Käytin vm. 2001 Puntoani ruostesuojauksessa. Pohjassa oli alkuperäinen pohjamaali, jonka päälle ei oltu aiemmin minkäänmoisia massoja laiteltu eikä pohjassa ollut kuin "muttereiden" kohdalla hyvin lievää punerrusta. Helmojen alapuolelta oli parista kohdasta maalit lähteneet kiveniskemien seurauksena ja tuolla oli myös hyvin vähän pintaruostetta. Helmoihin laitettiin siis kiveniskumassa.
Suojauksessa auto vietti neljä päivää: purettiin muoviosat, pestiin huolellisesti, kuivatettiin, pintaruosteet poistettiin hiekkapuhaltamalla ja ko. kohdat käsiteltiin happopohjamaalilla. Pohjaan laitettiin pelkkää alustamassaa kaksi kerrosta. Käsittelijä sanoi, että kotelonsuoja-aine alustamassan alla kerää paljon hiekkateillä ajavilla itseensä kaikenmaailman moskaa, jotka voivat vioittaa auton rakenteita eikä sillä saada maksimaalista pysyvyyttä alustamassalle.
Mitä olette mieltä tällaisen käsittelyn pysyvyydestä?
Ruostesuojausmenetelmistä
6
279
Vastaukset
- fiatoija
kotelot ym. tietysti suojattiin kotelonsuoja-aineella.
- camuli
Kuulostaa ihan hyvältä. Jos on hirveän monta kerrosta eri aineita niin ne ei välttämättä pysy toisissaan kiinni ja sitten sinne väliin pääsee kosteus ja lika muhimaan. Minulla oli joskus 98 vuoden brava ja kun sen pohjaa tarkastelin niin siinäkin oli vain joku ohut maalin tapainen ja silti pohja oli täysin ruosteeton. Muttereiden kohdalla oli siinäkin pientä rusketusta. Mulla on fiilis että mitä vähemmän sinne ajetaan tavaraa sitä paremmin se tuulettuu ja kuivuu.
- Huhhuijjaa
Jos 10 vuotiaassa Fiatissa ei ole kuin "vähän punerrusta muttereissa", niin se tarkoittaa sitä että auto on joko ollut kuivassa tallissa koko ajan tai sitten alustaa ei pesty puhtaaksi.
Erittäin epäilyttävä tarina, saitkohan sittenkään ihan kunnollisen palvelun ko. paikassa? Otettiinko kuvia pesun jälkeen? Entä ruosteenpoiston jälkeen? Oikeat aineet toimivat myös alustassa, myös useampi kerros päällekkäin. Vahvempi kalvo = mekaanisesti ja muutenkin kestävämpi suojaus. - Rrusty
En oikeen ymmärtänyt tuota "kotelosuoja-aine kerää hiekkateillä itseensä moskaa"-kohtaa, miten se moska sinne alustamassan läpi pääsisi? Kosteus alustamassan läpi varmastikin pääsee, mutta onko se sitten hyvä kun sinne alustamassan ja pellin väliin jää muhimaan?
Kotelosuoja-aineen vaha muodostaa tiiviin pinnan eikä varmasti päästä läpi mitään, joten ei väliä vaikka sen ja alustamassan väliin kosteus pääsisikin.
Itselläni ei ainakaan ole alustamassat kotelosuojan päältä 3 vuoden aikana mihinkään karanneet.- Ihmetystä täälläkin
Joo, ennen vanhaan laitettiin vaseliini-/öljysekoitusta alusta täyteen ja nimenomaan ajettiin hiekkatiellä että keräs pölyä itseensä. Siitä tuli sellainen sitkeä mönjä pohjaan joka eristi hyvin vesi/suolamönjän pääsyn rakenteisiin.
Nykypäivänä en ehkä enää menisi tuolle vaseliini-/öljysekoitus linjalle. Ilmeisesti pitää nykyään olla vahapoihjaisia aineita.
- Esikäsittely rules
Alustaan onkin juuri tuon pysyvyyden vuoksi ihan oma esikäsittelyaineensa, jota ei vaan kaikilla merkeillä ole.
Siispä sellaiseen firmaan, josta tuo aine löytyy ja varmasti tulee kestävä ja pysyvä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911445
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1541137En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1031020Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15877- 82850
- 64760
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?40747Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289733Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107728En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt44692