Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Hunajaa

Vaimoni kotiutui aamun pikkutunneilla,olin jo odottanutkin jonkin aikaa puolivalveilla. Vaimoni on vetävännäköinen isorintainen nainen, joka muutaman rinkin jälkeen on estoton ja rohkea.

Hän tuli suoraan makuunuoneen riisui aivan alasti, kysyi humalapäissään että olenko hereillä ja haluanko maistella.
Olin nukkuvinani ja käännyin hänen puoleensa, haistoin vieraan miehen partaveden, en puhunut siitä mitään.
Vaimoni sanoi rakastavansa minua ja sanoi että hän haluasi että nuolisin hänet.

Siirryin hivuttamalla rintojen kautta jalkovälii maistamaan vaimoni häpyä, huomasin että pillu oli tosi märkä jotenkin oudon makuinen vaimoni levitti jalkansa ja painoi häpyänsä suuutani vasten, painoin kieleni niin sysälle kuin sain, vaimoni pillusta valuiu aivan selvästi spermaa, joka ei ollut minun.
Vaimoni kysyi että miltä maistuu, sanoin ettää täältä valuu spermaa, vaimoni painoi entistä tiukemmin pilluansa suutani vasten, en voinu kuin ottaa suuhun mitä sieltä valui.

Kiihotuin itsekin valtavasti kun tiesin että vaimoni on saanut toisen miehen paljaan kullin pilluunsta. Ehkäisyä meillä ei ole joten on jännitrtävät päivät.
Olti suuhunni lasti ja siirryin suutelemaan vaimoani painoin samalla kullini litimärkään pilluun ja annoin mennä omatkin spermat.
31426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kiiiimaaaiisstaaaa...................

Äänestä

ja teeppä joskus terv keskuksessa papillooma tesi kurkustasi jotta et kuole suu tai kurkkusyöpään.

Äänestä

Hyi helvetti.Mua ei kyllä kiihota yhtään,jos rakas naiseni tulisi mällit perseessä luokseni.No,jokaiselle jotakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosi on kirjoitti:

Vaimoni kotiutui aamun pikkutunneilla,olin jo odottanutkin jonkin aikaa puolivalveilla. Vaimoni on vetävännäköinen isorintainen nainen, joka muutaman rinkin jälkeen on estoton ja rohkea.

Hän tuli suoraan makuunuoneen riisui aivan alasti, kysyi humalapäissään että olenko hereillä ja haluanko maistella.
Olin nukkuvinani ja käännyin hänen puoleensa, haistoin vieraan miehen partaveden, en puhunut siitä mitään.
Vaimoni sanoi rakastavansa minua ja sanoi että hän haluasi että nuolisin hänet.

Siirryin hivuttamalla rintojen kautta jalkovälii maistamaan vaimoni häpyä, huomasin että pillu oli tosi märkä jotenkin oudon makuinen vaimoni levitti jalkansa ja painoi häpyänsä suuutani vasten, painoin kieleni niin sysälle kuin sain, vaimoni pillusta valuiu aivan selvästi spermaa, joka ei ollut minun.
Vaimoni kysyi että miltä maistuu, sanoin ettää täältä valuu spermaa, vaimoni painoi entistä tiukemmin pilluansa suutani vasten, en voinu kuin ottaa suuhun mitä sieltä valui.

Kiihotuin itsekin valtavasti kun tiesin että vaimoni on saanut toisen miehen paljaan kullin pilluunsta. Ehkäisyä meillä ei ole joten on jännitrtävät päivät.
Olti suuhunni lasti ja siirryin suutelemaan vaimoani painoin samalla kullini litimärkään pilluun ja annoin mennä omatkin spermat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu