet, onko Suomi ainoa paikka mihin taantuma ei tule, onhan se suomi ainoa maa takuuasiassakin, kun muille siitä on haittaa niin Suomell hyötyä. Suomen päättäjät saavat tehdä ihan minkälaisia päätöksiä vain kun kansa on niin viisasta, kaikki menee läpi. Jos poliitikot tai tilastokeskukset alkaisivat suoltamaan tällä hetkellä että oikeasti onkin nousukausi, niin yli puolet porukasta uskoisi.

    Äänestä

  • usko on vahva kirjoitti:

    vaan kirkkain silmin olen seurannut TIlastokeskusken dataa esim. ansiotulokehityksestä verrattuna asuntojen hintoihin. Lukujen valossa mitään kuplaa ei ole. Jännä, kun teillä kuplaa hokevilla ei ole mitään lukuja esittää, mihin tämä mahdollinen kupla perustuisi. Joten anteeksi vaan, jos en liity pelokkaaseen seuraanne.

    Äänestä

  • Lukihäiriöinen. kirjoitti:

    On säälittävää kun muulit ottaa tämän nyt jo tässä vaiheessa raskaasti.

    Eivätkä nää että itse ostivat suuren kuplan ja syyttelevät viattomia maailmanlopun ennustuksista.

    Sehän on sinun näkemys asiasta,se olisi näköjään sinulle maailman loppu.

    En ole puhunut maailman lopusta sehän on jo asia erikseen eikä kuulu millään lailla asuntojen hintojen palstalle.

    Kannattaa nähdä jo totuus sieltä kuplan takaa minä ja muut varoitettiin teidän laisianne jo kauan sitten.

    rummuttanut täällä niin uskomattomia asioita, että ei siitä maailmanloppu ole kaukana. Tilastokeskuksen julkaisemien lukujen valossa mitään asuntojen hintakuplaa ei Suomessa ole olemassa. Joten siinähän odottelet olemattoman kuplan puhkeamista. Sitä en kiellä, etteikö hinnat voisi lähteä laskuun, mutta millekään mahtavalle romahdukselle ei ole perusteita. Ja jos hinnat laskevat maltillisesti pitkän aikaa, niin inflaation myötä nimellishinnat silti nousevat. Eli odottamisella ei voita mitään, vaan päin vastoin.

    Täytyy vielä mainita, että mahdat olla harvinaisen ärsyttävä tyyppi, kun soittelet asuntoa myyville yksityiselle henkilöille "palauttaaksesi heidät maanpinnalle". On varmasti oikein mukavaa jutella kaltaisesi höperöpään kanssa ja kuunnella, kuinka maailmankirjat ovat sekaisin ja siksi hintapyyntöä tulisi välittömästi tiputtaa 50 prosenttia.

    Äänestä

  • Olet varmaankin valmis lyömään asiasta vetoa? Esimerkki ehdoista ylempänä olevassa viestissä.

    Äänestä

  • Ei ole pipo silmillä kirjoitti:

    vaan kirkkain silmin olen seurannut TIlastokeskusken dataa esim. ansiotulokehityksestä verrattuna asuntojen hintoihin. Lukujen valossa mitään kuplaa ei ole. Jännä, kun teillä kuplaa hokevilla ei ole mitään lukuja esittää, mihin tämä mahdollinen kupla perustuisi. Joten anteeksi vaan, jos en liity pelokkaaseen seuraanne.

    Niinhän se jykäkin katseli vaan tilastoja,ja tässä ollaan ja koskee suomea niin kuin jo kerroin aikaa sitten.

    Kumpi oli oikeassa entinen valtionvarain ministeri vai Lukihäiriöinen.?

    Äänestä

  • Lukihäiriöinen. kirjoitti:

    Niinhän se jykäkin katseli vaan tilastoja,ja tässä ollaan ja koskee suomea niin kuin jo kerroin aikaa sitten.

    Kumpi oli oikeassa entinen valtionvarain ministeri vai Lukihäiriöinen.?

    niin, missä tässä. Ihan hyvin näyttää pyyhkivän.

    Äänestä

  • Ei ole pipo silmillä kirjoitti:

    vaan kirkkain silmin olen seurannut TIlastokeskusken dataa esim. ansiotulokehityksestä verrattuna asuntojen hintoihin. Lukujen valossa mitään kuplaa ei ole. Jännä, kun teillä kuplaa hokevilla ei ole mitään lukuja esittää, mihin tämä mahdollinen kupla perustuisi. Joten anteeksi vaan, jos en liity pelokkaaseen seuraanne.

    Mitä se tilasto sulle muka kertoo ? Että HELSINKILÄISTEN tuloilla asunnot PERSMETÄN PERÄLLÄ ovat normaalilla tasolla. Ei mitään muuta. Miksi et tätäkään tajua..

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Olet varmaankin valmis lyömään asiasta vetoa? Esimerkki ehdoista ylempänä olevassa viestissä.

    täällä ? Mee pelaamaan bingoa

    Äänestä

  • Hei kamoon kirjoitti:

    Mitä se tilasto sulle muka kertoo ? Että HELSINKILÄISTEN tuloilla asunnot PERSMETÄN PERÄLLÄ ovat normaalilla tasolla. Ei mitään muuta. Miksi et tätäkään tajua..

    Kertoo, että koko maan tasolla asuntojen hinnat suhteessa tulotasoon ovat normaalilla tasolla.

    Jostain perämetsästä nyt stadin normaalituloinen ostaa aikamoisen lukaalin helposti. Tietysti työmatkasta tulee pitkähkö, tai sitten pitää sinne perämetsään muuttaa, mikä saattaa vaikuttaa negatiivisesti tulotasoon. Valintoja...

    Äänestä

Tarkoitat siis ihan vakavissasi, että pikkukaupunkikaksion hinta on parin vuoden kuluttua alle kymppitonnin. Siis sama kuin puolentoista vuoden vuokra. Mikäs siinä, minä ostan niitä sitten kymmenen kappaletta ja rupean vuokraisännäksi.

OIkeastaan voisin tarjota vedonlyöntiä samoilla ehdoilla kuin Rottakin, sillä jos häviö tuottaa tuollaisen tuloksen, minulla on varmasti varaa maksaa voittajalle siitä yksi kymppitonni. :)

Äänestä
  • Tottakai ne ovat alle kymppitonnin kaikki niitä ostavat kuin sikaa säkissä. Itse ostan varmaan 10 huoneistoa. Kuinka monta sinulla on mielessä. Myös niitä 5,000 euron yksiöitä voisin harkita jonkun verran kun vuokratuotto niissä hyvä. Kohta ostellaan..Mutta ihmettelen miksi niitä ei sitten ostettu 20 vuotta sitten kun olivat hinnat ihan pohjalla... en ymmärrä..

    Äänestä

Ai parin vuoden päästä alle kympin.Missä sinä oikein elät?

Miksi sinä et ole ruennut jo vuokra isännäksi.

Kaksioita 50-60m2 kokoisia saa noin 70000 asukkaan kaupungista reunamilta ja vuokralaisia on.

Hinta on noin 10-15000e.hetki sitten ja 40-50m2 kaksioita 1988 siis rivari saa alta kolmenkympin siis ne on vaan pyyntöjä.

tietenkin syrjemmästä saa 30000e 50-60m2 1990 luvun asuntoja valita,kaupat ja palvelut on täysin vierellä.

Eräästäkin kaksiosta jota en ostanut vaan tarkastelin lähemmin, 50 s-markettiin ja kaikki palvelut vierellä, pyyntö 40000e olisi myynyt 25000e,mallia 1990 omalla saunalla ja nelioitä 55m2.

Kolmioitakin oli tarjolla alle 30000e.siis 70000asukkaan kaupungissa jolloin neliöitä oli 80m2.

Mitähän te oikein iiraatte välittäjien kauttako siis maksatte ilmaa.

eilenkin olisin saanut pikkumökin siis vapaa ajanviettopaikan aivan pilkka hintaan.

omalla tontilla ja huonokuntoinen tosin asuttu joitakin vuosia sitten peltikatoilla,tontti ympärillä ei osannut kertoa tarkemmin kokoa.

Erillinen palsta lähellä puuta kokotontilla lähinnä polttopuuta,rajittuen rantaan,joki.Tontin koko yli hehtaarin.ranta osuus noin 100m.

Kaupoille matkaa noin 15km.Ja se hinta pyyntö oli 5000e josta olisi saanut kuulemma tinkiä.

että mistä te muulit sitä kuplaa haluutte väkisin maksaa kun saa jos osaa halvemmallakin.Onko aina teidän ostetava velalla ja välittäjän kautta?

Äänestä
  • "Kaupoille matkaa noin 15km.Ja se hinta pyyntö oli 5000e josta olisi saanut kuulemma tinkiä."

    Tota noin!

    Miksi tämä kyseinen myyjä haluaa myydä alle markkinahinnan? Ja miksi kukaan muu kuin sinä ei ole tällaisista kohteista kuullut?
    kymmenen euron panostus esim. hesariin ja menee heti YLI kymppitonnilla.

    Taisi olla sellainen mielikuvituskohde ettet viitsinyt viidestä tonnista edes tinkiä :D

    Kyllä sää oot, anteeks vaan, melkoinen pelle!

    Äänestä

  • Laupias. kirjoitti:

    "Kaupoille matkaa noin 15km.Ja se hinta pyyntö oli 5000e josta olisi saanut kuulemma tinkiä."

    Tota noin!

    Miksi tämä kyseinen myyjä haluaa myydä alle markkinahinnan? Ja miksi kukaan muu kuin sinä ei ole tällaisista kohteista kuullut?
    kymmenen euron panostus esim. hesariin ja menee heti YLI kymppitonnilla.

    Taisi olla sellainen mielikuvituskohde ettet viitsinyt viidestä tonnista edes tinkiä :D

    Kyllä sää oot, anteeks vaan, melkoinen pelle!

    Saat anteeksi,todella tämä oli yksityisten myyjien palstoilla perikunta omistaa ja toista hehtaaria maata,josta erillinen palsta hehtaarin rajoittuen jokeen,toisella palstalla on huonokuntoinen mökki.

    Joo o pyynti oli 5000 e josta saisi tinkiä,ei viitsi suoraan sanottuna mennä edes katsomaan.

    Tosin uskon että kohteella saisi enemmän kuin 10000e.

    Te ette siis yleistän tämän termin seuraa aikaa,ja nää ja kuule kohteista koska teillä ei ole suhteita.

    Kerronpa vähän kallimman kohteen jota tarjottiin eilen myyjän veljen välityksellä,tampereelta ykkös kilometri ja joen rannalta uusitalo ja hinta pyyntö oli yli 500000e,että kyllä niillä myyjiä on nyt joka lähtöön.

    Vesistöjen ääreltä erikoisen paljon myytävää en ole koko 2000 luvun aikana törmännyt tähän ilmiöön,vesistön ääreltä on nyt mistä valita.

    Äänestä

Arvioin itse, että noin 20-30% hintojen lasku on mahdollinen seuraavan 2-3 vuoden sisällä, jonka jälkeen lähdetään loivaan ja tasaiseen hintojen nuosuun uudestaan. Hintojen nousujaksoa on vaikea arvioida, mutta usko sen olevan noin 10 vuotta, jonka jälkeen tämä sama keskustelu tullaan käymään uudestaan.

Perustelen 10 vuoden nousu jaksoa sillä, että kun perusasiat on kunnossa, on elämässä aika siirtyä uudelle asteelle.

Ne henkilöt, jotka pelkäävät hintojen laskun romauttavan oman talouden, tulisi sijoittaa 20-30% "tappiokaupan" rahan perusteollisuuden osakkaisiin (paperi, kone, matkapuhelin, ruoka, rakennus). Tätä kautta he omalla panoksellaan ruokkisivat talouden ja elintason kehitystä ja elämän ja talouden jatkuvuutta. Uskon, että perusteollisuuden osakkeet antavat vähintäänkin tämän 20-30% "tappion" takaisin kurssinousun myötä muutamassa vuodessa.

Omasta mielestäni suurin telouden kehityksen ja elintason nousun jarru suomessa on ITSEKKYYS ja se, että useat 30-40 vuotiaat ovat täysin erkaantuneet kyvystä ajatella millaista on olla nuori ja alkaa rakentamaan elämään.

Jokainen, meistä on ollut nuori ja mahdollisesti kärsinyt rahan puutteesta ja on todella surullista herätä siihen tosiasiaan, että aikuiset, eivät tunnu antavan nuorille mitään elämän mahdollisuuksia.
Kysynkin teiltä, kuka ne teidän talot ostaa jos ei nuoret. Jos te omalla käytöksellänne karkoittatte kaikki ostajat näillä palstoilla pois ja haukutte ostajia...Ostajia eli meitä nuoria, jotka haluamme perustaa perheen, saada perheellemme asunnon/talon, käydä töissä ja jossain vaiheessa myydä asunto/talo seuraalle nuorelle, joka tulee jatkamaan tätä "perinnettä"?

Kysynkin teiltä monilta palstalle kirjoittajista MIKÄ TEITÄ VAIVAA?

Äänestä

No ei mikään vaivaa,mutta eräitä ehken vaivaa kun maksavat ilmaa.

Nuorethan ne juuri paljon ilmaa on tehneet asuntoihin,pitäisikö tätä vielä jatkaa joutuen kikivelkamuuliksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

halpaa tulee kirjoitti:

90% romahdus asuntojen hintoihin käy tuossa rytäkässä helposti!

"Englannin keskuspankin johtaja Mervyn King sanoo, että edessä on pahin talouskriisi sitten 1930-luvun laman tai "jos koskaan" kertoo The Telegraph."

http://www.talouselama.fi/uutiset/quotpahin talouskriisi edessa sitten 1930luvun lamanquot/a699451

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu