Ja on taas se aika vuodesta, kun käärme luo nahkansa. Palstaa pitkään seuranneet muistavat, miten Suomeen tuli aikanaan ruotsalainen verkostohuijaus nimeltä Seven.
Jossain vaiheessa Seveniin Suomen pään ihmiset eivät halunneet maksaa provikoita Ruotsiin vaan saada kaiken itselleen, ja he perustivat Move Networksin. Jäsenet maksoivat 1200 euroa ja saivat vastineeksi käytännössä vain sadan euron arvoisen maastopyörän, vähän markkinointimateriaalia ja Move Magazine -lehden ainaistilauksen. Vahinko vain, että tuo muka satojen ervojen arvoinen lehtietukin käsitti lopulta vain pari numeroa ja sitten lehti lakkautettiinkin jo vähin äänin. Move myös yritti myydä taulutelevisioita ja muuta elektroniikkaa, mutta ei pystynyt hinnoillaan kilpailemaan muiden myyjien kanssa, vaikka kovasti sai jäsenistönsä uskomaan, että heillä on ne edullisimmat hinnat.
Moven maine ryvettyi nopeasti eikä vähiten viranomaisten tekemien tutkintapyyntöjen ja oikeusjutun takia. Nimi vaihdettiin äkkiä S2E:ksi ja jäsenille luvattiin tehdä maailman ensimmäinen 3D-kauppakeskus nettiin. Kauppakeskus aukesi, mutta vain kaksiulotteisena. Perustajat lupasivat myös, että keskukseen tulee yksi uusi kauppa joka viikko. Lupaus pidettiin vain parin viikon ajan, mutta sen jälkeen kauppoja alkoi kadota nopeammin kuin uusia tulla. Lopulta koko kauppa suljettiin. Vaikka sivulla puhuttiin vain tilapäisestä huoltokatkosta, ei sivusto ikinä auennut uudestaan.
"Huoltokatkon" aikana oli aika taas luoda nahka uudestaan. Firmasta tulikin Better Life ja yhtäkkiä myyntituotteena olivat vitamiinit. Monet nuoret saatiinkin värvättyä mukaan ja Juhani Tamminenkin palkattiin Better Lifen tapahtumaan innostamaan värvättyjä siitä, miten vitamiinit ja hyvinvointi ovat tulevaisuuden bisnes. Tarkempi tutkimus vain myöhemmin paljasti, että BL:n vitamiinit olivat pahasti ylihintaisia. Apteekista sai vastaavia tuotteita huomattavasti halvemmalla. Ikävä kyllä useimmat huomasivat tämän vasta siinä vaiheessa, kun olivat jo sitoutuneet pitkään määräaikaistilaukseen. Ylihintaisia vitamiinipakkauksia tippuu sitten postista kuukausittain ikävänä muistutuksena tyhmyydestä.
Better Lifen piti myös lanseerata etukortti, joka haastaa plussakortit ja S-kortit. Luvattua sirukorttia ei koskaan tullut, mutta erilaisia jäsenetuja ja tarjouksia tulikin aika paljon. Kun firma muutti jälleen nimeään ja otti käyttöön nimen Blint, tuli niitä vielä paljon lisää. Vaikka jäsenetuja oli määrällisesti aika paljon, oli suuri osa niistä aika turhia. Alennusprosentit olivat pieniä ja tuotteet paikallisia. Se, että lohjalainen parturi-kampaamo antaa alennusta 15% on aika pieni hyöty. Osa mahtavista jäseneduista oli myös sellaisia, jotka jokainen S-etukortin omistaja saa automaattisesti. Blintin etukortilla ei saatu värvättyä merkittävästi uusia jäseniä, joten on aika jälleen kääriä hihat ja uusia konsepti.
Tällä kertaa ympyrä sulkeutuu. Aikanaan tämän ryppään touhu alkoi Suomessa Sevenin etähaarana. Vaikka Sevenistä irtauduttiin, jäi Seven elämään Ruotsissa omaa elämäänsä. Se on sittemmin muuttunut Zinzinoksi, jonka toimialana on myydä kahvinkeittimiä ja niihin kuuluvia podeja. Zinzinon kahvia maistaneet ovat kehuneet se olevan ihan hyvää. Ei poikkeuksellista, mutta ei huonoakaan. Tuotteessa ei siis ole mitään muuta vikaa kuin että se on kallis - ja aiempien vitamiinitilausten tavoin nämäkin kahvipodit myydään ilmeisesti vastaavalla tilauksella, mistä ei irti pääse sen kerran solmittuaan.
Blint ei ole julkisesti vielä alkanut julistaa Zinzinon ilosanomaa. Kulisseissa se on tiedetty jo pitkään. Zinzinon myyjiksi ihmisten värvääminen voi olla helpompaa kuin vitamiiniagenteiksi, sillä Suomi on kahvinkulutukseltaan maailman ykkösmaa ja kahvinkeitin löytyy lähes joka kodista. Valitettavasti tässäkin bisneksessä rikastuminen ei näytä sen todennäköisemmältä kuin aiemmissakaan virityksissä. Toki ylälinjassa istuvat Turun pojat tekevät jälleen sen oman tilinsä.
Blint -> Zinzino
100
5331
Vastaukset
- mr. Wilson
Millainenkohan olisi ihan oikeasti toimivaksi rakennettu VM-firma. Sellainen joka pystyy maksamaan tuotteita myyville oikean provision ja silti pitämään tuotteen hinnan kilpailukykyisena, jollain muulla kuin laatuunsa nähden ylihintaisen tuotteen ainutlaatuisuuden hypettämisellä. Ainakaan pyramidiksi sitä ei voisi rakentaa koska se jakaisi provisota aivan liian monelle ja nostaisi samalla tolkuttomasti tuotteen hintaa.
- noinnäin
Hyviä esimerkkejä amway(60vuotta alalla ) ja zinzino (6 vuotta alalla ) molemmat kaksi parasta tällä alalla
- saludomaistuu
verkostomarkkinointihan on vain yksi tapa tuoda tuotteita markkinoille!! joo näin yhden turun pijan junassa ja kyllä oli " movemainen" hehkutus käynnissä!! mutta totta se on että nämä turun pojat osaa homman. pystyvät kerrasta toiseen rakentamaan tuottoisan verkoston!! ja käsittääkseni taitaa olla vielä kaikki eviran lupa-asiatkin kunnossa tällä kahvi"bisnksellä" kovia poikia!!!
- Patu Pekkanen
Tapasin taannoin tämän Moven kaverin, Rekola oli nimeltään - ja täytyy sanoa, että yllätys oli melkoinen. Harvinaisen sanavalmis ja fiksu kaveri joka suhteessa.
Ei pidä uskoa kaikkea, mitä netissä kirjoitellaan - Better Lifessa on ollut todella paljon hyvää yritystä ja uskoa omaan asiaan!
Hatun nosto pojille. - Ryssä mikä ryssä
Patu Pekkanen kirjoitti:
Tapasin taannoin tämän Moven kaverin, Rekola oli nimeltään - ja täytyy sanoa, että yllätys oli melkoinen. Harvinaisen sanavalmis ja fiksu kaveri joka suhteessa.
Ei pidä uskoa kaikkea, mitä netissä kirjoitellaan - Better Lifessa on ollut todella paljon hyvää yritystä ja uskoa omaan asiaan!
Hatun nosto pojille." Rekola oli nimeltään - ja täytyy sanoa, että yllätys oli melkoinen. Harvinaisen sanavalmis ja fiksu kaveri joka suhteessa."
Niin sanavalmis ja fiksu ja kaikki firmansa ryssinyt. :-) - Liekkiraakel
Patu Pekkanen kirjoitti:
Tapasin taannoin tämän Moven kaverin, Rekola oli nimeltään - ja täytyy sanoa, että yllätys oli melkoinen. Harvinaisen sanavalmis ja fiksu kaveri joka suhteessa.
Ei pidä uskoa kaikkea, mitä netissä kirjoitellaan - Better Lifessa on ollut todella paljon hyvää yritystä ja uskoa omaan asiaan!
Hatun nosto pojille.Moi yrittäjä- ja liikemiehet! Onko kenelläkään tietoa mihin katosi Malmin /MaTaPuPu alueelta Minivaatenainen ainakin vuosina n v1999-2004,pukeutui seksikkäästi: 158cm pitkät ruskeat hiukset,vahva meikki,pitkät kynnet,paljon sormuksia ja kultaketjuja,aika porno tipun menneisyys,live sex chattia,koti- ja hotellikeikkaa teki.. pienet tisut, käytti topattuja liivejä,kaksi pientä chihihuaa,oli usein Vantaan hotellilla..
Antakaa vinkki haluaisin käydä moikkaamassa/ muistelemassa mitä touhuttiin joskus yhdessä maastossa,autossa yms.. Jos muistat, ota yhteyttä >[email protected] - espresso
Patu Pekkanen kirjoitti:
Tapasin taannoin tämän Moven kaverin, Rekola oli nimeltään - ja täytyy sanoa, että yllätys oli melkoinen. Harvinaisen sanavalmis ja fiksu kaveri joka suhteessa.
Ei pidä uskoa kaikkea, mitä netissä kirjoitellaan - Better Lifessa on ollut todella paljon hyvää yritystä ja uskoa omaan asiaan!
Hatun nosto pojille.Tosiasiat tällä palstalla vähemmistöä ja mutu ja huhu enemmistöä. Ei kovinkaan rakentava palsta, saa jäädä tältä erää ei maksa vaivaa avata sivustoa...
- kaiulkrdfshn
"Tapasin taannoin tämän Moven kaverin, Rekola oli nimeltään - ja täytyy sanoa, että yllätys oli melkoinen. Harvinaisen sanavalmis ja fiksu kaveri joka suhteessa."
Jaa, että missäs se yllätys sitten oli? Luulitko, että verkostokoijarit ovat jäyhiä ja juroja takametsien miehiä reppu selässä? TOTTAKAI menestyksekkään verkostusumuttajan täytyy olla sanavalmis ja fiksu, eihän muuten moisiin virityksiin pistäisi kukaan rahojaan.
Se, että VM-värväri on sanavalmis ja fiksu, ei mitenkään takaa henkilön tuputtaman "bisneksen" laillisuutta tai toimivuutta - miltei päinvastoin!
Ostaisitko käytetyn auton "Rekolalta" vai vaikkapa "Jukolan Jussilta"? - RaudusK
Jännä juttu muuten, tuolla Blintin sivulla lukee:
"BLINT Networks aloittaa toimintansa myös Virossa syksyn 2010 aikana sekä Ruotsissa kevään 2011 aikana."
http://www.blintnetworks.com/fi/yritys.html
Nythän on käsittääkseni jo syksy 2011, eikö näiden juttujen pitäisi olla imperfektissä...? - Mp a
poikien facebook sivuilla näyttää olevan kuvia zin zino hörhö tilaisuuksista...
- -800e
Pysykää ihmiset kaukana näistä vitamiini kusetuksista ja aivopesujutuista. Minut saatiin better life hömppään mukaan noin 1.5 vuotta sitten. Luvattiin kuu taivaalta ja minä pöljä lähdin edustajaksi. Äkkiä selvisi, että mitä paskaa ja kusetusta koko homma on ja tajusin, että en halua olla missään tekemisissä koko jutun kanssa. Olen menettänyt 800e, koska joutunut maksaa niistä vitamiineista 50e/kk. Yritin jo alussa purkaa sopimusta, mutta en onnistunut.
Valitin kuluttajavirastoon ja sieltä vastattiin, että better lifea tutkitaan pyramidi huijauksena ja voin olla yhteydessä poliisi viranomaiseen tapaukseni johdosta.
Miten muilla huijatuilla? Oletteko maksanut kiltisti sen 50e kahden vuoden ajan vai jättänyt maksamatta ja yrittääkö eräs perintätoimisto lähetellä maksumuistutuksia?- poonautti
Et ole ainoa!!! Meitä on paljon. Taistelemme että pääsemme irti. Älä ihmeessä ainakaan ole tekemättä mitään! Nyt teet niinkuin mekin, viipymättä yhteys Poliisihallintoon, arpajais-ja rahankeräysvalvontaan, siellä on herra nimeltään Mikkola, soitto hänelle, hän luultavammin pyytää kirjallisena oman tarinasi, mikä on heidän tutkinnalleen tärkeää materiaalia. Mitä vitamiineihin tulee.. soita asiakaspalveluun, kerro ettet ole alunperinkään niitä halunnut.. Ja kyllä..varaudu siihen että eivät todellakaan suostu perumaan tilaustasi! laita kirjallisena vielä wn:n asiakaspalvelun sähköpostiin että et halua jatkaa tilausta, ja säästä kaikki lähettämäsi ja saamasi materiaali ja tulosta ne. Lähetä kaikki tulevat vitamiinit asiakaspalautuksena takaisin (sinulle maksuton, kun vaan jaksat kipaista lähimpään postin toimipisteeseen ja ilmoitat että laittavat asiakaspalautuksena takaisin, pyydä tosite postintätiltä että olet laittanut vitamiinit asiakaspalautuksena). ja ilmoitat asiakaspalveluun vaikka soitolla tai kirjallisesti (jolloin luonnollisesti saat toivottavasti kirjallisen vastauksen, josta mahdollisesti hyötyä sinulle). Better life, Blint, Zinzino taimikälie nykyään tai tulevaisuudessa: Kirjallinen erokirje, kirjattuna.. sitä eivät kyllä hae, mutta taas on poliisille näyttöä! Sitten rikosilmoitus, joko netissä, tai ihan paikallispoliisille!!! Ja vielä soitto sinne "erääseen" perintätoimistoon.. kerrot mitä olet aikomuksissa toivottavasti tehdä ja selität tilanteen, meillä on kaikki ok kyseisen perintätoimiston kanssa, ne tietää kyllä siellä mistä on kyse! Ja muuten vielä sellaista noppitietoa niistä vitamiineista ja tähän oikeesti mun mielestä kannattaa vedota... Niitä EI ole rekisteröity EVIRA:ssa ! Eikä todellakaan tutkittu EVIRA:ssa ! Ravinnelisän valmistajalla/maahantuojalla on ainoastaan ilmoitusvelvollisuus tuotteesta jonka tuo markkinoille...Mitään rekisteröintiä tai tämän tuotteen tutkintaa ei evira suorita! meille meinaan ainakin mainostettiin tuotetta täysin suomalaisena ja eviran hyväksymänä... kilinpilit.. meillä on Evirasta painavaa sähköpostia, ja WN on tarkkailun alla, lisäksi Ahvenanmaan viranomaisille on laitettu selvityspyyntöä alkuperästä ja sisällöstä!!! Toivon voimia sinulle! Energiaa, aikaa ja hermoja tämä syö, mutta toivottavasti lopussa kiitos seisoo..
- Flakvier
Zinzino on toiminut Suomessa jo viisi vuotta ilman mainittavaa menestystä. Aika urpoja ovat nyt mukaan lähtevät, jos kuvittelevat että nyt tämä olisi yllättäen menestystuote. Pikemminkin asia on päinvastoin, sillä nykyään podikahvifirmoja on paljon muitankin ja Zinzinon kahvikupillinen taitaa tulla kalliimmaksi kuin millään muulla firmalla.
- ddddddddddddhhhhhhhh
kahvipodin hinta suomessa 35-80 senttiä, Zinzinolla alk. 39 senttiä
- 11+7
Kiitoksia Flakvier, tämä selkiytti ketjun hyvin. Pidä viesti tallessa, kyllä joku sen haluaa poistattaa.
- Uutta matoa koukkuun
http://yritys.taloussanomat.fi/protestit/blint-networks-oy/helsinki/2020340-3/
Protestit yrityksestä Blint Networks Oy viimeisen 3kk ajalta
11.11.2011 1 993 € Velkojana: Nuutajärven Tilikonttori Avoin Yhtiö
7.11.2011 50 € Velkojana: Sergel Oy
3.10.2011 5 859 € Velkojana: Ok Perintä Oy
3.10.2011 50 € Velkojana: Sergel Oy
26.9.2011 3 609 € Velkojana: Trust Perintätoimisto Oy
19.9.2011 1 862 € Velkojana: Nordea Rahoitus Suomi Oy
12.9.2011 70 € Velkojana: Sergel Oy- 5+20
Miten ihmiset kerta toisensa jälkeen menee näihin WM-huijauksiin? Onko ihmiset niin rahan ahneita? Kaikki nämä VM't hiipuu ja osa menee ulosottoon. Ja maailman paras tuote, voi voi.
- Flakvier
Nyt on lisää tietoa Zinzinon touhuista. Noita firman keittimiä ja niiden hintoja katsoessa mieleen tulee väkisinkin Move ja 90 euron bulgarialaiset maastopyörät, joiden arvon vakuutettiin olevan satoja euroja.
Löysin nopealla googletuksella useita nettikauppoja, joissa myydään noita täysin samoja keittimiä ja kahveja merkittävästi halvemmalla kuin mitä Zinzino niitä myy.
Tässä esimerkki:
- Zinzino ilmoittaa Oh Espresso -keittimensä hinnaksi 249€, mutta myy sitä nyt tarjouspaketissa, jolloin paketin ostamalla saa 33% alennuksen eli keittimen hinta putoaa 165 euroon.
(lähde: http://www.teamzinzino.com/wp-content/uploads/2011/02/FI-2.pdf)
- UK Groceries Worldwide myy konetta 99 punnan eli 114 euron hintaan kaikkialle maailmassa. Ja tuo ei edes ole tarjoushinta, vaan ovh. (lähde: http://www.amazon.co.uk/gp/product/B005X9X42Y/ref=sc_pgp__m_A2X3CW6QNJ5DZY_4?ie=UTF8&m=A2X3CW6QNJ5DZY&n=&s=&v=glance)
- Edullisinta tietysti on mennä tekemään ostokset koneen valmistajan eli Malongon sivuille. Siellä Oh Esporesso -koneen arvoksi ilmoitetaan 99 euroa, mutta sitä myydään joulukuun loppuun asti 50 euron tarjoushintaan. Lähde: http://boutique.malongo.com/machines-expresso-38/machine-oh-expresso-oh-mandarine--8.html
Eli kone, jonka arvo Zinzinon mielestä on 249 euroa ja josta 165 euron hinta on jo huikean hyvä tarjous, onkin todellisuudessa saatavissa muualta viidellä kympillä!!!
Sama hintaero tulee kaikissa muissakin Zinzinon koneissa ja kahveissa, joten törkeältä rahastukselta vaikuttaa tuo Zinzinon meininki.
Zinzino on käsittääkseni sopinut itselleen yksinoikeuden noiden laitteiden ja kahvien pohjoismaiseen myyntiin ja yrittää hyödyntää tuota nostamalla hinnat ylös. Yksi syy siihen, miksi Zinzino haluaa tehdä asiakkaidensa kanssa pitkät kahvitilaussopimukset lieneekin juuri tuo, että on vaara, että asiakas huomaa voivansa saada samat kahvit huomattavasti edullisemmin muualta. Siksi hänet pitää sitoa pitkään sopimukseen, ettei hän voi siirtyä heti halvemman kahvin tilaajaksi.
Jos kuulette ystävienne harkitsevan liittymistä tähän bisnekseen, niin varoittakaa heitä.- Zinzooner
Hei,
Haluaisin hieman valottaa noita hintakeskusteluja, jotta tämän palstan lukijat saisivat asiasta todellisen kuvan-
Malongon tarjous omilla sivuillaan on ostettavissa vain Ranskassa ja Monacossa, joten tuo heidän oma tarjouksensa ei meitä pohjoismaalaisia paljoa hyödytä. Paitsi tietty jos lähtee itse sieltä ostamaan.
Tuo toinen linkki Amatzonin verkkokauppaan on myös hyvä käydä tässä porukalla läpi:
Tuotteen lopullinen hinta on 146€ alv eli yhteensä 179€. Koneen mukana tulee 1 paketti kahvia. Myöskään Amazon ei anna laitteelle takuuta.
Zinzinon kautta ostettaessa koneen saa täsmälleen samaan hintaan eli 179€ ja hinta sisältää 5 pakettia kahvia. Lisäksi Zinzino myöntää laitteisiin 2 vuoden takuun.
Toinen merkittävä pointti, että mikäli tekee koneenoston yhteydessä kahvin jatkotilauksen niin asiakkaalla on mahdollista ostaa toinen kone 70€:lla. Toisen voi antaa lahjaksi tai viedä vaikka mökille tai työpaikalle.
Kannattaa myös huomioida kahvin ostaminen jatkossa kun tuo 1 paketti on juotu loppuun. Malongon sivuilta ei pysty ostamaan muuta kuin Ranskaan ja Monacoon ja tuolta Amazonista ei kahvia saa ostettua. Zinzinon kautta asiakas voi ostaa kahvia milloin itse haluaa tai tehdä omaan kulutukseen sopivan kestotilauksen.
On totta, että useita tuotteita on mahdollista löytää tänä päivänä netistä ja usein niitä on myös mahdollista ostaa edullisemmin. Zinzino ei ole luvannutkaan olevansa markkinoiden halvin, mutta täällä Pohjoismaissa sekä Baltiassa se on ainut yhtiö, joka noita myy. Mikäli joku verkkokauppa toimittaa samoja laitteita kyseiselle alueelle niin se todennäköisesti rikkoo Malongon kanssa tehtyä sopimusta. Lisäksi Zinzinon toiminta perustuu henkilökohtaiseen palveluun eli Zinzinon partneri menee asiakkaan luo, asentaa koneen käyttövalmiiksi ja opastaa sen käytössä. Partneri myös opettaa asiakasta tekemään erilaisia maistuvia kahvijuomia. Tätä palvelua ei Amazon varmasti pysty tarjoamaan.
Jokainen varmasti ymmärtää, että esim. tupakka maksaa suomessa enemmän kuin esim Aasiassa. Tuote on täsmälleen sama, mutta hinta meillä nelinkertainen. Minusta on hölmöä täällä lyödä Zinzino yhtiönä lyttyyn haukkumalla sen tuotteita kalleiksi, koska jos jaksaa hiukankin nähdä vaivaa niin huomaa, että Zinzinon kautta ostettaessa hinta on kutakuinkin sama kuin esim. kahden kilpailijan Dolce Custon ja Pauligin Cupsolon kahvikapselit. Noissa kahdessa hinnat ovat 5,50€/pkt ja 5,95€/pkt. Molemissa on 16 kapselia, joista 8 on kahvia ja 8 maitojauhetta. Eli molemmista saa 8 erikoiskahvia. Ainoastaan Espresso paketista saa 16 kahvia. Zinzinon hinnat ovat 6-8€/pkt ja paketista saa aina 12 kuppia.
On totta, että myös Suomessa on ollut monia verkostomarkkinointiyhtiöitä ja tulee varmasti jatkossakin aina olemaan. Tämä johtuu siitä, että myös Suomessa on ihmisiä, jotka tykkäävät tehdä verkostomarkkinointia. Usein verkostoon lähtee kahdentyyppisiä ihmisiä, joista toiset ovat hyvin lyhytkatseisia ja kärsimättömiä ja toiset pitkäjänteisiä ja kärsivällisiä. Missään nimessä verkostomarkkinointi ei ole nopea tie rikkaaksi, mutta antaa loistavan mahdollisuuden noille pitkäjänteisille ihmisille luoda parempi elämänlaatu ensin lisätulojen muodossa ja lopulta mahdollisesti täyspäiväisenä verkostoijana.
Ala on aina ja tulee aina jatkossakin jakamaan vahvasti mielipiteitä. Ja tämä on hyvä asia, koska mielipiteet luovat keskusteluja ja keskustelut kehittävät meitä yksilöitä. Itse olen ollut verkostomarkkinoinnissa vuosia mukana täyspäiväisesti ja olen matkan varrella nähnyt ja kuullut yhtä sun toista. Tunnen myös tämän ketjun alussa mainitut yritykset ja tiedän niiden taustat. Tiedän miksi yhtiöt eivät lyöneet läpi ja miksi jotkut firmat vaihtoivat toiminimeään. Kaikelle on olemassa looginen selitys ilman sen suurempaa draamaa.
Enemmän kuin puolesta ja vastaan keskustelut, niin itseäni häiritsee suomalaisten ihmisten asenteet toisten ihmisten tekemisistä. On sääli, että Suomesta puuttuu kannustava ilmapiiri. Jos kaveri tai lähimmäinen haluaa kokeilla verkostomarkkinointia niin eikö meidän pitäisi kannustaa häntä sen sijaan, että lyttäämme heti kättelyssä. Aina kun neuvomme ja jakelemme viisauksiamme niin kannattaisi ensin itsekseen miettiä, että millä kokemuksella ja meriiteillä minä itse asioista tiedotan. Olenko oikeasti oikea ihminen kertomaan faktaa vai perustuuko omat sanomiseni vain omiin mielipiteisiini ja luulo-/kuulopuheisiin.
Jos joku haluaa tehdä jotain erilaista tai yrittää niin annetaan hänen yrittää. Mistä sitä tietää vaikka kaveri olisikin oikea juuri siihen hommaan mihin oli ryhtynyt. Ei verkostomarkkinointi eikä mikään muukaan ala ole kaikille sopiva ala, mutta mistä sitä tietää jos se vaikka olisikin juuri hänelle oikea ala.
Nyt nautin maittavan Vanilla latten ja pian lähden esittelemään Zinzinon konseptia ystäväni vaimolle. Tsau! - ph
Zinzooner kirjoitti:
Hei,
Haluaisin hieman valottaa noita hintakeskusteluja, jotta tämän palstan lukijat saisivat asiasta todellisen kuvan-
Malongon tarjous omilla sivuillaan on ostettavissa vain Ranskassa ja Monacossa, joten tuo heidän oma tarjouksensa ei meitä pohjoismaalaisia paljoa hyödytä. Paitsi tietty jos lähtee itse sieltä ostamaan.
Tuo toinen linkki Amatzonin verkkokauppaan on myös hyvä käydä tässä porukalla läpi:
Tuotteen lopullinen hinta on 146€ alv eli yhteensä 179€. Koneen mukana tulee 1 paketti kahvia. Myöskään Amazon ei anna laitteelle takuuta.
Zinzinon kautta ostettaessa koneen saa täsmälleen samaan hintaan eli 179€ ja hinta sisältää 5 pakettia kahvia. Lisäksi Zinzino myöntää laitteisiin 2 vuoden takuun.
Toinen merkittävä pointti, että mikäli tekee koneenoston yhteydessä kahvin jatkotilauksen niin asiakkaalla on mahdollista ostaa toinen kone 70€:lla. Toisen voi antaa lahjaksi tai viedä vaikka mökille tai työpaikalle.
Kannattaa myös huomioida kahvin ostaminen jatkossa kun tuo 1 paketti on juotu loppuun. Malongon sivuilta ei pysty ostamaan muuta kuin Ranskaan ja Monacoon ja tuolta Amazonista ei kahvia saa ostettua. Zinzinon kautta asiakas voi ostaa kahvia milloin itse haluaa tai tehdä omaan kulutukseen sopivan kestotilauksen.
On totta, että useita tuotteita on mahdollista löytää tänä päivänä netistä ja usein niitä on myös mahdollista ostaa edullisemmin. Zinzino ei ole luvannutkaan olevansa markkinoiden halvin, mutta täällä Pohjoismaissa sekä Baltiassa se on ainut yhtiö, joka noita myy. Mikäli joku verkkokauppa toimittaa samoja laitteita kyseiselle alueelle niin se todennäköisesti rikkoo Malongon kanssa tehtyä sopimusta. Lisäksi Zinzinon toiminta perustuu henkilökohtaiseen palveluun eli Zinzinon partneri menee asiakkaan luo, asentaa koneen käyttövalmiiksi ja opastaa sen käytössä. Partneri myös opettaa asiakasta tekemään erilaisia maistuvia kahvijuomia. Tätä palvelua ei Amazon varmasti pysty tarjoamaan.
Jokainen varmasti ymmärtää, että esim. tupakka maksaa suomessa enemmän kuin esim Aasiassa. Tuote on täsmälleen sama, mutta hinta meillä nelinkertainen. Minusta on hölmöä täällä lyödä Zinzino yhtiönä lyttyyn haukkumalla sen tuotteita kalleiksi, koska jos jaksaa hiukankin nähdä vaivaa niin huomaa, että Zinzinon kautta ostettaessa hinta on kutakuinkin sama kuin esim. kahden kilpailijan Dolce Custon ja Pauligin Cupsolon kahvikapselit. Noissa kahdessa hinnat ovat 5,50€/pkt ja 5,95€/pkt. Molemissa on 16 kapselia, joista 8 on kahvia ja 8 maitojauhetta. Eli molemmista saa 8 erikoiskahvia. Ainoastaan Espresso paketista saa 16 kahvia. Zinzinon hinnat ovat 6-8€/pkt ja paketista saa aina 12 kuppia.
On totta, että myös Suomessa on ollut monia verkostomarkkinointiyhtiöitä ja tulee varmasti jatkossakin aina olemaan. Tämä johtuu siitä, että myös Suomessa on ihmisiä, jotka tykkäävät tehdä verkostomarkkinointia. Usein verkostoon lähtee kahdentyyppisiä ihmisiä, joista toiset ovat hyvin lyhytkatseisia ja kärsimättömiä ja toiset pitkäjänteisiä ja kärsivällisiä. Missään nimessä verkostomarkkinointi ei ole nopea tie rikkaaksi, mutta antaa loistavan mahdollisuuden noille pitkäjänteisille ihmisille luoda parempi elämänlaatu ensin lisätulojen muodossa ja lopulta mahdollisesti täyspäiväisenä verkostoijana.
Ala on aina ja tulee aina jatkossakin jakamaan vahvasti mielipiteitä. Ja tämä on hyvä asia, koska mielipiteet luovat keskusteluja ja keskustelut kehittävät meitä yksilöitä. Itse olen ollut verkostomarkkinoinnissa vuosia mukana täyspäiväisesti ja olen matkan varrella nähnyt ja kuullut yhtä sun toista. Tunnen myös tämän ketjun alussa mainitut yritykset ja tiedän niiden taustat. Tiedän miksi yhtiöt eivät lyöneet läpi ja miksi jotkut firmat vaihtoivat toiminimeään. Kaikelle on olemassa looginen selitys ilman sen suurempaa draamaa.
Enemmän kuin puolesta ja vastaan keskustelut, niin itseäni häiritsee suomalaisten ihmisten asenteet toisten ihmisten tekemisistä. On sääli, että Suomesta puuttuu kannustava ilmapiiri. Jos kaveri tai lähimmäinen haluaa kokeilla verkostomarkkinointia niin eikö meidän pitäisi kannustaa häntä sen sijaan, että lyttäämme heti kättelyssä. Aina kun neuvomme ja jakelemme viisauksiamme niin kannattaisi ensin itsekseen miettiä, että millä kokemuksella ja meriiteillä minä itse asioista tiedotan. Olenko oikeasti oikea ihminen kertomaan faktaa vai perustuuko omat sanomiseni vain omiin mielipiteisiini ja luulo-/kuulopuheisiin.
Jos joku haluaa tehdä jotain erilaista tai yrittää niin annetaan hänen yrittää. Mistä sitä tietää vaikka kaveri olisikin oikea juuri siihen hommaan mihin oli ryhtynyt. Ei verkostomarkkinointi eikä mikään muukaan ala ole kaikille sopiva ala, mutta mistä sitä tietää jos se vaikka olisikin juuri hänelle oikea ala.
Nyt nautin maittavan Vanilla latten ja pian lähden esittelemään Zinzinon konseptia ystäväni vaimolle. Tsau!juu, muutama kuppi espressoa päivässä takaa kahvinautinnon.ja ehdottomasti zinzino kahvi on maailman parasta.
- vapaa maa
Joo mietin itsekki, että miten ihmiset on niin urpoja, että heti jos jossain on joku tarjous ni toinen myyjä haukutaan laittomaksi. Joulun jälkeen alkaa taas alennusmyynnit ja samat farkut, jotka maksaa normaalisti 100€ myydäänkin nyt jossain mestassa -70% 30€:lla. Ainahan tarjouksia on, mutta ei se laittomaksi muita myyjiä tee! Lisäksi ihmettelen, että miten noi Movet ja Better Lifet liittyy mitenkään Zinzinoon? Mitä sitten jos jotkut tyypin on olleet aiemmin noissa mukana? Ei kai siinä mitään väärää ole jos joku vaihtaa toiseen firmaan. Olen itsekin työskennellyt kuudessa eri raksafirmassa viimisen 8 vuoden aikana. Miksei multa kysytä, että miten sä jaksat aina vaan painaa vuodesta toiseen? Tai, jos vaihdan firmaa ni miksi sitä aiempaa ei heti mustamaalata huijaukseksi? En ole mukana verkostomarkkinoinnissa. Olen kokeillut, mutta en itse ollut sen tyyppinen, että olisin jaksanut sitä tehdä. Silti mulla ei ole mitään pahaa sanottavaa, päin vastoin. Opin ajattelemaan asioista hieman eritavalla ja itse asiassa olen tänäpäivänä paljon positiivisempi ihminen kuin ennen verkostoaikoja. Koulutukset olivat loistavia elämänvalmennuksia. Muutama tuttu on edelleen aktiivinen ja heillä kyllä pyyhkii ihan hyvin. Jokainen taaplatkoot tyylillään.
- No niinpä niin....
"vapaa maa" Kiitos myyntipuheesta....joko on iso alalinja?.....;D!!!
Just just.... - Non-zinzinoner
Taas mennään. Liian usein vain nämä verkostomarkkinointiyritykset värväävät hieman väärin perustein ihmisiä organisaatioonsa. Sen suuremmin hintatasoon puuttumatta voi yleensäottaen todeta verkostomarkkinoinnin olevan kuitenkin sinällään kohtuullisen kallis markkinointiketju.
"Mikäli joku verkkokauppa toimittaa samoja laitteita kyseiselle alueelle niin se todennäköisesti rikkoo Malongon kanssa tehtyä sopimusta." Uskoisin, että tuosta sopimuksesta ainakaan kirjoittajalla ei ole mitään tietoa. Taitaa olla niin, että Zinzinon myyjät perustelevat tuota ulkomailta tilaamisen ns. mahdottomuutta vedoten juurikin tuohon nikotiinituotteiden tilaamiseen. On totta, että nikotiinia sisältäviä tuotteita ei ulkomailta saa Suomeen suuria määriä tilata. Mutta, siinä tilanteessa kyse on vain ja ainoastaan lainsäädännöstä. Tupakka-askia ja Zinzinon kahvia ei mielestäni myyntiartikkelina kannata millään tavalla alkaa sotkemaan keskenään, mutta tätä kikkaako verkostoijat käyttävät?
"Olenko oikeasti oikea ihminen kertomaan faktaa vai perustuuko omat sanomiseni vain omiin mielipiteisiini ja luulo-/kuulopuheisiin." Tämä on niin surullista liiankin monessa verkostomarkkinoinnissa. Joku keksii jotain, joka myy. Esimerkiksi PGOne kännykkäliittymien tuloa Suomen markkinoille hehkutettiin Suomessa 10 vuotta sitten ja juurikin noiden tulevien edullisien kännykkäliittymien varjolla rohkaistiin ihmisiä ostamaan shampoota ja luontaistuotteita, yms. Myöhemmin liittymämarkkinointi eriytettiin toiseen yritykseen organisaatiossa korkealla olevien tahojen toimesta.
Sitä seurasi Seven, joka myi laittomasti osakkeitaan liittyjille. Liittymät kyllä sitten tulivat, mutta aiemmin mainostettujen perusteiden vastaisesti ja hintataso ei ollut halvin - joka oli aiemmin myyntilupauksena. Seven ei tainnut ottaa tuulta alleen ja ainakin Suomen puolen organisaatiota perusti omia surullisen kuuluisia viritelmiä, joiden avulla saavuttivat suuresti hankaluuksia oikeuslaitoksenkin kanssa. Nyt osa näistäkin kavereista on palannut juurilleen Sevenin (vai mikä nykyään onkaan) organisaatioon, Zinzino kahvin pariin. Näin olen ainakin ymmärtänyt.
Kokonaisuudessaan tuo paketti tuntuu kerrassaan sekavalta. "On sääli, että Suomesta puuttuu kannustava ilmapiiri." Ainakin näissä verkosto-organisaatioissa tuohon värväämiseen kannustetaan ja se on mielestäni sääli. Yleensä kun jokin asia tuntuu liian hyvältä ollakseen totta niin se ei ole totta vaan valetta.
Värväistilanteessa saadaan Zinzinon kahvikone varmaankin näiden suomalaisten suodatinkahvinystävien korvissa kuulostaan ainoalta kahvikoneelta ja siihenkin Zinzinolla on yksinoikeus? - Flakvier
Arvoisa Zinzinon puolusta. On totta, että Malongon kaupasta tuotetta ei taa tilattua Suomeen, koska Zinzino on tehnyt Malongon kanssa sopimuksen, että he ovat tuotteen ainoa virallinen edustaja täällä. Itse koen tuon kuluttajan näkökulmasta lähinnä vastenmielisenä, että tuote, jonka myyntihinta Keski-Euroopassa olisi 50 euroa, on tuon monopolisopimuksen myötä Suomessa saatu yhtäkkiä 249 euron arvoiseksi.
Tuon monopolin takia Zinzinolla on myös milloin tahansa mahdollisuus nostaa hintoja entisestään, koska koneen ostaneet kuluttajat eivät voi saada Zinzinon kahvipodeja muualta (oletan, että monet mukaan lähtevät eivät osaa etsiä niitä netistä). Tuon riskin voi toki kiertää tekemällä ylihintaisen määräaikaistilauksen Zinzinolta.
Verrataanpa taas näitä tarjouksia, kun se on niin mukavaa:
Zinzinon supertarjous: http://www.teamzinzino.com/wp-content/uploads/2011/02/FI-2.pdf
Tuolla saa siis Oh Espresso -keittimen ja 48 kahvipodia huikeaan tarjoushintaan 209€.
Englannissa on loppuvuonna tällainen tarjous:
"For an all inclusive price of £99 you get:
•2 x Cases of Rombouts Selection Packs of Pods
•FREE Oh Espresso Machine Bodum Milk Frother & 1 packet Grande R!serve pods
•FREE delivery to mainland UK
THATS A TOTAL OF 384 CUPS OF COFFEE"
Eli käyttäjä saa saman koneen ja yhteensä 384 kuppia kahvia 114 eurolla! Se on 95 euroa vähemmän kuin Zinzinon huipputarjous ja paketissa on vielä kahviakin mukana kahdeksan kertaa enemmän!
Selvittääksemme, mikä on tarjousten todellinen hintaero, täytyy päätellä, mikä on tuo kahvipodien erotuksen arvo. Zinzinon tarjousesitteessä kerrotaan, että 60 kahvipodin arvo on 32,50€, mutta nyt niitä myydään hintaan 24,50€. Saadakseen saman verran podeja kuin brittitarjouksessa, täytyisi suomalaisen kuluttajan siis ostaa vielä 5,5 tuollaista Zinzinon tarjouslaatikkoa ja maksaa siis 5,5 x 24,50 = 134,75€.
Yhteenvetona voi siis sanoa seuraavaa:
Jos kuluttaja haluaa Oh Espresso -keittimen ja 384 kahvipodia, maksaa hän Zinzinon tarjoushinnoilla ostaessaan 343,75 euroa.
Jos saman paketin ostaa Briteistä, joutuu siitä maksamaan 114 euroa.
Erotusta jää 230 euroa!!! Kun Lontoon matkoja saa alle sadallakin eurolla, tulee jopa halvemmaksi mennä Lontooseen hakemaan koko paketti. Säästää rahaa ja saa ikään kuin ilmaisen ulkomaanmatkan kaupan päälle :D- 111+122
Mitä hiton hemmoja nää hirmuhintaisen kahvikoneen myyjät on? Hyvä suodatinpannu ja hyvä kahvi, onko parempaa? Jos jotain 'erikoisempaa', osta mutteripannu ja saat oikeaa expressoa. Satoja euroja kone kahvi-paketista. Taitaa tämäkin homma kuivua äkkiä kokoon.
PS. Muistatteko tuoksukynttilät? Ei niistä haisuliineista ole enää mitään kuulunut? - Eri lajia
111+122 kirjoitti:
Mitä hiton hemmoja nää hirmuhintaisen kahvikoneen myyjät on? Hyvä suodatinpannu ja hyvä kahvi, onko parempaa? Jos jotain 'erikoisempaa', osta mutteripannu ja saat oikeaa expressoa. Satoja euroja kone kahvi-paketista. Taitaa tämäkin homma kuivua äkkiä kokoon.
PS. Muistatteko tuoksukynttilät? Ei niistä haisuliineista ole enää mitään kuulunut?"Mitä hiton hemmoja nää hirmuhintaisen kahvikoneen myyjät on?"
Verkostojanttereita. Ihmislaji, joka kaihtaa oikeaa työntekoa, mutta silti on rahalle perso. Paljoa mitään ei osaa, mutta suu käy. Yrittää kehittää keinoja saada rahaa tekemättä mitään. Siksi kaikki pyramidit ja ponzit kiinnostavat heitä. - mirtsu
Eri lajia kirjoitti:
"Mitä hiton hemmoja nää hirmuhintaisen kahvikoneen myyjät on?"
Verkostojanttereita. Ihmislaji, joka kaihtaa oikeaa työntekoa, mutta silti on rahalle perso. Paljoa mitään ei osaa, mutta suu käy. Yrittää kehittää keinoja saada rahaa tekemättä mitään. Siksi kaikki pyramidit ja ponzit kiinnostavat heitä.voihan asiat noinkin nähdä- ne jotka paahtavat liukuhihnalla 40 vuotta osaavat varmasti kaiken mitä ihmisen tarvitsee osata- ja kuolevat herttalaakiin- ehkä penskat perivät jonkun tönön- ja sen pituinen oli se nautinto..
- Ei kuulukaan...
vain haju jäi ja savuvana.........
- Ex-ACN
Ja nythän tämänkin bisneksen porkkana alkaa kirkastua. Eli helmikuussa järjestetään Zinzinon event Marina Congress Centerissä. Paikan isoimpiin saleihin mahtuu 600 ja 700 ihmistä, eli parhaimmillaan tuon kokoisia väkimääriä voidaan paikalle yrittää saada. Liput tapahtumaan maksavat 50 euroa eli hinnat on samaa luokkaa kuin Better Lifessa ja Movessa tätä ennen.
Jälleen ihmetyttää mukana olevien tyhmyys. Mikä työnantaja laittaa työntekijät maksamaan koulutukset omasta pussistaan?
Noh, järjestäjien pointin kyllä ymmärtää. 700 ihmistä, jotka maksavat 50 euroa per lippu tuottavat tilaisuuden järjestäjille 35 000 euroa bruttotuloa. Movessa ja Better Lifessa tuntui, että ylälinjan kannalta näiden eventtien järjestäminen oli yhtä tuottoisaa bisnestä kuin se firman pääliiketoiminnaksi kerrottu myyntityö. Samalta kuulostaa nyt Zinzinonkin touhu. - -1050e
Onko täällä ihmisiä joilta on huijattu 1200euroa sillä better life edustaja sopimuksella? Itse olen hammasta purren maksellut jo kohta kahden vuoden ajan sitä 50e/kk ja vituttaa suunnattomasti. En halua että luottotietoni menevät. Rikosilmoitusta meinasin jo tehdä yhdessä vaiheessa, mutta häpeä ja kynnys alkaa viemään asiaa eteenpäin on suuri. Moniko on jättänyt maksamatta ja luottotiedot menneet? Itsellä vielä maksettavaa siis 150e ja olen kuivilla sitten tästä kusetuksesta.
No ainut mitä tästä oppinut, niin tunnistan nykyään jo kaukaa suuren luokan kusetukset, kuten tämä zinzino kahvikusetus vai mikä onkaan... - SuodatinPussi
Sevenin suomen pää perustaa suomeen MoveNetworksin.
-pyramidi kasvaa ja lopulta romahtaa.
MoveNetworksista tulee S2E.
-pyramidi kasvaa ja lopulta romahtaa.
S2E:stä tulee BetterLife.
-pyramidi kasvaa ja lopulta romahtaa.
BetterLifestä tulee Blint.
-pyramidi kasvaa ja lopulta romahtaa.
Ja nyt tismalleen samat herrat pyörittävät ZinZinoa suomessa.
Aina kun nämä pyramidit romahtaa niin rahat jää sinne huipulle. Toiminta perustuu hyvin pitkälle liittymis maksujen keräämiseen mahdollisimman monelta, ja sitten firman kaatamiseen.
Sitten kun tuttava "suosittelee" lähtemään mukaan niin ihmiset eivät ymmärrä tarkistaa näitten firmojen taustoja, koska "eihän minun tuttuni minua huijaisi".
Muistakaa että nämä ihmiset PYYTÄVÄT SINULTA RAHAA , silloin kun sinulta pyydetään rahaa ja houkutellaan "sisäpiiriin" , niin miettikää näiden ihmisten motiiveja ennen kuin annatte rahanne. - Entelite
Kiitos tästä ketjusta ja varoituksista. Kaveri pyysi treffaamaan ja kertoi, että haluaa puhua bisnesideasta. Sain lypsettyä sen verran, että liittyy kahviin, joten tästähän siinä taitaa olla kyse. Nyt kun luin tarpeeksi aiheesta, perun koko tapaamisen.
- Mp a
ei kun ota muutama fakta mukaan ja me kiusaa kaverias...josta voi kyllä tulla entinen =)
- mirkku
käsittämätöntä tuo" keskustelioitten" myrkyllisyys-itse olen mukana amwayssa sekä zinzinossa, vaikka olisi järkevää keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan-odotan kuinka tämä väite kumotaan- suomi on vieläkin vapaa maa ja kukin hankkii elantonsa miten lystää tai sitten ei ja kukaan ei pakota sinua tai kaveriasi ostamaan yhtään mitään keneltäkään-voi mennä asumaan puun juurelle ja elää vaikka puun kuorta järsien kukaan ei luultavasti veloita siitä-elleivät valkotakkiset tule noutamaan- menkää ostamaan gigantista kahvikone joka kestää kasassa ehkä vuoden eikä sopivia podeja saa mistään...
Malongon kahvia nautitaan Varsaille`ssa ja Belgian hovissa mm. tuskin heille mikään kuravesi kelpaa- onkohan myrkynnielleillä aavistustakaan kuinka mikäkin kahvi on tuotettu valmistettu-kannattaisi ottaa selvää ennen kuin kirjoittaa mitä sattuu, no minä teen töitä vain iloisten ja innostuneitten ihmisten kanssa. Maukasta kevättä kaikille!- 2+4
Ja sinä uskottelet itsellesi, että ne siellä Belgian hovissa juovat Malongon podikahvia? Just... Malongo, kuten monet muutkin kahvinvalmistajat tekevät hyvin monentyyppistä ja -laatuista kahvia eikä tuo hovihankkija-status saa ainakaan minua yhtään sen vakuttuneemmaksi Zinzinon podikahvin laadusta.
Jos et ole vielä ole sitä tehnyt, niin kannattaa avata yksi tuollainen podi - ihan minkä tahansa valmistajan - ja todeta että kysymyksessä on vain muovipakettiin säilötty pikakahvi. Makuasioista ei toki sovi kiistellä, mutta itselleni ei tulisi mieleenkään vaihtaa laadukkaista itsejauhetuista pavuista valmistettua kahvia johonkin ylihinnoiteltuun pikakahviin.
Zinzinon kahvikone on jo useassa keskusteluketjussa todettu samaksi laitteeksi, mitä Keski-Euroopassa kaupataan tarjouksessa jopa 50 euron hintaan. Se, että Zinzino on Pohjoismaissa ostanut yksinoikeuden sen myyntiin ja laittanut sille monikertaisen hinnan ei tee siitä yhtään sen laadukkaampaa. - Entajua!
2+4 kirjoitti:
Ja sinä uskottelet itsellesi, että ne siellä Belgian hovissa juovat Malongon podikahvia? Just... Malongo, kuten monet muutkin kahvinvalmistajat tekevät hyvin monentyyppistä ja -laatuista kahvia eikä tuo hovihankkija-status saa ainakaan minua yhtään sen vakuttuneemmaksi Zinzinon podikahvin laadusta.
Jos et ole vielä ole sitä tehnyt, niin kannattaa avata yksi tuollainen podi - ihan minkä tahansa valmistajan - ja todeta että kysymyksessä on vain muovipakettiin säilötty pikakahvi. Makuasioista ei toki sovi kiistellä, mutta itselleni ei tulisi mieleenkään vaihtaa laadukkaista itsejauhetuista pavuista valmistettua kahvia johonkin ylihinnoiteltuun pikakahviin.
Zinzinon kahvikone on jo useassa keskusteluketjussa todettu samaksi laitteeksi, mitä Keski-Euroopassa kaupataan tarjouksessa jopa 50 euron hintaan. Se, että Zinzino on Pohjoismaissa ostanut yksinoikeuden sen myyntiin ja laittanut sille monikertaisen hinnan ei tee siitä yhtään sen laadukkaampaa."Zinzinon kahvikone on jo useassa keskusteluketjussa todettu samaksi laitteeksi, mitä Keski-Euroopassa kaupataan tarjouksessa jopa 50 euron hintaan."
Sattusko löytyy linkkii johku missä tämä käydään ilmi?
Yritän saada kaverille faktaa joka eurot silmissä hurahti tähän että hän pääsis tästä irti vielä kun se on mahdollista. - Kerro meille
Mikä on Varsaille?
- Flakvier
Hei, täällä keskustelua Zinzinon tuotteiden järkyttävistä ylihinnoista:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10264672 - Dessssperate
Laitoin tän saman tonne toiseen..
Kyselin tuolla toisessa ketjussa, mut oisko kellää ajankohtasii hintoja näille tuotteille? Koitin googailla pidemmänki aikaa, mutta en löytäny kyllä paikkoja mistä tätä ko. laitetta sais tilattua halvalla, saatika toimittaako mikään Suomeen?
Yritän saada kaveria irti tästä, mutta hän ei millään tunnu uskovan. - asindflaknf
Miten helvetti ihmiset eivät osaa ajatella omilla aivoilla! Foorumeilla kirjoitellaan ihme juttuja eikä kukaan edes viitsi selvittää faktoja. Zinzino yrityksessä ei ole mitään vikaa. Meillä on olemassa instituutioita jotka tarkastaa yrityksiä!(kauppalehti->raportit jne). Vaikein asia tietenkin on tutkia minkälainen markkinointi toimii. Veikkaan kuitenkin, että täällä kukaan ei edes tiedä minkälainen markkinointi toimii. On totta, että VM-yrityksissä usein tavoitteet strategian luojilla on liian korkealla ja näin ollen koko yrityksen toiminta voi kaatua huonoon markkinointisuunnitelmaan. Näitä ns. lennokaita nousuja on monia(PyramidiHuijaus). Jos epäilette Zinzino yrityksen markkinointisuunnitelmaa, niin suosittelen teitä itsenäisesti käymään läpi sen ja kertomaan miten markkinoida/myydä paremmin? Turha täällä on kaikenmaailman paskaa jauhaa! Käyttäkää herranjumala niitä aivoja jotka luoja on meille suonut!
- asindflaknfawe
Lisäys edelliseen koskien hintoja! Tässä vertailu suomessa myynnissä olevista koneista http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/3004. Zinzinon kautta halvin kone on 129e! Eli mistä päin maailmaa revitte näitä ylihinta juttuja? Ilmeisesti kyseinen käyttäjä ei omista päätä ollenkaan! Kahvipodien hinta riippuu tilausmäärästä..Suunnilleen 30-50cent/podi! Ja jos teistä kukaan on käynyt peruskoulua niin normaali kahvikuppi maksaa 5cent/kuppi(jos ajatellaan 100kuppia). Itselläni kyllä menee noin neljän kupin verran kahvia yhteen kuppiin, joten minun suodatinkahvini maksaa 20cent/kuppi! Nyt vihdoin ostin zinzinolta kapselikeittimen ja erilaisia kahveja.. On muuten oppinut arvostamaan kunnon espressoa aamusin.. ei närästä eikä tartte juosta veskissa ennen töitä koko ajan!!
- asindflaknfasd
asindflaknfawe kirjoitti:
Lisäys edelliseen koskien hintoja! Tässä vertailu suomessa myynnissä olevista koneista http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/3004. Zinzinon kautta halvin kone on 129e! Eli mistä päin maailmaa revitte näitä ylihinta juttuja? Ilmeisesti kyseinen käyttäjä ei omista päätä ollenkaan! Kahvipodien hinta riippuu tilausmäärästä..Suunnilleen 30-50cent/podi! Ja jos teistä kukaan on käynyt peruskoulua niin normaali kahvikuppi maksaa 5cent/kuppi(jos ajatellaan 100kuppia). Itselläni kyllä menee noin neljän kupin verran kahvia yhteen kuppiin, joten minun suodatinkahvini maksaa 20cent/kuppi! Nyt vihdoin ostin zinzinolta kapselikeittimen ja erilaisia kahveja.. On muuten oppinut arvostamaan kunnon espressoa aamusin.. ei närästä eikä tartte juosta veskissa ennen töitä koko ajan!!
Niin ja näille saksasta tilataan kaikki ihmisille..Miksi ette muuta sinne saksaan asumaan kun sieltä saa mersut ja kahvitkin halvalla?
- Epäzinzino
asindflaknfawe kirjoitti:
Lisäys edelliseen koskien hintoja! Tässä vertailu suomessa myynnissä olevista koneista http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/3004. Zinzinon kautta halvin kone on 129e! Eli mistä päin maailmaa revitte näitä ylihinta juttuja? Ilmeisesti kyseinen käyttäjä ei omista päätä ollenkaan! Kahvipodien hinta riippuu tilausmäärästä..Suunnilleen 30-50cent/podi! Ja jos teistä kukaan on käynyt peruskoulua niin normaali kahvikuppi maksaa 5cent/kuppi(jos ajatellaan 100kuppia). Itselläni kyllä menee noin neljän kupin verran kahvia yhteen kuppiin, joten minun suodatinkahvini maksaa 20cent/kuppi! Nyt vihdoin ostin zinzinolta kapselikeittimen ja erilaisia kahveja.. On muuten oppinut arvostamaan kunnon espressoa aamusin.. ei närästä eikä tartte juosta veskissa ennen töitä koko ajan!!
Siellä kuningaskuluttajassa ei ollut Zinzinon myymää konetta tutkittu ollenkaan. Taitaa olla yrityksessä jotain hämärää? Olisiko seuraavaksi tulossa pyramidin tutkinta?
- Flakvier
Hei, tuossa kuningaskuluttajassa on mainittu keittimien ovh-hinnat. Tarjouksista noitakin voi toki löytää halvemmalla. Zinzinon halvimman keittimen ovh-hinta on 249 euroa ja sekin on vain manuaalikäyttöinen keitin. (Lähde: http://publicwww.zinzino.com/engine.wbf?pid=6332&mid=6010&id=6816 )
Zinzino tosiaan myy konetta tarjoushintaan 129e, mutta sekään hinta ei ole vertailukelpoinen noiden muiden firmojen keittimien hintoihin, koska saadakseen Zinzinon tarjouskeittimen, täytyy tehdä sitova kahvitilaus. Muilla yrityksillä ei tuollaisia pakkoehtoja ole.
Zinzinon keittimen oikean arvon voi päätellä siitä, että Keski-Euroopassa samaa masiinaa on myyty tarjouksissa 50 eurolla ilman mitään sitovia kahvitilauksia. Eli ilmaa on välissä ja paljon.
Verrataan sitten noita kahvipodien hintoja. Tässä kilpailijoiden podien keskihintoja fyysisissä kaupoissa:
Espresso
Dolce Gusto 0,34€
Paulig 0,37€
Tassimo 0,37€
Nuo ovat siis hintoja fyysisissä kaupoissa. Netistä tilaamalla noita kahveja saa halvemmalla.
Entäs Zinzino? Yllä mainitussa tarjouskupongista käyvät ilmi Zinzinon kahvihinnat. Jos normaali ihminen haluaa keittää kahvi pari kuppia päivässä, menee hänellä siis 60 podia kuukaudessa. Tuo maksaa Zinzinolla 32€/kk. Kahvit toimitetaan joka toinen kuukausi ja tilauksiin lisätään postimaksu eli 6,50€/tilaus. Siten todellinen kuukausihinta tuolle tilaukselle on 35,25€/kk ja kupille 0,59€/kuppi.
Tarkastellaan sitten tuota Zinzinon suurinta mahdollista tilausta. Siinä saa 384 podia maksamalla kuukaudessa 144€ postimaksun 3,25€/kk eli 147,25€/kk. Podikohtainen hinta on tuolloin 0,38€/kuppi. Eli vaikka ostaisi tuon suurimman Zinzinon tilauksen, tulee se kahvi silti kalliimmaksi kuin muiden valmistajien podikahvit lähikaupoista. Ja hintaero vain kasvaa, jos muidenkin valmistajien kahveja alkaa tilata suoraan kotiin. Ja absurdia tuossa on se, että saadakseen tuota Zinzinon halvinta kahvia, joka on silti kalliimpaa kuin kilpailijoilla, joutuu käyttämään kahviin yli 1750 euroa vuodessa. Se on aika jumalattoman iso summa kahviin laitettavaksi.
Zinzino on markkinoilla täysin väliinputoaja, sillä jos haluaa edullisinta kahvia, kannattaa Zinzinon sijaan pysyä suodatinkahvissa. Jos haluaa parasta kahvia, kannattaa taas Zinzinon sijaan jauhaa itse pavut ja keitellä perinteisillä espressokeittimillä omat kahvinsa.
Podikoneiden vertailussa Zinzino on selkeästi kilpailijoitaan kalliimpi ja toisin kuin kilpailijoilla, joutuu asiakas sitoutumaan noihin pitkiin tilauksiin. Makutesteissäkään Zinzino ei ole pärjännyt. Esimerkiksi Norjan suurimpiin lehtiin kuuluva Extrabladet vei Zinzinon kahvikoneen maan parhaisiin kuuluvalle baristalle, joka arvioi Zinzizon kahvin maun. Maku haukuttiin tylysti, sillä sitä kuvailtiin härskiksi ja eltaantuneeksi.
Tuon jutun voi lukea täältä:
http://ekstrabladet.tv/nyheder/indland/article1215192.ece
Jutusta käy ilmi kolme pääpointtia:
- Zinzinon kahvin makua haukutaan härskiksi
- Barista sanoo, että Zinzinon espressossa ei edes todellisuudessa ole espressoa
- Yhteenvetona kerrotaan, että edes keittimessä ei ole mitään eksklusiivista, vaan se on pelkkä muovinen rimpula
Ja kun mietitään kaikkia muita kahvinkeitinvalmistajia, oli kyse sitten podikeittimistä, suodatinkeittimistä tai vaikka mutteripannuista, niin yksi merkittävimmistä eroista löytyy yhdessä sanassa, joka kuvaa Zinzinoa, mutta ei ainuttakaan sen pääkilpailijoista. Tuo sana esiintyy yllä linkatusta Ekstrabladetin jutussakin, jossa se lukee norjaksi muodossa:
"pyramide-lignende"
Tuon sanan käännös kannattaa jokaisen ymmärtää ja sisäistää viimeistään siinä vaiheessa, kun joku vanha tuttu soittaa ja pyytää kahville, jossa alkaakin kertoa uudesta liiketoimintamahdollisuudesta. - kahvi huijaus.
--"pyramide-lignende"--
Verkostokusetuspiireissä tuo käännetään ansaitsemismahdollisuudeksi. - Juhnu vaan
Ja tässä sitten näille kaikille äitin pikku talttahampaille jotka täällä jauhaa paskaa....
http://www.ppvlex.fi/pages/posts/yritysten-kohtaama-loukkaava-nettikirjoittelu-voi-johtaa-vahingonkorvausvastuuseen-22.php
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/24355-nettipalstalla-herjanneille-rapsahti-isot-sakot
miettikääpäs vähän kun kirjottelette...- Sinne meni
Juhnu-parka on yösydännä kokenut pakottavaa tarvetta tulla tänne purkautaumaan ja uhittelemaan. Voi pikkuista Juhnu-raukkas. Taitaa mennä Veitenmäen sankarin uusinkin viritelmä nokka edellä santaan, kuten kaikki aiemmatkin.
- Flakvier
Juhmu, tiivistetään asia vielä tähän:
- Oikeushenkilöillä (yritykset, yhteisöt, säätiöt, valtiot, kunnat ja seurakunnat) ei ole sellaista kunniaa, jota voi loukata
- Lähtökohtaisesti oikean tiedon esittäminen ei ole kunnianloukkaus. Tätä on korostanut myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin- puulsittiä
Eli solvata saa ja pashaa saa puhua mielin määrin - kunhan tieto on "lähtökohtaisesti oikeaa"
Kuka sen oikeellisuuden toteaa, sinä vai?
- Flakvier
Tässä tapauksessa toivottavasti jokainen lukija miettii itse kumpaa uskoo:
A.) Verkostomarkkinoinnissa mukana olevaa, joka yrittää myydä hänelle aloituspakettia tai laitetta
B.) Kyseistä verkostoa, sen toimintatapoja tai tuotteita kritisoivaa tahoa
Sekä A että B varmasti perustelevat kantansa. A:n perustelut ovat yleensä ne, mitä käyttäen hänet itsensä on rekrytoitu mukaan ja siksi hän uskoo vahvasti niihin. B taas on itse kaivanut omat vasta-argumenttinsa ja siksi hän uskoo vahvasti niihin. Lopulta se on lukijan itse päätettävä kumman osapuolen esittämää näkemystä pitää oikeellisempana.
Sevenin kohdalla kriitikot olivat oikeassa
Moven kohdalla kriitikot olivat oikeassa
S2E:n kohdalla kriitikot olivat oikeassa
Better Lifen kohdalla kriitikot olivat oikeassa
Blintin kohdalla kriitikot olivat oikeassa
Miten mahtaa käydä Zinzinon kohdalla? - Se jää nähtäväksi... - Mikko para
Eipä ole Moven j aS2E:n arvostelusta ja ynnä muusta vielä tarvinnut käräjille lähteä vaikka immatriaalisten oikeuksien loukkaamisesta ja ties mistä itse johto syytti ja uhkaus s.postia lähetteli.
Tuhansia viestejä tuli kuitenkin kommentoitua...että siinä tuhnu juhnulle vähän pohjia... - qscdfghk
Heh... hauska lukea näitä ihmisten kommentteja tästä Zinzinosta... Itse lähdin mukaan mielenkiinnosta verkostomarkkinointia kohtaan ja olen vasta aloittanut kyseisen liiketoiminnan. Haluan hieman kertoa omista mielikuvista ja ajatuksista eli, lähdin tähän mukaan kun yksi hyvä tuttu minua siihen suositteli, joten otin tämän starttipaketin itselleni, olen itse ihan suht hyvä palkkaisessa (n.3500€/kk) hommassa, oma asunto ja ikää kohta 25 vuotta eli suht kivasti menee :) noh kun rahatilanteeni on suht kiva niin ostin tämän paketin harrastukseksi kun luistella en osaa ja hiihtämisestä en pidä, kerroin asiasta veljelleni joka harrastaa lumilautailua ja hän haukkui minua tyhmäksi, koska olen tähän mukaan lähtenyt.. noh veljeni ostaa joka talvi jonkun kausikortin (tai mikälie hissilippu) hintaan 500 -1000€ ja aina pitää olla uusi lauta tai siteet taikka voiteet yms, ja JOKA talvi.. Eli hän harrastaa laskettelua, HIENOA!!! tapaa uusia ihmisiä sekä on kuulemma kiva käydä aina mäessä... En ymmärrä!! itse käynyt noin 10 kertaa elämäni aikana mäessä, enkä tajua sitä viehätystä, mielestäni aivan hullua maksaa jostain siitä että tullaan mäkeä alas niin kauhiaa kyytiä ja sitten hissillä ylös.. ja taas alas.. ja ylös... Häntä en hauku idiootiksi sen takia kun en itse pidä harratuksesta ja tykkään talvella tehdä miellummin jotain muuta kun palella pakkasessa.. Eli tämä on minun harrastukseni jota teen omalla ajallani, viemättä aikaa avopulisoltani tai omilta töiltäni... veljeni on loistava ihminen ja pirun hyvä laskettelemaan, ja vielä pelaamaan biljardia.. IDIOOTTI laji.. (kun häviän joka kerta) ;) ei muuta kun jokainen tekee sitä mitä itse haluaa ja viitsii, turha arvostella muita missä ei itse pärjää tai ei tykkää.. jos tämä juttu on huijaus niin ainakin olen saanut nauttia hyvästä kahvista ja porukasta joita olen tässä tavannut, Tsemppiä kaikille jotka aloittaa zinzinolla tai golfin peluun tai tenniksen pelaamisen, varmasti pärjäätte jos haluatte :) anteeksi kirjoitus virheistä tätä hommaa en myös osaa:)
- No jopas
Sinulla on siis harrastus. Myyt kahvinkeittimiä. Se se on suht hienoa. Suht kiva juttu sinulle. Kunhan hyväksyt sen, että teet suht isoa tappiota, niin mikäs siinä.
- KylläSeSiitä.......
No jopas kirjoitti:
Sinulla on siis harrastus. Myyt kahvinkeittimiä. Se se on suht hienoa. Suht kiva juttu sinulle. Kunhan hyväksyt sen, että teet suht isoa tappiota, niin mikäs siinä.
Voi voi "No jopas"...sääliksi käy sinua. En ole kahvihommassa mukana mutta mistä kumpuaa tuo negatiivinen asenne ja kurjuus. Taidat kuitenkin pelätä, että kaveri pärjääkin hyvin ja alkaa tehdä isoja rahoja.
Kateus - se on myrkyllinen asia. Koita päästä siitä eroon ja ehkä maailma näyttää kauniimmalta :)
Kaikkea hyvää kuitenkin Sinulle ja koita muuttaa tuota todella huonoa asennettasi niin kyllä se siitä paistaa aurinko vielä risukasaankin :) - Näin se menee
KylläSeSiitä....... kirjoitti:
Voi voi "No jopas"...sääliksi käy sinua. En ole kahvihommassa mukana mutta mistä kumpuaa tuo negatiivinen asenne ja kurjuus. Taidat kuitenkin pelätä, että kaveri pärjääkin hyvin ja alkaa tehdä isoja rahoja.
Kateus - se on myrkyllinen asia. Koita päästä siitä eroon ja ehkä maailma näyttää kauniimmalta :)
Kaikkea hyvää kuitenkin Sinulle ja koita muuttaa tuota todella huonoa asennettasi niin kyllä se siitä paistaa aurinko vielä risukasaankin :)"En ole kahvihommassa mukana mutta mistä kumpuaa tuo negatiivinen asenne ja kurjuus. "
En minua mikään kurjuus vaivaa. Negatiivisesti suhtaudun verkostomarkkinointiin. En väitä, etteikö joku harva voi sillä jotain tienatakin, mutta suurta enemmistöä siinä kusestetaan rankasti. Zinzinoon suhtaudun negatiivisesti erityisesti sen johdosta, ettei se tarjoa kilpailukykyistä ratkaisua yhtään mihinkään ja sen suomalaiset kärkivoimat ovat sarjaepäonnistujia.
"Taidat kuitenkin pelätä, että kaveri pärjääkin hyvin ja alkaa tehdä isoja rahoja."
Miksi pelkäisin jonkun toisen henkilön rikastumista? Ei se minulta ole pois. Itse en kaipaa enempää rahaa.
"Koita päästä siitä eroon ja ehkä maailma näyttää kauniimmalta :)"
Juu, kateus myrkyttää, mutta joku verkostojantteri on kyllä se viimeinen hemmo jota minä kadehtisin.
"koita muuttaa tuota todella huonoa asennettasi "
Asenteeni perustuu faktoihin. Muuta sinä faktoja, niin minä muutan asennettani. - A3 200e seteli
KylläSeSiitä....... kirjoitti:
Voi voi "No jopas"...sääliksi käy sinua. En ole kahvihommassa mukana mutta mistä kumpuaa tuo negatiivinen asenne ja kurjuus. Taidat kuitenkin pelätä, että kaveri pärjääkin hyvin ja alkaa tehdä isoja rahoja.
Kateus - se on myrkyllinen asia. Koita päästä siitä eroon ja ehkä maailma näyttää kauniimmalta :)
Kaikkea hyvää kuitenkin Sinulle ja koita muuttaa tuota todella huonoa asennettasi niin kyllä se siitä paistaa aurinko vielä risukasaankin :)---Taidat kuitenkin pelätä, että kaveri pärjääkin hyvin ja alkaa tehdä isoja rahoja.---
Eipä ole pelkoa moisesta, hah hah, vai ajattelitko alkaa askartemaan paperista niitä isoja rahoja, ihan vaikka A4 kokoisia. - asiaasaatanalkjmlkjn
asiaa tää on kyllä parastakahvia itelläni on puolautomaattikone!!
- jvk1
Näin se menee kirjoitti:
"En ole kahvihommassa mukana mutta mistä kumpuaa tuo negatiivinen asenne ja kurjuus. "
En minua mikään kurjuus vaivaa. Negatiivisesti suhtaudun verkostomarkkinointiin. En väitä, etteikö joku harva voi sillä jotain tienatakin, mutta suurta enemmistöä siinä kusestetaan rankasti. Zinzinoon suhtaudun negatiivisesti erityisesti sen johdosta, ettei se tarjoa kilpailukykyistä ratkaisua yhtään mihinkään ja sen suomalaiset kärkivoimat ovat sarjaepäonnistujia.
"Taidat kuitenkin pelätä, että kaveri pärjääkin hyvin ja alkaa tehdä isoja rahoja."
Miksi pelkäisin jonkun toisen henkilön rikastumista? Ei se minulta ole pois. Itse en kaipaa enempää rahaa.
"Koita päästä siitä eroon ja ehkä maailma näyttää kauniimmalta :)"
Juu, kateus myrkyttää, mutta joku verkostojantteri on kyllä se viimeinen hemmo jota minä kadehtisin.
"koita muuttaa tuota todella huonoa asennettasi "
Asenteeni perustuu faktoihin. Muuta sinä faktoja, niin minä muutan asennettani.Totta.
- Flakvier
Hei qscdfghk, sinulla on oikea asenne. Jos suhtautuu Zinzinoon kuin harrastukseen, on touhu terveemmällä pohjalla. Ikävä kyllä useimmat rekrytoijat värväävät uusia ihmisiä puhumalla Zinzinosta työnä ja keinona rikastua. Rehellisempää olisi puhua siitä harrastuksena, koska useimmat harrastukset maksavat aivan kuten Zinzinokin. Sitten mukaan lähtisivät juuri ne, jotka nauttivat noista hurmoshenkisistä kokouksista ja canoon-meiningistä ja ovat siitä valmiit vähän maksamaankin.
- dsfkjqeoifj
Vai, että harrastus. Äiti kysyy: No mitä harrastat? Vastaat: ZInzino! Nouseeko kunto?
- Leksa Levander
Kiinnostaisi liittyä mukaan. Massin tahkoaminen kiinnostaa. Tämä on kuulemma hyvin menestyvä yritys, jossa massin tahkoaminen onnistuu.
- Voi pirulauta!
Rahaa tuleekuule ovista ja ikkunoista!
- Matti1986
no kyllähä tässä rahoille pääsee ku on valmis kysymää ohjeita sellaisilta ketkä sitä on jo tehnyt. itse naurattaa tälläinen homma että kysellää suomi 24 asioita missä tuskin kukaan asiasta sen enempää tietää yhtään mitään eikä voi auttaa menemään eteenpäin. minä oon ottanut opit niiltä ketkä on tehnyt rahaa ja sitä mukaa viikkotilit on lähtenyt nousuun.
- Entinen verkkotollo
Kiitos hyvästä selonteosta Blint, noin se menee. On vaikea saada hyviä tuloja verkostomarkkinoinnissa, koska jos jäseniä on esim. 3000 niin vain huipulla olevat saa ansioita. Kuitankin näitä mainostetaan tuottavina sijoituksina, mutta tosiasiassa nnuo 3000 jäsenentä yrittävät rikastua toistensa sijoituksilla vaikka n 60 - 90% meneee tuotteen valmistajalle. Tämä suhteellisen pieni osuus josta palkkiota saa perustuu siihen että saa paljon uusia jäseniä värvättyä joiden hankinnoista saa palkkiota.
Kannattaa laskea, kuinka monta aktiivista ostajaa alapuolella pitää olla ennenkuin pääsee edes omilleen. Tai tässä kahvijutussa saa tienattua erotuksen kalliimman Zinzino kahvin ja tavallisen kaupan kahvin välillä.
Omien laskelmien mukaan näissä on yleensä yli 90% häviäjiä ja lopusta 10 % muutama % pääsee omilleen ja alta 5% saa tuloja ja näistä 1-2 % hyviä tuloja. - Jospa viimein
Mirkku kertoisi mikä on Varsaille?
- mikkopaaaaaa
Kertokaapas mulle Zinzinon edustajat yksi asia? Kun Moveen ja S2E:hen houkuteltiin uusia tunkkeja aina soitettiin ja pyydettiin kahville?
Nyt kun myytte paskaa ylikallista podikahvia, kutsuttekin lounaalle?
on teillä vahva luotto tuotteeseenne =) pellet.
jos soitatte vanhan inttikaverinne, opiskelukaverinne "kahville" kuuntelemaan zinzinobisneksiä, ette varmaan kehtaa paskapodejanne juottaa niille, rahoitusyhtiön autoja, pukuja, ensin suut ja korvat täyteen.
Haluaisin nähdä yhden esittelyn, jossa ummikko kaverille juotetaan zinzino kuraa ja se laittaa satoja euroja saman tien siihen kuraan....- Furaani halkeaa
Mikko, oletko tietoinen että Espanjassa on tutkittu kapseleissa myytävää kahvia ja todettu niiden sisältävän tuplasti enemmän karsinogeenistä furaania, kuin tavallisen kahvin? Hermeettisesti suljetut kapselit estävät sen haihtumisen. Kapselikahvia tulee juoda toki aika paljon, että vaarallinen raja ylittyy, mutta karsinogeenejä nyt ei kannattaisi elimistöönsä kerätä.
Kapselikahveissa on muitakin mahdollisia terveyshaittoja.
Jos luet ranskaa, tuossa on linkki, jossa aiheesta lisää.
http://www.bonasavoir.ch/content_by_theme.php?id=916123
Samassa lehdessä oli paneelilla testattu muutamia Keski-Euroopassa myytäviä brändejä, eivät mitään kovin hienoja pisteitä keränneet.
- ky5yjä
Onko bisnes alkanut jo kannattamaan herran vuonna 2012?
- Lilli79
Miten voi erota verkostomarkkinointi yrityksestä johon liittynyt? En ole maksanut siis mitään maksuja vielä enkä noutanut mitään paketteja?
- Niinkö on
"Ja on taas se aika vuodesta, kun käärme luo nahkansa."
Luovatko käärmeet nahkansa näin lokakuulla? Enpäs ollutkaan tietoinen. - Mirkku hyvä
Valaise vihdoin meitä sen Varsaille'n suhteen. Mikä ihme on Varsaille?
- Riennän apuun
Kuinkahan kauan olisit nyyhkinyt vastausta tuolta Mirkulta, ellen minä olisi rientänyt apuun? Ole hyvä, kun et itse osaa googlata:
http://www.zazzle.co.uk/varsaille posters
http://www.worldisround.com/articles/365797/photo43.html
http://www.ancestry.com/name-origin?view=4&surname=varsaille
Ihme uusavuton hönöpetteri olet, kun et googlaamisestakaan ollut vielä kuullut...
- Olen valaistunut
Kiitokset linkeistä. Täytyy olla hienoa kahvia, jos sitä jonkun museon henkilökuntakin nauttii. Näyttipä myös olevan tavallisia ihmisiä mm. Kanadasta ja Puerto Ricosta. Heillä on kenties varaa ylihintaiseen turhuuteen.
- Zinz?no
Entinen opiskelukaverini soitti ja halusi tulla kylään. Tulikin, isoa matkalaukkua perässää vetäen ja Zinzino-kamaa alkoi kerääntyä pöydälle nopeasti. Hän esitteli minulle audit, puvut, matkat ja onnen, joita jälleenmyyjäksi lähteminen toisi tullessaan. Facebookissa kaverini julistaa elämäänsä onnellisena kahvinmyyjänä ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista. En lähtenyt mukaan businekseen, koska tässä haisee vahvasti kusetus.
- tuskinkellään
Monellako zinolaisella menestyjällä on käteisellä maksettu auto?
- Vm-pöljät
Monellako zinolaisella on järkeä päässään?
- ...
Mitä väliä onko se rahoituksella vai käteisellä? Vaikka tienaisikin ok-tuloa zinzinossa tai jossai muussa yrityksessä niin ei välttämättä autoa osteta käteisellä. Etenkin, jos haluaa ostaa uudempaa/hienompaa autoa. Kaipa nekin tiedot jostain saataisiin kaivettua moni auto lähtee nykyään käteisellä ja moni rahoituksella.
- myyntisucks
Kusetusta niinkuin kaikki myyntiorganisaatiot.
Mietitään vaikka Suomen mittakaavalla:
Myyntipäällikkö tienaa koko Suomen myynneistä. Eniten totta kai, kun on pyramidin huipulla.
Aluemyyntipäällikkö tienaa koko tiiminsä myynneistä.
Tiiminvetäjä tienaa oman tiiminsä myynneistä.
JA MYYJÄ TIENAA VAIN OMISTAAN.
SELVÄ PYRAMIDI. - Näitä sattuu?
Kuvittellaan että ajattelematon nuori allekirjoittaa sopimuksen ryhtyä zinzinon edustajaksi euron kuvat silmissään. Vaikka takaraivossa järjen ääni varoittaa ettei ilmaista lounasta ole, päätös allekirjoittaa syntyy vahvan myyntipuheen säestämänä. Ahneus voittaa. Sopimuksessa nuori sitoutuu maksamaan n. 800e laitteista kahvista osamaksulla (50e/kk).
Samana päivänä ajattelemattomalla nuorella syttyy lamppu päässään ja järjen ääni alkaa huutaa kahta kovempaa. Mitä sitä tuli tehtyä? Nuori ei saanut sopimuksestaan omaa kopiota, josta voisi tarkistaan mihin on nimensä pistänyt. (!)
Saisiko vastauksia mitkä ovat mahdollisuudet purkaa/perua sopimus vetoamalla a) harkitsemattomuuteen hätäisessä päätöksessä
b) vetoamalla hyödyttömyyteensä markkinoinnissa: nuori ei ole aikeissa vastaanottaa, maksaa tai markkinoida tuotetta -> ei hyötyä myöskään tiiminvetäjälle ylemmille portaille (mahd. n.800e lukuunottamatta)
c) Luulisi että yrityksellekkin on kannattavampaa perua sopimus, kuin lähteä käräjille 800e takia mm. julkisuuskuvan ja kulujen takia.
Mitä ajattelette, onko nuorella toivoa päästä "vahingoitta" sotkustaan (jos ei lasketa kolhua itsetunnossa)? Vai joutuuko tod. näk. muistamaan tyhmyytensä kuukausittain 50e laskun muodossa?
Lisättäköön että "kuvitteellinen" nuori on hyvin tietoinen ja häpeissään ajattelemattomuudestaan, joten siitä ei tarvitse muistuttaa vastauksissa.
Kiitos. - Kohta asiantuntija
Minulle on esitelty Zinzinot hyvin yksityiskohtaisesti.
Koko homma on rakennettu äärimmäisen ovelasti.
Aion kuitenkin minulle markkinoineen kaverin avulla paljastaa tämän kuvion.
Palaan asiaan todisteiden kera myöhemmin.
Paljon matskua tulossa.
Vaviskaa!- RakkikoiratVAJANtaa
No niin. Täällä vapisen ja odotan mitä tuleman pitää...
Kumpaa pitää pelätä enemmän - maailmanloppua vain sinun "paljon matskua tulossa" - uhkausta. Voi elämän kevät, mikä pelle.
En ole kyseisessä yhtiössä mukana mutta alalla kuitenkin, ja sinunkaltaiset hörhöt saa näillä palstoilla suoltaa sitä itseään niin paljon kuin huvittaa.
Karavaani nimittäin jatkaa kulkuaan vaikka rakkikoirat räksyttävätkin. - esme1
Iha mielenkiinnolla odotan.
Kävin kuuntelemassa myyntipuheet, ja vaikutti siltä, että tuota saa myytyä. Mutta kysymys onkin, saako sillä OIKEASTI ite tienattua, vai pitääkö tehdä noita valtavan pitkiä päiviä...? Vai riittääkö ns. harrastustoiminta, 5-7h/vko.
Kahvi oli hyvää ja sitä voi juoda, mieluusti ottaisin masiinan ja maidonvaahdottimen, kustannukset tais olla podeineen joku 230€ (ja sitte tilailla tarpeen mukaan) Sitovan tilauksen voi kuulemma lopettaa sitte ihan koska vaan, maksat vaan toimitetut podit.
Se maitomasiina tulis muutenkin käyttöön, meillä on kaakaonkulutus aika valtaisa ja sen semmonen hauskuus. Mutta. Joutuuko tuosta ite kuseen jossain vaiheessa, niinku noissa pyramiideissa tahtoo käydä...?
"Kohta asiantuntija", speksiä kehiin ja semmosta, missä on vettäpitäviä tietolähteitä, eikä mitään "kuulin naapurin jaskalta, ko se oli ollu sittarissa ja sen viereisen kassan myyjä oli puhunu jolleki joka puhu puhelimessa, että joku oli laittanu sille viestin, missä sanottiin, että se yks juttu on aika jännä..."
- Fleimbait
Eka virhe tekstissäsi on se, että sitovasta tilauksesta ei pääse eroon. Siksihän sen nimi on sitova.
- kuseen joutuu
kahvia juodaan Suomessa nyt ja tullaan juomaan tulevaisuudessakin. Suomalaiset ihmiset ovat myös fiksuja ja huomaavat tällaisen kusetuksen ennen pitkää. varmasti tälläkin hommalla tienaa mutta se vaatii valtavasti töitä ja kaverisuhteet todennäköisesti menee samalla. karavaani varmasti kulkee ja hyväuskoisia hölmöjä nopean tulon toivossa hyppää mukaan. passiivista tuloa on olemassa mutta se vaatii vuosien työn ja pääomaa rakentamiseen pitää olla todella paljon. ei riitä että ostaa kahvikoneen. se ei vain toimi niin. työ vaaatii paljon kilometrejä, tapaamisia ja koulutuksia ennen kuin toiminta alkaa tulouttamaan edes omia pois. näin se vain on ja sen tietää kaikki verkostomarkkinointia tehneet.
- utelias....
Olisi mielenkiintoista tietää paljonko zinzinon tuotosta tulee partnereiden kautta ja paljonko verkoston ulkopuolelta, eli loppukäyttäjäasiakkailta.
Mikäli tuotto tulee pääasiassa verkoston sisältä on kyseessä suht selvästi pyramidipeli, joka romautetaan kun verkostolla ei ole tilaa laajeta.
Jos taas verkoston ulkopuolelta, niin yrityksellä on varsin hyvät mahdollisuudet toimia pitkäänkin, sillä verkoston ei ole tällöin pakko laajentua. Tosin eipä ole kovin järkevää "pyramidin" alle liittyä, jos et voi omaa verkostoa laajentaa :D - keittimen omistaja
Myötätunnosta ostin keittimen kaverilta kun en kehdannut kieltäytyäkään. Mutta siis vain keittimen ja vuoden ajaksi niitä podeja. Kalliimmaksi tämä tuli kuin mitä olisi ollut Gigantissa ja muualla, mutta muutaman kympin ero ei haittaa koska sain jäädä vain keittimen ja podien ostajaksi, ei jälleenmyyjäksi.
Välit ovat pysyneet kunnossa ja olen vain sivusta hiljaa seurannut miten se homma on kuivumassa kasaan. Pääasia ettei henkilösuhteet ole kärsineet tästä touhusta.
Kahvista vielä sen verran että ei se mitään kuraa ole, toisaalta ei yhtään sen kummenpaa kuin muillakaan podikeittimillä valmistettu kahvi. - kolmiohuijaushuijaus
Miettikääpä Tupperwarea.
Voin sanoa että lähes joka helvetin taloudessa suomessa löytyy Tupperin kippo jos toinenkin. Zinzinon periaate on sama kuin tupperilla, eikä tupperikaan ole mihinkään kaatunut. Sama asia. Jopa Oriflame ja Yves Rocher kuuluvat näihin samankaltaisiin yrityksiin. - Nomorewishmarketing
Tupperwaren toimintatavat poikkeavat kuitenkin Zinzinosta huomattavasti. Kotikutsuilla ei aktiivisesti värvätä jälleenmyyjiä vaan eikös ole näin, että jakelija tai vastaava esittelee tuotteita esittelyn järjestäneen tahon tuttaville. Esittelyn "emäntä" saa jonkin palkkion vaivannnäöstä ja jakelija ottaa tilaukset vastaan.
Kuinka monta taso Tupperwaressa on jakelijoilla? Kenelläkään tietoa? kolmiohuijaushuijaus??? - myutta
Nyt vituttaa kun tuli aikoinaan tältä foorumilta luettua totuuksia. Kaverini ryhtyi zinzino partneriks tai mikä lie vajaa puol vuotta sitten ja silloin naureskelin hänelle et ei tosta tule mitää, ainut asia mitä silloin myönsin oli että kahvi oli oikeasti hyvää ja tuoretta. Verrattuna miun omaa nestlen keittimeen mikä keitti täyttä kuraa ja eipä sitä ole tullu käytetyä. Ja ne kapselit oli nestlelle kalliimpia kuin toho zinzinoo. No mutta kuitenkin aikoinaan Amwayssa olleena kuvittelin sillo puol vuotta sitten että en lähe mukaa. Mut nyt kun katsoo et kaveria ja sitä et se jätti päivätyösä ja ajaa mustalla autolla ni nyt vituttaa. Ja se et mie olin eka kenelle se kerto asiasta. Ja nyt se on todennu et mieti mitä tienaisit nytte ku oisit lähteny sillo mukaa, mut nyt olen päätttäny kokeilla ja sanon että ennakko luulot kyseiseen yritykseen oli suuret.
- kus ta silmään.
--mieti mitä tienaisit nytte ku oisit lähteny sillo mukaa--
Et tienaisi pas kaakaan, kahvikoneita saa paljon halvemmalla muualta.
- Potsdamer Platz
Älä huoli. Vuoden kuluttua tajuat tehneesi oikean ratkaisun. Se auto ei ole kaverisi nimi vaan rahoituslaitoksen omistama. Kun verkosto luhistuu, lähtee mustat autot alta useimmilta tunkeilta. Jos olet palkkatyössä, jossa tienaat edes samanverran kuin keskimääräinen suomalainen, tienaat paremmin kuin nuo autobonuksen saaneet Zinzino-huijarit.
- Nojopasnyton
"Mut nyt kun katsoo et kaveria ja sitä et se jätti päivätyösä ja ajaa mustalla autolla"
Oho. Tekeekö kaverisi nykyään iltatyötä tai jopa yötöitä?
Eikä tuossa vielä mitään, yhdellä kaverillani on punainen auto ja hän tekee 3 vuorotyötä!
Että revi siitä...- saatana kun ei ymmär
tienaa kuukaudessa kolmekertaa suo enemän!!!
- Suohirviö
saatana kun ei ymmär kirjoitti:
tienaa kuukaudessa kolmekertaa suo enemän!!!
Mitä suo tienaa?
- verkosto vempulat
saatana kun ei ymmär kirjoitti:
tienaa kuukaudessa kolmekertaa suo enemän!!!
--tienaa kuukaudessa kolmekertaa suo enemän!!! --
Juu juu, suo täällä, vetelä siellä.
- kysymys4
Mikäs tän tilanne on? Zino rouskuttaa edelleen?
- iojpjjjojjjjj
Juu, mutta vauhti on hiipunut aika rajusti. Ensimmäinen aalto läpikäyty ja perusjantterit läpikäyty, jotka yleensä on lähteneet ruotsinpoikien hommeleihin.
- wäääääääääääk
Nauru menee näin buhahaa huhahaa otamme sun ruhahaa meemme kalastaa kuhahaa ennen kuin werkot kaattuu tunkit maatuu ja ruhahaat saapuu huhuhuhuhuhuhuwääääääääkiiiiiiiiiik
- murosta löytyy
http://pastebin.com/qHa6Z2C8 sieltä löytyy zinzino miljonäärien verotulot,suoraan viranomaisilta haettu. Ei ole yhtään massipäällikköä kyl.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.1954517Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki313190Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma312904PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist742792Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne602776Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv902625Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest142361Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1002139- 1151337
- 631138