Kun vaan Jumala päättää ja säätää kaikesta. ja vasta viimeisenä päivänä erotellaan mädät kalat elävistä. ja Jumala rankaisee ja/tai antaa armonsa.
Niin eikö tuomitseminen rangaistuksineen, ry.stä erottamisineen ym pidä jättää nekin ihan vaan Jumalalle?
Ei siis ihminen, ei puhuja eikä pappi, tai tms voi toimia "tuomarina" uskon asioissa. Vain lakiasioissa, maallisissa selvissä rikosoikeuden piiriin kuuluvissa asioissa voi ihminen toisen tuomita. Eikö ole näin?
Niin eikö tuomitseminen rangaistuksineen, ry.stä erottamisineen ym pidä jättää nekin ihan vaan Jumalalle?
Ei siis ihminen, ei puhuja eikä pappi, tai tms voi toimia "tuomarina" uskon asioissa. Vain lakiasioissa, maallisissa selvissä rikosoikeuden piiriin kuuluvissa asioissa voi ihminen toisen tuomita. Eikö ole näin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Samaa mieltä. Juuri tuo väärä oppi/opetus oli hoitokokousten pohjana, piti erotella mädät kalat oikeista tai tehtiin "puimatantereen puhdistusta". Kaikki tuo vastoin Raamattua, jossa Jeesus opettu valhevehnästä sen, ettei sitä pidä mennä nyhtämään pellosta, vaikka palvelijat niin halusivat, siksi ettei samalla nyhdettäisi oikeaa vehnää pois.
Juuri tuon oikean vehnän pois nyhtämistä tapahtui hoitokokouksissa ja tapahtuu edelleen. Olet oikeassa.
Kyllä kaikki tuomitseminen kuuluu Jumalalle viimeisellä tuomiolla. Sen sijaan voidaan puhutella toista, jos on kyse esimerkiksi selvästä aviorikoksesta, pahan puhumisesta toisista ihmisistä, valehtelemisesta yms jotka hiertävät ihmisten välejä. Silloin sovitteluun kuuluu se, että sanotaan, missä toinen on erehtynyt/tehnyt syntiä.
Se on ihan eri asia kuin epämääräisistä vääristä hengistä parannukseen vaatiminen tai kielletään puhujien/johtokunnan arvostelu syntinä.
Mites tämä paljon siteerattu ajatus menikään: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi, sillä millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan".
Olen kyllä kirjaimellisesti tuon ajatuksen kannalla; me haluamme tuomita, mutta se on siis vain huono asia, eikä mikään rakentava tai rakkauden ajatus lähimmäistä kohtaan. Ja varsinkin se mitä keskustelun avaaja käsittääkseni on tarkoittanut; ulostuomitut ovat rakastamattomuuden kohteena, eivät rakkauden.
Rakkaus ei ole tuomitsemista, vaan laupeutta, ei ulosajamista vaan kutsumista.
Jos rakkauden nimissä olen kova lähimmäiselleni, on kyse kovuudesta, eikä rakkaudesta.
Onko opillinen sekaannus?
Mistä syystä vanhoillislestadiolaisuudessa kiinnitetään päähuomio armon epäämiseen, eli ns. sideavaimiin ja toisten, erilaisten tuomitsemisessa ahkerointiin, kuin pääasiaan: armoon Jeesuksessa Kristuksessa, evankeliumiin joka kuuluu erotuksetta aivan kaikille?
"Menkää ja tehkää kaikki kansaat minun opetuslapsikseni" kehotti Jeesus.
Ei se kehottanut ESTÄMÄÄN ihmisiä uskomasta.