Mihin tarvii muka toisia ihmisiä niin paljon, että niiden puutteen vuoksi miettii lopullisia ratkaisuja. Tai ainakaan minä en mieti. Päinvastoin tulen hyvin toimeen itseni kanssa ja yksin, enkä kaipaa mitään sen erityisempää seuraa.
40- vuotias olen ja viimeisin seurustelusuhde loppui 5-6 vuotta sitten. Sen jälkeen en ole katsonut naisiin, sillä en halua mitään tunnekuohua. Sitä edelliset kaikki suhteet loppuivat siihen, että en yksinkertaisesti pystynyt viihdyttämään naisia.
Ns. kavereita minulla ei käytännössä ole yhtään. Työn puolesta nyt väkisinkin tutustuu työkavereihin, mutta niiden kanssa en ole koskaan tehnyt mitään työpaikan ulkopuolella. Jos tarvitsisin apua, sanotaanko nyt vaikka auton hinaamisessa niin ainoa paikka jonne tulisi soitettu olisi taksi tms. Tai jos tarvitsisin apua vaikkapa nyt lattiaremontissa niin eipä tulisi ketään mieleen joka tulisi istumaan seuraksi edes talkookaljoille.
En kärsi asiasta yhtään. Saatan toisinaan olla päiväkausia, käytännössä kuukausiakin, etten puhu kenellekään jos kaupan kassaa eikä työpaikkaa oteta lukuun. Asia ei haittaa, minun ei tarvi avautua kenellekään tunteistani ja elämästäni.
Viime kesänä oli lomalla lapin erämaissa sen 5 viikkoa mitä lomaa on. Koko aikana en jutellut yhdenkään ihmisen kanssa, jos lukuun ei lasketa kun muutaman kerran kävin kaupassa ja huoltoasemalla sanomassa kassalle pelkän kiitoksen.
Saatan käydä joskus ravintolassa ja juoda kunnon känninkin, mutta en kaipaa seuraani mitää "hauskanpitäjää". Haluan juoda tuoppini yksin, hiljaa ja rauhassa puhumatta mitään. Haluan olla kännini kanssa yksin.
Välillä ihmettelen sitä ihmisten itkua ja kaipuuta toisen luo. Yksinäisyys on valinta ja sen valinnan kanssa on pakko elää sovinnossa. Jos kärsii yksinäisyydestä ainoa keino päästä eroon kärsimyksestä on ainakin yrittää opetella olemaan seurallinen. Tai ainakin tottua yksinmäisyyteen.
40- vuotias olen ja viimeisin seurustelusuhde loppui 5-6 vuotta sitten. Sen jälkeen en ole katsonut naisiin, sillä en halua mitään tunnekuohua. Sitä edelliset kaikki suhteet loppuivat siihen, että en yksinkertaisesti pystynyt viihdyttämään naisia.
Ns. kavereita minulla ei käytännössä ole yhtään. Työn puolesta nyt väkisinkin tutustuu työkavereihin, mutta niiden kanssa en ole koskaan tehnyt mitään työpaikan ulkopuolella. Jos tarvitsisin apua, sanotaanko nyt vaikka auton hinaamisessa niin ainoa paikka jonne tulisi soitettu olisi taksi tms. Tai jos tarvitsisin apua vaikkapa nyt lattiaremontissa niin eipä tulisi ketään mieleen joka tulisi istumaan seuraksi edes talkookaljoille.
En kärsi asiasta yhtään. Saatan toisinaan olla päiväkausia, käytännössä kuukausiakin, etten puhu kenellekään jos kaupan kassaa eikä työpaikkaa oteta lukuun. Asia ei haittaa, minun ei tarvi avautua kenellekään tunteistani ja elämästäni.
Viime kesänä oli lomalla lapin erämaissa sen 5 viikkoa mitä lomaa on. Koko aikana en jutellut yhdenkään ihmisen kanssa, jos lukuun ei lasketa kun muutaman kerran kävin kaupassa ja huoltoasemalla sanomassa kassalle pelkän kiitoksen.
Saatan käydä joskus ravintolassa ja juoda kunnon känninkin, mutta en kaipaa seuraani mitää "hauskanpitäjää". Haluan juoda tuoppini yksin, hiljaa ja rauhassa puhumatta mitään. Haluan olla kännini kanssa yksin.
Välillä ihmettelen sitä ihmisten itkua ja kaipuuta toisen luo. Yksinäisyys on valinta ja sen valinnan kanssa on pakko elää sovinnossa. Jos kärsii yksinäisyydestä ainoa keino päästä eroon kärsimyksestä on ainakin yrittää opetella olemaan seurallinen. Tai ainakin tottua yksinmäisyyteen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihmiset suhtautuvat asiaan eri tavoin, joillekin se on hankalaa ja kestää että pääsee siitä yli. Olen itsekin nähnyt samanlaisen tapauksen (ei televisiosta)
jossa kyseisellä henkilöllä oli jatkuva itku siitä, ettei pysty olemaan yksin, vaikka hänellä on ihmisiä lähellä (perhe, ystävät).
Olin jotenkin hämilläni ja vähän ihmettelin ''miten se nyt noin hankalaa voi olla''.
Vaikka on tunne, että elämä on mennyt hukkaan tai ei vaan jaksa, kyllä siitä ajallaan voi toipua.
Sitä en tajua, että sinun pitää noin hirveästi selittää kuinka 'yksinäisyys' ei vaikuta sinuun mitenkään, kuukausia puhumatta, jos ei ----- oteta lukuun, ei kaipaa seuraa ja nuo kauppa ja asema jutut ovat ihan sitä yleissivistyneisyytä että sanotaan kiitos.
Tuntuu vähän siltä, että vähän liian yksityiskohtaisesti selitit asiasta, eikä monia ihmisiä edes kiinnosta että ''en puhunut kenenkään kanssa'', ''en kaipaa seuraa''. Ihmiset seuraavat omaa elämäänsä.
Sitä vaan, että kaikkea ei noin vaan pysty ymmärtämään, tarvitaan vähän syvällisempää ajattelua ja yrittää ymmärtää (maailmassa monia asia on väärin kun ei ymmärrä tai edes välitä)
Yksinäisyys ei sinänsä ole valinta (ainakaan minun mielestä) vaikka siihen voi vaikuttaa (keinoja on monia). Ja kuinka sinä muka tiedät (tai edes tajuat) mitään keinoja päästä eroon kärsimyksestä jos olet niin ''en kärsi asiasta yhtään''
Onnittelut sinulle, jos olet tyytyväinen elämääsi. Älä silti väheksy muiden ongelmia, äläkä varsinkaan tule väittämään, että yksinäisyys olisi oma valinta. Joillekin se varmaan on, mutta ei kaikille.
testi
Kyllä meidät erakotkin pitää hyväksyä ihmisinä.
Ihmisiä mekin olemme ): ):
aina sorretaan hiljaisia ja ujoja ihmissieluja jotka kaipaa rakkautta ja rauhaa ja jotkut on vaan luonteeltaan semmosii et ne haluaa olla kotona neljän seinän sisällä koska tuntee sen kodikseen, omaksi parhaaksi edukseen elämässään.
Siis en ymmärrä niitä jotka ei ymmärrä meitä.,
Turhaa kitinää ja vittuilua, pätemistä.
Kaikenmaailman lehdet kirjoittaa että taas on syrjäytyneitä, yksinäisiä ihmisiä jne jne....onko se välttämättä edes ongelma jos yksinäiset/syrjäytyneet ihmiset kuitenkin kykenevät tekemään töitä siinä kuin muutkin???
ei ole ongelma siinä tapauksessa MUTTA minun tapaus osoittaa kuitenkin sen
että hiljaisen ja ujon erakkoluonteeni vuoksi en kykene edes töihin ja taustalla myös kiusaamiskokemukset joista olenkin jauhanut täällä jo lähinnä ikuisuuksiin asti.
Saa tulla sille loppu tässä ketjussa. (: (:
en ole koskaan omatoimisesti hankkinu duunia vaan oma isäni ja äitini on ohjanneet minua.
Minähän olen jo pikkupojasta saakka pelännyt maailmaa ja ihmisiä.
Puhut edellisistä suhteistasi. Olet siis ollut tekemisissä noinkin syvällisesti muiden ihmisten kanssa. Jotkut ovat sinun ikäisenäsi vieläkin ilman minkäänlaista kontaktia kehenkään, vailla kavereita, saati sitten mitään niinkin syvällistä, kuin mitä olet itse kokenut. Ehkä erakkoelämä on sinun juttusi ja sinä voitkin valita oletko yksin, mutta kaikki eivät diggaa yksinoloa ja kaipaavat sitä, mitä sinäkin olet kaivannut kerta toisensa jälkeen, kun olet aloittanut uuden suhteen, ennenkuin tajusit, että yksinolo on sinun juttusi. Et kumminkaan ole ollut koko elämääsi yksin, ja olet saanut ehkä ihan elääkin, mikä on joillekin ihmisille vain kaukainen unelma.
Yksinäisyydessä on se riski että tulee tutustuneeksi myös omaan itseensä. Itse nautin omasta seurastani niin paljon ettei elämääni mahdu kumppania. Kun on onnellinen miksi pilata sitä muilla ihmisillä. Jos kaipaan draamaa voin aina tavata ystäviäni.