Miten sua voi häiritä, jos olen

täällä. Sullahan on uudet kuviot tai miksei vanhatkin. Ethän sä edes ikinä halunnut tutustua muhun. Mitä väliä siis minun ajatuksillani on tai sillä että käyn täällä. Mä olen ottanut uuden lähestymistavan ihmissuhteissa. En enää varaa sydäntäni vuosiksi sellaiseen, mikä on yksipuolista tai millä ei ole tulevaisuutta. Jos jokin mättää, mä teen pikaisen päätöksen ja siirryn eteenpäin. Tai siis voin pitää tuttuna ja kaverina, mutta muu ei tule kyseeseen, kun se päätös on tehty. Riittää esim. erilaiset arvot tai, no, huono maku naisten suhteen ;). Sä et ehkä ikinä pitänyt mua tarpeeksi kauniina tai tutustumisen arvoisena, mutta voin vakuuttaa, että on niitä jotka pitää. Mun vaan täytyy oppia tunnistamaan ne, jotka saa tutustua. Ja sitten koittaa käyttyä. Vanhat arvet on syvällä. Rakkaudettomuus syö sielun.
13321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Miten niin en halunnut, halusinpas. Ei taida koskea vaan minua, niin on samanlaisia tarinoita täällä, jatketaanpa silti.
Ei ole uusia kuvioita, ajattelin että olisit ollut se uusikuvio elämässäni, vanhat on vanhoja, en haikaile vanhojen kuvioiden perään, tai ainoastaan jos tätä kutsuisi vanhaksi, siinä tapauksessa haikailen. Pidin äärettömän kauniina ja tutustumisen arvoisena kaikki muu päälle, muutenhan kaikki olisi loppunut jo alle aikayksikön.

Jos jokin mättää. . .kuulostaa todella heppoiselta päätökseltä, elämässä mättää monet asiat, jos tämä oli nyt tässä ja päätöksesi teit eikai sille voi mitään, varsinkaan jos ole järkkymätön päätöksissäsi.

Edelleenkään en tiedä kenelle meni, aina voi kokeilla jotain vastata.

Äänestä
  • tota saatanan leikkiäs.. ÄLÄ JAKSA. Älä leiki koko ajan kaikkien kanssa .. joka vitun kirjoittaja on sulle sinä, sä oot täys paska koko mies, netissä leikkivä paska.

    Äänestä

  • jos kokeilis semmosta että puhuis ihan sille oikeelle ihmiselle ? Jos jo ite tietää
    että väärälle menee niin miks ihmeessä tehdä noin ?

    Äänestä

  • Oisko mitään kirjoitti:

    jos kokeilis semmosta että puhuis ihan sille oikeelle ihmiselle ? Jos jo ite tietää
    että väärälle menee niin miks ihmeessä tehdä noin ?

    todella hyvä vaihtoehto.

    Äänestä

  • minkä ikäinen olet ?

    Äänestä

  • Kaunis ja tutustumisen arvoinen kaikki muu päälle ja mitä teet !
    Nettileikin !
    Mulkkuja te miehet ootte kaikki tyynni.

    Äänestä

  • Sanoisin että kirjoitti:

    todella hyvä vaihtoehto.

    se ei ole vaihtoehto. Tämä riittää niille kyllä, saavat tästä sen mitä hakeevatkin.

    Äänestä

  • Älä jaksa enää kirjoitti:

    tota saatanan leikkiäs.. ÄLÄ JAKSA. Älä leiki koko ajan kaikkien kanssa .. joka vitun kirjoittaja on sulle sinä, sä oot täys paska koko mies, netissä leikkivä paska.

    Luuletko tietäväsi jotain tästä. Tai jos kerran tunnistit, onko se syy haukkua ketään. