Aika kuluu, mutta ihastus ei. Onko tämä pelkkää harhaa vai voiko oikeasti olla niin syvästi ihastunut, ettei vuodenkaan jälkeen tunteet muutu? Lyhyesti, ihastuin mieheen pari vuotta sitten ja sitä ennen olin jo kuukausia, ehkä pari vuottakin katsellut, aina kun nähtiin nousi melkein idioottimainen hymy kasvoille. Kunnolla ei ehditty edes tutustua,kuitenkin muutaman kerran kävimme jossain yhdessä. Olin älyttömän ihastunut mutta sellaisessa tilanteessa, etten sitä hirveästi hänellekään kuulutellut. Tiesin itse oman tilanteeni vaikeaksi ja tunteiden näyttäminen kunnolla ei vain onnistunut itseltä vaikka olisin halunnut. Siitä on jo pari vuotta, silti muistan melkein kaikki ne viestit ja puheet kuin eilisen.
Melkeinpä tasan vuosi sitten toin hänen tietoonsa ajattelevani edelleen häntä ja vastausten perusteella olin minäkin hänellä mielessä ollut. Mutta kuvioissa oli hänen tapailemansa nainen. Päätin toimia (muka) järjellä ja annoin hänen ymmärtää, että katsokoon onko se nainen hänelle oikea. Nykyistä tilannetta en tiedä, mutta jätin kaikki yhteydenotot silloin vuosi sitten. Olen ajatellut häntä vaihtelevasti siitä asti. Milloin missäkin. Onhan sitä vastaan tultu toisinaan ja hymyilen edelleen, tosin se ei ole ihan sama hymy kuin silloin pari vuotta sitten. Jokin minussa katuu, etten näyttänyt tunteitani tai kertonut niistä oikeasti hänelle. Tuntuu puoliksi pahalta ajatella hänen tulevan vastaan nainen kainalossa, mutta totta kai olen myös iloinen jos on omanlaisensa naisen löytänyt. Harmillista on vain se, että tiedän meidän törmäilevän välillä ja hän saa minussa edelleenkin aikaan tuntemuksia. Perhosia vatsassa, sydämentykytystä, jännittyneisyyttä. Kuka nyt noista ei osaisi tunnistaa, mistä on kyse. Sen jälkeen vain tulee se romahdustila, jossa tajuan, mitä en itselleni ottanut. Halusin mutta jätin toiselle.
Melkeinpä tasan vuosi sitten toin hänen tietoonsa ajattelevani edelleen häntä ja vastausten perusteella olin minäkin hänellä mielessä ollut. Mutta kuvioissa oli hänen tapailemansa nainen. Päätin toimia (muka) järjellä ja annoin hänen ymmärtää, että katsokoon onko se nainen hänelle oikea. Nykyistä tilannetta en tiedä, mutta jätin kaikki yhteydenotot silloin vuosi sitten. Olen ajatellut häntä vaihtelevasti siitä asti. Milloin missäkin. Onhan sitä vastaan tultu toisinaan ja hymyilen edelleen, tosin se ei ole ihan sama hymy kuin silloin pari vuotta sitten. Jokin minussa katuu, etten näyttänyt tunteitani tai kertonut niistä oikeasti hänelle. Tuntuu puoliksi pahalta ajatella hänen tulevan vastaan nainen kainalossa, mutta totta kai olen myös iloinen jos on omanlaisensa naisen löytänyt. Harmillista on vain se, että tiedän meidän törmäilevän välillä ja hän saa minussa edelleenkin aikaan tuntemuksia. Perhosia vatsassa, sydämentykytystä, jännittyneisyyttä. Kuka nyt noista ei osaisi tunnistaa, mistä on kyse. Sen jälkeen vain tulee se romahdustila, jossa tajuan, mitä en itselleni ottanut. Halusin mutta jätin toiselle.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.