Onko sielu olemassa?

Olin viime keväänä masentunut ja mietin itsemurhaa monta kertaa. Näissä synkissä aatoksissa tulin myös miettineeksi kuoleman jälkeistä elämää. Onko rajan takana mitään, vai katoaako kaikki lopullisesti? Myönnän että jossain vaiheessa toivoin että ihminen olisi vain massamöykky, jonka mieli on yhtä kuin aivot. Kun aivot mädäntyvät ihminen lakkaa olemasta. Ei koe mitään, ei tunne mitään, eikä ajattele. Olotila kuoleman jälkeen olisi kuin nirvana, parasta mitä ihmiselle voi tapahtua on kadota. Mieleeni hiipi kuitenkin raastava epäilys.

Tehdään ajatuskoe. Ihmisen aivot jaetaan kahteen osaan niin että molemmat osat säilyvät hengissä. Toimenpide on nykykeinoin mahdoton, mutta ajatellaan tulevaisuutta, jolloin tietoisuus voidaan siirtää sirulle ja siru voidaan jakaa kahtia niin että sen molemmat puolet säilyttävät toimintakykynsä.

Kysymys kuuluu, kumpi puolikas koet olevasi sen jälkeen kun aivosi on jaettu kahtia. Tosin sanoen, jos molemmilla puolilla on mahdollisuus saada tietoa ympäristöstään, kumman puoliskon kokemusmaailma on sinun. Jos toinen puolikas katsoo itään ja toinen länteen, näetkö silloin idässä nousevan auringon vai länteen painuvan yön? Itse en löytänyt vastausta.

Ihminen jonka aivot on jaettu kahtia ei kuitenkaan voi nähdä molempien puolikkaiden kokemuksia samaan aikaan. Jos toinen puolikas kiertäisi Alfa Centauria ja toinen olisi maassa, maassa oleva puolikas voisi kertoa kanssaihmisilleen Alfa Centaurin tapahtumat reaaliajassa. Koska informaatio ei voi liikkua valoa nopeammin, tämä ei ole mahdollista. Tietoisuus voi siis olla vain yhdessä paikassa samaan aikaan.

Mutta jos tietoisuus ei voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan, se sisältyy yksittäiseen avaruuden pisteeseen. Jokainen vähänkin kouluja käynyt ymmärtää, ettei yhteen pisteeseen mahdu mitään. Ei ainetta eikä energiaa. Jos siis tietoisuus sisältyy tähän yksittäiseen pisteeseen, se ei voi rakentua materiasta. Mistä tietoisuus siis on rakentunut? Pitäisikö ajatella, että ihmisellä kaikesta maallisuudesta huolimatta on sielu? Kun kuolen, ruumiini materiaalit mädäntyvät, mutta jos sieluni kerran on pistemäinen asia joka ei ole energiaa eikä ainetta, mitä sille tapahtuu?

Koenko siis jotain kuolemani jälkeen vai olenko vain tulossa hulluksi kun tällaisia ajattelen?
Ilmoita


Kysymys sielusta on poliittinen kuten psykologiakin.Tämä asian huomasivat kiinalaiset ja neuvostoliittolaiset tiedemiehet jo 1900-luvun alussa.Toisin sanoen heidän psykologiassa "sielu tarkoittaa meidän tajuntaakin".Myös minä olen samaa mieltä, vaikka en ole kommunisti vaan pelkkä ihminen.Sen sijaan kuolemasta en esitä mitään ajatuksia; minun jumala on ajaton.
Ilmoita
Ovathan psykiatrian sairaskertomukset täynnä tapauksia, joissa ihminen, potilas on mieleltään jakautunut kahdeksi tai useammaksi, vaikeimmissa tapauksissa suorastaan pelottavan jyrkästi. Potilas aivan "oikeasti" kokee itsellään olevan useamman kuin yhden minän, jotka toisinaan korvaavat toisen, toisinaan ovat yhdessä äänessä ja jopa riitelevätkin.

On myös viitteitä siihen, että eräissä tilanteissa sairauden, trauman tai leikkauksen jälkeen oikea ja vasen aivopuolisko kehittäisi oman itsen: http://en.wikipedia.org/wiki/Dual_brain_theory

Kumpi on tuollaisissa tapauksissa se "oikea" ?

