kirjoittaa siihen väitöskirjaansa näin jälkikäteen toisenkin pääväitteen.
Ensimmäinenhän oli se, että Neuvostoliitto on ikuinen ja lannistumaton, pikemminkin valtaansa laajemmalle vain ulottava ja sen kyljessä meidän tulee tämä huomioiden elää.
Uusi väite voisi olla sellainen, että Kepu on ikuinen ja lannistumaton sekä pikemminkin jatkuvasti valtaansa laajemmalle vain ulottava, joka meidän tulee aina huomioda hallituksia kasattaessa ja presidenttiä valitessa.
Kun Väyrynen on niin hyvä ennustaja, niin hän voisi tässä uudessakin ennusteessa osua yhtä naulan kantaan kuin siinä ensimmäisessäkin. Ehkä se olisi niin sanotusti jopa itseään toteuttava ennuste. Väyrynen kun on itse vielä nuori mies, niin hän ehtisi nähdäkin sen ajan, milloin ennuste toteutuu.
Eikös Väyrynen voisi
28
124
Vastaukset
- Capt retired
Kummalla mahtaa olla mittavampi kokemus presidentin tärkeimmästä osaamisalueesta, ulkopolitiikasta, Niinistöllä vai Väyrysellä.
Koko Suomen etua ajettaessa kannattaa sokaisevat lasit panna taskuun.Ehdottomasti Väyrysellä. Niinistö on sen verran nuori poliitikko, ettei hänellä ole ollut edes omaa pikkuista kotiryssää saati sitten Viktor Vladimirovin tasoista. Kyllä Väyrynen on siinä suhteessa ihan omassa kastissaan. Paavo Lipponen on tässä suhteessa ainoa, joka voisi edes jotenkuten panna kampoihin. Todelliset tekijämiehet kuten Taisto Sinisalo ja Kalevi Sorsa ovat jo kuolleet, joten ei Väykylle taida löytyä oman tason kisaajaa laisinkaan. Eri asia on sitten, miten äänestäjät painottavat näitä Väykyn "meriittejä" kuten sitä, että hän mietiskeli kotiryssänsä kanssa keinoja, joilla Ahti Karjalainen saataisiin kammettua presidentiksi. Oikeuskansleri antoi sille asiasta huomatuksen noin jälkikäteen. Kanslerikaan ei siis täysin ymmärtänyt Väykyn erinomaisuutta.
- Koroljov
Mielipidepankki kirjoitti:
Ehdottomasti Väyrysellä. Niinistö on sen verran nuori poliitikko, ettei hänellä ole ollut edes omaa pikkuista kotiryssää saati sitten Viktor Vladimirovin tasoista. Kyllä Väyrynen on siinä suhteessa ihan omassa kastissaan. Paavo Lipponen on tässä suhteessa ainoa, joka voisi edes jotenkuten panna kampoihin. Todelliset tekijämiehet kuten Taisto Sinisalo ja Kalevi Sorsa ovat jo kuolleet, joten ei Väykylle taida löytyä oman tason kisaajaa laisinkaan. Eri asia on sitten, miten äänestäjät painottavat näitä Väykyn "meriittejä" kuten sitä, että hän mietiskeli kotiryssänsä kanssa keinoja, joilla Ahti Karjalainen saataisiin kammettua presidentiksi. Oikeuskansleri antoi sille asiasta huomatuksen noin jälkikäteen. Kanslerikaan ei siis täysin ymmärtänyt Väykyn erinomaisuutta.
Isänmaan edun ajatteleminen on aina ratkaissut Väyrysen päätökset. Meidän ei pidä arvioioda Väyrysen toimintaa vuosikymmeniä sitten nykyolojen mittapuiden mukaan. Hän on reaalipoliitikko, jollaista 2010-luvun Suomi tarvitsee niin kuin Suomi tarvitsi aikoinaan Paasikiveä ja Kekkosta. Edessä on suuria muutoksia, yhtä suuri käänne Suomen historiassa kuin syksyllä 1944.
- tired and bored
Niinpä, Jumalakin on Väyrysen kannalla.
"Minä olen Jumalan valittu johtamaan Suomen kansaa."
Väyrynen illanistujaisissa Mikko Pesälälle, Suomen Kuvalehti 3/1999
- 29
Maahan tarvitaan pressaa ei ennustajaa.
Ja mikä parasta muutaman punikin, laisesi ininä ei kauas kanna....;) Kyllä presidenttiys kuuluu Väyryselle. Luettelen meriittinsä tärkeysjärjestyksessä.
1) http://www.youtube.com/watch?v=qErJD3RpMQs
tai noh, ehkä tämä jo riittääkin...- Helevatin hyvä
tuo filmi. Antaa Väyrysestä inhimillisemmän kuvan kuin muulloin.
- Koroljov
"Ensimmäinenhän oli se, että Neuvostoliitto on ikuinen ja lannistumaton, pikemminkin valtaansa laajemmalle vain ulottava ja sen kyljessä meidän tulee tämä huomioiden elää."
Neuvostoliiton yhteiskunnallinen, taloudellinen ja poliittinen järjestelmä oli väärä, jopa rikollinen. Mutta Neuvostoliiton geopoliittinen idea oli oikea. Venäjä ei voi välttää omaa geopoliittista kohtaloaan euraasialaisena suurvaltana ja Euroopan olemassaolon vartijana. Sen ymmärtää Putin, ja sen varmasti käsittää myös valtiomies Väyrynen.
"Väyrynen kun on itse vielä nuori mies, niin hän ehtisi nähdäkin sen ajan, milloin ennuste toteutuu."
Väyrynen on yksi Suomen viimeisistä valttikorteista. Väyrystä ei saa jättää käyttämättä. Nyt kun Putin palaa valtaan Venäjällä, Suomi tarvitsee presidentin, joka voi jatkaa Tarja Halosen työtä ja ylläpitää luottamuksellisia suhteita Putiniin. Se on Suomen tulevaisuuden ratkaiseva elinehto.
Paasikiven-Kekkosen-Väyrysen linjan on voitettava, Ahtisaaren-Lipposen-Niinistön linjan hävittävä.- kevyet mullat
Venäjä hajoaa kuin varpusparvi, kun naapureiden ryöstäminen ei enää ole mahdollista ja kun muilta kahmitut luonnonvarat loppuvat. neuvostoliiton hajoaminen oli vasta esinäytös ja merkitsi orjuutettujen kansojen vapautumista vankilastaan. Seuraava vaihe on korruptoituneen ja takapajuisen Venäjän sisäinen hajoaminen.
Ei siinä kepulaisten kaulapantatsuhnien ja nettipäivystäjien räksytys paljoa paina.
Neuvostoliiton katoaminen voi hyvinkin olla vain väliaikainen temppu, jolla vain huijataan yksinkertaisia kapitalisteja.
- Koroljov
Reaalisosialismi romahti, mutta sama kohtalo odottaa myös nykyistä uusliberalistista, globalistista kapitalismia. Venäjällä ja Kiinassa jo sovellettu kolmas tie, uusmerkantilistinen talousjärjestelmä, osoittautuu paremmaksi ja voittaa.
Tulee aika, jolloin Suomikin intregroituu Venäjään ja sen euraasialaiseen rauhanyhteisöön. Silloin pitää Väyrysen olla tekemässä tärkeitä päätöksiä, neuvottelemassa venäläisten kanssa konkreettisista poliittisista kysymyksistä. - Capt retired
Koroljov kirjoitti:
Reaalisosialismi romahti, mutta sama kohtalo odottaa myös nykyistä uusliberalistista, globalistista kapitalismia. Venäjällä ja Kiinassa jo sovellettu kolmas tie, uusmerkantilistinen talousjärjestelmä, osoittautuu paremmaksi ja voittaa.
Tulee aika, jolloin Suomikin intregroituu Venäjään ja sen euraasialaiseen rauhanyhteisöön. Silloin pitää Väyrysen olla tekemässä tärkeitä päätöksiä, neuvottelemassa venäläisten kanssa konkreettisista poliittisista kysymyksistä.Arvon Koroljov!
Suomi on jo integroitunut EU:iin, joten Venäjään integroituminen ei ole näköpiirissä.
Mitä muuten tarkalleen ottaen tarkoitat Venäjään integroitumisella? Haiskahtaa jopa panslavismilta.
Tarkoittaako uusmerkantilismi voittojen valumista oligarkeille ja sekurokratialle, pääosan kansasta jäädessä pelkkien luiden kaluajiksi?
Itse ennustan Venäjän hyvin väkivaltaista hajoamista jollakin aikavälillä.
Väyrysen paremmuudesta muihin nähden olen samaa mieltä, mutta vaikka Halonen on myötälijä-ressukka Venäjän suhteen, tulisi Väyrynen käyttämään voimakkaammin totaalista suvereniteettia tavottelevia tekoja, selkänojana EU.
Venäjä teki muuten suuren virheen tullessaan puuttumaan maan sisäiseen oikeudenkäyntiin.
Suomalaismedian tuoreiden arvioiden mukaan Väyrynen osui kuin osuikin oikeaan, kun tämä lähes neljännesvuosisata sitten arvioi Neuvostoliiton olevan ikuinen:
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/uusi-neuvostoliitto-putin-ajaa-euraasian-unionia/art-1288418391429.html
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/116455-neuvostoliitto-heraa-henkiin-–-putinilla-idea
http://www.hs.fi/ulkomaat/Putin haluaa entiset Neuvostoliittoon kuuluneet maat samaan liittoon/a1305546516109
Samansuuntaisia arvioita esittivät muutkin lehdet lukuun ottamatta Demaria. SDP:n pää-äänenkannattaja uutisoi asian - kuinkas muuten - täysin Putinin haluamassa muodossa eli Tehtaankadun hengessä.
Aivan puun takaa Putinin suunnitelmat Neuvostoliiton palauttamiseksi eivät Demaria kriittisemmälle medialle tulleet. Jo syyskuussa se irvaili Putinin ja Medvedevin suunnitelmille vaihtaa paikkoja todeten, että käsikirjoitushan on kuin Neuvostoliitosta.
Monille tavallisille kansalaisille kävi selväksi, että Neuvostoliitto jatkaa elämäänsä uudella nimellä jo vuosituhannen vaihteessa, kun nämä tutut tahdit kajahtivat tv-vastaanottimista pikku tauon jälkeen:
http://www.youtube.com/watch?v=kMZfXN1UOpwTässä vielä linkki siihen Demarin nöyristelevään uutiseen:
http://www.demari.fi/uutispaiva-demari/uutiset/uusimmat/3462-putin-haluaa-euraasian-unionin-qei-uusi-neuvostoliittoqEi ole mitään syytä olettaa, että kellään muilla kuin entisillä kommunisteilla olisi tavoitteena synnyttää uutta Neuvostolittoa. Sen sijaan Venäjän suurvalta idea on paljon vanhempaa perua. Jo Pietari Suuri pyrki laajentamaan Venäjää merien äärille. Tätä Venäjän vallan kasvuhakuisuutta ei kukaan ole kiistänytkään, mutta se on täysin eria asia kuin sosialististen Neuvostotasavaltojen liiton palauttaminen.
Väyrynen ei ole koskaan olettanut, että Neuvostoliitto olisi edes väliaikasesti hävinnyt vaan päinvastoin se kasvattaa lineaarisesti voimaansa koko ajan. Tämä ajatushan ei ollut pelkästään Väyrysen päähänpinttymä. Samassa vakaassa uskossa eli myös Urho Kekkonen jo aiemmin. Väyrynen olikin Kekkosen kuuliainen oppipoika. Samanlaisella kisälliasenteella tässä välillä liimaantui Petri Neittaanmäki Väyryseen. Väyrysen heikko kansansuosio vaan vei hissistä vedon.- Olet hullu
Mielipidepankki kirjoitti:
Ei ole mitään syytä olettaa, että kellään muilla kuin entisillä kommunisteilla olisi tavoitteena synnyttää uutta Neuvostolittoa. Sen sijaan Venäjän suurvalta idea on paljon vanhempaa perua. Jo Pietari Suuri pyrki laajentamaan Venäjää merien äärille. Tätä Venäjän vallan kasvuhakuisuutta ei kukaan ole kiistänytkään, mutta se on täysin eria asia kuin sosialististen Neuvostotasavaltojen liiton palauttaminen.
Väyrynen ei ole koskaan olettanut, että Neuvostoliitto olisi edes väliaikasesti hävinnyt vaan päinvastoin se kasvattaa lineaarisesti voimaansa koko ajan. Tämä ajatushan ei ollut pelkästään Väyrysen päähänpinttymä. Samassa vakaassa uskossa eli myös Urho Kekkonen jo aiemmin. Väyrynen olikin Kekkosen kuuliainen oppipoika. Samanlaisella kisälliasenteella tässä välillä liimaantui Petri Neittaanmäki Väyryseen. Väyrysen heikko kansansuosio vaan vei hissistä vedon.Sorsa ja sossupunikt yrittivat sosialisoida Suomen ryssällään. Paina se mieleesi paskakasa-punikki.
Olet hullu kirjoitti:
Sorsa ja sossupunikt yrittivat sosialisoida Suomen ryssällään. Paina se mieleesi paskakasa-punikki.
Tuskin olen kuitenkaan likimainkaan niin hullu kuin sinä kirjoittelustasi päätellen.
YYA-sopimuksen irtisanominen tehtiin demaritaustaisen presidentin aloitteesta. Demarit ja tämä samainen presidentti olivat ajamassa Suomea EU:n jäseneksi entisten kommunistien ja talikkokommunistien vastaustaessa. Revipä siitä.
- Evl evp
Muistatko miten Väyrynen syytti etelän lehdistöä siitä, että julkaisivat nootin väärään aikaan. Sellaista isänmaallisuutta oli Väyrysellä.
- 17.12
Väyrynen on täysin oikeassa oli nimi mikä tahansa niin Venäjä säilyy.
Meillä paljon pahempia poliitikkoka. Halonen vaati liittymsitä Neuvostolliittoon ja Lipponen on toiminnut useamman tiedustelupalvelun vakoojana.
Miksi Halonen on estänyt tutkimasta Wikileaksin paljastamaan Lipponsen maanpetosta?Väyrynen kirjoitti Neuvostoliiton pysyvyydestä. Jokaiselle oli selvää, ettei Venäjä tule kuolemaan pois. Nimenomaan NL:n hajoaminen teki mahdolliseksi sen, että saatoimme irtisanoa YYA-sopimuksen ja liittyä EUhun. Tällaiset muutokset olisivat olleet Väyrysen mukaan mahdottomia eikä niitä olisi saanut edes lausua ääneen.
- Totuusja vain totuus
Mielipidepankki kirjoitti:
Väyrynen kirjoitti Neuvostoliiton pysyvyydestä. Jokaiselle oli selvää, ettei Venäjä tule kuolemaan pois. Nimenomaan NL:n hajoaminen teki mahdolliseksi sen, että saatoimme irtisanoa YYA-sopimuksen ja liittyä EUhun. Tällaiset muutokset olisivat olleet Väyrysen mukaan mahdottomia eikä niitä olisi saanut edes lausua ääneen.
LIPPOSEN ja SORSAN. ja LIIKASEN johdolla...
.... demarivasemmisto tai pitäisikö sanoa "ÄLYMYSTÖ" yritti aikanaan uida KEKKOSEN ohitse neukkujen suosioon. Siinä heidän toimintansa tasavallan presidentin selän takana lähenteli maanpetoksellisuutta. EEC sopimuksen kiivaassa vastustamisessa konkretisoitui tämän sossu älymystön länsi vihamielisyys. Kekkonen oli näille vallankumouksellisille liian kova vastustaja, sillä EEC-sopimus ja Suomen orientoituminen länteen alkoi.PUOLUEETTOMUUDEN käsitys Suomen silloisessa ulkopoliittisessa määritelmässä oli näille vallankumouksellisille kirosana.
Ps. Sama aseiden kalske kantautuu Suomen itärajan takaa, kuin teki DEMARI "ÄLYMYSTÖN" aktiivisella toimintakaudellakin.
Mikään ei ole muuttunut. Suurata mahtavaa NEUVOSTOLIITTO ja,tai VENÄJÄNMAATA itärajan takana rinta rottingilla yhä VEISATAAN.
Suuren itäisen itänaapurin läsnäoloa ja sen realiteetin tunnustamista Väyrynen ja kaikki presidenttimme Paasikiven ajoista lähtien tähdentäneet ja korostaneet. - Osmium 76
Totuusja vain totuus kirjoitti:
LIPPOSEN ja SORSAN. ja LIIKASEN johdolla...
.... demarivasemmisto tai pitäisikö sanoa "ÄLYMYSTÖ" yritti aikanaan uida KEKKOSEN ohitse neukkujen suosioon. Siinä heidän toimintansa tasavallan presidentin selän takana lähenteli maanpetoksellisuutta. EEC sopimuksen kiivaassa vastustamisessa konkretisoitui tämän sossu älymystön länsi vihamielisyys. Kekkonen oli näille vallankumouksellisille liian kova vastustaja, sillä EEC-sopimus ja Suomen orientoituminen länteen alkoi.PUOLUEETTOMUUDEN käsitys Suomen silloisessa ulkopoliittisessa määritelmässä oli näille vallankumouksellisille kirosana.
Ps. Sama aseiden kalske kantautuu Suomen itärajan takaa, kuin teki DEMARI "ÄLYMYSTÖN" aktiivisella toimintakaudellakin.
Mikään ei ole muuttunut. Suurata mahtavaa NEUVOSTOLIITTO ja,tai VENÄJÄNMAATA itärajan takana rinta rottingilla yhä VEISATAAN.
Suuren itäisen itänaapurin läsnäoloa ja sen realiteetin tunnustamista Väyrynen ja kaikki presidenttimme Paasikiven ajoista lähtien tähdentäneet ja korostaneet.Voi voin lapas`rakas, tietosi ovat korkeaa keputasoa.
Totuus, keputotuus ja kepuänkyrätotuus eroavat toisistaan hyvin paljon.
Kun Savupirtin Poika hallitsi ja Savupirtin korsteenista nousi musta savu niin puhtaan valkoinen kuin kepulaisten totuus, siis sysimusta.
Lipponen oli ensimmäisiä, jotka huomasivat ettei Neuvostoliitto ole niin ikuinen kuin Paavo Vladimirov Väyrynen väitöskirjassaan myöhemmin todisti. Mauno Koivisto ilmoitti yks`kantaan ettei YYA - sopimus ole enää voimassa, sitä ei vieläkään näytä Paavo Vladimirov Väynen hyväksyä.
Presidentti Mauno Koivisto sanoi Erkki Liikaselle jo paljon ennen kuin "mailman johtava Rauhanvaltio Neuvostoliitto, joka ei ole milloinkaan hyökännyt minkään muun kimppuun.." lainaus Suomenmaa lehdestä, että opiskele ranskaa. Presidentti Maumo Koivistolla oli unelma, tai aavistus, että pääsemme oikeaksi itsenäiseksi valtioksi.
Kokoomuksen ja Demareiden Isänmaallisuus on toista kuin kepulaisten ja stalinistien.
Fagerholmin vähemmistöhallitus:
-Puhdisti punaisen Valpon
-Vapautti sotasyylliset
-Vapautti Hella Wuolijoen yleisradion pääjohtajan virasta
-Lopetti sosialisoimiskomitean siten, ettei antanut määrärahoja.
Kekkonen, kotikommunistit ja Pravda haukkuivat aamusta iltaan tätä hallitusta, mutta se jatkoi JÄRKÄHTÄMÄTTÄ Isänmaan edun mukaista linjaa.
Pieni ripaus historian tietämystä ei olisi pahaksi teille tyhmyyden syvässä ytimessä oleville, siis kepulaisille.
