Eilisessä Kotkan kaupunginvaltuuston Kyselytunnilla vahvistui entistä syvällisemmin käsitys, että minun on kavahdettava Hyvä Veli järjestelmän, joka suoranaisesti harhauttaa kaupunginvaltuustoa suojellessaan virkaveli järjestelmää.
Korkein viranhaltija kaupunginjohtaja suojeli kaupunginsihteeriä vastaamalla totuuden vastaisesti Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Arto Hirvosen asialliseen kysymykseen.
Siksi kaupungin imagon kannalta on tärkeää lopettaa Demareiden ja Kokoomuksen ajo jahti Asko Kervistä kohtaa. Jota henkeen ja vereen asti kaupunginhallitus puolustelee oman asemansa säilyttämisen pelossa.
Kaikki tietävät tämän Demareiden ja kokoomuksen Hyvä Veli järjestelmän maksavan veronmaksajille kohtuuttoman paljon jolla suojellaan virassaan toimineen virkailijan vääryyttä Asko Kervistä kohtaan.
Toisaalta Suomi24 Kotkan palstan sekoilijat antavat sitä kaivattua poliittista voimaa Arto Hirvoselle koska he tuovat itsestään sen heikkouden esille jota tarvitaan vapaassa poliittisessa jos halutaan muuttaa Kotkalaisten kunnallispolitiikan uskottavuutta.
Kulkiessani turuilla ja toreilla saan jatkuvasti Kotkalaisilta kannustusta arvokkaasta ja Kotkalaista kunnallispolitiikan sivistävää vuorovaikutusta kuntalaisten keskuudessa.
Arto Hirvonen PS

Vastaukset 27
Vanhimmat
Työnnä sormesi perseeseesi ja sen jälkeen haistele sitä. Millaiset fiilikset tulee?
Olen aina sanonut, että Hirvonen vie voiton, kun sillä viisi kertaa paremmat hermot kuin arto jee jee nimimerkillä, joka ei pysty analyyttiseen ajatteluun.
Työnnä sormesi perseeseesi ja sen jälkeen haistele sitä. Millaiset fiilikset tulee?
Oletko kova jätkä? Osaat monta sanaa ja perseen.
http://www.kakspy.com/kakspy/kirj_kn_5.html
Vainoharhainen paranoia lienee yleisin muoto. Siinä potilas kokee olevansa jonkin ulkopuolisen henkilön tai järjestön tarkkailun ja vainon kohde. Vainoaja on yleensä joku potilaan tuntema tai julkisuudessa tunnettu henkilö, ja järjestöt vaihtelevat yleisen poliittisen ilmaston mukaan (suojelupoliisi, CIA, KGB, kommunistit...). Vainoamisharhainen paranoidikko voi olla vaarallinen näille "vihollisilleen".
Grandioottinen eli suuruusharhainen paranoia ilmenee kuvitelmana, että potilas on joku tärkeä tai tunnettu henkilö, joka tekee suuren keksinnön tai pelastaa ihmiskunnan tuholta. Tämä muoto on melko harvinainen.
Kverulatiivista paranoiaa poteva henkilö uskoo, että hänelle on tehty vääryyttä ja aloittelee jatkuvasti oikeudenkäyntejä. Lievemmissä tapauksissa nämä henkilöt vain pyrkivät riitelemään esim. taloyhtiössä tehdyistä päätöksistä tai kirjoittelevat lehtien yleisönosastoon erilaisista vääryyksistä, joiden kohteeksi ovat joutuneet.

Kiitettävää viestintää.
Työnnä sormesi perseeseesi ja sen jälkeen haistele sitä. Millaiset fiilikset tulee?
Rumaa kirjoitella tuollaista.
Et voi paukutella henkseleitä älykkyysosamäärälläsi.
Monomania (kreik. mono, yksi ja mania, pakkomielle) on itsepintaista yhden asian ajattelemista tai tavoittelua. Monomaniaa poteva ajattelee vain yhdenlaisia ajatuksia päiväkausia.

Heikkoutesi on huomattu.
Ongelma on outo, mutta sitäkin kiusallisempi. Persu jättää sohvaan/tuoleihin järkyttävää perseenhajua. He käy suihkussa säännöllisesti/usein, mutta haju on ja pysyy. Haju on niin voimakas, että sen huomaa sohvalla istuessaan. Ei siis tarvitse mennä erikseen sohvaa nuuskimaan. Tämä ongelma ei ole ollut aina olemassa, ehkä vuoden, en osaa tarkasti sanoa. Mistä se voi johtua???? Eihän tällaisesta voi kenenkään kanssa livenä edes puhua.
Koiranpitäjillä on aina oma ominaishaju, ei sitä tarvitse pelätä. Ne kellä ei ole eläimiä, ei ole eläimien hajuakaan, karvoista puhumattakaan.
Hyvä teksti taasen Artolta. Oikein hyvälle tuulelle tulin, kun tietää miten Hirvosen nasevat tekstit ärsyttävät demaripöljiä.
Ja näin arto taas yrittää kehua itseään, käyttäen eri nimimerkkejä :D
En ole Arto. Pahasti menee metsään. Seuraan Arton tekstejä silloin tällöin, nyt useammin kun olen lomalla. Hirvosella näkemystä. Kirjoittelee rohkeasti kaupungin tapahtumista. Niistä ei juurikaan lehdissä juttua ole.
Kaupunginjotajasta ei pidetä. Ja on hyvä että joku valtuutettu kouluttaa sitä Loviisan pelleä edes pikkasen.
Moni valtuutettu on nössö. Hirvonen ei ole. Väitä mitä väität.
Hyväksyn tämän asia linja keskkus telun. Työnnän sormeni hanu riini ja alan nuuhkia kuin koira.
Arto Hirvikärpänen
Turha vittuilu pois. Nostan hattua Artolle että on kanttia taistella vääryyttä vastaan.
Kukaan ei pidä kaupunginjohtajasta, ja mitä pikemmin päästään eroon sitä niin paremmin asiat alkavat luistaa. Porvoo mistä mies on lähtöisin on porvariseutua. Että pääsee uralla eteenpäin on pakko vaihtaa puoluetta. Kotka on työläisten kaupunki, valitaan meille sopiva johtaja.
Kukaan ei pidä Linden ja Salmisen dynastiasta. Pois olisi saatava pilaamasta kaupunkia lopullisesti.
Hyväksyykö kaupunginvaltuutetut kaupunginjohtajan harhautuksen valheen poliittisessa muodissa saavuttaakseen tarkoitushakuisesti hyväksyttävän suojan viranhaltioille
http://www.kakspy.com/kakspy/kirj_kn_5.html
Vainoharhainen paranoia lienee yleisin muoto. Siinä potilas kokee olevansa jonkin ulkopuolisen henkilön tai järjestön tarkkailun ja vainon kohde. Vainoaja on yleensä joku potilaan tuntema tai julkisuudessa tunnettu henkilö, ja järjestöt vaihtelevat yleisen poliittisen ilmaston mukaan (suojelupoliisi, CIA, KGB, kommunistit...). Vainoamisharhainen paranoidikko voi olla vaarallinen näille "vihollisilleen".
Grandioottinen eli suuruusharhainen paranoia ilmenee kuvitelmana, että potilas on joku tärkeä tai tunnettu henkilö, joka tekee suuren keksinnön tai pelastaa ihmiskunnan tuholta. Tämä muoto on melko harvinainen.
Kverulatiivista paranoiaa poteva henkilö uskoo, että hänelle on tehty vääryyttä ja aloittelee jatkuvasti oikeudenkäyntejä. Lievemmissä tapauksissa nämä henkilöt vain pyrkivät riitelemään esim. taloyhtiössä tehdyistä päätöksistä tai kirjoittelevat lehtien yleisönosastoon erilaisista vääryyksistä, joiden kohteeksi ovat joutuneet.
Arto Hirvonen kysyy oikeusviranomaisilta
--- Alkuperäinen viesti ---
Aihe: Saisinko vastauksen oikeusviranomaisilta
Lähetetty: 12.10.2011 11:07
Lähettäjä: [email protected]
SAISINKO VASTAUKSEN OIKEUSVIRANOMAISILTA
Kotkan kunnalliset luottamusmiehet ovat suivaantuneet oikeusviranomaisten kyvyttömyydestä ratkaista Kymenlaaksossa Asko Kerviseen kohdistettu syrjintä ja vaino, kun pitää suojella johtavia virkamiehiä, jotka ovat saaneet ilman seuraamuksia valehdella valtuusto- ja oikeussalissa.
Minun, Arto Hirvosen ymmärrykseen mahdu se, että luottamusmiehiltä vaaditaan aina lainkuuliaisuuden noudattamista, mutta virkamiehiltä ei.
Kotkan kaupunginjohtaja Henry Lindelöf ja kaupunginlakimies Marianna Ruonala ja työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkinen ovat erityissuojeluksessa kaupunginhallituksen enemmistön toimesta. Samaa suuntausta on havaittavissa myös oikeusviranomaisten toiminnassa, kun Asko Kervinen on asetettu lainsuojan ulkopuolelle Kotkan virkamiesten suojelemiseksi.
Edellä mainittu asetelma tiedetään turuilla ja toreilla eikä sitä ole kiistänyt Kotkan kaupunginhallituskaan. Niin likaista on peli, että kaikki hitusenkin omaatuntoa olevat ihmiset häpeävät.
Asko Kervinen on hyvin samankaltaisessa tilanteessa kuin oli Alpo Rusi, mutta Asko Kervisen tapauksessa on paljon pidempi aikajakso. Pystyykö Asko Kervinen säilyttämään henkiset voimavarat ja pysyä maltillisella lainkuuliaisella tiellä hakiessaan oikeutta maakunnassa, jossa on tehty paljon likaisia temppuja syyttömän Asko Kervisen syyllistämiseksi.
Löysä hirsi on kiedottu Asko Kervisen kaulalle. Rohkeutta ei ole kenelläkään vastuullisella viranomaisella ottaa silmukkaa pois.
Eduskunnan oikeusasiamies on loivasti reagoinut ja siirtänyt Asko Kervisen asiat keskitetysti valtioneuvoston oikeuskanslerille, mutta ennen kuin sieltä päätöksiä tai ratkaisuja tulee, niin se ei palvele kansalaisen oikeusturvaa kohtuullisessa ajassa.
Tämä kirjeeni taltioitakoon oikeuskanslerin ja kaikkien oikeuslaitosten kirjaamon arkistoon, jotta myöhemmin nähdään, mitä luottamusmies Arto Hirvonen on tässä asiassa sanonut.
Kotkan kaupunginhallitus tietää, että Asko Kervisestä on ylläpidetty laitonta mustaa lista ja luvattomia asiakirjatietoja 26.8.1993 lukien, mutta kaupunginhallituksen enemmistö ei halua laittomuutta oikaista. Päinvastoin, kipeää asiaa yritetään kaupunginhallituksen enemmistön voimin piilottaa ja saada tämä ihmisoikeusloukkaus hoidettua väistelemällä vastuuta.
Kaupunginhallitus, jonka enemmistö sallii syrjinnän ja mitätöi yksilönoikeuden ei ansaitse luottamusta.
Yhteiskunta, joka sortaa omia kansalaisiaan virkamiesten rikoksia peitellen ei ole oikeusvaltio.
Arto Hirvonen
Kotkan kaupunginvaltuutettu
Kotkan kaupunginhallituksen varajäsen
Työnnä sormesi perseeseesi ja sen jälkeen haistele sitä. Millaiset fiilikset tulee?
Peli kovenee selvästi. Kaupunginhallitus menettänyt Kervisasioissa yliotteen. Juttu aukeaa väkisin, tämäkin viittaa siihen http://keskustelu.suomi24.fi/node/10182823
YLE 7.10.2011. Juttu tuli myös YLE:n TV alueuutisissa
Poliisi käynnistää esitutkinnan satamayhtiön Italian matkasta
Kymenlaakson poliisi on päättänyt käynnistää esitutkinnan HaminaKotka-satamayhtiön syyskuisesta Italian matkasta. Kouvolan poliisin talousrikosyksikön rikoskomisario Juha Paukkusen mukaan rikosnimikkeenä on lahjuksen antaminen ja lahjuksen ottaminen.
HaminaKotka Satamayhtiön matkalla olivat mukana sataman toimitusjohtaja Kimmo Naski ja kaupallinen johtaja Jan Gran, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tapio Lepistö ja varapuheenjohtaja Vesa Salminen sekä Kotkan ja Haminan kaupunginjohtajat Henry Lindelöf ja Hannu Muhonen.
Lepistön mukaan Kotkan ja Haminan kaupunginjohtajien matkan maksoi kaupunki ja satamaosakeyhtiön edustajien matkat HaminaKotka Satama Oy.
Valtaosa otti myös puolisonsa mukaan matkalle. Puolisot maksoivat matkansa itse.
Satamayhtiön hallituksen puheenjohtaja Tapio Lepistö kommentoi asiaa tuoreeltaan, että kyseessä oli puhdas työmatka, eikä hän näe asiassa mitään epäselvää.
YLE Kymenlaakso