Hyvässä Natossa

Tilastokeskuksen mukaan monikansallisten yritysten rooli on kasvussa maailmantaloudessa. Niiden ydinosaamista on kansainvälisen tuotanto- ja logistiikkaverkoston organisointi. Kuten kuka tahansa vientiä aloitteleva pienyrittäjä tietää, toiseen maahan myyminen on vaikeaa. Täytyy saada paikalliset kontaktit, perehtyä lainsäädäntöön, ja rakentaa asemaa pitkäjänteisesti. Monikansalliset yritykset ovat etulyöntiasemassa, kun ne pystyvät hyödyntämään jo luotua läsnäoloa useisiin maihin. Tätä ei pidä ajatella suuryritysten epäreiluna kilpailuetuna, vaan maailmantalouden voiteluöljynä. Ilman näitä monikansallisia organisaatioita maailmantalous pyörisi paljon jähmeämmin. Kaikenlaiset innovaatiot, kuten paremmat työkoneet, kirkasvalolamput, ja mp3 –musiikkisoittimet tuotteistettaisiin hitaammin, jos ollenkaan.

Suuryritykset eivät riistä pienyrityksiltä elintilaa. Päinvastoin, ne työllistävät lukuisia pienempiä yrityksiä komponentti-, alihankinta- ja palvelutilauksillaan.

Monikansalliset yritykset auttavat myös kehittyviä talouksia saavuttamaan vähitellen maailman kärjen tuottavuudessa, teknologian hyödyntämisessä ja näin ikään myös pikku hiljaa bruttokansantuotteella mitattuna. Kiina on ymmärtänyt tämän, ja toivottanut ulkomaiset yritykset avosylin Kiinaan samalla kun suuret kiinalaiset yritykset ovat määrätietoisesti laajentaneet toimintaansa Kiinan rajojen ulkopuolelle.

Kuuntele Naton musiikkia. Nato puolustaa ympäristöä. Nato on rakkautta.

http://www.youtube.com/watch?v=r4p8qxGbpOk&feature=related (Natossa)
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lemminkäinen on täsmentänyt strategiaansa. Yhtiö siirtää liiketoimintojensa painopistettä parempaa kannattavuutta tuottaviin segmentteihin ja käynnistää samalla tehostamisohjelman kustannussäästöjen saavuttamiseksi. Tarkat suunnitelmat tehostamistoimista eivät ole vielä valmiit, mutta toimitusjohtaja Timo Kohtamäki sanoo henkilöstövähennysten olevan mahdollisia. Kasvua yhtiö puolestaan hakee kansainvälisistä toiminnoista ja muodostaa niistä uuden, neljännen toimialan.

Lemminkäinen vauhdittaa kannattavuuskehitystä tehostamisohjelmalla, jonka tavoitteena ovat vuositasolla 50 miljoonan euron kustannussäästöt vuoden 2013 jälkeen. Lemminkäisen arvion mukaan noin puolet säästöistä toteutuu jo vuonna 2012. Tehostamisohjelma koskee yhtiön kaikkia toimintoja.

"Vaikka tilauskantamme on hyvällä tasolla, emme ole kannattavuuteemme tyytyväisiä. Myös yleisen taloudellisen tilanteen epävarmuus on lisääntynyt. Tehokkuutta haetaan kehittämällä omaa toimintaamme ja karsimalla kustannuksia. Arvioimme muun muassa johtamisen ja hallinnon rakenteiden keventämistä. Hankintojen tehostamisella on merkittävä rooli. Tarkemmat suunnitelmat valmistuvat vuoden 2011 loppuun mennessä. Henkilöstövaikutuksilta valitettavasti tuskin voidaan välttyä", Kohtamäki toteaa.
Kasvua ulkomailta

Lemminkäinen hakee kasvua kansainvälisistä toiminnoista. Pietarin asuntorakentamisessa tavoitteena on aloittaa vuosittain noin 1 000 asunnon rakentaminen. Norjan, Tanskan ja Ruotsin infrarakentamisessa tavoitteena on kasvattaa liikevaihtoa noin 100 miljoonalla eurolla vuosina 2012-2013. Päällystystoiminnan ohella Lemminkäinen hakee kasvua infrarakentamisen erikoisurakoinnista, jossa yhtiö on saavuttanut hyvän kilpailuaseman muun muassa kallio- ja pohjarakentamisen kasvavilla pohjoismaisilla markkinoilla. Kasvua vauhditetaan tarvittaessa yrityskaupoilla.

Lemminkäinen muodostaa kansainvälisistä toiminnoista erillisen toimialan vuoden 2012 alusta alkaen. Tämän uuden toimialan johtoon siirtyy ensi vuoden alusta yhtiön infrarakentaminen-toimialaa nykyisin vetävä, konsernin johtoryhmän jäsen, diplomi-insinööri Henrik Eklund. Vastaavasti Eklundin tilalle infrarakentamisen johtoon astuu diplomi-insinööri, eMBA Harri Kailasalo, joka tällä hetkellä toimii infrarakentamisen toimialan liiketoimintajohtajana. Samalla Kailasalo nousee konsernin johtoryhmään.

Suomen ohella Lemminkäisen päämarkkina-alueita ovat Venäjän lähialueet, muut Pohjoismaat ja Baltian maat.

"Kansainvälinen toiminta muodostaa noin kolmanneksen Lemminkäisen liikevaihdosta ja näemme suurimman kasvupotentiaalin Suomen ulkopuolella. Tavoitteemme on, että lähivuosina kansainvälisten toimintojen osuus on noin 40 prosenttia liikevaihdostamme. Esimerkiksi Skandinavian infrarakentamisessa liikevaihtomme on kasvanut noin 100 miljoonaa euroa marraskuussa 2009 julkistetun strategian jälkeen. Toimialamuutoksella on tarkoitus ottaa nämä kasvavat markkinat entistä paremmin huomioon johtamisessa ja toimintojen kehittämisessä", Kohtamäki sanoo.
Lisää omaperustaista tuotantoa

Suomen toiminnoissa Lemminkäinen keskittyy erityisesti kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseen. Talonrakentamisessa tavoitteena on kasvattaa omaperustaisen tuotannon osuutta yli 50 prosenttiin (n. 25 % vuonna 2010) ja vahvistaa Lemminkäisen markkinaosuutta asuntorakentamisessa. Talotekniikan huolto- ja ylläpitopalveluita vahvistetaan. Tavoitteena on nostaa palveluliiketoiminnan osuus talotekniikka-toimialan liikevaihdosta noin 50 prosenttiin (n. 30 % vuonna 2010).

Uuden kansainvälisten toimintojen toimialan muodostamisen myötä muuttuvat myös kahden johtajan toimenkuvat. Talonrakentamisen toimialajohtaja ja konsernin johtoryhmän jäsen, diplomi-insinööri Jukka Terhonen vastaa vuoden 2012 alusta alkaen talonrakentamisen Suomen toiminnoista ja talotekniikka-toimialan johtaja ja konsernin johtoryhmän jäsen, kauppatieteiden maisteri Marcus Karsten Suomen talotekniikka-liiketoiminnoista.
Vuoden 2011 ohjeistus ja strategiset tavoitteet ennallaan

Vaikka Lemminkäinen näkee yleisen taloudellisen epävarmuuden lisääntyneen, yhtiö pitää aiemman ohjeistuksensa muuttumattomana. Lemminkäinen arvioi, että vuonna 2011 sen liikevaihto kasvaa ja tulos ennen veroja on selvästi parempi kuin vuonna 2010.

Lisäksi Lemminkäinen on vahvistanut aiemmat taloudelliset tavoitetasot vuonna 2013 päättyvälle strategiakaudelle:

* yli 18 prosentin sijoitetun pääoman tuotto
* omavaraisuusaste vähintään 35 prosenttia
* liikevaihdon kasvu keskimäärin 10 prosenttia.

Osingonjakopolitiikka säilyy ennallaan ja tavoitteena on jakaa osakkeenomistajille osinkoina vähintään 40 prosenttia tilikauden tuloksesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nato on rakkautta kirjoitti:

Tilastokeskuksen mukaan monikansallisten yritysten rooli on kasvussa maailmantaloudessa. Niiden ydinosaamista on kansainvälisen tuotanto- ja logistiikkaverkoston organisointi. Kuten kuka tahansa vientiä aloitteleva pienyrittäjä tietää, toiseen maahan myyminen on vaikeaa. Täytyy saada paikalliset kontaktit, perehtyä lainsäädäntöön, ja rakentaa asemaa pitkäjänteisesti. Monikansalliset yritykset ovat etulyöntiasemassa, kun ne pystyvät hyödyntämään jo luotua läsnäoloa useisiin maihin. Tätä ei pidä ajatella suuryritysten epäreiluna kilpailuetuna, vaan maailmantalouden voiteluöljynä. Ilman näitä monikansallisia organisaatioita maailmantalous pyörisi paljon jähmeämmin. Kaikenlaiset innovaatiot, kuten paremmat työkoneet, kirkasvalolamput, ja mp3 –musiikkisoittimet tuotteistettaisiin hitaammin, jos ollenkaan.

Suuryritykset eivät riistä pienyrityksiltä elintilaa. Päinvastoin, ne työllistävät lukuisia pienempiä yrityksiä komponentti-, alihankinta- ja palvelutilauksillaan.

Monikansalliset yritykset auttavat myös kehittyviä talouksia saavuttamaan vähitellen maailman kärjen tuottavuudessa, teknologian hyödyntämisessä ja näin ikään myös pikku hiljaa bruttokansantuotteella mitattuna. Kiina on ymmärtänyt tämän, ja toivottanut ulkomaiset yritykset avosylin Kiinaan samalla kun suuret kiinalaiset yritykset ovat määrätietoisesti laajentaneet toimintaansa Kiinan rajojen ulkopuolelle.

Kuuntele Naton musiikkia. Nato puolustaa ympäristöä. Nato on rakkautta.

http://www.youtube.com/watch?v=r4p8qxGbpOk&feature=related (Natossa)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu