Moikka, nyt mulla rv 23 3 ja tuntuu että mieli vetää aika matalaksi välillä.
Tuntuu ettei mikään huomionanto ole riittävää, siis kaipaan koko ajan poikaystävän seuraa vaikka omiakin juttuja saa ja pitää olla.
Oikeen ärsyttää kun musta on tullut tämmönen hirvee kaikesta itkijä ( ei siis kaikesta valittava vaan itkevä ).
Jos en olis raskaana , oon melko varma etten koko ajan olis varpaillaan, että onko meillä tarpeeksi yhteistä aikaa. Nyt tuntuu että haluan tankata sitä yhteistä aikaa ennen vauvaa. Se nyt vaan on järjellä ajateltuna niinkin että nyt pitää molemmilla olla omaakin aikaa ennen kun ei sit ihan millon vaan kerkiä kauppaan, kirjastoon, kahville yms.
Onko muita joiden tunteet käy vähän ylikierroksilla ?
Millaisia teistä tulee ? Vihaisia, pikkutarkkoja, valittavia, vetäytyviä ?
Jos joku jaksaa jakaa kokemuksia niin kiva :)
Tuntuu ettei mikään huomionanto ole riittävää, siis kaipaan koko ajan poikaystävän seuraa vaikka omiakin juttuja saa ja pitää olla.
Oikeen ärsyttää kun musta on tullut tämmönen hirvee kaikesta itkijä ( ei siis kaikesta valittava vaan itkevä ).
Jos en olis raskaana , oon melko varma etten koko ajan olis varpaillaan, että onko meillä tarpeeksi yhteistä aikaa. Nyt tuntuu että haluan tankata sitä yhteistä aikaa ennen vauvaa. Se nyt vaan on järjellä ajateltuna niinkin että nyt pitää molemmilla olla omaakin aikaa ennen kun ei sit ihan millon vaan kerkiä kauppaan, kirjastoon, kahville yms.
Onko muita joiden tunteet käy vähän ylikierroksilla ?
Millaisia teistä tulee ? Vihaisia, pikkutarkkoja, valittavia, vetäytyviä ?
Jos joku jaksaa jakaa kokemuksia niin kiva :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onhan tuo tuttua. Siitä selvisin, kun oivalsin, että kyse on tosiaan vain hormonien toiminnasta. Täytyi hyväksyä ettei mitenkään voi hallita kaikkea. Kontrollifriikkiys sekin vaikeutti olotiaani, kunnes oikeasti oivalsin ettei tässä ole mikään ihmellinen asia kyseessä ja että kaikkea ei voi mitenkään hallita. Luonto ohjaa tikanpojan puuhun, niin minutkin äitiyteen. ymmärsin, että kaikki ne oudot mielealanvaihtelut olivast vain huomionhakuisuuta ja koitin peitellä sillä pelkoa siitä että tulee liikaa yllätyksiä.
Siis psyykkisen työstämisen jälkeen pääsin tuosta kaikesta eroon ja nauttimaan täysillä odotuksesta. Mieskin pääsi sitten paremmin mukaan, kun en enää koittanut nostaa itseäni pelkoineni jalustalle ja tuo taas auttoi siinä, että sain kaiken muunkin loksahtamaan paikalleen.
Mulla rv 17 ja mielen vetää jatkuvasti alas. Mikään ei kiinnosta, ei huvita. Ajattelen vaan kokoajan raskauden tuomia huonoja puolia. Lihomista, raskausarpia, rupsahtamista. Kuollutta isää ikävä, samoin koiraa..
En oikein osaa ajatella positiivisia asioita vaikka kuinka yritän.
Nukuttua en saa öisin kun stressaan ja mietin näitä asioita.
Pelkään että aiheutan vauvalle stressiä..
Mieskään ei kiinnosta yhtään. En tykkää kun tulee lähelle hellittelemään. On jo huomannut eikä hänelläkään ole enää hyvä olla.
Saa nähdä miten tässä käy..
Itsekin olen nyt älyttömän huomionkipeä. Ennen sai mieskin tehdä omia juttujaan, pelata videopelejään (ei, emme ole teinipariskunta, hän vain pitää pelaamisesta:-) ) ja treenit 2 x viitenä--kuutena päivänä viikossa eivät haitanneet oloani, keksin omaakin tekemistä, kaupungillekin saatoin lähteä yksin ''ikkunashoppailemaan''. Nyt pitäisi 24/7 olla miehen kainalossa, halittavana ja pusutettavana, jos ei illalla nukkumaan mennessä silittele massuani niin tippa tulee linssiin ja auta armias, jos kääntyy sängyssä nukkumaan minusta poispäin tai vieläpä unissaan mumisee "anna mun nukkua". Siitähän itku vasta alkaakin ja nyyhkyttelen puoleen yöhön asti ja murehdin sitten kaikkea, nyyh, en enää kelpaakaan.
Silti tiedän, että mieheni on todella minut huomioonottava ja ihana, hän on innoissaan raskaudesta ja muistaa muistuttaa että olen yhä kaunis ja viehättävä. Silti tuntuu, ettei tämä riitä, raskauteni vaatii ylenpalttista paapomista ja lellimistä. Murjotan kun mies lähtee treeneihin ja tunnen olevani niiiiin yksin, että on pakko soittaa siskolleni josko lähdettäisiin kaupungille tai pääsisikö hän käymään.
Tällaista täällä =) terveisin hormoni huuruinen emäntä :)
No minä ole koko ajan allapäin ja vihainen miehelle. Elämän valinnat harmittaa, tässä sitä tehdään lapsia, seksielämä on ja tulee olemaan huonoa ja kohta vierähtääkin 20 vuotta ja huomataan että ollaan kuivia ja eläkeellä ja seksielämää ei ole koskaan ollutkaan.
Täällä rv 22 4 ja samalla linjalla mennään.Välillä on sellasiakin tunnekuohuja jota ei normaalisti olisi :D Aikaa ei paljon kahdestaan ole kun on tuo 2,5v poika viemässä aikaa :) Välillä tuntuu ettei miestä näe ollenkaan ja se itkettää kun on niin vähän yteisiä hetkiä kun työvuorot menee ristiin ja kun toinen tulee töistä toinen on jo nukkumassa. Harvoin saadaan poikaa yöksi mihinkään ja sen takia hyvin vähän kahdenkeskistä aikaa mut ei voi mitään täytyy vaan yrittää :)