Itse en usko sielun olemassaoloon. Sellaisen olemassaolosta ei ole mitään viitteitä, eikä olla missään osoitettu, että se olisi aivojen ja ihmisen toiminnan kannalta välttämätön tai tarpeellinen. Aivojen neuronitoiminta kyllä selittää niin hyvyyden kuin pahuudenkin, ilot ja surut. ; )
Ilmoita
Kirjoitat ,että "itse en usko sielun olemmassaoloon" ,mikä hämmästyttää minua
melko paljon.Kuinka määrittelet filosofiassa sitten psykologian nimenomaan Suomen
kielellä? Vai ,pidätkö psykologiaa peräti humpuukina?

Esimerkiksi kiinalainen ja venäläinen psykologia määritellään suomeksi yhä sielutieteenä,joka tutkii meidän tajuntaa.Minulla on nykyään miehinen sielu eli
tajuntakin.Sitä vastoin sinulla vaikuttaa olevan naisellisen sielu eli tajunta.

Even if we have two hemispheres, a healthy human being can not have both at the same time genders, it does it in a helthy brain is not electromagnetism, but is also based on our perception of God to the correct laws of nature.
1 VASTAUS:
Sellainen käsite kuin "sukupuoli" on nykytieteen mukaan niin täydellisesti fysikaalisen kemian ja kasvatuksen tuottama synteettinen rakennelma, että ajatus on suorastaan pelottava: jotkut aivan muut tekijät kuin "minä" tai edes aivot määrittävät mikä sukupuolemme on. ; )

Jos mielestäsi sielu = tajunta, niin silloinhan sielu on aivojen muodostama ajatusrakennelma omasta itsestä. Aivan puhdasta biologiaa...
+Lisää kommentti
Hormonitoiminnan erilaisuus määrää sukupuolet,naiset ja miehet.Mutta eihän sitä
voi esittää porvarillisessa tieteessä,sillä psykologinen tajunta on aina myös poliittinen kysymys.

In nature there is no electromagnetism,since the universe based on six law in God.

Niin ollen puhuttaessa esimerkiksi meidän aivoista ja hermoista oleellista on huo-
mata,että hermostossa on lähinnä rasvaliukoista hormoninestettä - joka näkyy
vain mitokondrioina meidän mikroskoopeissa,sillä jumala ei muuta hapen pysyvää tiheyttä 1430 grammaa kuutiometrissä.

For example, the Chinese and the Russians have already shown in a democratic
pcychology that "the soul is consciousness" , so it is soul of the law of natural
truth as well as the nerves in biology.
Ilmoita
Minua kiinnostaisi tietää mitä oikeastaan tarkoitetaan kun sanotaan, ettei kuoleman jälkeen ole mitään? Ajatus siitä ettei ole mitään samaan aikaan kuin koko maailmankaikkeus ja ennen kaikkea sen tietoiset olennot ovat olemassa tuntuu minusta oudolta.
2 VASTAUSTA:
Ei mitään on ei mitään. Ehkäpä sitä voi havainnollistaa kuvittelemalla, että kaadut sänkyysi päivän rasituksista lopen uupuneena. Nukahdat melkein heti ja heräät seuraavana aamuna levänneenä muistamatta nähneesi uniakaan etkä muutenkaan yöstä mitään.

Mitä jos et olisi herännyt?

Ei se mikään kumma ole, että unta sanotaan kuoleman veljeksi...
Kollimaattori kirjoitti:
Ei mitään on ei mitään. Ehkäpä sitä voi havainnollistaa kuvittelemalla, että kaadut sänkyysi päivän rasituksista lopen uupuneena. Nukahdat melkein heti ja heräät seuraavana aamuna levänneenä muistamatta nähneesi uniakaan etkä muutenkaan yöstä mitään.

Mitä jos et olisi herännyt?

Ei se mikään kumma ole, että unta sanotaan kuoleman veljeksi...
Oletkuitenkin luultavasti nähnyt unia vaikka et niitä muistakkaan.

Mutta jos sinussa ei ole jotain mihin tietoisuutesi keskittyy esim.sielu. Ja nykyiset aivosi ovat luultavasti täysin erit kuin syntyessäsi. Jos tietoisuutesi on vain aivoissa tapahtuvaa kemiaa. Miksi kuoltuasi tulisi vain "ei mitään" kun jo maapallollakin on miljardeja samankaltaisia aivoja?
+Lisää kommentti
Tarkoitan siis sitä, että "tietoisuus on aivojen tominnan tuote" vastaa oikeastaan vain kysymyksen miten tietoisuus syntyy, ei mitä se on. Ja jos ollaan sitä mieltä, ettei mitään sielua tai vastaavaa ole vaan tietoisuus on vain aivojen toimintaa, niin eikö tietoisuus silloin ole vain jonkilainen illuusio. Se taas tarkoittaisi, ettei minua minään erillisenä tietoisuutena koskaan oikeastaan ole ollutkaan. Tämän perusteilla voisin väittää, että kun kuolen muistoni, persoonani ja ruumiini katoa, mutta se mikä on tietoisuuteni säilyy niin kauan kuin vain tietoisia olioita on olemassa.
Ilmoita
SYÖ SIENIÄ NIIN VOIT LÖYTÄÄ VASTAUKSEN
Ilmoita
Onko sielua olemassa?

Holistisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisellä on neljä puolta: fyysinen puoli, psyykkinen puoli (mieli, järki) , tunnepuoli ja vielä henkinen puoli, jota voisi kuvata myös tietoisuudeksi tai sieluksi.

Monissa eri uskonnoissa ja filosofiossa ajatellaan, että ihmisellä on sielu. Sieluttomuuteen uskotaan kai ainoastaan ateismissa, jos siinäkään.

Kyseessä on kuitenkin kai uskon asia - joka tapauksessa.

Kukaan ei voi tietää, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Jos tietäisimme, niin sitten tietäisimme. Kaikki on vain arvelua, vaikka eri uskonnot esimerkiksi vakuuttavat tietävänsä vastauksen.

Täytyy vain hyväksyä se, ettemme tiedä. Ja elää tässä elämässä sen sijaan, että odottaisimme tuonpuoleista.
2 VASTAUSTA:
Käsittääkseni fysikalismi on tämän hetken kannatetuin näkemys, ja sen mukaan kaikki mitä on olemassa, on lopulta muodostunut fysikaalisista asioista. (En sitten tiedä sulkeeko tämä pois mahdollisuutta "sielun" olemassa olosta jonakin fysikaalisena oliona.)

Olen kanssasi täysin samaa mieltä ettemme tiedä, mutta minusta tuntuu, että vallalla oleva käsitys, joka on uskonnottomilla ja ehkä osallaa tapauskovaisista, on se ettei kuoleman jälkeen ole mitään ja se esitetään lähes jonkinlaisena varmuutena vaikkei asialle nähdäkseni ole oikeastaan kunnollista pohjaa.
Mietin vain kirjoitti:
Käsittääkseni fysikalismi on tämän hetken kannatetuin näkemys, ja sen mukaan kaikki mitä on olemassa, on lopulta muodostunut fysikaalisista asioista. (En sitten tiedä sulkeeko tämä pois mahdollisuutta "sielun" olemassa olosta jonakin fysikaalisena oliona.)

Olen kanssasi täysin samaa mieltä ettemme tiedä, mutta minusta tuntuu, että vallalla oleva käsitys, joka on uskonnottomilla ja ehkä osallaa tapauskovaisista, on se ettei kuoleman jälkeen ole mitään ja se esitetään lähes jonkinlaisena varmuutena vaikkei asialle nähdäkseni ole oikeastaan kunnollista pohjaa.
Onko sielua olemassa? Siinäpä kysymys.

Miksi ajattelisimme, että sielu on olemassa? Siksikö, että aikojen alusta uskonnolliset ihmiset ja ryhmittymät ovat ajatelleet ihmisellä ja jopa maailmalla olevan sielu? Mistähän asia on keksitty? Onko se harhakuva ja mielikuva vai todellinen kokemus, koska ajatus sielusta on kuitenkin pysynyt ihmisten kirjoituksissa ja mielissä vuosituhansia? Toisaalta, ovatko kokemukset ja mielikuvat totta, erityisesti jumaliin liittyvät selitykset maailmankaikkeuden olemassaolosta, joihin sielu voi tavallaan liittyä?

Uskonnot ja filosofiat ovat kannattaneet ajatusta sielusta aina, niin kuin tuossa edellä jo mainittiin. Luonnontieteilijät eivät ole tunnetusti pitäneet ajatusta sielusta uskottavana, koska asiaa ei voida todistaa luonnontieteellisin kokein.

Psykologiassa on taas esim. puhuttu paljon tietoisuudesta (jopa biologiassakin), koska verrattuna esim. joihinkin muihin eläimiin ja nisäkkäisiin ihmisellä ja joillain muilla älykkäillä eläimillä on todettu olevan "tietoisuus". Tavallaan ajattelen, että tällainen näkemys ihmisen henkisestä puolesta, jota voidaan kai nimittää myös sieluksi tai tietoisuudeksi, on todellista. Itse en kuitenkaan liitä siihen hengellisiä piirteitä, kuten monissa uskonnoissa ajatellaan.

Minäkin kannatan tuota holistista näkemystä ihmisestä, koska fysikaalinen ajatus kaikenselittävänä selityksenä tuntuu liian yksipuoliselta. Lisäksi ajattelen niin, että vaikka kaikki on syntynyt "fyysisellä tasolla", ihmisenkaltaisen monimutkaisen kokonaisuuden kehittymiseen liittyy myös muutakin kuin fyysikaalisia ilmiöitä, esim tuo tietoisuus.
+Lisää kommentti
Ihmetyttää miten jotkut kertovat nähneensä ruumiinsa lintuperspektiivistä irtauduttuaan ruumiistaan. Tuskin sielulla (mikäli sellaista edes on olemassa) sentään silmiä ole. Nousi tässä myös mieleeni ehkä vähän aiheesta poikkeava, mutta toisaalta kuoleman jälkeiseen tyhjyyteen liittyvä pohdinta: jos avaruus laajenee jatkuvasti niin missä se laajenee? Ja mistä voimme tietää ettei siellä tutkijoiden ulottumattomissa ja tietämättömissä olisi taivas jonne sielumme matkaisivat ruumiimme käytyä liian heikoksi?
1 VASTAUS:
Itselläni on yksi "ruumiista" irtautumiskokemus. Se tapahtui luultavimmin jonkinlaisessa unen ja valveillaolon rajamaastossa.

Näin huoneen ja aistin ympäristöni suhteellisen normaalisti. Olin vuoteeni yllä ja havaittuani tilanteen, hätäännyin hieman ja yritin palata ruumiiseeni, mutta havaitsin, ettei minulla ole ruumista, jolla liikkua takaisin alas. Siinä samassa olinkin jo yhtäkkiä takaisin vuoteessani.

Luokittelisin kokemuksen luultavimmin valveuneksi, sillä olin hereillä, mutta kuitenkin yhä eräällä tapaa unessa. Näen valveunia muutoinkin usein herätessäni. Tyypillistä niille on oleminen hereillä (siis silmäni ovat auki ja tajuan avanneeni ne juuri herättyäni ja usein olen vuoteesta jo vieläpä osin istumaan noussut. Aistin huoneen ja ympäristön muutoin normaalisti, mutta ympäristössä on vielä hetken unen elementtejä. Esimerkiksi tapauksessani yleensä jokin ihmishahmo, joka katoaa nopeasti siirryttyäni täyteen valvetilaan. Kaiken kaikkiaan kiinnostava ilmi ja nämä uninäyt "valveilla" aistittaessa ovat vaikuttavia, etenkin kun tapauksessani niihin ei yleensä liity mitään ahdistavaa.

Migreeni- ja epilepsiakohtausten, hapenpuutteen tms. aikana erilaiset muuntuneet tilat ovat yleisiä ja ruumistapoistumiskokemuksia on raportoitu näiden yhteydessä usein.
+Lisää kommentti
Tjaa tjaa

Kysypä Cantorin joukko äidiltäsi,synnyitkö silmäluomet auki vai kiinni.
Ilmoita
Eipä tainnut äitini katse asennostaan sinne alapäähänsä yltää, kun maailmaan synnyin...
Ilmoita
Tiesitkö,että taikureiden silmänkääntötemput ja ns. ufojutut johtuu siitä,että eräät henkilöt pystyy nukkumaan silmäluomet auki kuten jo sikiövaiheessa tapahtui?
Ilmoita
Esitit niin mielenkiintoisen aiheen, että on lähes pakko vastata. En halua hämmentää sinua lisää, mutta toivon avaavani sinulle uuden näkökulman asiaan. Lohdullisen näkökulman.

Se, minkä koet itsenäsi (siis minkä ajatusleikissäsi jaoit kahtia) on illuusio, epätosi, harha. Kuulostaa ehkä älyttömältä, mutta näin vain on. Jokaiselle tosietsijälle tämä itsestäänselvyys paljastuu ennemmin tai myöhemmin. Se, ego siis, on vain mielesi tuote, joka on napannut vallan ja hämmentää sinut. Juuri SE etsii pelastusta, vapautusta, ikuista elämää, vastauksia - ja onnellisessa tapauksessa katoamistaan.

Jos siis jakaisit aivosi kahtia ja onnistuisit muistisirulta luomaan niihin molempiin samanlaisen ITSEN eli egon, harhoja olisi vain kaksi. Niillä olisi ehkä sama sisältö, mutta molemmat olisivat illuusiota. Eikä niillä olisi yhteyttä toisiinsa SIINÄ MIELESSÄ kuin pohdit. Mutta todellisuudessa niillä kuitenkin olisi yhteys. Selitän:

Aivot luovat egon, joka erehtyy kuvittelemaan itsensä erilliseksi entiteetiksi, kallisarvoiseksi, kaikesta muusta erillään olevaksi egotietoisuudeksi. Tämä harha on ongelmiemme alku ja juuri. Ego haluaa aina jotain tai pelkää jotakin. Se on levoton, ahdistunut, milloin mitäkin. Se on sitä, koska SEN ON PAKKO. Ego on ylipäätään olemassa vain tällaisten tuntemusten avulla. Jos ego hiljenee tyystin, se katoaa. Se haluaa kaikkea muuta, mutta ei katoamistaan. Haluillaan, peloillaan, nautinoillaan, kärsimyksillään yms se siis pitää itseään yllä.

Tämän keinotekoinen ego kuitenkin saa alkunsa jostakin paljon suuremmasta, ajatuksen tuolla puolen olevasta. Koet sen OLEMISEN tuntemuksena silloin kun egon hälinä ei peitä sitä alleen. Tämä OLEMINEN on se varsinainen TIETOISUUS. Jos onnistut hiljentämään hetkeksi egon, jäljelle jää vain MINÄ OLEN tietoisuus. Se on sama elämäsi kaikissa vaiheissa, se ei vanhene. Tunnet sen kyllä, jos vain hiljennät egon jatkuvan hälinän. Olet tuntenut sen jo lapsena. Se oli silloin sama, mikä se on kuolinvuoteellasi. Kaikki muu on muuttunut, se ei.
Tämä varsinainen tietoisuus kokee ihmisissä itsensä. Voisi sanoa, että SE MIKÄ ON kokee tietoisuuden kautta oman olemassaolonsa."Se mikä on" tarkottaa kaikkeuden (olevaisen) toteutumista nyt-hetkessä. Muuta ei tietenkään ole.

Egon luoma harhatietoisuus on vain fyysistä liikettä, tosin määrätyiltä osin tarpeellista. Se on aivokemiallisen impulssien vilinää. Tämän liikkeen saa kyllä aikaan SE MIKÄ ON, mutta ego huomaa vain liikeen ja tulkitsee sen itsekseen. Ego ei pysty havaitsemaan sitä mikä sen takana on. Liikeen takana on se sama, joka on KAIKEN olevaisen taustalla ja sisällä. Se on kukassa, kivessä, jokaisessa hengenvedossasi. Se on jokaisessa solussasi ja niiden atomien kvarkeissa ja leptoneissa. Se on yhtä aikaa kaikkialla ja toisaalta EI MISSÄÄN.

Tuosta, kaikkialla läsnäolevasta ja kaikessa toteutuvasta, et pääse irti vaikka kuinka haluaisit. Egosi voi hävitä, mutta MINÄ OLEN ei häviä, koska se on samaa, mitä muukin olevainen on. Ihmistietoisuutesi kokee sen "minä olen" -tuntemuksena, siinä sillä on yhtymäkohta egoharhaan. Tosiasiallisesti tietoisuus ei rajoitu sinuun, eikä mihinkään yhteen pisteeseen. Se ON.

