Minulla on todella iso ja raastava ongelma, joka nakertaa suhdettamme.
Olemme olleet kultani kanssa melkein vuoden yhdessä, enkä vieläkään luota häneen täydellisesti. Tähän saattaa tosin vaikuttaa se, että viime suhteessani mies petti minua useita kertoja.
Älytön mustasukkaisuus ja omistushalu paljastuu, jos mieheni sattuu vilkaisemaan muutaman kerran muita naisia ja minä vielä lasken vilkaisukerrat ja alan ihmettelemään, että miksi sitä piti katsella niin moneen kertaan.
Toinen on elokuvat, saan kamalan alemmuuskompleksin kun katsomme elokuvia, jossa on kauniita, vähäpukeisia naisia (ei, tämä ei valitettavasti ole vitsi)
Kolmas tapaus mikä on häirinnyt meitä on se, kun löysin vaalean hiuksen mieheni housuista (itselläni mustat) ja katsoin hänen reaktiotaan kun aluksi kysyin leikilläni että onkos sillä jotain selitettävää minulle. Poikaystäväni tuntui menevän pieneen paniikkiin ja ryntäsi heti katsomaan "löytöäni". Säikähdin todella paljon, että joutuisin käymään läpi saman, minkä viime suhteessakin, mutta uskoin häntä kun hän hetken vakuutteli ettei ole tehnyt mitään.
Olen yrittänyt kätkeä nämä tunteeni poikaystäväni läsnäollessa ja pohdiskella itsekseni niitä, mutta liian harvoin onnistun siinä ja tämä älytön mustasukkaisuus ja omistushalu nakertaa suhdetta.
En edes pidä ajatuksesta että poikaystäväni menee muiden kanssa baariin tms.
Minulla on todella vaikeat oltavat lähes päivittäin itseni kanssa.
Muita samantapaisia älyttömiä nais-ihmisiä tai niitä, jotka ovat näistä typeryyksistä selvinneet? :P
Olemme olleet kultani kanssa melkein vuoden yhdessä, enkä vieläkään luota häneen täydellisesti. Tähän saattaa tosin vaikuttaa se, että viime suhteessani mies petti minua useita kertoja.
Älytön mustasukkaisuus ja omistushalu paljastuu, jos mieheni sattuu vilkaisemaan muutaman kerran muita naisia ja minä vielä lasken vilkaisukerrat ja alan ihmettelemään, että miksi sitä piti katsella niin moneen kertaan.
Toinen on elokuvat, saan kamalan alemmuuskompleksin kun katsomme elokuvia, jossa on kauniita, vähäpukeisia naisia (ei, tämä ei valitettavasti ole vitsi)
Kolmas tapaus mikä on häirinnyt meitä on se, kun löysin vaalean hiuksen mieheni housuista (itselläni mustat) ja katsoin hänen reaktiotaan kun aluksi kysyin leikilläni että onkos sillä jotain selitettävää minulle. Poikaystäväni tuntui menevän pieneen paniikkiin ja ryntäsi heti katsomaan "löytöäni". Säikähdin todella paljon, että joutuisin käymään läpi saman, minkä viime suhteessakin, mutta uskoin häntä kun hän hetken vakuutteli ettei ole tehnyt mitään.
Olen yrittänyt kätkeä nämä tunteeni poikaystäväni läsnäollessa ja pohdiskella itsekseni niitä, mutta liian harvoin onnistun siinä ja tämä älytön mustasukkaisuus ja omistushalu nakertaa suhdetta.
En edes pidä ajatuksesta että poikaystäväni menee muiden kanssa baariin tms.
Minulla on todella vaikeat oltavat lähes päivittäin itseni kanssa.
Muita samantapaisia älyttömiä nais-ihmisiä tai niitä, jotka ovat näistä typeryyksistä selvinneet? :P
Vastaukset 49
Vanhimmat
miehesi haluaa pettää sinua. Tästä on varmana merkkinä tuo "mieheni sattuu vilkaisemaan muutaman kerran muita naisia ja minä vielä lasken vilkaisukerrat ja alan ihmettelemään, että miksi sitä piti katsella niin moneen kertaan." Jos hän ei haluaisi pettää sinua ei hänen silloin tarvitsisi vilkuilla muita naisia. Samoin on varma merkki hänen pettäjän-taipumuksistaan tuo "saan kamalan alemmuuskompleksin kun katsomme elokuvia, jossa on kauniita, vähäpukeisia naisia (ei, tämä ei valitettavasti ole vitsi)"
Ei hänen olisi mikään pakko telkkarista tihrustaa muita naisia kun sinä kerran istut siinä vieressä. Hänen tulisi kääntää kanavaa ja katseensa sinuun vakuuttaakseen, että sinä olet paljon kauniimpi kuin nuo baywatch-typykät.
Ja täysin varmana merkkinä siitä, että hän on vienyt pettämisensä jo tekojen asteelle on tuo "löysin vaalean hiuksen mieheni housuista (itselläni mustat) ja katsoin hänen reaktiotaan kun aluksi kysyin leikilläni että onkos sillä jotain selitettävää minulle. " Kyllähän sinä tiedät millä tavalla vaalea hius on miehen housuun joutunut, taisi olla vielä sepaluksen kohdalla. Ei muuta kuin jätä tuollainen rontti mutta anna ensin hänen kuulla kunniansa tekosistaan.
Ps.Kun olet jättänyt tuon lieron miehesi niin voin tulla lohduttamaan sinua. Jos vain vaimoltani salaa voin luoksesi tulla.
Kun viitsit pilkata tätä heikkoa nais-ihmistä. :P Itseasiassa tuo osoitti minulle lisää sitä, miten typerää se on ja viisastuin ehkä hitusen.
on Pate. Hyvä jos tuo kirjoitukseni toimi sillä tavoin, että sait vähän järkeä päähäsi. Minulla oli 10vuotta sitten hyvin mustasukkainen avovaimo. Itse en antanut pienintäkään aihetta mustasukkaisuuteen. Mutta aina hän löysi jostain syyn mustasukkaisuuteen juuri kuvailemallasi tyylillä, katseeni suunnista, tv:n ohjelmista jopa siitä kun kioskilla katselin lehtiä niin siitä seurasi hirveä kohtaus kun mukamas katselin lehtien kansikuva-naisia. Olessamme yhdessä ulkona ravintolassa hän juopumustilassa saattoi jopa lyödä minua kun hänen mielestään flirttailin muiden naisten kanssa. Suhteemme päättyi sihen kun olimme kesälomallamme viettämässä lomaa vuokramökillä ja molemmat eräänä iltana hieman liikaa ottaneita. Hän kehitteli taas kerran kovan mustasukkaisuuskohtauksen ja kun en jaksanut reagoida siihen, olin vain vaiti, otti ison klapin ja löi minua päähän sillä seurauksella, että sain aivotärähdyksen ja päähäni piti ommella useita ompeleita terveysasemalla minne jouduin lähtemään. Seuraavana päivänä hän pyysi anteeksi lyömistään mutta sanoi minun itseni olevan syyllinen koska en tunnusta olevani muiden kanssa.
Silloin poltin päreeni totaalisesti ja sanoin hänelle, etten enää ikinä halua nähdä häntä. Jätin hänet kuin nallin kalliolle sinne jumalan selän taakse Pohjoiskarjalaan ja tulin yksinäni autollani asunnollemme, otin kamppeeni ja lähdin pois. Asuin kaverin luona ensin pari yötä ja sitten sain työnantajan kautta kämpän itselleni. Tämä nainen soitteli, tai yritti soitella vielä vuoden päivät minulle, mutta ensimmäisen puhelun jälkeen jolloin tein hänelle hyvin selviksi ne syyt miksi hänet jätin, en enää puhunut hänelle puhelimessakaan vaan yleensä löin luurin hänen korvaansa. Ja kun hän kerran teki sen virheen, että tuli soittamaan ovikelloani, sai hän verbaalisesti sellaista kyytiä minulta (ei ollut enää pidäkkeitä) että pakeni juoksujalkaa eikä toiste yrittänyt asunnolleni.
Ja huomaa, minä rakastin tuota naista, mutta hänen kanssaan ei yksinkertaisesti voinut elää.
Nykyään minulla on ihana, rakas vaimo, muutaman vuoden ikäinen lapsi eikä kumpikaan meistä ole mustasukkainen. Vaimoni luottaa minuun ja minä häneen. Tämän x-avovaimon sattumalta tapasin vuosi sitten eräässä ravintolassa jossa olin syömässä työporukan kanssa. Ja hän oli ystävättärensä kanssa ottamassa pohjia. Näin hän kertoi kun tuli hyvin varovasti juttelemaan kanssani ja huomattuaan, etten oikopäätä ajanut häntä pois kertoi, että tietää minun olevan uudessa liitossa ja meillä olevan lapsen, sen jälkeen hän antoi ymmärtää, että voisimme yhdessä poistua ravintolasta hänen luokseen. Minä sanoin, että kuinka hän luulee minun olevan valmis pettämään vaimoani. Enhän häntäkään ikinä pettänyt yhdessä ollessame.
Mustasukkaisuus on sairaus.
No,huh vaan...olipa tarina!Siinä sen näkee...kenties oli itse pettänyt sinua(tai halusi pettää)silloin aikoinaan...ainakin "piilossa" sisimmässään taisi olla tuo ominaisuus kun oli otsaa ehdotella sinulle noin törkeästi!!Taisi luulla liikoja itsestään..ei ilmeisesti ollut löytänyt uutta kumppania tuohon mennessä kun sinua vonkasi..ei mikään ihme!!
Hei!
Luin tuota mustasukkaisuusviestiä ja tunnistin itseni (toki lievemmässä määrin). Nuorempana about 5 v sitten olin onnellinen nuori, kivan näköinen, herkkä, iloinen suhteessa elävä nainen. En osannut edes epäillä että minulle kävisi niin että yksi mies pilaisi itsetuntoni. Itsesyytökset siitä että olisi pitänyt kuunnella sisäistä ääntäni paljon aikaisemmin olivat jälkikäteen todella riepovat. Meidän suhteessa alkoi tapahtumaan ihme pikku juttuja joista tässä esimerkkejä... Piilolinssinesteet ilmestyivät "poikien saunaillan" jälkeen kylppärin kaappiin. Kun huomasin ja kysyin kenen niin vastaus tuli kun apteekin hyllyltä että pikkuveljen tietty, oli juuri muka saanut linssit. No sitten alkoi mustissa sukissa olemaan valkoisen koiran karvoja, aluksi en reagoinut, miksi olisin tuohon pikkuseikkaan kiinnittänyt huomiota? Kuukauden päivät vaan niitä karvoja oli ja lopulta kysyin. No, hän vastasi, kävin äidin luona taas ja heidän koiralla on karvan lähtö... No, sitten kun kävin työmatkalla ja kokkailin eräänä päivänä kotona ruokaa löysin koiran keksejä keittiönylähyllyltä... Ai, oli hoitanut äitinsä koiraa viikonloppuna... sepä avuliasta! Tuli loskakeli ja näin kun hän tuli autolla himaan, pelkääjänpaikan matolla oli selvästi vettä, eli joku oli istunut siinä. Miksi kiinnittäisin huomiota sellaiseen? Kysyin jos oli käynyt jossain ennen kotiin tuloa. Ei ollut. No oliko vienyt työkaverin kotiin tai jotain? No ei ollut. No miksi sitten matolla oli vettä? vastaus oli että olet pimeä muija, mitä sä kuvittelet? No niin kai sitten, olinkohan jo pimahtamassa... Sitten ajattelin että olen kuinka hullu tahansa niin seuraisin häntä työpaikan parkkiksella salaa, agentti 007. Samalla minua vähän huvitti ja ajattelin että voi helvetti, en mäkään ihan viisas ole... Avot, siltä duunistahan mukava brunetti hyppäsi autoon hänen kanssa. No siinä meni pari viikkoa. Heillä oli Nuuksiossa duunin vapaa-ajan päivä. Hän tiimin vetäjänä oli ottanut kuvia ja vei ne Anttilan kehitykseen. Minä näppäränä kävin ne 3 pv myöhemmin hakemassa, hyvää hyvyyttäni tietenkin. Jeps, sama brunettihan se siellä reessä istui muiden työkavereiden kanssa. Sain salakavalasti tietää hänen nimenkin. Yhden yön olin väijymässä brunetin asunnon ulkopuolella, ilman tulosta sillä stadissa asuikin kaksi saman nimistä tyttöä! Jos olisin sen tiennyt silloin olisi mies jäänyt kiinni itse teossa...
Tämä väijytys kesti 6 kk kunnes jäi kiinni kun olin peilin kautta saanut selvitettyä mailin salasanan ja yhtenä päivänä loggasin itseni sähköpostiin ja löysin hänen sihteerinsä tuliset rakkauskirjeet. Koko juttu huipentui siihen kun heti seuraavana päivänä soitin vielä meidän tulevasta matkasta etelään matkatoimistoon ja selvisi että minun nimi olikin sen brunetin nimi...
Arvatkaa olinko katkera ja seurustelinko ihan heti tapauksen jälkee... Tässä oli vain murto osa tarinasta, henkisesti hän oli siis saanut yliotteen minusta ja olin melkein jo luulotautinen...
Kirjoitit kuin minun elämästäni, nainen30v.
Olin myös onnellinen, nuorehko naikkonen vielä 6 vuotta sitten. En olisi koskaan voinut kuvitella, että minua joskus kohdellaan huonosti.
En ollut koskaan sairaan mustasukkainen, en kärsinyt huonosta itsetunnosta mitenkään. En lukenut toisten tekstiviestejä, en välittänyt minihametyttöjen vetämästä huomiosta. Olin onnellinen ja tiesin että minusta välitetään.
Sitten vain kävi niin, että eräs ihana mies teki elämästäni helvetin. Alkoi tapahtua todella outoja asioita ja vajaan vuoden kuluttua olin jo selvillä tilanteesta.
Mies jäi monasti kiinni itse teossa, mutta kielsi silti kaiken. Hän ei halunnut/osannut jättää minua, vaikka tiesin että kärsin ja olin tulossa hulluksi.
Minun oli pakko tehdä asiasta loppu itse, kaiken järkyttävän epäreiluuden jälkeen.
Nyt noista asioista on kulunut kolme-neljä vuotta, ja olen aloittanut uuden ihmissuhteen. En tiedä miten kauan hän minua kestää, sillä olen täysin hirviö ja kärsin siitä.
Pelkään joka hetki, ettei hän rakasta minua enää. Kysyn sitä joka päivä ja ihmettelen miksei hän kerro minulle sitä joka päivä ilman että minä kysyn sitä. Jne Jne..
Entisen tyttöystävän soitot ja viestit saavat minut vapisemaan ja tärisemään ja olen syömättä viikon =(
Enkä minä todellakaan halua rajoittaa toisen elämää, enkä halua olla roikkuja ja kitisijä. En ole vaan toipunut niistä haavoista mitä joku toinen minulle teki.
Kärsin tästä todella, joka ikinen hetki.
Jos joku osaa tässä asiassa auttaa, olen heti halukas oppimaan miten tästä selviää ilman että koko elämä on hukassa.
Innostuinkin tässä nyt sitten huolella vuodattamaan. Se juttuni jatkui niin että tämä mies heitti kaikki tavarani parvekkeen 4 kerroksesta pihalle ja täräytti vielä turpiinkin kun siinä kimpaannuin soittamaan sille brunetille. Hälytin äitini paikalle jonka kanssa nöyrinä poimittiin tavarat autoon ja lähdettiin. Haavoja parantelin puolisen vuotta. Syytin itseäni siitä että olisi pitänyt nähdä asiat jo kauan sitten. Miten sitä ei saanut tehdyksi päätöstä lähteä jo hyvissä ajoin. Miten voi olla muka niin rakastunut että uskoo parempaan huomiseen. Miten saakeli joku ihminen voi saada niin suuren henkisen yliotteen toisesta että sitä sietää ja sietää melkein ihan mitä vaan ja lopulta olet niin pauloissa että et yksinkertaisesti tunnista oikeaa väärästä. Miten ihminen voi antaa itsensä vajota niin matalalle...
No tosissaan ajattelin että elämä jatkuu. Tapasin ihanan nuoren kundin joka teki hommia viikonloppuisin ympäri Suomea, vähän niinkuin piilojulkkis. En voi kertoa nimeä mutta kuitenkin. Siinä rakkaus leimahti, menimme jopa 1,5 v seurustelun jälkeen kihloihinkin. Se vasta oli väärä valinta. Suhteemme oli alusta alkaen huteralla pohjalla sillä hän oppi hyvin käyttämään epäluuloani hyväksi. Sanoi aina että rakas enhän minä ikinä tekisi sinulle niin. Esitti saakeli sellaista pyhimystä... Toisin kävi, hälytyskellot eivät minulla soineet sillä hän olikin vale ylirehellinen.Toinen ääripää, mutta yhden keikan jälkeen löytyi numero ja sama kauhukuva palautui mieleeni. Avot, soittaessani numeroon sieltä vastasi nainen joka vetäs luurit. Minä sitten valehtelin miehelle että nainen kertoi kaiken ja hän joutui silmästä silmään kertomaan mitä olikin puuhastellut keikoillaan... Voi voi. No erohan siinä tuli ja vielä oikeudenkäyntikin sillä hän yritti kuristaa minut, sitten hän hajotti (kun olin tajuton)koko asuntomme ja häipyi. No, siitä raahauduin ulos ja taksimies poimi minut kyytiin ja ajoi sairaalaan. Että silleen. Tosissaan oikeudessa hän sai tuomion, ei ollut itse paikalla sillä oli keikalla ulkomailla ja oli lähettänyt asianajajan paikalle. Minä vaadin hänelle vain pakkohoitoa, ei rahalla sitä kärsimystä ikinä pysty korvaamaan! Työteolla rahani tienaan, sanoin.
Arvatkaa seurustelinko ihan heti sen suhteen jälkeen?...
Tämä on minun tarinani, käytä hyväksesi jos voit.
Tiedän tarkkaan mitä mustasukkaisuus on, se raastaa ja tuhoaa, estää elämisen. Minulta se meinasi tuhota koko ihanan parisuhteen. Vaadin joka päivä "todisteita" rakkaudesta, kyttäilin ja pelkäsin. Ei auttanut keskustelut, ei ystävät. Sitten jokin naksahti ja totesin, että minulla on niin tuskanen olo, että vaihtoehdot ovat vähissä ja hain ammattiauttajalta apua. Minulla kävi varmaan hyvä tuuri, koska sieltä sain avun, ilman mitään pillereitä, pelkällä järkevällä ulkopuolisella keskustelulla ja omalla halulla päästä tilanteesta. Ei se ykskaks käynyt vaan pitempi prosessi oli. Kannatti. Elämme edelleen hyvässä ja valoisassa suhteessa. Ei paljon auta, jos täältä käy lukemassa "kaikkien" uskottomuudesta, harva näillä palstoilla viitsii lukea, jos joku kertoo onnistuneesta parisuhteesta, eli tulee vähän vinoutunut kuva onnistumisista. Eikä auta, vaikka kuinka sanoisi sinulle: pilaat suhteen, jos et tee jotain tai et voi estää miehesi uskottomuutta, tekee sen jos haluaa tai hanki oma elämä. Kai olet itsekin näitä pohtinut, mutta et löytänyt keinoja, joten ammattiauttaja voisi antaa työkaluja. Kaikille mustasukkaisuuden raastamille: siitä voi päästä ja hyvää kesää.
Kadehdin sua Pate, että pystyit jättämään mustasukkaisen naisesi. Mun mies on sairaalloisen mustasukkainen - niin hullu kuin vain voi olla - kaikesta ja kaikista. Se alkoi vähitellen, mutta muuttui pian helvetiksi. Hän ei edes tunnista omaa mustasukkaisuuttaan. Petän häntä mielestäni kaikkialla, kaikkien kanssa ja kaiken aikaa. Jopa unissani mutisemat sanat hän kuulee ja tulkitsee esim. unisen muminan/vikinän kiihkeäksi seksiuneksi, joka on tietysti seurausta naiskentelusta postimiehen kanssa...
Miksi en sitten jätä häntä? Koska en älynnyt jättää heti ensi merkkien ja ensimäisten raivo ja väkivaltakohtausten jälkeen. Hän hallitsee mua pelolla ja kontrollilla. Koska hän ei suostu lähtemään/muuttamaan pois yhteisestä kodistamme, joka on kuitenkin minun omistamani perintötalo, en ole vielä niin kypsä, että pistäisin talon myyntiin ja lähtisin itse. Ystävät neuvovat, että hanki häätö ja vaihda lukot niin ukko lähtee, kyllä varmaan, mutta tulisi varmasti hiipimään bensakanisterin kanssa nurkan taakse yöllä tai aseen kanssa ovesta läpi.
Mustasukkaisuus pitää heti alkuunsa selvittää juuria myöten, jos on itse mustasukkainen ja onneksi tunnistaa sen, voi mennä vaikka terapiaan. Ennen kuin kaikki on liian myöhäistä.
Aloin todella miettimään, mikä minulle olisi se paras vaihtoehto ja tajusin, kuinka paljon minua varmasti auttaisi, jos pystyisin juttelemaan ammattiauttajan kanssa ja tämä todella haluaisi minua yrittää ymmärtää ja auttaa.
Tottahan se on, ettei täältä paljoa saa itselleen apua, mutta saattaa ainankin löytää niitä samanlaisia henkilöitä, joiden kanssa jakaa se todella kova tuska omista pohdinnoistaan.
Hyvää ja valoisaa kesää sinne!
Itse en todellakaan koskaan menisi noin pitkälle. Annan samat vapaudet poikaystävälleni mitkä muutkin, tosin hampaita kiristelemällä ja tuskassa. Itselläni on itsetunto- ongelmia, jotka vaikeuttavat tilannetta erittäin paljon.
Tiedän, tiedän. Itsetunto-ongelmista kärsivä nainen ei ole kaunista katsottavaa, mutta minkäs sille tekee. Ehkä se joskus paranee.
Asiaa vaikeuttaa myös se, että poikaystävälläni oli ainankin tapana laittaa alulle pieniä valkoisia valheita, "jotta minä en pahoittaisi mieltäni" ja ainahan ne olen saanut tietooni, enemmin tai myöhemmin. Nyt hän toista kertaa lupasi olla valehtelematta, kun meillä sen takia tuli isoja ongelmia.
Huoh mitä tarinaa, tuskin ketään edes kiinnostaa.
mutta olen itse kokenut samaa, kuten niin monet muutkin. Uskalsin lopulta aloittaa uuden suhteen ja ollaan hirveissä ongelmissa vanhojen haavojen vuoksi. Emme vielä asu yhdessä mieheni kanssa... hänen onnekseen, koska nyt hän voi vielä mennä kotiinsa jos tulee liikaa sontaa päälle mun taholta.
Joskus ihan tahtomattani syytän häntä haavoista, jotka ovat vielä tulehtuneet. Onneksi hänellä tuntuu olevan voimaa kestää sitä ja jaksaa mun kans. Helppoa se ei ole. En voi sietää hänen ystävyyttään exien kanssa tai yleensäkään naisien.
Mutta mitä me kokeiltiin ja kokeillaan vieläkin on , että tehdään sopimuksia. esim jos joku ex on yksinkertaisesti liikaa mulle, hän ei enää pidä yhteyksiä, mutta vastineeksi mieheni saa tavata vaik jotai toista naispuolista ystäväänsä. Jos hän menee baariin poikien kanssa, niin mä meen tyttöjen kanssa ja nähdään jossai vaihees iltaa. Ja muita vastaavia.
Olen myös ihan yksinkertaisesti myös "kiduttanut" itseäni ja pysynyt kaukana, kun joku nainen on tullut juttelemaan miehelleni ja huomasin ettei hän välittänytkään vaan monet naiset saivat mennä pettyneinä pois. Meennyt yksin kotiin ja jättänyt mieheni yksin kotiinsa... Vaikeaa, todella vaikeaa. Mutta joskus kun liikaa pelottaa luen paperia, johon mieheni on kijoittanut miksi hän on valinnut juuri mut naisekseen. Miksi hän rakastaa juuri mua ja mitä hän toivoo kanssani saavuttavansa.
Tie on ollut pitkä, mutta voitto häämöttää jo :)
Joten kokeile. Miehesi antaa sinulle aikaa opetella taas luottamaan ja uskomaan jos hän susta tarpeeksi välittää.
Me sanotaan aina toisille menneet on menneitä ja ne pitää unohtaa. Miksi se siis on itsensä kohdal muka liian vaikea? Unohtamaan ei koskaan pysty, mutta on hyvä muistaa ettei ole oma vika jos toinen on idiootti.
Toivotan hyviä jatkoja ja voimia ihan kaikille joilla ex on vienyt nk viattomuuden.
Suuri kiitos sinulle tuesta ja ymmärrykestä. Kuullosti siltä, että olet löytänyt hyvän ja ymmärtäväisen miehen, joka todella rakastaa sinua.
Olen monesti päättänyt "kiduttaa" itseäni, kuten esim. juuri nyt. En soita hänelle töihin, vaan annan hänen itse soittaa. Kuitenkin hän soittaa jossain vaiheessa.
Eilen illalla tein erityisesti hänen lempi-iltapalaansa ja olin muutenkin iloinen ja reipas. Yöllä hän herätti minut rakastelemaan.. =)
Mutta kun taas saapuu aamu... pelkoni heräävät. Miksei hän soita...näkikö hän vain unta jostain toisesta..
Edellisiltana kun hän oli juuri tullut töistä, hänen ex-naisensa soitti hänelle. Sen puhelun jälkeen päätin, etten enää ahdistele häntä omalla ahdistuksellaan.
Mutta helpompi sanoa kuin tehdä =(
Mutta ainoa keino on yrittää. Hän kyllä pysyy luonani, jos rakastaa minua. Toivottavasti rakastaa...
Tee niin, anna hänen soittaa. Se kertoo myös hänelle paljon, että sä yrität... Ainakin pitäisi kertoa. Mutta silti... älä missään nimessä hautaa oma ahdistustasi sisälle ja pidä poissa miehen mieletä. Se syö sut sisältä ja on vielä pahempaa kuin rehellinen avoin sanominen. Koska se on kuitenkin teän parisuhteen ongelma ja ongelmathan pitää ratkaista yhessä. Yksin sä teet suurimman työn, mut sun miehen pitää auttaa sut niien aiheuttajan yli. Ei ole väärin pyytää häntä sanomaan exälleen ettei soita tai muuten pyytää muuttamaan jotain tapaansa joka saa sinut pelkäämään. Mutta totta kai rajansa kaikella. Ei mahottomii, jitakin asioita voi käydä lävitse yksinkin ja pitääkin käydä mm.ex, siihe ei missää nimes kannata nykyistä sotkea.
Ajattele positiivisesti, sun viereshän se mies joka yö nukkuu ja rakastelee sun kans, sun luo se tulee joka päivä töiden jälkeen ja siihen se jää. Eikä se mies sua ois ottanu, jollei se suhun ois rakastunu, eikä halunnu. Sen silmis sä oot se paras ja kaunein, just se kenet hän haluaa. Ja jota ikävöi kun ei lian pitkään hetkeen ole nähnyt :)
Aina on helppo sanoa, mut vaikea tehä... Mut koskaan ei saa lakata yrittämästä, eikä luovuttaa. Ei ees vaik on vaikeeta. Ja näin sanoo mun mies.
Ota rohkeasti härkää sarvista ja pyydä. Ja jos mun mies siihe pystyi, niin pitäisi pystyä sunkin. Mulla kuitenkin on paljon enemmän miehille ns. kammon asioita, kuten lapsi ja olen miestäni vanhempi. Mutta ollaan selvitty.
Onnea sulle ja älä luovuta! Rakkaus satuttaa joskus, mutta myös parantaa haavat jos vierellä on oikea ihminen. Toivottavasti neuvoni on käyttökelpoinen siellä teilläkin päin.
Kiitos sinulle lohduttavista sanoistasi. Ehkä tästä tosiaan selvitään. Neuvosi ovat hyviä ja nostavat mieltä sekä toivoa.
Tsemppiä ja voimia myös sinulle!
Kysyisin vain tyhmiä, eli minkälaiselta/minkä koulutuksen omaavalta ammattiauttajalta sait apua? Olen nimittäin meinannut mennä, en jaksa enää elämääni tällaisena.. Mutta en tiedä mihin? Psykologi vai joku muu?
..kannattaa hakea paikkakuntasi sosiaaliasemalta tai mielenterveystoimistosta. Sieltä vain aikaa varaamaan. Itse kun vielä opiskelin, sain ajan varattua koulun terveydenhuollon kautta!
Hyvät jatkot teillekin.
Mulla on tavallaan aika lailla samanlainen ongelma; mustasukkaisuus ja omistushaluisuus.
En tiedä mistä tämä kaikki on varsinkin viime aikoina kunnolla noussut pintaan. Olen kuitenkin aina ollut mustasukkainen ystävistäni jne,nyt kuitenkin kyse on poikaystävästä..nykyään tää jo tuntuu itseäänkin tukahduttavalta.
En pidä itsekään näistä tunteista yhtään.
Tämä kaikki kuitenkin saattaa olla perua huonosta itseluottamuksestani..en millään usko että joku nyt jaksaisi jutella tai olla kanssani jne..
En tiedä...ehkäpä pää on vaan hiukka kaikesta sekaisin...=/
Ensin se alkaa häiritä omaa elämää, sen jälkeen se pahenee ja alkaa käämi palaa poikaystävältäkin. Se ei ole enää kovin helppo tilanne.
Aika raastavaa, että tietää itse ajattelevansa typeriä jne. muttei voi ajatuksilleen mitään. Pitäisi kai koittaa takoa päähänsä järkeä, mutta eihän se aina onnistu.
Mua on mun kaksi edellistä miestä kumpikin pettänyt ja myös nykyinen. Ja joka kerta uskoin, että sellaista ei voisi tapahtua: ensimmäisen kuvittelin liian kunnialliseksi moiseen, toisen liian älykkääksi ja kolmannen liian laiskaksi pettämään.
Toisella kerralla näin selviä merkkejä; asunnolleni, jonne exäni muutti aika pian tavattuamme, hän toi myös toisen naisystävänsä, silloin kun olin itse varmasti poissa (400 km päässä opiskelukaupungissani. Ihmettelin miten voi vessan roskiksessa olla sellaisen terveysiteen (jota merkkiä en itse käyta)teippinauha. No luulin, että ehkä se on jonkun kaverini laittama. Kauppakuiteissa oli myös sellaisia ostoksia, joita exäni ei ikinä ostaisi itselleen jne. Aina oli joku hyvä selitys. Menin naimisiin tämän miehen kanssa ja vietin hääyön yksin, koska hän meni toisen naisensa luo. Luulin kuolevani siihen tuskaan, kipuun ja häpeään. Raivo tuli vasta myöhemmin. No tästä selvisin ja löysin uuden miehen, jonka kanssa perustin perheen ja sain kaksi lasta. Mulla oli kaksi vauvaa ja paljon valvottuja öitä. Menin lasten kanssa "mummolaan", jotta saisin joskus levätä. Kotiimme ilmestyi taas joitaikin kummallisia tavaroita, en ollut varma, olivatko ne putkahtaneet jostain vanhoista romuistani esille, vai vieraiden naisten (varmasti tahallaan unohtamia) koruja ja pinnejä...Luulin, että mieheni ei pettäisi minua, mutta nyt vasta jälkeen päin tajuan, että hänellä oli lukuisia pikku suhteita siihen aikaan, kun vauvamme olivat pieniä. Olin vain liian väsynyt tajuaamaan totuutta eikä se silloin tuntunut edest tärkeältä, ehkä kielsin kaiken...Nyt on kulunut jo 10 vuotta asiasta ja nyt tunnen lähinnä halveksuntaa miehni silloista käytöstä kohtaan.
Mutta sinulle sanoisin luota vaistoosi, jos näet jotain karvoja ym.
Olipas siinä tarinaa kerrakseen.
Mietin, miten jotkut ihmiset voivat olla niin typeriä, että tekevät jotain tuollaista toisille. Itse en voisi koskaan pettää poikaystävääni ja tuottaa hänelle moista surua.
En todellakaan halua alkaa epäilemään hänen uskollisuuttaan, sillä en osaa uskoa mitään sellaista hänestä. Hän ei ole (kuulemma) koskaan pettänyt yhtäkään tyttöystäväänsä eikä todellakaan aio pettää minua, sillä tietää, että musertuisin siitä ja hän rakastaa pelkästään minua. Mikä minua siis vaivaa ?
Itsetunto- ongelmat ovat luultavasti suurin kompastuskivi.
Itsearvostuksen puute, huonommuuden tunne...Ja se maailma jossa elämme. Näitäkin juttuja lukiessa huomaa miten moni on tullut petetyksi (ja vielä useampaan otteeseen). Miten hirvittävän surullista. Luota tässä nyt sitten johonkuhun.
samantapaisia ongelmia minullakin; ollaan molemmat erottu ja avoliitossa. Uskon nettä hän rakastaa minua, MUTTA mixi pitää vilkuilla kaikkia naisia!? Välillä en ole huomaavinani,mutta joskus saan raivarin, ja olen kuulema sairas! Mies on reissun päällä päivät, ja en todellakaan voi enkä haluakaan vahtia,mutta yhdessä ollessamme haluaisun olla keskipiste.Jopa autolla ajaessa pitää vahtia kaikkia naiskuskit..Olenko sairas??
Et todellakaan ole sairas. Miehillä on vaan harvinaisen "hyvä" tapa kääntää omat mokat ja virheet naisen syyksi tai hulluudeksi. Itse tein miehelleni siten, että aina kun hän katseli muita, minä rupesin katselemaan muita miehiä (siten että mieheni varmasti huomasi). Kun hän huomautti tästä minulle, kysyin vain, että eikö se olekaan kivaa, samalta tuntuu minusta! Vähentyi katselut samantien... Miehet ei vaan aina tajua miten paljon se oikeasti voi toista satuttaa :(
ota oppia mun ajatusmallista:vaikka olisit maailman kaunein nainen ja hän on sun niin kai hän saa tuntea mielihyvää muistakin naisista katselamma..jos et kestä katselua niin ompele silmäs kiinni,jokainen katselee..ja pettää,sinä hyväuskoinen.
Minäkin heitän tarinani kehiin.
17-vuotiaana tapailin miestä (26v.)harrastuksen parissa ja siitä kehkeytyi suhde. Harrastimme yhdessä viikot ja hän seurusteli kihlattunsa kanssa vkonloput. Sitä kesti 1,5 vuotta, minulla ei ollut varaa olla mustis, koska toivoin miehen jättävän kihlattunsa ja ottavan minut. Olihan hän ensirakkauteni.
19-vuotiaana rupesin seurustelemaan jälleen. Suhdetta kesti 2,5 vuotta ja asuimme yhdessä yhteisessä taloudessa. Mies saapui yöllisiltä reissuiltaan kertoen rehellisesti "olin entisen luona, mitään ei tapahtunut". Olin ollut mustasukkainen ajatuksissani mutta en teoissani. Nostin kytkintä, en halunnut elää epäilyssä.
Tässä välissä päätin etten koskaan luota miehiin.
23-vuotiaana tapasin miehen itseni ikäisen. Hän oli mustasukkainen minulle, jopa aiemmassa elämässä kokemista pettymyksistäkin. Hän kuittaili minulle entisilläni, minä onneton kun olin hänelle ne kaikessa rehellisyydessäni kertonut. Olimme "julkkiksia" ja vaikeaksi teki näyttäytyä yhdessä, koska jos joku mies tuli keskustelemaan minun kanssani, oli se luonnollisesti minun vikani ja minä sain vittuilut. Tätä kesti kolme vuotta ja emme yksinkertaisesti voineet elää yhdessä.
Vihoviimein rupesin ajattelemaan, etten todellakaan tarvitse elämääni ketään....kunnes
tapasin yhdenillan jutun, josta kehkeytyikin enemmän. Entisenä epäilijänä ja epäillyn kohteena huomasin nopeasti ettei pelattu rehellistä peliä. Mies vannoi rakkauttaan melkein ensisilmäyksellä ja pystyi olemaan viikolla kanssani. Hmm, miksi vain viikolla? Luulin että x-vaimon ja hänen lapset olivat molempien yhteisiä. Tuntuivat vain olevan joka vkonloppu isällään ja lapset verukkeena joskus muulloinkin.
Seurasin vaistoani ja rupesin selvittämään asiaa. Paljastui, että miehellä oli minun lisäkseni myös vkonloppunainen toisessa kaupungissa. Jos olisin enemmän selvittänyt olisin löytänyt paljon muutakin.
Homma loppui, mutta huolehdin että tämä tämä toinen nainenkin sai tietää tästä kulkumulkusta, ja jätti hänkin tämän miesreppanan.
Nyt olen kolmekymppinen ja seurustellut vuoden ihanan miehen kanssa ja olemme sopineet yhdessä: jos parempi kävelee eteen kummalle tahansa kerromme heti siitä toisillemme. Luotamme toisiimme, hiukka mustis täytyy olla rakkaastaan mutta..kun on luottamusta ja itsetuntoa ei edes tunne sanaa MUSTASUKKAISUUS.
Ymmärrän täysin tunteesi, tuttua on. Itse selvisin asiasta sillä, että jo seurustelun alkuvaiheessa töksäytin, että minä en sitten siedä esimerkiksi pornoa, missään muodossa, enkä muiden katselua muullakaan tavoin, ei flirttailua eikä ylipäätään mitään, mikä liittyy muihin naisiin. Minusta parisuhde on kahden kauppa, ja jos se ei sille toiselle sovi, tai hänen moraalinsa on sallivampi, niin on parempi ettei edes yritetä. Mielestäni en vaadi paljoa, koska itse täytän samat kriteerit. Eihän kai kovin moni mieskään halua naisensa vilkuilevan/flirttailevan muille, katsovan läähättäen chippendaleseja ynnä muuta? Noh, löytyi mies jolla ajatukset parisuhteesta olivat samanmoiset, ja hyvin menee. Tiedän, että monen mielestä voin olla "tiukkapipoinen", (ja niin on kai sitten miehenikin?), mutta tämä on minun tapani elää, ja toimii. Ympäristössä taas tuntuu ihmeen moni suhde kaatuvan, harva on kymmentä vuotta yhdessä. Ja kun asioista ollaan samoilla linjoilla, turha mustasukkaisuuskin on kadonnut, sitä ei vaan tarvita.
Haudi..En nyt tiä kysytkö naisilta vai miehiltä vai molemmilta mut vastaan nyt kuitenkin.. Eli niin, mulla on vähän samantapainen ongelma ku sulla. Mä oon ollu tyttöystäväni kanssa lähes vuoden yhessä, ja tiiän ettei mulla mitään pelättävää oo sen suhteen että voiko siihen luottaa. Mutta silti mä oon ihan vainoharhanen aina jos se menee ulos ilman mua, mutta en nyt kuitenkaan siitä oo sille koskaan maininnu.
Toinen juttu on se, että en vaan millään vieläkään oo pystyny hyväksymään sen menneisyyttä, eli sitä että sillä on muitakin miehiä ollut elämässään, ei mitään vakavasti otettavaa mutta siis jos seksistä puhutaan. On mulla itellänikin ollut, ei tosin niin montaa kuin hänellä, mutta silti kirjaimellisesti sattuu kun joskus mietin niitä muita. Oon tosta kyllä puhunu hänelle, ja se sen ymmärtää eikä loukkaannu, mut ei mun olo oo parantunu puhumallakaan vaikka yleensä sanotaan että puhuminen aina auttaa..
Tuo oli kuin täysin miun ajatuksista.
Poikaystävällä on ollut monenmoista suhdetta, toisin kuten minulla. En ole kovinkaan monen kanssa mitään yrittänyt rakentaa. Jotenkin tuntuu typerältä, kun hänellä on ollut tyyliin kymmenen suhdetta ja minulla kaksi. Olen kuitenkin hänen pisin suhteensa joten se riittänee, vaikka välillä tuntuu inhottavalta edes ajatella, mitä hän on niiden muiden kanssa tehnyt. Ihmismieli on outo.
Sorry, typerys, tuo ensivastaus. Näytin tämän kirjoitusketjun vaimollekkin kun kysyi äsken mitä kirjoitan. Olen kyllä kertonut hänelle tästä x-avovaimosta aikoinaan. Otti vaan omakohtaisten kokemusten vuoksi (jotka tulivat mieleen kun aloitustasi luin) ensireaktiona päähän ja primitiivireaktiona kirjoitin. Se kai oli tarkoituksesikin, siis saada reaktioita kirjoitusten muodossa. Puhu siitä miehellesi, ystävällisessä hengessä. Kerro, että sä olet mustasukkainen luonteeltasi. Sano, että et voi sille mitään mutta toivot, että miehesi ymmärtää sen. Luultavasti miehesi on ihan kunnon mies jolla ei oo hajuakaan tilanteesta.
Sen olen kyllä oppinut naisista, että naisia ei voi oppia tuntemaan. Vältä koivuklapeja.
Eihän se mitään, se sai minut hetkeksi tajuamaan, miten typerä todella olen. Mutta vain hetkeksi, naisen mieli on erittäin ailahtelevainen.
Joo, ei ole kuulemma minun mustasukkaisuuteni ja omistushaluni niin kovin kamalaa, kuulin eilen miesystäväni suusta. Vaikeita päiviä on takana ja varmasti edessä, mutta hän sanoi että tulee kyllä pysymään vierelläni niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä ja yrittää aina ymmärtää. Se ei aina onnistu, mutta minä olen aika hankala tapaus välillä. ;P
Täytyy myöntää, että naurahdin mainitessasi koivuklapit.
hänen sanoneen "sanoi että tulee kyllä pysymään vierelläni niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä ja yrittää aina ymmärtää."
Silloinhan on asiat hyvin.
Asiat ovat hyvin sillä tavalla, mutta poikaystävälläni on tapana aina välillä valehdella joistain asioista ja jos/kun ne valheet paljastuvat (oli ne sitten pieniä tai isoja) se nakertaa suhdettamme aika paljon.
Juu tutulta kuulostaa tuo! On itsekin tullut ihmeteltyä koiran karvoja paidassa sun muuta.
Mieheni petti minua suhteemme alkuvaiheessa, olemme olleet kaksi vuotta yhdessä. Koska ero tuntui niin vaikealta, päätimme yrittää vielä.
En ole koskaan ollut entisistäni mustasukkainen. En hiventäkään ja ne suhteet tuntuvatkin niin puhtailta tähän nykyiseen verrattuna.
Mieheni oli aikoinaan todella ilkeä minua kohtaan. Pettämisen lisäksi hän tapaili salaa entisiään ja kertoi minulle niistä vasta puoli vuotta tapahtuneen jälkeen. Lisäksi oli salaisia puheluita yms...Hän siis tuhosi luottamukseni miehiin totaalisesti. Nyt olen ihan mahdoton, eikä mieheni aina tahdo ymmärtää, että on itse aiheuttanut sen epäluottamuksen, mikä minulla häntä kohtaan on.Useimmiten hän on ymmärtäväinen, mutta välillä hänkään ei enää kestä.
Entisistä olen todella mustis ja usein niiden näkeminen pilaa koko päivän ja saa riidan aikaan.
Myös muiden vilkuilu ja tv:n seksisymbolit aiheuttavat päänvaivaa. Tutkin hänen puhelintaan päivittäin. Aina, kun tulee viestiä, olen heti kyselemässä, että kukas siellä tähän aikaan on.
Tuntuu ettemme kumpikaan jaksa tätä enää. En yksinkertaisesti usko hänen puheitaan, enkä tahdo hänen käyvän missään esim. baareissa ilman minua.
Laivalla hän on ollut ja pari kertaa baarissa ilman minua, se oli kauheaa. Nyt minä olen lähdössä ystäväni kanssa festareille ja mieheni tahtoisi myös lähteä kavereidensa kanssa toisille festareille, mutten voi päästää häntä. Ennemmin päätän suhteemme. Hirveää tapella tästä.Haluaisin, että hän menisi, mutten millään saisi selville, jos jotakin tapahtuisi siellä.Kaverit on kaikki pettäneet naisiaan ja mieheni on kännissä niin vietävissä.
Huh, huh. Onkohan tällä suhteella enää mitään tulevaisuutta???Olemme niin väsyneitä tähän. Riitelemme jatkuvasti.Voikohan tälläisesta ikinä parantua, vai olenko ihan hölmö, kun edes olen hänen kanssaan?
Minulla on aivan sama ongelma!!! Tulee aina tosi huono fiilis kun katsoo jotain ohjelmaa missä on vähä pukeisia naisia ja kauniita semmoisia! Olen yrittänyt päästä siitä eroon, mutta eipä onnistukkaan... :( En ole keksinyt mitään muuta syytä kuin se että rakastan miestäni aivan liikaa, ja en halua luopua siitä mitä meillä on!
Ja siihenkö uskot, että vähänpukeiset kauniit naiset elokuvista ottaisi teiltä jotakin pois?! Eiköhän sillä miehelläsikin ole sentään järki päässä, että tajuaa mikä on todellista ja mikä ei? Tuskin ne mammat sieltä ruudun läpi miestäsi vie...
Ainakin henkilökohtaisesti minustakin on huomattavasti miellyttävämpää katsoa elokuvaa, jossa kauniita naisia JA MIEHIÄ. Enkä todellakaan saa naisista mitään kiksejä.
Haloo... Virta päälle.
Riittämättömyyden tunne on aika sietämätöntä, tiedätkös sen mammamiia. Olipa sen tekijä telkkarissa tai "normaalissa" maailmassa.
mutta suosittelen silti lämmöllä, että ihmiset nauttisivat elämästään ja murehtisivat -kun syytä- todellisista asioista.
..jos et tiiä mistä puhut! Ongelmana ei oo siis se ettei niitä sais kattoo/että ne olisivat parisuhteen uhka! Mutta kun sattumoisin on itsetunnoltaan todella huonossa jamassa, ni ei paljon itsetuntoa nosta ku mies kattoo toisia naisi, vaikka teeveestä! Tottakai se on normaalia katsoa ym., mutta nyt ei olekaan kyse siitä, vaan siitä, mitä tämä katsominen saattaa meissä sairaissa yksilöissä tehdä! Joo, eli tiedän, ettei mulla ole virta päällä! En ole väittänytkään että olisi! Mutta kyse ei ollutkaan nyt siitä.
Sitten tiedät varmaan senkin, että vaikka itse tietää ettei niissä ole murehtimista, se jää päähän?
Ihmismieli on typerä ja outo, kyllä.
Joo eli tutulta kuulostaa, ikävä kyllä.. Paitsi että olemme jo avoliitossa ja olleet jo kolme vuotta yhdessä.. En tajua miten mieheni kestää minua =( Eli kaikki mitä kuvailit oli kuin ite olisin kirjoittanut.. Toisten katseleminen, tv:n eukot jne. Joka kerta kun mieheni lähtee ilman minua baariin niin itken/raivoan kotona.. Kaikista pahinta on, että TIEDÄN ettei mieheni ikinä petä mua, mutta miksi sitten käyttäydyn kuten käyttäydyn? Ennen ajattelin, että pilaan mieheni elämän totaalisesti, mutta nyt pilaan jo omanikin.. En todellakaan jaksa itseäni tällaisena, eikä mieheni ansaitse käytöstäni.. =( MUTTA MITÄ HELVETTIÄ TÄSSÄ VOI TEHDÄ? "Sun täytyy vaa uskoa ja luottaa" .. Joo ku se oiski nii helppoa... =(
Samaan kysymykseen oon täälläkin päässä miettinyt vastausta, mutta en ole sitä löytänyt. Mitä tässä muka voisi tehdä? :/
Kerta toisensa jälkeen tulee käyttäydyttyä typerästi ja omistushaluisesti omaa tahtoaan vastaan.
niin neuvoisin silti hakemaan apua. JA TÄTÄ EN TODELLAKAAN SANO PAHALLA, vaan oman hyvinvointinne ja onnenne takia voisi olla hyvä keskustella asiasta jonkun ulkopuolisen kanssa. Niin, että mukana on myös miehenne.
Kun noista tunteista pääsee eroon, on tilaa suuremmille ja tärkeimmille tunteille. On mahdollisuus olla vieläkin onnellisempi, kun ylimääräinen ja turha ei riivaa mieltä.
Ja kuten edellä sanoinkin, tunnen mustasukkaisuuden kokemuksesta. Pahalla en sanonut sitäkään, että virta päälle. Elämässä vaan on tärkeämpiä asioita, joita murehtia. Ja jos mustasukkaisuus vie liikaa energiaa, on siitä päästävä eroon. Keinolla millä hyvänsä. 'Ammattiapu' -sanana toki hiivatin pelottava- on tehokkain keino.
Ystävyydellä.
Itsekin mietin tuota vaihtoehtoa, eikä se kuulosta mielestäni pahalta.
Tiedän, ettei ajatuksissani ja tunteissani ole mitään järkeä, mutta tiedän myös, että myöskin aika auttaa siihen. Aikaa saan poikaystävältäni, kuten myös tukea. Meillä asioista puhutaan rauhallisesti, suivaantumatta.
ja kerran vielä voi voi!
On varmasti raskasta elämää jos pelkäät koko aika.Mitän et voi jos pettää tai lähtee.
Luota vain itseesi ja viehätysvoimaasi,sehän säteilee ulospäin ja olet varman oloinen.
Jos on mennäkseen,meenkööt...opettele ajattelemaan niin!
LIENET LAPSI VASTA.ÄLÄ NEUVO AIKUISTU,ETSI KOKEMUKSIA. 20V. PÄÄSTÄ NEUVOT TOISIN.
Meillä asia on niin että vaimoni jäi perjantaina rysän päältä kiinni kun minun piti olla lasten kans kotona.kaverini kertoi nähneensä hänet ravintolassa toisen miehen kanssa,kävin paikalla ja näin kaiken,voit uskoa että se teki kipeää,mutta,ole huoleti,meitä uskollisia miehiä on vielä olemassa,en tiedä voinko enää luottaa omaan vaimooni,tämä on taas yksi surullinen Tuhkimotarina,en tiedä mitä tehdä,olen aivan sanaton,sitä luotti toiseen kuin kallioon,,muutan pois koska en halua itse hänelle mitään pahaa,Rakastan häntä silti syvästi.Se tekee niin kipeää...
TÄLLAISTA SAAN NYK. KUMPPANILTANI(EI SUOMALAINEN) SE ON RAASTAVAA. EN NUKU ÖITÄNI KUNNOLLA.RAKASTAN HÄNTÄ,OLEN USKOLLINEN,ASIALLINEN,HOIDAN TYÖNI,ARKITEHTÄVÄT YH.PIENI POIKA.EN HALUA, ENKÄ JÄRJESTÄ MITÄÄN EPÄILLYTTÄVÄÄ.ITSETUNTONI ON VAHVA.HALUAN VAIN HÄNET.HALUAISIN VAIN HÄNEN USKOVAN AITOON SYVÄÄN VILPITTÖMÄÄN RAKKAUTEEN.YSTÄVYYTEEN JOTA NAINEN VOI ANTAA.