toista ihmistä tai eläintä kohtaan?
Perustelen kysymystäni sillä, että yksinäiseksi itsensä kokeva henkilö on paljolti itseensä ja omiin ongelmiinsa käpertynyt. Näin ollen tilanne muuttuisi melko radikaalisti, jos hän tuntisikin jotain säälin tunnetta toista ihmistä kohtaan. Tällöin oma itsesääli väistyisi voimakkaamman tunteen tieltä, sillä tunne toista kohtaan lienee aina voimakkaampi kuin tunne itseä kohtaan.
Perustelen kysymystäni sillä, että yksinäiseksi itsensä kokeva henkilö on paljolti itseensä ja omiin ongelmiinsa käpertynyt. Näin ollen tilanne muuttuisi melko radikaalisti, jos hän tuntisikin jotain säälin tunnetta toista ihmistä kohtaan. Tällöin oma itsesääli väistyisi voimakkaamman tunteen tieltä, sillä tunne toista kohtaan lienee aina voimakkaampi kuin tunne itseä kohtaan.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Kuvitelkaa vaikkapa psykoterapeutti, joka tuntisi itsensä surkeaksi, kun asiakas olisi aina vain yksinäisyyden ja ja yksinäisyyden riivaama. Eikö asiakasta alkaisi missään vaiheessa säälittää, kun toinen tekee hiki päässä töitä ja mistään ei koskaan tulisi mitään valmista?
Asia selvä! Taitaakin olla niin, että yksinäinen ei tunne mitään muita ihmisiä kohtaan. Maailmassa ei ole muita ihmisiä, kuin yksinäinen itse ja hänen täyttämättä jääneet tarpeensa.
Selvä homma. Mitä sitä muita säälimään tai rakastamaan, kun ei ole, mistä mitään tunteita ammentaa.
Tietysti voi tuntea. Jos päässä pyörii paljon omia ongelmia ja ajatuksia, niin ei se tarkota ettei muuta pystyis ajattelemaan. Kyllä yksinäinen ihminen voi olla empaattinen ja sympaattinen ja rakastava.
Voitko nimetä yhden henkilön, ketä kohtaan tunnet myötätuntoa.
En voi sääliä muita ihmisiä, mutta eläimiä kyllä rakastan. Ne onkin paljon fiksumpia ja aitoja kuin ihmiset.
Miten käytännössä "rakastat" eläintä? Eihän eläin sillä tavalla välitä rakastamisesta kuin ihminen eli joku 10 km:n juoksulenkki koiran kannalta on suurempi rakkaudenilmaus kuin halipusuttelu.
Omat vastoinkäymiset nimenomaan kehittävät empatiakykyä. Isoimmat kusipäät tapaavat olla juuri niitä tyyppejä, joista näkee jo kaukaa että ei ole vaikeaa päivää nähty. Sääli nyt on syvältä muutenkin, tuskin kukaan haluaa olla kenenkään säälin kohteena.
Mutta, mutta, onko yksinäisyys vastoinkäymisten summa vai onko yksinäinen vain yksinäinen?
Miksei halua olla säälin kohteena; onhan sekin parempi kuin ei mitään (yksinäisen kannalta)?
Ottaisitko sitten kohteliaisuutena jos joku haukkuisi sinua säälittäväksi? Sääliä voi tuntea esim. raajarikkoa koiranpentua kohtaan, ei sitä ihminen kaipaa. Ei näissä sun horinoissas oikein ole muutenkaan mitään tolkkua. Yksinäiset kykenevät kyllä ihan samoihin tunteisiin kuin kaikki muutkin. Paitsi ehkä jos yksinäisyyden syynä on joku vakava mielisairaus.
Miksi ei voisi tuntea sääliä esim. silloin, kun näkee lapsen yksin koulun pihalla? Sääliä, jos mummo kaatuu kadulla ostoskasseineen? Eihän se sitä tarkoita, että menisi haukkumaan häntä säälittäväksi vaan tuntee myötätuntoa häntä kohtaan.
Monesti olen tuollaisia ja monia muitakin ikäviä tilanteita nähnyt, ja kyllä sisimmässäni tunnen pistoksen. Kerran havaitsin että invalidi ei päässyt pyörätuolillaan ovesta sisään, kun oli sellainen jousella automaattisesti sulkeutuva ovi. Pakko oli jäädä auttamaan. Huolimatta pahasta syrjäytyneisyydestäni, pystyn silti tuntemaan näitä asioita siinä missä muutkin.
Mikäs ihme tyyppi sä olet?
Oon yksinäinen tällä hetkellä, mutta ei se tarkota etten tuntis sääliä. Mä en tiedä mitä sun mielestä tarkottaa ´´tuntea sääliä toista kohtaan´´ mutta musta se tarkottaa sitä että tuntee mielipahaa esim. toisen tilanteesta. Mä katon paljon eläinohjelmia, missä näkee esim. huonokuntoisissa oloissa eläviä hylättyjä eläimiä, tulee aina kamalan paha olo niitä eläimiä kohtaan ja vannon aina itselleni että jos koskaan hankin eläimen hankin sen jostakin eläinkodista jossa on hylättyjä koiria ja kissoja, olisi ihanaa tarjota eläimelle koti jonka se ansaitsee, jonka voisin pyrkiä antamaan.
Olen myös tuntenut sääliä äitiäni kohtaan usein, sillä hänelle on tullut takiani monet itkut. Ja aina oon menny ja yrittäny lohduttaa. Koska mutsil on kyl ollu rankkaa muutenki, ni sääliä tunnen välil häntä kohtaan. Eli mielipahaa hänen tilanteestaan.
En mä tunne sääliä itteänikään kohtaa paljoakaan. Mä pyrin pääsemään ulos mun kuoresta ja odotan tulevaisuutta innolla. Toki sitä välillä tulee surulliseks ittestää ku ei oo ystävän ystävää, mut en mä usko et se näin päättyy. Oon nuori ja mul on viel paljon mahollisuuksia. :)
Jonkun tunteen tunteminen toista ihmistä tai eläintä kohtaan on ulospääsy omasta yksinäisyydestä. Sitä tarkoitan.
No jos tunnen rakkautta mun mutsiin, ei se muo kokonaan yksinäisyydestä ulos vie. Vanhemmat ei täytä ihmisen elämää, ei ainakaa mun. Tarvitsisin ystäviä keiden kanssa tehdä kivoja asioita mitä ikäiseni tekevät, sillä niitä minä haluaisin tehdä. Silloin pääsisin toteuttamaan itseäni.
Onko sinun mielestäsi muuten normaalia aloittaa keskustelu näin: "Mikäs ihme tyyppi sä olet?"
Jos minulle reaalielämässä joku puhuisi noin, niin se ystävyys päättyisi ennen kuin se olisi alkanutkaan.
Tässä alkaa nyt valjeta syitä, miksi ystäviä ei ole.
No huhhuh mitä tekstiä!
Mä aloitin töykeesti, koska mielestäni sun kantasi olivat järjettömiä mitä tekstistäsi nyt ymmärsin. Kirjoituksesi viittasi siihen, että sinun mielestäsi ei ole normaalia jos yksinäinen ihminen osaisi tuntea sääliä ja myötätuntoa, vaan suurin osa heistä olisi erittäin itse-keskeisiä itseään sääliviä ihmisiä. Ethän sä muuten olis kysynyt tällasta asiaa.
´´Tässä alkaa nyt valjeta syitä, miksi ystäviä ei ole.´´
Kyllä se on ihmeellistä huomata kuinka osataan kääntää vaikeita asioita toista ihmistä vastaan. Ihan kuin yrittäisit saada mut tuntemaan jonkinlaista alemmuudentunnetta liittämällä sanomiseni siihen, ettei mulla ole ystäviä.
Ellen olisi sitä sinulle kertonut ja jos emme olisi tällä palstalla, et olisi tullut edes ajatelleeksi sanovasi mulle jotain tollasta. Puhut kuin yksinäiseltä ihmiseltä ei voisi suvaita töykeyttä, kuin olisit ylemmän arvon ihminen. Sulla ei suoraan sanoen ole oikeutta liitellä mun yksinäisyyttä mun kirjotuksiini, mä saan olla kuka mä olen, mä saan vastata mulle sopivalla tavalla ilman pelkoa että joku rupeaa törkeästi syyttämään mun yksinäisyyttä mun kommenteista saadun kuvan perusteella, kun sulla ei oo hajuukaan miten mä ja monet muut tällä palstalla ollaan ajauduttu yksinäisiksi. Olet hölmö luullessasi että syy on heti ihmisessä itsessään, kun kommentti ei miellytä silmääsi.
Olen kiltti ihminen, mutta en aio olla sitä mitä en ole, eli en aio vaan myönnytellä silmät supussa jos en ole samaa mieltä, vaikka mulla ei olekaan tällä hetkellä kavereita. Saan silti olla kuka olen, saan vastata töykeästi jos mielestäni joku toinen on töykeä. On erittäin sinisilmästä sulta alkaa olettamaan toisen ihmisen yksinäisyyden syitä yhden lauseen perusteella. Sä vaikutat tosi lapselliselta, onko sulla edes mitään kokemuksia yli vuoden kestävästä yksinäisyydestä? Ei kai, kun kysyt tollasia kysymyksiä.
Kun et kerran ole yksinäinen, voitkin suoraan kadota tältä palstalta. Ylimielisiä ihmisiä ei tänne kaivata enää enempää.
Kysymys on siitä, että sinulta puuttuvat käytöstavat. Oletan, että teillä päin puhutaan noin ja teillä päin tuota pidetään normaalina puhetyylinä, mutta minä edustan erilaista käyttäytyms- ja tapakulttuuria enkä viihtyisi töykeiksi luokiteltavien ihmisten parissa.
Sinä olet nuori, joten saammeko syyttää vanhempiasi siitä, että eivät ole puhuneet sinulle kauniisti ja sinä et ole muunlaista käyttäytymistä ja puhetapaa oppinut, kuin töksäyttelevää?
Mut on opetettu että kaikenlaista kielenkäyttöä tulee kuultua mutta siitä ei tarvi hermostua. Toisinku sinä et osaa naamaas siitä irrottaa ja rupeet heti irvistelemään yhdelle töykeälle lauseelle ja tekemään päättömiä oletuksia. Ainaki mun elämästä tulee helpompaa ku sun. Mä kestän maailman huonot ja hyvät puolet. Kestän myös hölmöt ihmiset ja niiden jutut.
Oletko muuten huomannut et suomi24 on täynnä epäasiallisia kommentteja ja tekstejä, menetkö silloin irvistelemään toiseen huoneeseen naama punoittaen kiroten kuinka törkeitä kaikki ovat?
Ja herra ap. ei, et voi syyttää vanhempiani kielenkäytöksestäni, vaan maailmaa, ympäristöä ja muita ympäristössäni olevia ihmisiä, eli muita ikäisiäni, opettajiani, ohjaajiani, television nyky-ohjelmia, musiikkia jne. Mahdollisesti myös itseäsi. En kiroile, niinkuin normaalit nuoret. Olen asiallinen ikäisekseni ja se että et kestä yhtä lausetta, etkä pääse sen yli, ei ole ongelmani. Turha väittää että kysymys ei ole siitä lauseesta, vaan minun käytöksestäni, sillä se oli ainoa töykeä asia minkä sanoin. Muutoin en ole todistanut itseäni täysin epäasialliseksi ja huonosti käyttäytyväksi. Et varmaan itsekään käsitä jos jonkun toisen mielestä sun tekstis voi olla törkeitä, jolloin vastaukset voivat myös olla epämiellyttäviä Sinun makuusi.
´´Et varmaan itsekään käsitä jos jonkun toisen mielestä sun tekstis voi olla törkeitä, jolloin vastaukset voivat myös olla epämiellyttäviä Sinun makuusi. ´´
- Tällöin saat mitä annoit.
Opi pois huonoista tavoista. Opi käyttäytymään itse kohteliaammin ja opi, ettei rumaa puhetta tarvitse sietää.
Sinä nyt esität olevasi korkean sietokyvyn omaava, koska sinut on "opetettu" sellainen olemaan, mutta sinun tekstisi kuulostaa aggressiiviselta ja tunnut olevan täynnä pidäteltyä vihaa.
Lakkaa esittämästä ja olemasta kuin huonoille tavoille opetettu koira.
Mitä, jos matkustaisit pois kotipaikkakunnaltasi. Miten pitkälle voisit mennä ilman, että kulttuurishokki iskisi?
Me ei eletä enää 1800-luvun englannissa, tässä maailmassa ihmisillä on vapaa valinta mitä sieltä suusta päästää. Opippa itse tällainen asia, ettei kaikki tule olemaan kohteliaita. Sä et ole mun äiti, etkä sä tunne muo kuin parin lauseen verran, turha siis ottaa mitään kasvattaja-roolia väittäen kuinka huonokäytöksinen mä olen, kun oma sietokykysi on niin minimaalinen.
Sä ylireagoit selkeesti, joten voisit tosiaan itse kasvattaa sietokykyäsi. Mä en kategorisoi itseäni huonosti käyttäytyväksi, kukaan ei ole mulle sellasesta nimittäin koskaan valittanut. Päinvastoin, työharjoitteluissa ja muualla kodin ulkopuolella mun käytöstä on kehuttu, ja sehän on se joka merkitsee.
´´Sinä nyt esität olevasi korkean sietokyvyn omaava, koska sinut on "opetettu" sellainen olemaan, mutta sinun tekstisi kuulostaa aggressiiviselta ja tunnut olevan täynnä pidäteltyä vihaa.´´
En väitä ettäkö sietokykyni olisi mahtava, mutta reagoinnistasi olettaen parempi kuin sinulla.. Ja älä yritä kaivaantua jonnekki syvemmälle, mihin sä et pääse. En mäkään ala suo arvostelemaan ympäripyöreästi. Mä alunperin suhtauduin tekstiis ihmetellen, ja mä vastaan usein tunteella. Eka reagointini oli siis että ihme juttuja tuo toisista luulee.
Katso tätä maailmaa, katso oikeasti inhottavia ja törkeitä ihmisiä. Niitä näkee joka paikassa. Näätsä kuinka ne rökittää vihahuutoja ja solvauksia toisten päälle? Ja sä väität että mä olen sellanen huonokäytöksinen itse-keskeinen nuori. Ehkä sun pitäis pitää pieni break ja tutustuu todellisuuteen.
Joo, mä oon nuori, toki mulla on paljon opittavaa. Mut niin on sullaki.
Ja tiedoksi, niin ´´huono-käytöksinen´´ kuin mä mielestäsi olenkin en sanoisi koskaan yksinäiselle ihmiselle niin kuin sä sanoit mulle:
´´Tässä alkaa nyt valjeta syitä, miksi ystäviä ei ole.´´
En käytä toisten vaikeita asioita heitä vastaan, se on asia mitä mä en tuu koskaan hyväksyy koska se on iljettävää.
Se on sama asia kuin sanoisit laihduttavalle itseään-vihaavalle ongelmaiselle ihmiselle et se on ruma vitun läski eikä se tuu koskaa saatuu läskejään pois koska se ei vaan osaa olla syömättä kaikkea sitä roskaa.
Mä oon tässä se joka kertoi asioita itsestäni, ja sä käytät sen hyväkses mun arvostelemisessa. Ja mähän luulin että sä olet asiallinen. Oot tällä tavalla helpommassa asemassa ja silti vaan jatkat.
Pysytäänpäs kontekstissa. Minua ei kiinnosta, mitä muut ihmiset ovat työharjoittelussa sinusta sanoneet. Miksi sillä olisi mitään merkitystä? Jos nuo ihmiset ovat puhuneet sinusta kauniisti, niin miksi se ei ole johtanut mihinkään muuhun, kuin yksinäisyyteen? Ehkä he ovat valehtelijoita, jotka näkevät teeskennellyn kiltteytesi läpi ja sinä menet mukaan tuohon näytelmään, kunnes kotona itket silmät päästäsi, kun kukaan ei oikeasti välitä.
Vai niin. Minähän päinvastoin autan sinua paneutumalla ongelmiisi. Pitäisikö minun vain hymistellä, vaikka sinulla olisi tikku sormessa vai haluatko, että se vedetään sieltä pois?
Minä väitän, että töksähtelevä esiintymisesi aiheuttaa sen, että sinulla ei ole ystäviä. Ehkä sinun pitäisi vaihtaa maisemia ja oppia käyttäytymään sulavammin ja kohteliaammin. Jos teidän maisemissa ei ole kuin huonosti käyttäytyviä, niin sinä pysyt samanlaisena loppuikäsi. Tarvitset parempia roolimalleja.
Noniin, nyt sä kyllä valuit ilkeyteen asti.
Sä olet aivan väärässä. Mä välitän ihmisistä, mä välitän mun kavereista.
Mä olen yksinäinen, koska lukion aikana, josta sain kyllä paljon kavereita, masennuin. Sen takia vetäydyin kuoreeni, ja pikkuhiljaa en enää jaksanut käydä koulussa. En pitänyt kehenkään yhteyttä masennuksen aikana. Nyt olen kuntoutunut siitä, ja olen toisessa koulussa, jossa luokallani ei ikävä kyllä ole samankaltaisia ihmisiä kuin minä, joten en syvemmälle tasolle kaveruudessa ole heidän kanssa päässyt, ja tuskin tulen pääsemäänkään.
Ne puhuu musta kauniisti koska mä en puhu pahaa toisista toisten selän takana, mä olen huolehtivainen ja reilu. Sä oot ihan kadoksissa noiden syytteittes kanssa.
Sä menet ihan epäasiallisen puolelle jo. Kaikki mitä sanot tossa kommentista musta on iljettävää ja näyttää kuinka epätietoinen yksinäisistä ihmisistä oikeesti olet.
Ihan oikeesti, kun et oo yksinäinen ja haukut toisten yksinäisyyttä ja persoonaa. Sä meet jo ihan yli.
Sulla ei oo mitään muuta ku inhottavaa sanottavaa ton perusteella. Sä menet agressiiviseksi jo selkeesti. Mä en ole itsekäs ihminen ilman tunteita, mut sä puhut mulle ku olisin sellanen. Iljettävää, kuvottavaa.
Jos olisin oikeesti mitä väität, olisin aina ollut yksinäinen. Mut oon ollu yksinäinen vaan yhden vuoden, ja silläkään ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuka mä olen ja miten mä puhun.
Sul ei oo edelleenkää hajuu mistä mun yksinäisyys johtuu.
Ehkä sä lopetat nyt ton kirjottelemisen mun asioista, kun et sä tiedä mun jutuista mitään ja se on tässä se aino oikea järkevä totuus. Joten lopeta toi kaiken tietävän leikkiminen. Me asutaan eri maailmoissa, joten ei kannattais ottaa yhteen ku ei tuu mitää.
Äläpäs nyt suutu siellä, kun joku ei lähdekään hyssyttelemään. Kukas sinä olet määräilemään, kuka täällä saa kirjoittaa ja kuka ei?
Taidatkin olla oikea pirttihirmu kotonasi, jolle vanhemmat eivät ole saaneet mitään kuria. Äkkiäkös sitä lapsi masentuu, kun huomaa olevansa perheen vahvin. Sinä tarvitset rajat, sillä niistä sinulla näyttää olevan huutava puute.
Luuletko, että tässä nyt kumipallona pompitaan sen mukaan, kuinka Sinusta tuntuu.
No voi hyvä luoja, ei kaltaisellesi vanhukselle voi mitään ikäiseni jutella. Oon tavannut ennenkin sunlaisias vanhemman ikäluokan ihmisiä, ei niille kannata mitään puhua, ne elää omassa mustavalkoisessa periaatteittensa maailmassa, eikä edes yritä ymmärtää nuorten kantaa. Niillä on nuorista yksi ja selkeä näkökulma, eikä nuorilla ole heille sananvaltaa. Sä et kuuntele, mitä ikinä mä sanoisin. Sen sijaan leikit isoa auktoriteettia, vanhempaani ja luulet minua ´´eksyneeksi´´ jonka yrität pelastaa, jolloin näkökulmallani ei ole mitään väliä sinulle, sillä olenhan ´´eksynyt´´.
Et nuorten lisäksi selkeesti myöskään pysty ymmärtämään yksinäisiä ihmisiä.
Ehkäpä nyt ymmärrän miksi sanonta vanha koira ei opi uusia temppuja on keksitty.
Pidä hauskaa loppuelämäsi.
Niinkö? Miksi minua on sitten pyydetty työskentelemään nuorten parissa.... nuoret ovat pyytäneet, kun ovat huomanneet, kuinka rento ja reilu olen!?
Ehkä jotkut on yksinäisiä, syrjäytyneitä etc juuri sen vuoksi, ettei ne kestä katsoa miten huonosti jotkut (useimmat?) ihmiset kohtelevat toisiaan, eläimiä, maapalloa jne? Vai voitko sanoa, että olet ihmisyydestä iloissaan vaikkapa uutisia katsoessa?
Itse kyllä tunsin sääliä, sympatiaa, empatiaa jne ihmisiä ja eläimiä kohtaan, kun olin yksinäinen, masentunut ja muutenkin oli ongelmia. Toisaalta olen aina ollut erityisen herkkä ja monimutkainen tapaus. Ja pyrkinyt ottamaan aina muut huomioon.
Jos joku itki, tai oli jotain ongelmia, tunsin myötätuntoa. Yritin auttaa muita pahassa jamassa olevia, vaikka olin myös pahassa jamassa itsekin. Kaikki tuska ja vääryys mitä uutisistakin sai lukea ja nähdä päivittäin teki olon surulliseksi. Välillä itkin, kun mielestäni hyvä ihminen tai joku joka ei ansainnut, koki vääryyttä, tai muuta pahaa.
Eläimet. Lopetin kalastamisen, koska en halunnut tuottaa tuskaa kaloille, ja tappaa niitä turhaan. Tunsin tuskaa, kun näin eläimen kärsivän...
Nykyään en ole yksinäinen, mutta tunnen edelleen empatiaa, sympatiaa, sääliä jne.
Itse aloin tuntemaan näitä tuntemuksia teini-iän loppupuolella. Sitä ennen olin henkisesti kehittymätön.
Minusta kuitenkin tuntuu, että kaikki ihmiset eivät ole kykeneviä tuntemaan näitä tunteita. Ehkä syy on jollain tavalla kasvatuksessa, kai nämäkin osittain lapsuudesta tulee.
Sääli on niitä sanoja joita käytetään lähes poikkeuksetta väärin tilanteissa. Hieman samaan tapaan kuin sarkasmi.
Todellinen sääli on hyväntahtoista myötätuntoa toista kohtaan. Ei tarkoituksellista omanarvon tunteen kohottamista, joka on paljon yleisempää.
Kyllä siihen pystyvät ihan kaikki ihmiset. Yksinäisyys ei ole se suurin pahuus ihmiselle jos muuten pärjää hyvin.
Olen saanut niin paljon kakkaa niskaan viime vuosina,
että säälin tällä hetkellä vain itseäni, koska uskon että kaikilla muilla on asiat paremmin.
Voiko yksinäinen tuntea sääliä?? Kysymys ei ole noin yksinkertainen, vaikka olisi yksinäinen se riippuu ihmisestä itsestään miä hän tuntee ja mitä ei tunne. Itse kykenen asettamaan itseni muiden ihmisten asemaan, eli tunnen empatiaa, sääliä... Mutta jos minun pitäisi suunnata tuntemukseni itseäni kohtaan en tunne juuri mitään, eli olen epäitsekäs.
Ja vaikka ihminen tuntisi suuriakin tunteita se ei tarkoita että hän kykenee niitä näyttämään, jälleen toimin itse esimerkkinä... En näytä juuri mitään ulos päin, en vihaa, en surua, enkä sitä sääliä. Voisin vain katsoa vierestä, tuntisin kaiken sisälläni mutta mikään ei nousisi pintaan.
Se riippuu ihmisestä, se että minusta on tullut tunneälyltäni niin vajaa, siihen on syynsä. Joku toinen toimii toisin, ei se riipu yksinäisyydestä. Vaikka olisi sosiaalisesti avoin voi silti olla tuntematta sääliä.
Väittäisin, että ujot ja yksinäiset saattavat usein olla jopa syvällisempiä tunteissaan ja ajatuksissaan kuin laajan kaveripiirin omistavat pintaliitäjät. Ehkä ongelmana onkin se ulosanti ja sosiaaliset taidot: miten saada tuotua ajatuksensa ymmärrettävästi ja kiinnostavasti ulos, ja ylläpitää keskustelua toisten ihmisen kanssa. Jatkuvat epäonnistumiset sosiaalisissa tilanteissa johtavat helposti lannistumiseen ja eristäytymiseen sekä valitettavasti myös siihen, että muut ihmiset alkavat välttelemään. Itse olen yksinäinen ihminen, jolle esimerkiksi eläinten ja ihmisoikeudet ovat sydäntä lähellä. Itken usein nähdessäni toisten kärsimystä, vaikka kärsin myös paljon itse. Joten tunteettomuudesta on meitä yksinäisiä turha syyttää!
En haluaisi omistaa kaveripiiriä. Pelottaa tuo idea ihmisten omistamisesta.
Eikö olisi ihan luonnollista, että yksinäinen voisi tuntea sääliä esim. toista yksinäistä kohtaan, tämän toisen tunteet ymmärtäen ja jakaen? Kyllä minä ainakin tunnen sääliä joitakin ihmisiä kohtaan, vaikka koenkin olevani yksin vailla ystäviä...
Mä oon yksinäinen..... Kerään vaan kaikkea niitä muistoja mieleen jotka ne hetket oon pilannu :( tunnen ittessäni aika pahasti sääliä... Ja kaikki vaan haukkuu mua.. Ainaki useammat....... :(
Ap. haluaa jostain syystä härnätä täällä ihmisiä. Yksinäinen ei tarkoita samaa kuin psykopaatti eli pelkkä yksinäisyys ei tee ihmisestä empatiakyvytöntä. En tule vastaamaan ap.:lle, koska se on loputon suo. On vaikea saada järkevää keskustelua aikaiseksi, jos toinen on ilkeä ja päätarkoitus on ainoastaan olla eri mieltä keskustelukumppanin kanssa.
Hyvä kysymys toisaalta. Sanoisin omalta kohdaltani, että vaikka pohjimmiltani olen hyvin empaattinen ja olen välittänyt vähän liikaakin muista ihmisistä itseni kustannuksella, silloin kun masennuksen ja yksinäisyyden tunne on voimakkaimmillaan ei riitä enää voimia ajatella muiden tarpeita. Monesti sitä on yrittänytkin poistaa omaa masennustaan ajattelemalla sitä, että on täällä maailmassa ihmisiä joilla on asiat vieläkin huonommin.
Kyllä tuossa tietyllä tavalla perää on, vaikka yleensä ne ihmiset jotka joutuvat tuohon tilaan ovat pohjimmiltaan niitä kaikkein herkimpiä ihmisiä. Toinen esimerkki tuosta on alkoholismi. Alkoholistihan juodessaan ei usein ajattele mitään muuta kuin itseään ja juomistaan, mutta selvinpäin he ovat usein todella herkkiä ja sympaattisia ihmisiä.