No, mitä hyötyä tämän pohtimisesta on egollesi? Asian OIVALTAMINEN poistaa yksinäisyyden. Kuinka voisit olla koskaan yksin, kun koko maailmankaikkeus, olevainen, on aina läsnä ja kanssasi? Olet sitä samaa, etkä muuta voi. Olet erottamaton osa olevaisen toteutumista nyt-hetkessä.

Mistäkö tämän kaiken tiedän? Tiedän vain.
Ilmoita
Hmm. Joo, onhan se sielu olemassa. Jokin tutkimus kertoi, että kun kuolee, niin paino putoaa sielun verran ... Ei ollut paljoa. Joskus unia nähnyt esi-isistä tai -äideistä. Liekö todellisia vai omaa tuotetta.

Mutta eikö tässä elämässä ole kuitenkin parasta se, että tehdään täällä kaikki parhain päin. Onko sillä mitään merkitystä, onko meillä sielu (omasta mielestäni on) vai ei.

Mittään itsareita ei kantsi miettiä. Jokkainen me täältä kuollaan aikanaan.

Yt. mä
1 VASTAUS:
Paino putoaa siksi, että nesteet poistuvat ja suoli tyhjenee.
Toivon todella ettei tämä liittyisi mitenkään sieluun.
+Lisää kommentti
Voi hyvänen aika. Tajuatko sinä, että sinulla on vain yksi elämä. Ei me olla kissoja, joilla on 7 elämää. Nauti tästä ainutlaatuisesta elämästäsi. Ystävällisin terveisin Ritva
1 VASTAUS:
<<Nauti tästä ainutlaatuisesta elämästäsi. Ystävällisin terveisin Ritva>>

Entä, jos elämä on vuosikymmenestä toiseen jatkuvaa kovaa kärsimystä? Miten siitä nautitaan??
+Lisää kommentti
"Pitäisikö ajatella, että ihmisellä kaikesta maallisuudesta huolimatta on sielu? "

Kysymyksen asettelun voi kääntää toisinkin päin. Onko sielulla ihminen?

Sielu on laadullisesti ainutlaatuinen eli yksilöllinen ja omalla tavallaan ääretön. (vrt. . matematiikassa kokonaislukujen joukot ja irrationaalilukujen joukot ovat molemmat äärettömiä lukumääränsä kannalta mutta laadullisesti täysin erilaisia. )

Ihminen biologisena oliotyyppinä taas on oikeastaan pelkkä input systeemi eli sen sielun käyttöväline. Sielu on nimenomaan laadullisuutta, yksilöllisyyttä ja ainutlaatuisuutta eikä sitä voi koskaan tyhjentävästi kuvailla.

Sielu toimii intention kautta ja määrittää nykyisyyden tavallaan tulevaisuuden kautta ikäänkuin retrokausaalisesti koska nykyinen "tieteellinen" maailmankuva hahmottaa todellisuuden mielestäni hyvin harhaanjohtavasti aika-avaruuskoordinaatistossa.

Sielun eli ainutlaatuisen ominaisuudet ilmenevät lähinnä tunteen tasolla. Tunne ei valehtele. Yksilö/sielu voi ola hyvin älykäs ja "tieteellinen" ja silti tunteen eli sielun tasolla hyvin alkeellinen, fragmentoitunut ja keskeneräinen.

Sielun ominaisuuksia kutsutaan henkisiksi ominaisuuksiksi erotuksena ns. aineellisista ominaisuuksista jotka taas liittyvät vain mitattavissa oleviin olemisen aspekteihin. Ne asioiden henkiset ominaisuudet voi tunnistaa intuition avulla joka toimii tunteiden ja kehon inputjärjestelmän kautta.

Intuitiota voi kehittää ihan samalla tavalla kuin älyäkin eli harjoittelemalla.

Kehittynyt intuitio voi tietää asiat suoraan kunhan osaa hahmottaa oikean kysymyksen mahdollisimman yksiselitteisesti (vrt. Googlen haku). Intuitio toimivuus edellyttää että analysoiva loogis-analyyttinen äly hiljennetään hetkeksi ja annetaan "alitajunnan" hakukoneen toimia rauhassa.

Ns. uskonnot ja varsinkin niiden teologiat ovat parhaimmillaan sielun tiedettä ja siinä sielun todellisuudessa on omat lainalaisuutensa mutta ne ovat laadullisia lainalaisuuksia eivätkä määrällisiä kuten loogis-analyyttisen tieteen metodeilla tutkittavissa olevat olevaisen lainalaisuudet.

Kokonaisuuden ymmärtämisen ja sen sielun kehittämisen kannalta sen looogis-analyyttisen älyn ja tunteen kautta toimivan intuition pitäisi olla tasapainoisesti yhtä kehittyneitä. Loogis-analyyttinen ns. "tieteellinen" äly on kömpelö ja hidas ja joutuu periaatteessa käymään kaikki loogiset mahdollisuudet läpi.

Tieteen historian nerokkaimmilla tieteilijöillä (Einstein, Darwin, C.G. Jung, Heisenberg, Schrödinger) on selkeästi ollut sekä äly että intuitio aika hyvässä tasapainossa vaikka hekin ovat kyenneet vain täydentämään kokonaiskuvaa yksi olevaisen aspekti kerrallaan.

Tässä oli nyt varmaan vähän liikaakin asiaa kerralla mutta sen aloittajan kysymys on mielekäs ainoastaan laajemman kokonaisuuden osana eikä ole edes ylipäätänsä vastattavissa nykyisen tieteen hyvin yksipuolisen näkökulman kautta.

Belisario
1 VASTAUS:
Luonnontieteillä ei ole näkökulmia.
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Onko sielu olemassa?

Olin viime keväänä masentunut ja mietin itsemurhaa monta kertaa. Näissä synkissä aatoksissa tulin myös miettineeksi kuoleman jälkeistä elämää. Onko rajan takana mitään, vai katoaako kaikki lopullisesti? Myönnän että jossain vaiheessa toivoin että ihminen olisi vain massamöykky, jonka mieli on yhtä kuin aivot. Kun aivot mädäntyvät ihminen lakkaa olemasta. Ei koe mitään, ei tunne mitään, eikä ajattele. Olotila kuoleman jälkeen olisi kuin nirvana, parasta mitä ihmiselle voi tapahtua on kadota. Mieleeni hiipi kuitenkin raastava epäilys.

Tehdään ajatuskoe. Ihmisen aivot jaetaan kahteen osaan niin että molemmat osat säilyvät hengissä. Toimenpide on nykykeinoin mahdoton, mutta ajatellaan tulevaisuutta, jolloin tietoisuus voidaan siirtää sirulle ja siru voidaan jakaa kahtia niin että sen molemmat puolet säilyttävät toimintakykynsä.

Kysymys kuuluu, kumpi puolikas koet olevasi sen jälkeen kun aivosi on jaettu kahtia. Tosin sanoen, jos molemmilla puolilla on mahdollisuus saada tietoa ympäristöstään, kumman puoliskon kokemusmaailma on sinun. Jos toinen puolikas katsoo itään ja toinen länteen, näetkö silloin idässä nousevan auringon vai länteen painuvan yön? Itse en löytänyt vastausta.

Ihminen jonka aivot on jaettu kahtia ei kuitenkaan voi nähdä molempien puolikkaiden kokemuksia samaan aikaan. Jos toinen puolikas kiertäisi Alfa Centauria ja toinen olisi maassa, maassa oleva puolikas voisi kertoa kanssaihmisilleen Alfa Centaurin tapahtumat reaaliajassa. Koska informaatio ei voi liikkua valoa nopeammin, tämä ei ole mahdollista. Tietoisuus voi siis olla vain yhdessä paikassa samaan aikaan.

Mutta jos tietoisuus ei voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan, se sisältyy yksittäiseen avaruuden pisteeseen. Jokainen vähänkin kouluja käynyt ymmärtää, ettei yhteen pisteeseen mahdu mitään. Ei ainetta eikä energiaa. Jos siis tietoisuus sisältyy tähän yksittäiseen pisteeseen, se ei voi rakentua materiasta. Mistä tietoisuus siis on rakentunut? Pitäisikö ajatella, että ihmisellä kaikesta maallisuudesta huolimatta on sielu? Kun kuolen, ruumiini materiaalit mädäntyvät, mutta jos sieluni kerran on pistemäinen asia joka ei ole energiaa eikä ainetta, mitä sille tapahtuu?

Koenko siis jotain kuolemani jälkeen vai olenko vain tulossa hulluksi kun tällaisia ajattelen?

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta