Haluaisin motivoida kaikkia syömisen kanssa kamppailevia tekemään muutoksen- helppoa se ei ole ja siksi haluan jakaa omakohtaisen kokemukseni:
vuosi sitten päätin lisätä liikuntaa ja tätä myöten laihtua kilon pari. niin kävikin ja kannustuksien avulla koko homma meni liian pitkälle- aloin välttelemään kaikenlaista normaalia ruokaa ja tekemään itselleni sääntöjä ja rajoitteita. sitten aloin skippailemaan aterioita ja elin puoli vuotta todella pienillä ravintoarvoilla aina kesäänsaakka. sitten yhtenä baari-iltana eräs mies sanoi suoraan minulle: "tiäkkö sä oot iha helvetin hyvännäkönen ja haluaisin sut mikäli et olis noin pirun laiha." tämä aukaisi aika monta asiaa ja päätin alkaa lihottaa itseni enkä elää omassa sumuisessa maailmassa. sallin siis itselleni ihan kaiken syömisen kohtuudella. kuitenkaan tämä ei ollut helppoa: elimistöni alkoi ahmia ja vaatia isoja määriä ruokaa päivittäin. vihasin itseäni liikasyömisen takia, toisaalta myös sen takia että kidutin itseäni liikaa ja ajoin itseni sellaiseen tilanteeseen jossa en voinut hyvin. ahmimiskohtaukset oli hyvin yleisiä. seuraavana päivänä koetin olla aina vähemmällä ruoalla, osittaisella paastolla joka vain pahensi tilannetta entisestään. painoni nousi jonkin verran ja tämä tuntui myös pahalta. kuitenkin yritin jatkaa syömisen sallivuutta yhä eteenpäin huolimatta turhautuneisuudestani.
tilanteeni nytten on aivan toisenlainen: syön säännöllisesti neljä kertaa päivässä, aamupala, lounas, pieni välipala ja päivällinen. tämä on erittäin hyvä rytmi. ahmimiskohtaukset vähenivät kun tajusin syödä tarpeeksi JOKA päivä ja tiettyinä kellonaikoina. ihmeellistä kyllä, myös painoni laski takaisin huolestuttavan pieni numeroiseksi eikä ole siitä noussut mihinkään, vaikka lihasmassan kasvun huomioon ottaen ja päivittäisen ison ruokamäärän takia olin aivan varma lihoneeni 5 kiloa. olen myös herkutellut lähes päivittäin kohtuudella herkkuja joita en vajaaseen vuoteen ollut edes maistanut. vaikka painan erittäin vähän lihasmassan palautumisen takia näytän terveemmältä ja paremmalta. alipainoinen kuitenkaan en ole (BMI 18). omaan vieläkin tiettyjä sääntöjä ja ruokia joita en salli itselleni kuin hyvin niukasti ja vain toisen tarjoamana. esimerksi alkoholia rajoitan, kasviksia syön ehkä keskiverto suomalaista enemmän, en ikinä osta valkoista pastaa, leipää tai riisiä kotiin (vain täysjyvää), en lisää mihinkään ruokaan omaehtoisesti sokeria ja suosin itsetehtyä kotiruokaa eineisruokien sijasta. pizza tai kebab ei myöskään ole ruokiani. nämä kumminkin katson oman hyvinvoinnin kannalta noudatettaviksi asikoiksi. kumminkaan ei ole ruokaa mitä en suuhuni pistäisi, siksi pizza silloin tällöin kaverien kanssa on ok enkä pode huonoa omatuntoa.
tässä muutama neuvo jonka haluaisin jakaa:
1. Normaaliruoka EI lihota kun sitä syö säännöllisesti. katsokaa vaikka niitä ihmisiä joilla on teidän mielestänne hyvä vartalo: he tuskin nirsoilevat tai jättävät ruokaa. etenkin lounas ja aamiainen ovat tärkeitä.
2. Älkää tuijottako painoa, pitää vaikka viikon mittainen tauko itsensä punnittamisesta.
3. Kuunnelkaa ja luottakaa elimistöönne: elimistö tietää kyllä mitä se haluaa, ja vaatii yleisesti ottaen kulutuksen verran päivässä ruokaa. miksi siis varoa syömistä? mieliteot kertoo puutteista. siksi kaloreiden laskeminen on TURHAA.
4. Jos aamusta saa tarpeeksi ja monipuolisesti ravintoaineita (IHAN kaikkia, rasvaa, hyviä hiilareita, proteiinia) ei synny varsinaisia mielitekoja.
5. jos jostain ruoka-aine ryhmää pitää karsia/vältellä, niin huonot hiilarit. mutta se ei tarkoita etteikö niitä silti voisi syödä- perunahan on erittäin terveellinen ruoka.
6. näläntunnetta pitää osata seuraa, se kertoo kun elimistö on puutteessa.
7. syöminen ei saa kontrolloida ihmistä, ihminen kontrolloi syömistä: nauttikaa siitä!
elämässä on niin paljon muutakin kuin elää murehtien syömistä! tsemppiä kaikille, uskaltakaa luottaa itseenne!
vuosi sitten päätin lisätä liikuntaa ja tätä myöten laihtua kilon pari. niin kävikin ja kannustuksien avulla koko homma meni liian pitkälle- aloin välttelemään kaikenlaista normaalia ruokaa ja tekemään itselleni sääntöjä ja rajoitteita. sitten aloin skippailemaan aterioita ja elin puoli vuotta todella pienillä ravintoarvoilla aina kesäänsaakka. sitten yhtenä baari-iltana eräs mies sanoi suoraan minulle: "tiäkkö sä oot iha helvetin hyvännäkönen ja haluaisin sut mikäli et olis noin pirun laiha." tämä aukaisi aika monta asiaa ja päätin alkaa lihottaa itseni enkä elää omassa sumuisessa maailmassa. sallin siis itselleni ihan kaiken syömisen kohtuudella. kuitenkaan tämä ei ollut helppoa: elimistöni alkoi ahmia ja vaatia isoja määriä ruokaa päivittäin. vihasin itseäni liikasyömisen takia, toisaalta myös sen takia että kidutin itseäni liikaa ja ajoin itseni sellaiseen tilanteeseen jossa en voinut hyvin. ahmimiskohtaukset oli hyvin yleisiä. seuraavana päivänä koetin olla aina vähemmällä ruoalla, osittaisella paastolla joka vain pahensi tilannetta entisestään. painoni nousi jonkin verran ja tämä tuntui myös pahalta. kuitenkin yritin jatkaa syömisen sallivuutta yhä eteenpäin huolimatta turhautuneisuudestani.
tilanteeni nytten on aivan toisenlainen: syön säännöllisesti neljä kertaa päivässä, aamupala, lounas, pieni välipala ja päivällinen. tämä on erittäin hyvä rytmi. ahmimiskohtaukset vähenivät kun tajusin syödä tarpeeksi JOKA päivä ja tiettyinä kellonaikoina. ihmeellistä kyllä, myös painoni laski takaisin huolestuttavan pieni numeroiseksi eikä ole siitä noussut mihinkään, vaikka lihasmassan kasvun huomioon ottaen ja päivittäisen ison ruokamäärän takia olin aivan varma lihoneeni 5 kiloa. olen myös herkutellut lähes päivittäin kohtuudella herkkuja joita en vajaaseen vuoteen ollut edes maistanut. vaikka painan erittäin vähän lihasmassan palautumisen takia näytän terveemmältä ja paremmalta. alipainoinen kuitenkaan en ole (BMI 18). omaan vieläkin tiettyjä sääntöjä ja ruokia joita en salli itselleni kuin hyvin niukasti ja vain toisen tarjoamana. esimerksi alkoholia rajoitan, kasviksia syön ehkä keskiverto suomalaista enemmän, en ikinä osta valkoista pastaa, leipää tai riisiä kotiin (vain täysjyvää), en lisää mihinkään ruokaan omaehtoisesti sokeria ja suosin itsetehtyä kotiruokaa eineisruokien sijasta. pizza tai kebab ei myöskään ole ruokiani. nämä kumminkin katson oman hyvinvoinnin kannalta noudatettaviksi asikoiksi. kumminkaan ei ole ruokaa mitä en suuhuni pistäisi, siksi pizza silloin tällöin kaverien kanssa on ok enkä pode huonoa omatuntoa.
tässä muutama neuvo jonka haluaisin jakaa:
1. Normaaliruoka EI lihota kun sitä syö säännöllisesti. katsokaa vaikka niitä ihmisiä joilla on teidän mielestänne hyvä vartalo: he tuskin nirsoilevat tai jättävät ruokaa. etenkin lounas ja aamiainen ovat tärkeitä.
2. Älkää tuijottako painoa, pitää vaikka viikon mittainen tauko itsensä punnittamisesta.
3. Kuunnelkaa ja luottakaa elimistöönne: elimistö tietää kyllä mitä se haluaa, ja vaatii yleisesti ottaen kulutuksen verran päivässä ruokaa. miksi siis varoa syömistä? mieliteot kertoo puutteista. siksi kaloreiden laskeminen on TURHAA.
4. Jos aamusta saa tarpeeksi ja monipuolisesti ravintoaineita (IHAN kaikkia, rasvaa, hyviä hiilareita, proteiinia) ei synny varsinaisia mielitekoja.
5. jos jostain ruoka-aine ryhmää pitää karsia/vältellä, niin huonot hiilarit. mutta se ei tarkoita etteikö niitä silti voisi syödä- perunahan on erittäin terveellinen ruoka.
6. näläntunnetta pitää osata seuraa, se kertoo kun elimistö on puutteessa.
7. syöminen ei saa kontrolloida ihmistä, ihminen kontrolloi syömistä: nauttikaa siitä!
elämässä on niin paljon muutakin kuin elää murehtien syömistä! tsemppiä kaikille, uskaltakaa luottaa itseenne!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oli ilo lukea sinun kirjoitus ja uskon, että jokainen, myös syömishäiriöitä hoitava taho allekirjoittaa sinun neuvot, ne sopii kaikille. Olet omaksunut terveen suhteen ja luottamuksen ruokaan ja ruokailuun. Onnittelen, olet löytänyt onnellisen ja tasapainoisen suhteen itseesi!
onnea sulle, oikeesti! haluan kuitenkin korostaa myös sitä, että kaikille asia ei ole noin helppoa. sun onni on, että sait katkaisstua sairastumisen noin aikaisessa vaiheessa, vuosi kuitenkin anorektikkona on aika lyhyt aika. monella, itseni mukaan lukien, sairaus on kestänyt lähes puolet elämästä, eikä koko elämän muuttaminen ole niin helppoa. ihminen voi havahtua omasta tilastaan eri tavoin, mikä toisella toimii, toimii toisella kannustimena. itse olen kuullut lukemattomia kertoja siitä, kuinka olen liian laiha, ja kuinka paljon paremmalta näyttäisin, jos lihoisin. minulle nämä sanat eivät ole koskaan tarkoittaneet havahtumista ja paremman elämän aloittamista. minulle nämä sanat ovat kannustin, joka antaa lisää virtaa laihduttaa. olen jonkun mielestä jo niin laiha, että se näyttää rumalta. minulle tämä on saavutus ja merkki siitä, että olen onnistunut siinä mitä yritän. kieriskelen tyytyväisyydessä, kun joku kauhistelee vaatteiden alta pullistelevia luitani. sairasta, mutta totta. sitä anoreksia joillekin on.
enkä siis kirjoita tätä sillä, ettet saisi olla iloinen parantumisestasi tai kertoa siitä muille. se on hyvä asia. joskus vaan tuntuu, että ihmiset jotka eivät ole sairastaneet kauaa ja paranevat nopeasti, eivät ymmärrä, että joillekin tästä parantuminen on yhtä vaikeaa kuin hengittämisen lopettaminen. sitä on pakko jatkaa, jotta pystyy elämään (vaikkei tämä elämää olekaan).
siis oikeesti :)
onko joillain ihmisillä aivan pakottava tarve provosoida ihmisiä vai voiko oikeesti mennä hermo noin pahasti kun lukee jonkun paranemiskertomusta? Jos vastaus on jälkimmäinen vaihtoehto, suosittelen keskustelupalstojen lukemisen lopettamista (saattaisi olla paikallaan myös ensimmäisen vaihtoehdon kohdalla).
ja vielä kysymys: jos joku havahtuu omasta tilastaan sen ansiosta, että joku kehuu kauniiksi, mutta sanoo liian laihaksi, onko siinä jotain pahaa?
p.s. totuuden torvelle vielä... se, että sun elämässä kaikki ei oo menny ilmeisesti kohilleen, ei oikeuta tollasta puhetta, edes nimettömänä.