Olen elämässäni ihastunut toden teolla kaksi kertaa.
Ensimmäisen kerran lukiossa. Silloin tuo saman ikäinen
työttö, oli ja vieläkin on kauneinta maan päällä.
En enää muista nimeä, sillä en koskaan kunnolla
jutellut hänen kanssaan. Tuo pitkillä, vaaleilla hiuksilla ja
hoikka - lähes keijumainen tyttö, oli minun kannaltani
valitettavasti aivan liian kaunis, hoikka ja... ja
niin täydellinen kiharoineen. Varmasti myös itseäni
^n lahjakkaampi ja älykkäämpi. Tuon vaikutelman hänestä sain.
Kerran - ja siis vain kerran sain äidinkielen tunnilla hänet
parikseni tekstin analysointitehtävään. Voi kuinka olin jäässä!
Tietenkin - siis kuten tavallista; kuulin myöhemmin,
että hänellä oli vanhempi poikaystävä jo tuolloin.
Pidin mahdollisuuksiani nollana ja olin luultavasti täysin oikeassa.
Toinen suuri ihastumiseni, ja tavallaan täysin validi vieläkin
tapahtui noin vuosi sitten.
Tunaroin opiskeluni, ja palasin kotipaikkakunnalleni "rauhoittumaan".
Tutustuin paremmin erääseen puolituttuun yläaste ajoiltani.
Tämä tuttu oli yhdessä tytön kanssa. Tytön, jonka hymy ja luonne
valloitti maailmani. Jos jotakuta haluaisin vain tuoijottaa, ja saisin
siitä kaiken lämmön sydämeeni, tämä tyttö tai nainen on juuri hän.
Kerran talvella baarista matkalla ulos, hän liukastui ja minä sain
hänet kiinni. "Pelastin". Tuo pieni ele tuntui minusta niin suurelta.
Niin Suurelta!. Sain auttaa häntä.
Jos jollekulle en suo pienintäkään pahaa se on hän.
Mutta kaverin omaa ei oteta. Pahoittelen omaa epäonneani ja
toivon kaikkea hyvää tuolle pariskunnalle. Mutta tavallaan,
sisinpääni sattuu, sillä en voi moraalini vuoksi edes yrittää.
Toivon että vastaan tulee vielä jotain saman kaltaista.
Suurta. Ihastusta. Rakkautta, tuhoamatta toisten onnea.
Toisaalta - en ole varmaan ole valmis tai riittävän itseluottavainen
tekemään aloitetta. En osaa ja uskalla.
Voi minua :P
Ensimmäisen kerran lukiossa. Silloin tuo saman ikäinen
työttö, oli ja vieläkin on kauneinta maan päällä.
En enää muista nimeä, sillä en koskaan kunnolla
jutellut hänen kanssaan. Tuo pitkillä, vaaleilla hiuksilla ja
hoikka - lähes keijumainen tyttö, oli minun kannaltani
valitettavasti aivan liian kaunis, hoikka ja... ja
niin täydellinen kiharoineen. Varmasti myös itseäni
^n lahjakkaampi ja älykkäämpi. Tuon vaikutelman hänestä sain.
Kerran - ja siis vain kerran sain äidinkielen tunnilla hänet
parikseni tekstin analysointitehtävään. Voi kuinka olin jäässä!
Tietenkin - siis kuten tavallista; kuulin myöhemmin,
että hänellä oli vanhempi poikaystävä jo tuolloin.
Pidin mahdollisuuksiani nollana ja olin luultavasti täysin oikeassa.
Toinen suuri ihastumiseni, ja tavallaan täysin validi vieläkin
tapahtui noin vuosi sitten.
Tunaroin opiskeluni, ja palasin kotipaikkakunnalleni "rauhoittumaan".
Tutustuin paremmin erääseen puolituttuun yläaste ajoiltani.
Tämä tuttu oli yhdessä tytön kanssa. Tytön, jonka hymy ja luonne
valloitti maailmani. Jos jotakuta haluaisin vain tuoijottaa, ja saisin
siitä kaiken lämmön sydämeeni, tämä tyttö tai nainen on juuri hän.
Kerran talvella baarista matkalla ulos, hän liukastui ja minä sain
hänet kiinni. "Pelastin". Tuo pieni ele tuntui minusta niin suurelta.
Niin Suurelta!. Sain auttaa häntä.
Jos jollekulle en suo pienintäkään pahaa se on hän.
Mutta kaverin omaa ei oteta. Pahoittelen omaa epäonneani ja
toivon kaikkea hyvää tuolle pariskunnalle. Mutta tavallaan,
sisinpääni sattuu, sillä en voi moraalini vuoksi edes yrittää.
Toivon että vastaan tulee vielä jotain saman kaltaista.
Suurta. Ihastusta. Rakkautta, tuhoamatta toisten onnea.
Toisaalta - en ole varmaan ole valmis tai riittävän itseluottavainen
tekemään aloitetta. En osaa ja uskalla.
Voi minua :P
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä tilitys :p
Itsekin olen ihastunut syvästi tasan kaksi kertaa ja toinen tavallaan päällä vieläkin. Hyvin samantapainen historia. On monet tytötkin kyllä ihastuneet minuun mutta itse en ole kyennyt ihastumaan muihin kuin näihin kahteen ns saavuttamattomaan tapaukseen.
Voin vain sanoa rohkaisuksi että olen kuullut muutamalta samassa tilanteessa olleelta seuraavanlaista kertomaa. "Olin jo luopunut toivosta että voisin koskaan ihastua oikeasti johonkin jolta saisin vastakaikua. Sitten yhtäkkiä se tapahtuikin." Mulla ainakin toivo vielä elää, joten kyllä sullakin! Muista tehdä aloitteita myös useemmin. On tärkeetä uskaltaa kohdata tilanteita missä saattaa pettyy. Ne oikeesti vahvistaa enemmän ku heikentää. Eikä voi ikinä voittaa jos ei yritä.
Ootteko koskaan tulleet ajatelleeksi, että saavuttamattomiin ihastuvat miehet eivät aina arvioi oikein omaa vetovoimaansa (muihin miehiin verrattuna)?
Aika paljonkin olen tullut ajatelleeksi asioita ;) Viittaatko tällä siihen, että arvioidaan ala- vai yläkanttiin? Hyvin monet miehet nimittäin arvioivat nimenomaan alakanttiin, mikä itsessään alentaa vetovoimaa..
"Hyvin monet miehet nimittäin arvioivat nimenomaan alakanttiin, mikä itsessään alentaa vetovoimaa."
Se on totta, että alakanttiin arvioiminen alentaa vetovoimaa.
Mutta usein niin päin, että ne saavuttamattomat kohteet ovat kuin sattumalta juuri niitä parhaimman näköisiä naisia - joiden on arvioitu olevan just sopivia just itselle. Tämän huomannut usein sivusta - miltei heti tietää mielessään, ettei mies tule kohdetta saamaan, minkä aika usein sittemmin näyttääkin.