Torstaina 17.6.04 ja siitä eteenpäin pitää toivoa ettei Euroopan parlamentti vaan erehdy valitsemaan Lipposta johtoonsa!...silloinhan se "SEKOAA LOPULLISESTI!"
Nykyisinkin on käytökseltään ja olemukseltaan aivan toista kuin noinkin korkeassa virassa olevan pitäisi olla.
Suomesta varmasti löytyy edustavampia lähetettäviä.
Nykyisinkin on käytökseltään ja olemukseltaan aivan toista kuin noinkin korkeassa virassa olevan pitäisi olla.
Suomesta varmasti löytyy edustavampia lähetettäviä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Saksa ja ranska yrittävät sääntömuutosta, jotta 20 jäsenmaan "kyllä" riittäisi, vaikka loput 5 sanoisi "ei".
Joka kolmas eu-maa aikoo kuulemma kansanäänestää perustuslaista.
Minusta noin suuri epäröinti tarkoittaa vain sitä,että ei uskalleta suoraan sanoa,sitä että EI tuolle eu-perustuslaille.
Eihän tuolta eu:sta ole muuta tullut kuin pahaa ja taloudellista tappiota, joten eipä kannata perustaa perustuslakia enää tilannetta lisää hankaloittamaan.
Tokihan sieltä mukavia poliittisia virkapaikkoja eläköityvät poliittiset broilerit ym. epäonnistujat pyrkii hamuamaan jne.
1)"Ollessaan EU:n perustuslakikonventin jäsen Matti Vanhanen oli sitä mieltä,
että perustuslaki vaatii Suomessa kansanäänestyksen.
Tultuaan pääministeriksi sama Vanhanen oli sitä mieltä,
että muutokset eivät ole niin suuria että tarvitaan kansanäänestys."
2)"Euroopan unionin entinen oikeusasiamies Jacob Söderman sanoo,
että EU:n valmisteilla oleva uusi perustuslaki muuttaa unionia ratkaisevasti.
Lain voimaantulon jälkeen EU on aivan erilainen yhteisö kuin se,
johon Suomi liittyi 1995"
3)"EU:n perustuslakisopimuksen vähättely jatkuu julkisuudessa.
Nykyisin konsulttina toimiva Esko Aho sanoi viikolla,
ettei kukaan havaitsisikaan sen mahdollista voimaan tuloa."
4)"Lipponen tyrmää kansanäänestyksen EU-perustuslaista
Lipponen katsoo Ylen Radiouutisille antamassaan kommentissa,
että EU:n tuleva perustuslaki ei muuta unionin luonnetta,
joten kansanäänestykselle ei ole perusteita.
"
(kts. kohta 2 uudestaan kohdan 4 luettuasi.)
Lipposen valinta on lähes pakollinen
Toivottavasti Paavo valitaan komission johtoon. Hän on sellainen mies jota ns. "pikku-inisijät" eivät käännä. Ja olisi hauskaa nähdä kuinka hän tuhoaisi ja hajottaisi EUuun omalla käytöksellään, olemuksellaan ja puheillaan.