Onko sielu olemassa?

Kysymys sielusta on poliittinen kuten psykologiakin.Tämä asian huomasivat kiinalaiset ja neuvostoliittolaiset tiedemiehet jo 1900-luvun alussa.Toisin sanoen heidän psykologiassa "sielu tarkoittaa meidän tajuntaakin".Myös minä olen samaa mieltä, vaikka en ole kommunisti vaan pelkkä ihminen.Sen sijaan kuolemasta en esitä mitään ajatuksia; minun jumala on ajaton.

Ovathan psykiatrian sairaskertomukset täynnä tapauksia, joissa ihminen, potilas on mieleltään jakautunut kahdeksi tai useammaksi, vaikeimmissa tapauksissa suorastaan pelottavan jyrkästi. Potilas aivan "oikeasti" kokee itsellään olevan useamman kuin yhden minän, jotka toisinaan korvaavat toisen, toisinaan ovat yhdessä äänessä ja jopa riitelevätkin.

On myös viitteitä siihen, että eräissä tilanteissa sairauden, trauman tai leikkauksen jälkeen oikea ja vasen aivopuolisko kehittäisi oman itsen: http://en.wikipedia.org/wiki/Dual_brain_theory

Kumpi on tuollaisissa tapauksissa se "oikea" ?

Itse en usko sielun olemassaoloon. Sellaisen olemassaolosta ei ole mitään viitteitä, eikä olla missään osoitettu, että se olisi aivojen ja ihmisen toiminnan kannalta välttämätön tai tarpeellinen. Aivojen neuronitoiminta kyllä selittää niin hyvyyden kuin pahuudenkin, ilot ja surut. ; )

Kirjoitat ,että "itse en usko sielun olemmassaoloon" ,mikä hämmästyttää minua
melko paljon.Kuinka määrittelet filosofiassa sitten psykologian nimenomaan Suomen
kielellä? Vai ,pidätkö psykologiaa peräti humpuukina?

Esimerkiksi kiinalainen ja venäläinen psykologia määritellään suomeksi yhä sielutieteenä,joka tutkii meidän tajuntaa.Minulla on nykyään miehinen sielu eli
tajuntakin.Sitä vastoin sinulla vaikuttaa olevan naisellisen sielu eli tajunta.

Even if we have two hemispheres, a healthy human being can not have both at the same time genders, it does it in a helthy brain is not electromagnetism, but is also based on our perception of God to the correct laws of nature.

Hormonitoiminnan erilaisuus määrää sukupuolet,naiset ja miehet.Mutta eihän sitä
voi esittää porvarillisessa tieteessä,sillä psykologinen tajunta on aina myös poliittinen kysymys.

In nature there is no electromagnetism,since the universe based on six law in God.

Niin ollen puhuttaessa esimerkiksi meidän aivoista ja hermoista oleellista on huo-
mata,että hermostossa on lähinnä rasvaliukoista hormoninestettä - joka näkyy
vain mitokondrioina meidän mikroskoopeissa,sillä jumala ei muuta hapen pysyvää tiheyttä 1430 grammaa kuutiometrissä.

For example, the Chinese and the Russians have already shown in a democratic
pcychology that "the soul is consciousness" , so it is soul of the law of natural
truth as well as the nerves in biology.

Minua kiinnostaisi tietää mitä oikeastaan tarkoitetaan kun sanotaan, ettei kuoleman jälkeen ole mitään? Ajatus siitä ettei ole mitään samaan aikaan kuin koko maailmankaikkeus ja ennen kaikkea sen tietoiset olennot ovat olemassa tuntuu minusta oudolta.

Tarkoitan siis sitä, että "tietoisuus on aivojen tominnan tuote" vastaa oikeastaan vain kysymyksen miten tietoisuus syntyy, ei mitä se on. Ja jos ollaan sitä mieltä, ettei mitään sielua tai vastaavaa ole vaan tietoisuus on vain aivojen toimintaa, niin eikö tietoisuus silloin ole vain jonkilainen illuusio. Se taas tarkoittaisi, ettei minua minään erillisenä tietoisuutena koskaan oikeastaan ole ollutkaan. Tämän perusteilla voisin väittää, että kun kuolen muistoni, persoonani ja ruumiini katoa, mutta se mikä on tietoisuuteni säilyy niin kauan kuin vain tietoisia olioita on olemassa.

SYÖ SIENIÄ NIIN VOIT LÖYTÄÄ VASTAUKSEN

Onko sielua olemassa?

Holistisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisellä on neljä puolta: fyysinen puoli, psyykkinen puoli (mieli, järki) , tunnepuoli ja vielä henkinen puoli, jota voisi kuvata myös tietoisuudeksi tai sieluksi.

Monissa eri uskonnoissa ja filosofiossa ajatellaan, että ihmisellä on sielu. Sieluttomuuteen uskotaan kai ainoastaan ateismissa, jos siinäkään.

Kyseessä on kuitenkin kai uskon asia - joka tapauksessa.

Kukaan ei voi tietää, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Jos tietäisimme, niin sitten tietäisimme. Kaikki on vain arvelua, vaikka eri uskonnot esimerkiksi vakuuttavat tietävänsä vastauksen.

Täytyy vain hyväksyä se, ettemme tiedä. Ja elää tässä elämässä sen sijaan, että odottaisimme tuonpuoleista.

Ihmetyttää miten jotkut kertovat nähneensä ruumiinsa lintuperspektiivistä irtauduttuaan ruumiistaan. Tuskin sielulla (mikäli sellaista edes on olemassa) sentään silmiä ole. Nousi tässä myös mieleeni ehkä vähän aiheesta poikkeava, mutta toisaalta kuoleman jälkeiseen tyhjyyteen liittyvä pohdinta: jos avaruus laajenee jatkuvasti niin missä se laajenee? Ja mistä voimme tietää ettei siellä tutkijoiden ulottumattomissa ja tietämättömissä olisi taivas jonne sielumme matkaisivat ruumiimme käytyä liian heikoksi?

Tjaa tjaa

Kysypä Cantorin joukko äidiltäsi,synnyitkö silmäluomet auki vai kiinni.

Eipä tainnut äitini katse asennostaan sinne alapäähänsä yltää, kun maailmaan synnyin...

Tiesitkö,että taikureiden silmänkääntötemput ja ns. ufojutut johtuu siitä,että eräät henkilöt pystyy nukkumaan silmäluomet auki kuten jo sikiövaiheessa tapahtui?

Esitit niin mielenkiintoisen aiheen, että on lähes pakko vastata. En halua hämmentää sinua lisää, mutta toivon avaavani sinulle uuden näkökulman asiaan. Lohdullisen näkökulman.

Se, minkä koet itsenäsi (siis minkä ajatusleikissäsi jaoit kahtia) on illuusio, epätosi, harha. Kuulostaa ehkä älyttömältä, mutta näin vain on. Jokaiselle tosietsijälle tämä itsestäänselvyys paljastuu ennemmin tai myöhemmin. Se, ego siis, on vain mielesi tuote, joka on napannut vallan ja hämmentää sinut. Juuri SE etsii pelastusta, vapautusta, ikuista elämää, vastauksia - ja onnellisessa tapauksessa katoamistaan.

Jos siis jakaisit aivosi kahtia ja onnistuisit muistisirulta luomaan niihin molempiin samanlaisen ITSEN eli egon, harhoja olisi vain kaksi. Niillä olisi ehkä sama sisältö, mutta molemmat olisivat illuusiota. Eikä niillä olisi yhteyttä toisiinsa SIINÄ MIELESSÄ kuin pohdit. Mutta todellisuudessa niillä kuitenkin olisi yhteys. Selitän:

Aivot luovat egon, joka erehtyy kuvittelemaan itsensä erilliseksi entiteetiksi, kallisarvoiseksi, kaikesta muusta erillään olevaksi egotietoisuudeksi. Tämä harha on ongelmiemme alku ja juuri. Ego haluaa aina jotain tai pelkää jotakin. Se on levoton, ahdistunut, milloin mitäkin. Se on sitä, koska SEN ON PAKKO. Ego on ylipäätään olemassa vain tällaisten tuntemusten avulla. Jos ego hiljenee tyystin, se katoaa. Se haluaa kaikkea muuta, mutta ei katoamistaan. Haluillaan, peloillaan, nautinoillaan, kärsimyksillään yms se siis pitää itseään yllä.

Tämän keinotekoinen ego kuitenkin saa alkunsa jostakin paljon suuremmasta, ajatuksen tuolla puolen olevasta. Koet sen OLEMISEN tuntemuksena silloin kun egon hälinä ei peitä sitä alleen. Tämä OLEMINEN on se varsinainen TIETOISUUS. Jos onnistut hiljentämään hetkeksi egon, jäljelle jää vain MINÄ OLEN tietoisuus. Se on sama elämäsi kaikissa vaiheissa, se ei vanhene. Tunnet sen kyllä, jos vain hiljennät egon jatkuvan hälinän. Olet tuntenut sen jo lapsena. Se oli silloin sama, mikä se on kuolinvuoteellasi. Kaikki muu on muuttunut, se ei.
Tämä varsinainen tietoisuus kokee ihmisissä itsensä. Voisi sanoa, että SE MIKÄ ON kokee tietoisuuden kautta oman olemassaolonsa."Se mikä on" tarkottaa kaikkeuden (olevaisen) toteutumista nyt-hetkessä. Muuta ei tietenkään ole.

Egon luoma harhatietoisuus on vain fyysistä liikettä, tosin määrätyiltä osin tarpeellista. Se on aivokemiallisen impulssien vilinää. Tämän liikkeen saa kyllä aikaan SE MIKÄ ON, mutta ego huomaa vain liikeen ja tulkitsee sen itsekseen. Ego ei pysty havaitsemaan sitä mikä sen takana on. Liikeen takana on se sama, joka on KAIKEN olevaisen taustalla ja sisällä. Se on kukassa, kivessä, jokaisessa hengenvedossasi. Se on jokaisessa solussasi ja niiden atomien kvarkeissa ja leptoneissa. Se on yhtä aikaa kaikkialla ja toisaalta EI MISSÄÄN.

Tuosta, kaikkialla läsnäolevasta ja kaikessa toteutuvasta, et pääse irti vaikka kuinka haluaisit. Egosi voi hävitä, mutta MINÄ OLEN ei häviä, koska se on samaa, mitä muukin olevainen on. Ihmistietoisuutesi kokee sen "minä olen" -tuntemuksena, siinä sillä on yhtymäkohta egoharhaan. Tosiasiallisesti tietoisuus ei rajoitu sinuun, eikä mihinkään yhteen pisteeseen. Se ON.

No, mitä hyötyä tämän pohtimisesta on egollesi? Asian OIVALTAMINEN poistaa yksinäisyyden. Kuinka voisit olla koskaan yksin, kun koko maailmankaikkeus, olevainen, on aina läsnä ja kanssasi? Olet sitä samaa, etkä muuta voi. Olet erottamaton osa olevaisen toteutumista nyt-hetkessä.

Mistäkö tämän kaiken tiedän? Tiedän vain.

Hmm. Joo, onhan se sielu olemassa. Jokin tutkimus kertoi, että kun kuolee, niin paino putoaa sielun verran ... Ei ollut paljoa. Joskus unia nähnyt esi-isistä tai -äideistä. Liekö todellisia vai omaa tuotetta.

Mutta eikö tässä elämässä ole kuitenkin parasta se, että tehdään täällä kaikki parhain päin. Onko sillä mitään merkitystä, onko meillä sielu (omasta mielestäni on) vai ei.

Mittään itsareita ei kantsi miettiä. Jokkainen me täältä kuollaan aikanaan.

Yt. mä

Voi hyvänen aika. Tajuatko sinä, että sinulla on vain yksi elämä. Ei me olla kissoja, joilla on 7 elämää. Nauti tästä ainutlaatuisesta elämästäsi. Ystävällisin terveisin Ritva

"Pitäisikö ajatella, että ihmisellä kaikesta maallisuudesta huolimatta on sielu? "

Kysymyksen asettelun voi kääntää toisinkin päin. Onko sielulla ihminen?

Sielu on laadullisesti ainutlaatuinen eli yksilöllinen ja omalla tavallaan ääretön. (vrt. . matematiikassa kokonaislukujen joukot ja irrationaalilukujen joukot ovat molemmat äärettömiä lukumääränsä kannalta mutta laadullisesti täysin erilaisia. )

Ihminen biologisena oliotyyppinä taas on oikeastaan pelkkä input systeemi eli sen sielun käyttöväline. Sielu on nimenomaan laadullisuutta, yksilöllisyyttä ja ainutlaatuisuutta eikä sitä voi koskaan tyhjentävästi kuvailla.

Sielu toimii intention kautta ja määrittää nykyisyyden tavallaan tulevaisuuden kautta ikäänkuin retrokausaalisesti koska nykyinen "tieteellinen" maailmankuva hahmottaa todellisuuden mielestäni hyvin harhaanjohtavasti aika-avaruuskoordinaatistossa.

Sielun eli ainutlaatuisen ominaisuudet ilmenevät lähinnä tunteen tasolla. Tunne ei valehtele. Yksilö/sielu voi ola hyvin älykäs ja "tieteellinen" ja silti tunteen eli sielun tasolla hyvin alkeellinen, fragmentoitunut ja keskeneräinen.

Sielun ominaisuuksia kutsutaan henkisiksi ominaisuuksiksi erotuksena ns. aineellisista ominaisuuksista jotka taas liittyvät vain mitattavissa oleviin olemisen aspekteihin. Ne asioiden henkiset ominaisuudet voi tunnistaa intuition avulla joka toimii tunteiden ja kehon inputjärjestelmän kautta.

Intuitiota voi kehittää ihan samalla tavalla kuin älyäkin eli harjoittelemalla.

Kehittynyt intuitio voi tietää asiat suoraan kunhan osaa hahmottaa oikean kysymyksen mahdollisimman yksiselitteisesti (vrt. Googlen haku). Intuitio toimivuus edellyttää että analysoiva loogis-analyyttinen äly hiljennetään hetkeksi ja annetaan "alitajunnan" hakukoneen toimia rauhassa.

Ns. uskonnot ja varsinkin niiden teologiat ovat parhaimmillaan sielun tiedettä ja siinä sielun todellisuudessa on omat lainalaisuutensa mutta ne ovat laadullisia lainalaisuuksia eivätkä määrällisiä kuten loogis-analyyttisen tieteen metodeilla tutkittavissa olevat olevaisen lainalaisuudet.

Kokonaisuuden ymmärtämisen ja sen sielun kehittämisen kannalta sen looogis-analyyttisen älyn ja tunteen kautta toimivan intuition pitäisi olla tasapainoisesti yhtä kehittyneitä. Loogis-analyyttinen ns. "tieteellinen" äly on kömpelö ja hidas ja joutuu periaatteessa käymään kaikki loogiset mahdollisuudet läpi.

Tieteen historian nerokkaimmilla tieteilijöillä (Einstein, Darwin, C.G. Jung, Heisenberg, Schrödinger) on selkeästi ollut sekä äly että intuitio aika hyvässä tasapainossa vaikka hekin ovat kyenneet vain täydentämään kokonaiskuvaa yksi olevaisen aspekti kerrallaan.

Tässä oli nyt varmaan vähän liikaakin asiaa kerralla mutta sen aloittajan kysymys on mielekäs ainoastaan laajemman kokonaisuuden osana eikä ole edes ylipäätänsä vastattavissa nykyisen tieteen hyvin yksipuolisen näkökulman kautta.

Belisario

Onko sielu olemassa? On. Käsitteenä. Se on käsite, jolla on voimakas psykologinen vaikutus, koska se on vakiintunut osaksi eri uskontoja, joiden yksi tärkeimmistä vakiintuneista käsitteistä on pelastus, tai lupaus "elämästä kuoleman jälkeen". On siis useita syitä, esim. elämänhalu tai selviytymisvietti, miksi "sielun" olemassaoloon halutaan uskoa ja halutaan puolustaa sitä, sekä torjua sen vastaiset tiedot. Kun ymmärretään, että "sielu" ja "henki" on kristinuskoa ja muita nykyisiä uskontoja huomattavasti vanhempi asia, jopa kymmeniä tuhansia vuosia sitten syntynyt käsite, ymmärretään myös, että se ei olekaan asia, joka on tullut uskonnon pääkirjan väittämällä tavalla, tai n. 6000 vuotta sitten, kuten kreationismioppi julistaa. Ko. käsite on kulkeutunut perimätietona sukupolvelta ja kansakunnalta toiselle ja myöhemmin päässyt mukaan määritelmään, eli suljettuun uskontojärjestelmään, jolla kuvaillaan olevaisen todellisuus. Jos tuolla jossain on jokin älykäs tietoisuus tai voima, sitä tuskin löytyy yhdestäkään uskontokirjasta, sillä ne ovat kaikki maallista alkuperää, vähitellen kehittyneitä ja kiteytyneitä, sekä vakiintuneita tapoja uskoa asioihin.

”Ihmisen aivot jaetaan kahteen osaan niin että molemmat osat säilyvät hengissä. Toimenpide on nykykeinoin mahdoton, mutta ajatellaan tulevaisuutta, jolloin tietoisuus voidaan siirtää sirulle ja siru voidaan jakaa kahtia niin että sen molemmat puolet säilyttävät toimintakykynsä.”

Aivosillan katkaisuja on tehty menneisyydessä. Aivosilta on merkittävin aivopuoliskoja yhdistävä tekijä. Ihmisen oikea aivopuolisko ohjaa vasenta puolta ja vasen oikeaa puolta.

Eräässä tapauksessa potilas kiskoi housuja ylös vasemmalla kädellä ja alas oikealla, Ihmisellä oli siis kaksi tahtoa, jotka tekivät eri asioita.

Toisessa kuukuisassa tapauksessa potilas säilytti puhekyvyn erikseen kummassakin aivopuoliskossa. Kummaltakin puolelta kysyttiin erikseen toiveammattia ja kummallakin aivopuolella oli eri ammattitoive.

Vaikuttaa siis, että aivopuoliskojen erotus johtaa persoonan jakautumiseen, missä kumpikin puoli on omansa, mutta ei enää omaa samaa kompetenssia, kun molempien yhteistoiminnassa.

Aiheesta:
https://www.psychologytoday.com/us/blog/the-superhuman-mind/201211/split-brains

Mahdollinen selitys löytyy ihmisen historiasta. Sielu, kuten moni muukin samaan kategoriaan kuuluva asia, joita ei voi nähdä konkreettisesti, täytyy olla sisäsyntyisiä käsitteitä. Niiden on täytynyt syntyä vaistonvaraisesti ja kehittyä alkeellisesta muodosta asteittain aina kehittyneempään, sekä vähitellen vakiintua.

Uskomusten ydin yleensä on, että "jotain, jota omana elinaikanaan ajattelevat eivät voi havaita, on väitetysti joskus tapahtunut jossain, jonka joku on väitetysti todistanut ja kirjoittanut ylös." Esim. raamatun kirjoittajille yliluonnolliset asiat oli yhtä havaitsematonta, kuin meillekin tänäpäivänä. Esim. VT oli tuolloin jo n. 1000 vuotta vanhaa tarinaa.

Tietoisuutta, tai "sielua/henkeä", on mahdotonta tutkia ja havaita, että missä se on, mistä ja miten se muodostuu ja miten se toimii, miltä se näyttää, että miten on kuitenkin voitu joskus todeta ja todistaa mielen olevan jokin toinen, ei fyysinen, olevaisuus? Miten on syntynyt tieto, käsitys tai uskomus, että sen on jokin luonut? Muinaisten ihmisten, tai vähintään yhden, on siis täytynyt nähdä Luoja, sekä Luojan on täytynyt kertoa heille/hänelle se itse omin sanoin, mikä sielu on ja miksi se on, sekä tonnikaupalla muuta tietoa itsestään, luomakunnastaan ja valtakunnista yms. Outoa sinänsä, että mitään niistä asioista ei voi havaita tai todeta ja todistaa, vaan ne elää käsitteintä, uskomuksina ja väitteinä.

Onko meillä sielu? Fakta on siis se, että se on tiedossamme vain käsitteenä ja määritelmänä, sekä valinta-asiana, uskooko siihen vai ei.

On, mutta vain uskonnollisilla. Sitä kun ruokitaan vasta eläkkeellä, jos enää muistetaan.

"Kysymys kuuluu, kumpi puolikas koet olevasi sen jälkeen kun aivosi on jaettu kahtia."

Toimenpide tehdään anestesiassa, joten alkuperäinen tietoisuus sammuu ja tietoisuuden jatkumo katkeaa ja loppuu.
Heräämisvaiheessa syntyy kaksi uutta tietoisuutta, kumpaankin aivopuoliskoon omansa. Alkuperäinen tietoisuus ei koe siirtyvänsä näistä kumpaankaan.

Tilanne vastaa sitä, että tietokoneessa ajetaan tietoisuussimulaattoria. Tietokone pysäytetään ja RAM-muistin sisältö kirjoitetaan talteen ja kopioidaan kahteen muuhun tietokoneeseen joissa simulaatiot käynnistetään. Tällöinkin syntyy kaksi uutta tietoisuutta mutta alkuperäinen sammuu eikä siirry muihin simulaatioihin.

Tietoisuus ja sielu on kaikessa tai sitten ei missään. Tämä on varma tieto.