- NOU PUNIKKi
Tässä punatollolle:
http://www.histdoc.net/historia/1917-18/stalin1917.html - Keskustaporvari
Voitaisiinko ajatella, että Väyrysen kyky ennustaa on keskimäärin keskinkertainen?
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/politiikka/paavo-vayrynen-yksinainen-uskonsoturi - Dr T
Väyrysen väitöskirja on yksi kaikkien aikojen heikoimista Åbo Akademissa hyväksytyistä väitöskirjoista. Hylkääminen oli aikoinaan todella lähellä.
Olin Väyrysen väitöstilaisuudessa läsnä. Huvittavinta oli se, että Väyrynen aloitti väitöskirjansa puolustamisen ruotsiksi, mutta joutui vaihtamaan suomeen, koska kielitaito loppui kesken. Mahtoikohan Väyrynen edes itse kirjoittaa väitöskirjaansa? Vielä kertauksena ja koosteena tähänkin ketjuun:
Neuvostoliitto on edelleen olemassa. Vain sen nimi on vaihtunut Venäjäksi. Pinta-alan pienentyminen ei vie pohjaa Väyrysen Venäjästä esittämiin "doktriineihin", olletikin kun Venäjän johtaja nyt haikailee vanhojen rajojen palauttamista Euraasian unionina. Kun tuo uutinen muutama viikko sitten julkaistiin, valtaosa kansainvälisestä ja suomalaisesta lehdistöstä puhui nimenomaan Neuvostoliiton palauttamisesta. Putinin vastaväite meni täällä läpi ainoastaan Demarissa.
Venäjää johdetaan yhä käytännössä yhden ainoan puolueen johdolla, jonka sisällä valta on lisäksi keskitetty yksiin tai kaksiin käsiin ilman jäsendemokratiaa.
En ole lukenut Väyrysen väitöskirjaa, mutta Neuvostoliiton talousjärjestelmän pysymistä entisellään hän ei kaiketi ennustanut. Olihan väitöskirja aiheeltaan ulkopoliittinen, eikä taloustieteellinen. Sitä paitsi Väyrysen sitä kirjoittaessa Venäjällä jo elettiin perestroikan aikaa, jolloin maassa aloitettiin ensimmäiset yksityistämistoimet ja täälläkin pohdittiin, kuinka pitkälle siinä vielä mahdetaan mennäkään. Sittemmin talous vapautui koko kommunistisesta järjestelmästä, mutta vapaassa markkinataloudessa Venäjällä ei vieläkään olla.
Muutokset Venäjän talousjärjestelmässä ja kansainvälisen kaupan vapautuminen eivät kuitenkaan ole maata länteen juurikaan lähentäneet, jos vertaa kehitykseen muiden Itä-Euroopan kommunististen maiden ja Länsi-Euroopan suhteissa. Venäjä koetaan yhä niistä monella tapaa poikkeavaksi maaksi, jopa sotilaalliseksi uhaksi.
Väyrynen ei ollut ennustaja, vaan lähinnä toteaja. Hän totesi suurvallasta keskeisiä faktoja, jotka pätevät yhä. Olettaen, että sanamuotosi ovat oikeasti väitöskirjasta, vain sana "ikuinen" on yliammuttu. "Lannistumaton" on hyvä ilmaus Putinin Venäjästä. "Valtaansa laajemmalle ulottava" pätee sekin - aiemminhan Neuvostoliiton valta ulottui käytännössä vain Itä-Euroopan kommunistimaihin ja Kuubaan - nyt Venäjä pyrkii ulottamaan valtansa myös länsimaihin, hieman toisin keinoin vain. Kaikkein tärkein fakta kuitenkin on, että "sen kyljessä meidän tulee tämä huomioiden elää".- Akatemiatutkija
Väyrysen väitöskirjaa ei olisi koskaan pitänyt hyväksyä. Miten paljon Väyrynen mahtoi maksaa Åbo Akademille siitä, että väitös hyväksyttiin?
- HOH-HOI-JAA_A.,,
LILLIPUTTI-SOSSU....
..nyt sitten "akatemiatutkijana"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621198- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51628
- 93610
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56564