Karskin Ritari Martti, tuo työhön laiska kiljun syömä raiska, oli viettänyt viime aikoina hiljaiseloa Sammaltien yksiössä ( keittokomero) monien ed. jaksojen takaiskujen jälkeen ja keskittynyt oikeastaan kilju"keiton" säännölliseen ja huolelliseen valmistamiseen sekä erityisesti nauttimiseen ja paskamahan edes jonkinlaisessa kunnossa pitämiseen.
Mutta Martti oli epäonnistunut; jatkuva mäskin haju talossa vahvistettuna paskamahakaasujen voimalliseen päästämiseen oli riittänyt muille asukkaille: Martti lähtee ja pysyy poissa. Karski-Martti oli joutunut osallistumaan tapetointiurakkaan yläkerrassa; mäskin haju kellertävissä tapeteissa oli kiistämätön todiste.
Martti kohtasi kuitenkin onnenpotku. Viinaan kuollut lankomies Tauno oli eräässä deliriumin vaiheessaan testamentannut Karski-Martille maatilan !!. Martti luki 2,9 promillen humalassa papereita... 1 8 5 ha... metsää 6 0 tai jotakin.
Jumaliste, Martti riemuitsi naapureille: "Nyt, saakelin juopposiat (itseään hän ei laskenut ollenkaan tähän sakkaan) minusta tulee tilallinen ja tukiaiset oikein rullaa tilille... no, tiliä minulla ei ole ikinä ollut kuin sossussa, mutta sellainen avataan hetimiten.
Niin tuli päivä jolloin osuuspankin pesänhoitaja tuli Marttia oikein Mersulla hakemaan. Johtajan nenäkarvat kylläkin liikkui jo kiivaasti rappukäytävässä ja Martin ovella oli johtajan hampaatkin aavistuksen kellastuneet. Martti ja manager kävelivät ulos Mersuun, jonne johtaja tekikin Martille farmariauton peräkoppiin nätin pesän... pesänhoitaja, nääs, Martti tuumaili. Tietenkin vankalla pahvilla eristettynä, mutta silti auton sisällä löyhkäsi keskikova kiljun haju ja johtajalla vesi valui silmistä.
Matkalla Karskin Ritari laskeskeli tukiaisia: 125 ha peltoa x 500 €/ha = 62500 €/vuosi.... jumaliste, kyllä on rahaa kiljuaineisiin ja jää Gambinaan, soppaan ja moneen muuhunkin, Martti iloitsi. Tultiin nopea tempoisen ajon jälkeen tilalle, johtaja löi paperit kouraan ja luetteli: talo tuossa, pieni navetta, aitta, peltoa 1,25 ha ja metsää 0,6 ha.... Karski-Martti älähti ja kusikin lirahti salihousuun.
- Mitä perkelettä, missä on 123,75 ha peltoa ???. Johtaja rähähti pitkään nauruun ja hohotukseen:
- Se on kiljusta vinojen silmiesi tulosta ja metsäkin luupään unelmia, hooooooohhhhhoophjooooo...
Johtaja hyppäsi autoon ja kaasutti korkean raparyöpyn seuratessa perässä tiehensä elinkelvottamalta pajupellolta. Martti nieleskeli mäskin jäämiä, kiristeli hampaita, mutta huokasi alistuneesti ja päätti tarkistaa tilan konekannan, joka sekin oli paperilla. Karski-Martti tallusti navetan taakse; siellähän se reipas konekanta olikin, traktorin keula pilkisti iloisesti tallista ja puimuri... seisoi tallin edessä...Karski-Mara pysähtyi, otsasuoni tykytti kuin MG42. "Konekanta" oli sanoin kuvaamaton, Martti ei sitä enää ihaillut ja lähti pirun kiireellä tarkistelemaan metsäpalstaa. Ja siellä se olikin: 3 mäntyä, tai 2,3; oli nimittäin salama näköjään senkin laihan tukkipuun poikki nasauttanut, loput pajukkoa ja horsmia täysi määrä. Pettymyksestä toiseen kulkenut kiljulle löyhkäävä Mara mietiskeli pajukoritehtaan tai kukkakaupan perustamista 0,1 sek. Sitten kirosi ja lähti puolikaatuneeseen taloon.
Kevään aikana Mara sopeutui taloon; olihan siellä sentään sänky kusenpolttaman patjan kera, kolmijalkainen pöytä ja naakan pesän tukkima puuhella. Ja ristuksen paljon tyhjiä pulloja, joista Mara tilallaan ensimmäisen kerran riemastui ja matkasi paikalliseen markettiin vaihtamaan ne rahaksi. Martti ryhtyi heti rivakasti viljelemään, tilasi apulantasäkin, 2 säkkiä siemeniä ja tukihakemuslaput... pankista sai sentään 100 € lainaakin.
Mutta Martti oli epäonnistunut; jatkuva mäskin haju talossa vahvistettuna paskamahakaasujen voimalliseen päästämiseen oli riittänyt muille asukkaille: Martti lähtee ja pysyy poissa. Karski-Martti oli joutunut osallistumaan tapetointiurakkaan yläkerrassa; mäskin haju kellertävissä tapeteissa oli kiistämätön todiste.
Martti kohtasi kuitenkin onnenpotku. Viinaan kuollut lankomies Tauno oli eräässä deliriumin vaiheessaan testamentannut Karski-Martille maatilan !!. Martti luki 2,9 promillen humalassa papereita... 1 8 5 ha... metsää 6 0 tai jotakin.
Jumaliste, Martti riemuitsi naapureille: "Nyt, saakelin juopposiat (itseään hän ei laskenut ollenkaan tähän sakkaan) minusta tulee tilallinen ja tukiaiset oikein rullaa tilille... no, tiliä minulla ei ole ikinä ollut kuin sossussa, mutta sellainen avataan hetimiten.
Niin tuli päivä jolloin osuuspankin pesänhoitaja tuli Marttia oikein Mersulla hakemaan. Johtajan nenäkarvat kylläkin liikkui jo kiivaasti rappukäytävässä ja Martin ovella oli johtajan hampaatkin aavistuksen kellastuneet. Martti ja manager kävelivät ulos Mersuun, jonne johtaja tekikin Martille farmariauton peräkoppiin nätin pesän... pesänhoitaja, nääs, Martti tuumaili. Tietenkin vankalla pahvilla eristettynä, mutta silti auton sisällä löyhkäsi keskikova kiljun haju ja johtajalla vesi valui silmistä.
Matkalla Karskin Ritari laskeskeli tukiaisia: 125 ha peltoa x 500 €/ha = 62500 €/vuosi.... jumaliste, kyllä on rahaa kiljuaineisiin ja jää Gambinaan, soppaan ja moneen muuhunkin, Martti iloitsi. Tultiin nopea tempoisen ajon jälkeen tilalle, johtaja löi paperit kouraan ja luetteli: talo tuossa, pieni navetta, aitta, peltoa 1,25 ha ja metsää 0,6 ha.... Karski-Martti älähti ja kusikin lirahti salihousuun.
- Mitä perkelettä, missä on 123,75 ha peltoa ???. Johtaja rähähti pitkään nauruun ja hohotukseen:
- Se on kiljusta vinojen silmiesi tulosta ja metsäkin luupään unelmia, hooooooohhhhhoophjooooo...
Johtaja hyppäsi autoon ja kaasutti korkean raparyöpyn seuratessa perässä tiehensä elinkelvottamalta pajupellolta. Martti nieleskeli mäskin jäämiä, kiristeli hampaita, mutta huokasi alistuneesti ja päätti tarkistaa tilan konekannan, joka sekin oli paperilla. Karski-Martti tallusti navetan taakse; siellähän se reipas konekanta olikin, traktorin keula pilkisti iloisesti tallista ja puimuri... seisoi tallin edessä...Karski-Mara pysähtyi, otsasuoni tykytti kuin MG42. "Konekanta" oli sanoin kuvaamaton, Martti ei sitä enää ihaillut ja lähti pirun kiireellä tarkistelemaan metsäpalstaa. Ja siellä se olikin: 3 mäntyä, tai 2,3; oli nimittäin salama näköjään senkin laihan tukkipuun poikki nasauttanut, loput pajukkoa ja horsmia täysi määrä. Pettymyksestä toiseen kulkenut kiljulle löyhkäävä Mara mietiskeli pajukoritehtaan tai kukkakaupan perustamista 0,1 sek. Sitten kirosi ja lähti puolikaatuneeseen taloon.
Kevään aikana Mara sopeutui taloon; olihan siellä sentään sänky kusenpolttaman patjan kera, kolmijalkainen pöytä ja naakan pesän tukkima puuhella. Ja ristuksen paljon tyhjiä pulloja, joista Mara tilallaan ensimmäisen kerran riemastui ja matkasi paikalliseen markettiin vaihtamaan ne rahaksi. Martti ryhtyi heti rivakasti viljelemään, tilasi apulantasäkin, 2 säkkiä siemeniä ja tukihakemuslaput... pankista sai sentään 100 € lainaakin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aplodit!!!!!!!!! Jatkoa please???? Just tuollainen mielikuva sonnimiestä on suurimalle osalle syntynyt.
voi tuota ryssän ja somalin äpärää
vaatii noston
Ansaitsee hepsautuksen.