Fennon junttilandia

Savonlinnalaismiesten juopottelu päättyi tuhoisin seurauksin.

Etelä-Savon poliisi sai maanantaina hätkähdyttävän tunnustuksen, kun 36-vuotias paikallinen mies tuli Savonlinnan poliisiasemalle ja tunnusti tappaneensa kaverinsa.

Epäillyn kertoman mukaan miehet olivat juopotelleet kahdestaan yksityisasunnossa Savonlinnan Kiviapajalla perjantai-iltana. Illan edetessä heille tuli riitaa, jonka seurauksena mies hakkasi kaverinsa nyrkein kuoliaaksi.

Epäilty kertoi vieneensä ruumiin ulos asunnosta lauantaina ja polttaneensa sen pihanuotiossa.

Poliisin tapahtumapaikalla suorittamassa teknisessä tutkinnassa talon tontilla löytyi osia pahasti palaneesta ihmisen luurangosta.

Etelä- Savon poliisi jatkaa tapahtumien selvittämistä. Rikoksesta epäilty on pidätettynä. Asiaa tutkitaan tappona.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joko ne "heimoveljesi" Breivikin tappama 76 ihmistä on nousseet haudasta sinä sisäsiittoinen typerä ruma ålantiloinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


On se fenno raaka kirjoitti:

Savonlinnalaismiesten juopottelu päättyi tuhoisin seurauksin.

Etelä-Savon poliisi sai maanantaina hätkähdyttävän tunnustuksen, kun 36-vuotias paikallinen mies tuli Savonlinnan poliisiasemalle ja tunnusti tappaneensa kaverinsa.

Epäillyn kertoman mukaan miehet olivat juopotelleet kahdestaan yksityisasunnossa Savonlinnan Kiviapajalla perjantai-iltana. Illan edetessä heille tuli riitaa, jonka seurauksena mies hakkasi kaverinsa nyrkein kuoliaaksi.

Epäilty kertoi vieneensä ruumiin ulos asunnosta lauantaina ja polttaneensa sen pihanuotiossa.

Poliisin tapahtumapaikalla suorittamassa teknisessä tutkinnassa talon tontilla löytyi osia pahasti palaneesta ihmisen luurangosta.

Etelä- Savon poliisi jatkaa tapahtumien selvittämistä. Rikoksesta epäilty on pidätettynä. Asiaa tutkitaan tappona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu