Ajankohtainen kakkonen - se viime kertainen

tuli tallennetuksi, koska olin silloin poissa kotoa.
Nyt hiukan sitä katselin sadepäivän ohjelmaksi.

Siinä kreikkalainen nuori mies kertoo, miten noin 300 miestä Kreikassa vie kaiken rahan itselleen, niin että kansalle ei jää mitään! Hän kertoi esimerkin, miten yksi vanha hallitusherra nai aivan nuoren naisen, ja häät pidettiin Pariisissa, ja ne maksoivat miljoona €uroa!

Tuollaiseen maahanko meidän pitäisi antaa vähäiset rahamme, nekin velaksi otettuja?

Miksi Kreikka on otettu EU'in? Ja jos se kerran huijaamalla siihen tuli, voidaan se kai siitä erottaakin!

Aivan turhaa pelottelua sen seuraukset!


.
1579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kreikkalaiset ovat tottuneet lähes parinkymmenen EU-kauden aikana saamaan
rahaa vilpillisesti,laiskotellen.
Eikä heidän päähänsä tahdo mennä se suomalainen totuus,että
"ken ei työtä tee,ei hänen syömänkään pidä"! Eikä laiskana vaatia kovia
tuloja vain .
Ovatkohan he vähän päästänsä sekaantuneet,koska eivät näy ymmärtäneen
asiain oikeaa laitaa??
Ei muut ole millään tapaa heitä velvollisia elättämään.

Kyllä Suomessakin oli nälkää ja puutetta sodan aikana ja sitten kun vielä sotakorvaukset maksettiin,niin lujalla oli kansa.
Korvaukset nousi vielä moninkertaiseksi,kun Venäjä määräsi,että ne onmaksettava 1948 vuoden markan arvolla. Mutta Suomi näytti,että hän pystyy!

Äänestä

ja parlamentti ei niistä valtavista palkoistaan maksa veroa!
Sitä on yritetty, mutta turhaan.
S i i h e n tulisi EU:n virkamiesten puuttua kovin käsin!

Äänestä

hallituksen ja parlamentin jäsenet eivät maksa veroja.

Äänestä

tulee maksaa heitinkin veronsa?

Äänestä

Näin suomalaisena tulee vahva tunne, suomi irti EU:sta kokonaan, kauppaa voidaan käydä itsenäisestikin, tarvitaan hyvä koulutus, tehtäviin,
Ennen eu takin teimme hyvin kaupaa ympäri maailmaa, MIKSI se ei onnisytus nytkin, ??

Äänestä

suomalaiset mukana EU:ssa.

Äänestä

Hajoaa EU jokatapauksessa. On liian erilaista porukkaa.

Sinne ei pitäisi nyt enää viedä euroja,ei senttiäkään.

Jos nyt Suomi itse ottaa lainaa,että voi avustaa Kreikkaa ja

sitten tulee sen hajoaminen,niin valtavat velat jää suomalaisten maksettavaksi.

Eikä se tule ikinä kylläiseksi,Espanja ja Ranska pian perässä.

Miksi ei ole noudatettu lakiajotka on olemassa,kun siihen liityttiin.esim.

"Jokainen maa hoitaa itse taloutensa,toisten maiden EI TARVITSE NIITÄ

MAKSAA1

Äänestä

Unohdit Italian. Siellä on samanlainen meno käynnissä kuin Kreikassa. Jos Hesariin on uskominen, niin sielläkin tuo nepotismi jyllää. Sukulaisia sukulaisten päälle on hallinnon virkamiehinä. Palkat tietysti sen mukaiset korkeimman luokan mukaan. Melkein uskon Italian romahtavan ennenkuin Espanjan ja Ranskan, jos nyt ei sentään romahda, niin on ainakin ovat tulossa muitten maitten kukkarolle.

Eipä juuri enää sääliä tuo Kreikka herätä. Viitsivät siellä lakkoilla joka taholla ja aiheuttaa yhä enemmän tappiota yhteiskunnalle. Luulevatko he tosiaan, että heillä on oikeus moiseen käytökseen. Luulisi olevan kunnia asia saattaa yhteisvoimin maan talous reilaan.

Äänestä

huijauksella EU:in liittymään päässyt Kreikka ei edes noudata EU:N lakeja, siis että jokainen valtio hoitaa itse oman taloutensa, ja sitä ei eroteta, vaan palkitaan rahapaketeilla!

Äänestä

Suomen kokooomuksella on ollu sama pyrkimys kuin kreikalla ettei rikkaitten tarvi maksaa veroja, kuinka paljon onkaan Katainen toitottanu vuositolokulla vero aleja rikkaille, meillä on aivan liikaa " l i l i u k s i a " näitä miljardöörejä suomessa on noi 800 jotka omaikstaa kaäytännössä koko valtion omaisuuden, tässä on syy miksi kokoomus ajaa samoja asioita kuin kreikkan johtajat. sdp on myös kokoomuksen linjoilla, tuloerojen piti pienentiä, JOOOOOOO,,,,,,, pienenty ne (noin 1 p r o m i l l e n ) verran suhteessa näihin miljardööreihin, tästä on Jutan aivan turha VOUHOTTAA ja huutaa että todellaki tuloerot pienee, niitten olisi pitäny pienentyä noin 30% suhteessa miljardöörien tuloihin, sitten olisi voinu sanoa että tuloerot on hiukan pienetyneet !
SILMÄNLUMETTA j'lleen sdp, tai JUTTA ei ymmärrä koko laskutoimituksesta yhtään mittää.

Äänestä

Mutta en jaksa enää siitä kirjoittaa täällä.

Suomessa on samaa henkeä kuin Kreikassakin, kansanedustajat haluavat säilyttää eduskunnan ja hallituksen ennallaan, koska kansanedustajat ovat puolustelemassa siellä omia ja toistensa laittomuuksia.

Jos joku sanoo rikokset laittomuuksiksi, häntä vihaavat kaikki vallan päällä olijat.

Paavo Väyrynen on sellainen.

Nyt joku ''lapseksi'' jäänyt tulee ja sanoo; Entäs "yön yli nukkuminen, entäs "jalasmökki" , mutta mitää todellista syytä ei löle, siksi noita samoja sanoja on toistettu jo 40 vuotta.

Minä olen väsynyt juuri kotiuduttuani päivän riennoista ja haikailen vain "Downton Abbey"-ohjelmaa klo 21 TV ykkösellä. Sitä ennen vielä iltapalaa! Voikaa hyvin! :D

Äänestä
  • yhdessä: "mitään todellista syytä ei löydy / ole, siitä tuo löle.

    Äänestä

Tässä on käynyt niin, kuin entisessä sadussa:

kaikki tietää ja näkee totuuden hallituksessakin,vaan kukaan

ei uskalla sanoa totuutta,eli keisarilla ei ole vaatteita!

Äänestä

Siis,EU on täysin läpimätä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kreikka ongelmana kirjoitti:

tuli tallennetuksi, koska olin silloin poissa kotoa.
Nyt hiukan sitä katselin sadepäivän ohjelmaksi.

Siinä kreikkalainen nuori mies kertoo, miten noin 300 miestä Kreikassa vie kaiken rahan itselleen, niin että kansalle ei jää mitään! Hän kertoi esimerkin, miten yksi vanha hallitusherra nai aivan nuoren naisen, ja häät pidettiin Pariisissa, ja ne maksoivat miljoona €uroa!

Tuollaiseen maahanko meidän pitäisi antaa vähäiset rahamme, nekin velaksi otettuja?

Miksi Kreikka on otettu EU'in? Ja jos se kerran huijaamalla siihen tuli, voidaan se kai siitä erottaakin!

Aivan turhaa pelottelua sen seuraukset!


.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu