Taloustilanne alkaa näyttää nyt katastrofaaliselta. Finanssi- ja pankkikriisi ovat alkaneet iskeä päälle kuten pelättiin.
Pankkikriisissä kyse on valtavista summista, sadoista miljardeista euroista. On aika mahdotonta kuvitella, että pankkien omistajat ja sijoittajat olisivat valmiita ottamaan pelastustyötä harteilleen. Näin ainoaksi vaihtoehdoksi jää pankkien pääomittaminen yhteisistä varoista eli taistolaiskommunistien haave pankkien sosialisoimista alkaa toteutua ainakin muualla Euroopassa. Merkel ja Sarkozy ovat luvanneet pankeille rahaa. Voi olla, että heidän lupauksellaan ei ole paljon arvoa sitten, kun aletaan laskea kuinka paljon rahaa tarvitaan ja kuka sen maksaa. Monella taholla on mitta tullut täyteen ja maksuhaluttomuus kasvanut.
Merkit finanssikriisin toistumisesta ovat jo selvät. Pankit ovat koko ajan haluttomampia lainaamaan rahaa toisilleen. Tämä haluttomuus lamauttaa pian Euroopan talouden. Keinot ovat nyt vähissä.
Kreikan päästämistä saneeraukseen yritetään varmaan edelleen pitkittää, ettei ensimmäistä naulaa pankkikriisin alkuun lyötäisi. Jo 20 prosentin haircut on pankeille kriisi. Kreikan kohdalla on puhuttu 50-75 %:n tarpeesta.
Politiikan osalta heijastusvaikutukset ovat suuria. Hallitukset ovat vaarassa hajota niin meillä kuin muualla, sillä kyse on megaluokan toimista, joiden läpimeno parlamneteissa ei tule olemaan läpihuutojuttu. Saattaa olla, että Suomessa voisi olla järkevää tunnustaa realiteetiti ja luoda jarrua päälle ns. kansallisen edun nimissä. Joka tapauksessa kriisi tulee tekemään rumaa jälkeä, tehtiin nin tai näin.
Vaikea on uskoa, että suunnitellut pelastustoimet onnistuisivat, vaikka pörssit ovatkin edelleen sillä kannalla. Tilanne luo herkullisen mahdollisuuden Soinin perussuomalaisille nostaa kannatuksensa ennätystasolle ja maan suurummaksi puolueeksi. Kepussa luulotellaan ehkä, että myös Kepu hyötyisi tilanteesta. Epäilen päinvastaista. Persujen uusi nousu söisi ensimmäisena korpikylien kepukannattajat puolelleen ja vasta sitten muualta.
Kohta rysähtää
15
144
Vastaukset
- Sinullako on
rysähtämässä paskat housuun???
Sen uskoo noin tyhymästä miehestä. Viksummat laskee housut ensin...Teillä keppuleilla se on aina sonnat mielessä. Varmaan näette ruskeita uniakin. Näin vaikka sontatalikkoon suht harvakseltaan tartuttekin. Enemmän on tutuksi käynyt pankolla makuu ja tukilisäkaavakkeiden täyttäminen.
- Taas tyypillinen
kepulainen "kontribuutio" keskustelulle. Ei kait keppuleilta oikein muuta voi odottaakaan.
- Keisarin Sanomat
Sosialistihallitukset ihan vääriä hoitamaan nyt euroopan asioita.
Missä sosialitihallitus siellä ongelmat.
kts kohta Tanskaakin ?
Paletiinalaisista jo höpötetään siellä..solidaarisuudesta..
Ajetaan alas entistä toimeliaisuutta.
Ihmiset vetää rahansa pankeista.
kts kohta !Missä Euroopan suuressa maassa on sosialistihallitus. Onko se kenties Saksassa, Ranskassa, Englannissa vai Italiassa? Ihan mielenkiinnolla näkisin vastauksesi tähän.
- kapu-vaari
Mielipidepankki kirjoitti:
Missä Euroopan suuressa maassa on sosialistihallitus. Onko se kenties Saksassa, Ranskassa, Englannissa vai Italiassa? Ihan mielenkiinnolla näkisin vastauksesi tähän.
Ne on varmaan keskustaoikeitolaisiksi naamioituneita piilopunikkeja nuo Merkelit, Sarkozyr, Cameronit ja Berlusconitkin. Varmaan sellainen oli myös Kreikan edellinen pitkäaikainen pääministeri Kostas Karamanlis, jonka hallitessa maa joutui siihen tilaan, missä se nyt on;))
- ILMA HÄLYTYS
PYSY SISÄTILOISSA...
...jos kerran pelkäät, että kohta "RYSÄHTÄÄ." - SDP:n syy
Suomen SDP sai aikaan koko Euroopan romahduksen pehmeillä vaalilupauksilla ja niitä seuranneine vakuusveeteineen. Markkinat eivät usko EU:n ja euroalueen pystyvän yhtenäisiin ja selkeisiin päätöksiin kun aina löytyy Suomen demareiden kaltaisia oikuttelijoita
- SDP:llä voi olla
jonkin verran vaikutusvaltaa Suomessa. Muttei se sentään koko Eurooppaa heiluttele. Eikä Suomikaan. Kannattaa ottaa huomioon, että Euroopassa on pelkästään monessa kaupungissa tuntuvasti enemmän ihmisiä kuin koko Suomessa.
- Pehmoiset puheet
SDP:llä voi olla kirjoitti:
jonkin verran vaikutusvaltaa Suomessa. Muttei se sentään koko Eurooppaa heiluttele. Eikä Suomikaan. Kannattaa ottaa huomioon, että Euroopassa on pelkästään monessa kaupungissa tuntuvasti enemmän ihmisiä kuin koko Suomessa.
Finanssimarkkinoilla katsotaan Euroopan kykyä esiintyä yhtenäisenä. Silloin Suomen nyt esittämä häiriköinti vakuusasiassa tulkitaan koko alueen epävakaudeksi.
Niinpä markkinoiden luottamus siihen, että poliitikot kykenevät löytämään lääkkeet ylivelkaantumisen katkaisemiseksi heikkeni, ja koko maanosa on ajatumassa taantumaan ja jopa lamaan. Vain koska SDP persujen pelossa alkoi puhella pehmoisia ennen vaaleja
Eivät pankki- ja finanssikriisit kovin paljon korpikylien asukkaita hetkauta. Elämä jatkuu kutakunkin ennallaan. Sen sijaan kriisi saa aikaan vipinää keskuksissa, ensimmäisinä osakesäästäjien, sitten yrittäjien ja seuraavaksi yksityissektorin palveluksessa olevien palkkatyöläisten keskuudessa. Tuosta joukosta persut lisäkannatuksensa imisivät. Hyötyykö kepu tilanteesta, on eri asia, mutta ei se ainakaan siitä kärsi.
Pahiten kannatusta menettäisivät vasemmistopuolueet, jotka lähtivät hallitukseen kokoomuksen kanssa. Mutta sellainenkin ihme saatetaan nähdä, että kokoomuslaiset pörssikeinottelijatkin ryhtyvät persuiksi.Nyt lienet pahasti väärässä. Kyllä pankki- ja finanssikriisit hetkauttavat kaikkia. Osakesäästäjien, yritysten ja yksityissektorin palkkatyöläisten lisäksi myös julkinen sektori tulee kärsimään. Julkisen sektorin verotulot pienenevät ja se luo paineita kaikenlaisiin säästötalkoisiin. Kyllä siitä kuntauudistuskin saisi vain lisää vauhtia.
Persut imivät suurimman osan nykyisestä kannatuksestaan kepuseuduilla. Kepujen kannatus on sen hallituskaudella puoliintunut eli romahtanut. Demareilla on myös kannatuslaskua, mutta muilla ei juurikaan. Eli kyllä tämä persujen kannatuksen nousu on ollut aika hyvin paikannettavissa.
Kepun ruohonjuuritason kannattajissa EU- ja eurokriittisyys on ollut varsin huomattavaa. Kepu on puolueena kuitenkin mennyt mukaan varsin Eu-myönteiseen joukkoon. Vain Väyrynen on ollut kivenä kengässä. Tämän vuoksi Kepun politiikkaan on alettu suhtautua syrjäkylilläkin epäilevästi. Soinin linja tässä kohdin on sen sijaan selvä ja horjumaton. Tämän takia kepuääniä edelleen ohjautuu persujen suuntaan.
Kaupunkipersut eivät ole selkeän Eu-kriittisiä, vaan heillä maahanmuuttovastaisuus on jo Halla-Ahosta johtuen eniten esillä. Tämä houkuttaa joitain äänestäjiä, mutta myös karkottaa monia. Sen vuoksi näyttäisi siltä, että persuilla tulee kaupungeissa seinä vastaan nopeammin kuin maaseudulla. Kaupungeissa on valinnan varaa, koska kaupunkipuolueita on useita. Maaseutupuolueita sen sijaan ovat lähinnä vain Kepu, persut ja vasemmistoliitto.Mielipidepankki kirjoitti:
Nyt lienet pahasti väärässä. Kyllä pankki- ja finanssikriisit hetkauttavat kaikkia. Osakesäästäjien, yritysten ja yksityissektorin palkkatyöläisten lisäksi myös julkinen sektori tulee kärsimään. Julkisen sektorin verotulot pienenevät ja se luo paineita kaikenlaisiin säästötalkoisiin. Kyllä siitä kuntauudistuskin saisi vain lisää vauhtia.
Persut imivät suurimman osan nykyisestä kannatuksestaan kepuseuduilla. Kepujen kannatus on sen hallituskaudella puoliintunut eli romahtanut. Demareilla on myös kannatuslaskua, mutta muilla ei juurikaan. Eli kyllä tämä persujen kannatuksen nousu on ollut aika hyvin paikannettavissa.
Kepun ruohonjuuritason kannattajissa EU- ja eurokriittisyys on ollut varsin huomattavaa. Kepu on puolueena kuitenkin mennyt mukaan varsin Eu-myönteiseen joukkoon. Vain Väyrynen on ollut kivenä kengässä. Tämän vuoksi Kepun politiikkaan on alettu suhtautua syrjäkylilläkin epäilevästi. Soinin linja tässä kohdin on sen sijaan selvä ja horjumaton. Tämän takia kepuääniä edelleen ohjautuu persujen suuntaan.
Kaupunkipersut eivät ole selkeän Eu-kriittisiä, vaan heillä maahanmuuttovastaisuus on jo Halla-Ahosta johtuen eniten esillä. Tämä houkuttaa joitain äänestäjiä, mutta myös karkottaa monia. Sen vuoksi näyttäisi siltä, että persuilla tulee kaupungeissa seinä vastaan nopeammin kuin maaseudulla. Kaupungeissa on valinnan varaa, koska kaupunkipuolueita on useita. Maaseutupuolueita sen sijaan ovat lähinnä vain Kepu, persut ja vasemmistoliitto.Eikö demari- ja kokoomusvaltaisissa kunnissa ole julkista sektoria? Kyllä on, ja siksi pankki- ja finanssikriisi ulottuu niidenkin asukkaisiin paitsi sijoitusten pieleen menemisen, yritysten kaatumisen ja työpaikkojen menettämisen, myös julkisen sektorin säästötalkoiden kautta.
Pienyritys- ja maatalousvaltaiset kunnat ovat selviytyneet lama-ajoista suhteellisesti pienemmin vaurioin kuin kunnat, joiden elinkeinorakenne nojautuu suurteollisuuteen. Toki työttömyys lisääntyy niissäkin, mutta suhteellisesti vähemmän. Sama koskee pankkisektoria. Kahdenkymmenen vuoden takaisesta pankkikriisistä maalaiskunnat selviytyivät kaupunkeja paremmin, koska paikallisten osuuspankkien maaseudulla ei ollut tapana sijoittaa pörssiosakkeisiin ja kulutusluottoihin. Nykyisin rahastosäästämistä harrastetaan maaseudullakin, mutta rahastothan ovat turvallisempia kuin pörssi.
Nykyisen hallituksen päällehän uusi lama ja finanssikriisi väistämättä kaatuu. Istuvaa hallitusta noista asioista syytetään, eikä edellisiä hallituksia, kuten 90-luvun alussakin. Näin on joka maassa. Taitaa Yhdysvalloissakin presidentti vaihtua päästä, kun republikaanit ottivat voiton jo välivaaleissa.
Kepu menetti uskoakseni jo kevään eduskuntavaaleissa persuille sen, mikä sillä oli menetettävissä. Näin siksikin, että kepu voi vetää nyt vapaasti aiempaa EU-kriittisempää linjaa. Täysin persujen linjoille sen ei kannatakaan mennä, koska myös puolueen ydinkannatusalueilla on EU-myönteisyyttä. Maaseudulla asuvissa persuissa tympii myös maahanmuuttovastaisuus, koska maaseudulla ei ole mamu-ongelmaa.
Etelä-Suomen kaupungeissa mamu-ongelma sen sijaan korostuu uhkaavan jättityöttömyyden myötä. Niissä persuilla on tuhannen taalan paikka kahmia äänestäjikseen niin sanotut vanhat toverit.
- Faktapankkia
Mielipidepankin ja kump. suojatyöpaikat ovat vaarassa. Eikö ala kylmätä?
- Varokaa nyt !
Monilla tapahtumilla on näennäisesti löyhä yhteys, mutta romahduspisteessä keikkuvien yhteikuntien aloittaa yleensä odottamaton tapahtuma !
http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/57419-katastrofi-voi-iskea-vuonna-2012-–-syyna-aurinko
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841349- 52977
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370808- 142759
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123692- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56604