Virranhallinta-asetukset ja akun tyhjentäminen

Ostin koneeseen uuden akun (makso prkln paljon) kun aikasempi ei kestäny paria vuotta pitempään ja oli ihan romu. Tälle toivoisin pitempää elinikää. Huollosta suositeltiin akun ajoittaista tyhjentämistä. Olevinaan tyhjensin akun aika ajoin mutta nyt tajusin, että se meni vain lepotilaan ja akkuun jäi vielä pohjat.

Mistä saa Vistasta asetukset muutettua, että kone ei vähällä virralla menekään lepotilaan vaan käyttää virran loppuun ja sammuu? Olen seikkaillut täällä virranhallinta-asetuksista, enkä tiedä mikä noista asetuksista soveltuu siihen. Ei miel. vininää, ettei näitä nykyakkuja tartte tyhjentää. Kiitti.
17409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Olen tuhonnut kaksi konetta kokonaan, kun en ymmärtänyt, että akkua pitää käyttää aika ajoin niin, että lataus menee loppuun.

On se vaan aika pirullista, kun sitten kesken kaiken lataus loppuukin.

Miksi ihmeessä kone ei voisi varoittaa, koska akkua pitää alkaa käyttää välillä loppuun.

Ihan sama kai kaikkien akkujen kanssa, kuten kännyköissäkin, että aina välillä pitää antaa latauksen mennä loppuun, voi sietämätöntä.

Äänestä
  • kalibrointi ei todennäköisesti olisi vikaantumista estänyt.

    Äänestä

Yksi kone tuhoutui kahden vuoden vanhana, HP - kannettava - ja kyllä harmittaa, kai sitten sen akkuasian takia.

Toinen Samsung, kolmen vuoden vanhana, sama syy. Akkupahus tuhosi koneen tai jotain.

Äänestä

mene virranhallinasta (muuta virranhallinnan lisäasetuksia) kohtaan,sieltä akkuun liittyvät arvot/imoitukset laitat pieniksi.oletuksena varmaan 10% tai yli.

Äänestä
  • Kiitos ohjeista. Tarkemmin vielä kysyisin, että onko se tuo "Alhainen varaustaso"-asetus ja sieltä Akkuvirta prosenttejen muutos? Vai "Varauksen kriittinen taso"? Vai laitanko tosiaankin ihan kaikki arvot akulle mahdollisimman pieneksi?

    Sitten löyty asetus, "kriittisen varaustason toiminta", pitäskö vaihtaa horrostila lepotilaksi vai ihan vain, että sammuttaa koneen siinä vaiheessa? Ei ole vaihtoehtoa "älä tee mitään".

    Äänestä

Mikä akku ? NiCad vai NiMH, jos se on NiMh niin ei ihan oikeasti ole tarvetta tyhjentää kokonaan. Nykyisin yleisille NiMh akuille pahempi on jatkuva täydessä latauksessa pito eli jos pidät läppäriäsi jatkuvasti piuhassa niin irroita akku siksiajaksi ja akku paikalleen vain kun tarvitset sitä. NiMh akuille paras käyttöiän kannalta olisi mahdollisuus laittaa virranhallinnassa asetus "pidä max 70% varaus" tilanteisiin joissa kone roikkuu kokoajan piuhassa.

Äänestä
  • En tiedä noista. Akussa lukee vain Li-ion ja kaikkia muita lukuja. Huollosta tosin suositeltiin akun tyhjentämistä kuukausittain. Aikaisemmalla kerralla tosin sanottiin, että voi pitää verkkovirrassa mutta ei tuo akku oikein näkynyt tykkäävän siitä.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    En tiedä noista. Akussa lukee vain Li-ion ja kaikkia muita lukuja. Huollosta tosin suositeltiin akun tyhjentämistä kuukausittain. Aikaisemmalla kerralla tosin sanottiin, että voi pitää verkkovirrassa mutta ei tuo akku oikein näkynyt tykkäävän siitä.

    Li-Ion akkua EI saa käyttää täysin tyhjäksi, tosin tuskin edes pystytkään koska akussa on lähes varmasti suojapiiri joka katkaisee virran kun varaustaso tippuu liian alas. Li-Ion akku vaurioituu pahimmillaan kerrasta jos se lasketaan liian tyhjäksi. Tosin tuokaan akkutyyppi ei oikein pidä siitä että sitä pidetään jatkuvasti ihan täyteen ladattuna.

    Ja se kuukausittain tyhjennys on täysin turhaa Li-Ion akuilla, ohjeen antanut huolto voisi vähän perehtyä eri akkutyyppien ominaisuuksiin. NiCad, NiMh ja Li-Ion akuille pätevät täysin toisistaan poikeavat ohjeet ja tuolle huollolle on iskostunut vanhojen jo käytöstä poistumassa olevien NiCad akkujen ohjeistus joka ei päde uudempiin akkutyyppeihin.

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    Eli mitenkäs nyt siihen Li-Ion akkuun kannattaa suhtautua? Kuinka usein kannattaa olla verkkovirrassa ja kuinka paljon sitä kannattaa tyhjentää, ettei se vaurioidu liikaa? Onko 10 % tai 20% liikaa vai eikö sitä saisi päästää edes puolilleen?

    Jos valmistaja on osannut asiansa niin et pysty tyhjentämään Li-Ion akkua liikaa vaan akun suojapiiri katkaisee virran ennen sitä, läppärin virranhallinnan pitäisi näyttää tuolloin kutakuinkin 0% jos sen kalibrointi on kohdallaan.

    Purku/latauskerrat kuluttavat akkua mutta jatkuva lataaminenkaan ei ole hyvästä, paras tapa olisi ottaa akku irti kun käytät konetta kotona johdon päässä ja akku kiinni kun lähdet reissuun. Jos vaihtoehtoina on kokoajan latauksessa tai akulla käyttö ja latauksessa vain kun virta käy vähiin niin jatkuvasti latauksessa yleensä antaa pidemmän iän akulle, riippuu kuitenkin latauspiiristä kumpi oikeasti on akulle parempi. Jos koneen asetuksista löytyy mahdollisuus ladata akku vain osittain niin silloin se ja jatkuvasti johdossa kiinni on paras tapa jos kone oikeasti katkaisee latauksen silloin.

    Äänestä

  • Mitä akun kalibrointi tarkoittaa? En ole varma, onko tämän merkin kys. mallissa ollenkaan kalibrointia.

    Äänestä

"pari vuotta on tavalliselle akulle ihan hyvä elinkaari. akku on kulutusosa"

Kyllä sitten tulee kannettavalle ikää, kun akut maksavat ihan tuhottomasti, jos pitää ostaa uusi niin usein,

eihän sitten kannata ostaa kalliita koneita lainkaan, jos ne menevät akun mukana uusiksi kokonaan.

(@7 11)

Äänestä
  • normaali kannettava tietokone maksaa 1500 3000 euroon, akun uusiminen ei todellakaan tarkoita koko koneen uusimista.

    ongelmahan on vain halpiskannettavissa, joissa akku adapterin kanssa maksaa lähes saman tai jopa enemmän kuin uusi halpiskannettava. siinä riittää miettimistä, mitä kannattaa ostaa.

    akku yleensä kestää vikaantumatta kauemmin kuin 2 vuotta, mutta 2 vuotta on jo hyvä elinkaari akulle. oma halpisläppärin akku on pian 3 vuotta käytetty ja vastaa noin 80% uutta pyörittäen kannettavaa edelleen sen 3 tuntia hieman kevennetyllä käytöllä.

    Äänestä

Ei niitä shittiakkuja tartte käyttää, kun sähköjohtokin on keksitty.
Eiks jeh?

Äänestä
  • 10 tunnin junamatkalla, jossa ei ole sähköjä. Olisi hyvä, jos akku kestäisi edes sen 1½ tuntia.

    Äänestä

Ei kandee LADATA 100% ASTI AKKUA, SEKIN YLEENSÄ ON ASETUKSISSA VALITTAVISSA LÄPPÄREISSÄ JA SE LISÄÄ AKUN IKÄÄ HUOMATTAVASTI MUKAMAS.

Ps. anteeksi kun mun ääni on vähän painoksissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

assdsfgfdasssda kirjoitti:

Ostin koneeseen uuden akun (makso prkln paljon) kun aikasempi ei kestäny paria vuotta pitempään ja oli ihan romu. Tälle toivoisin pitempää elinikää. Huollosta suositeltiin akun ajoittaista tyhjentämistä. Olevinaan tyhjensin akun aika ajoin mutta nyt tajusin, että se meni vain lepotilaan ja akkuun jäi vielä pohjat.

Mistä saa Vistasta asetukset muutettua, että kone ei vähällä virralla menekään lepotilaan vaan käyttää virran loppuun ja sammuu? Olen seikkaillut täällä virranhallinta-asetuksista, enkä tiedä mikä noista asetuksista soveltuu siihen. Ei miel. vininää, ettei näitä nykyakkuja tartte tyhjentää. Kiitti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu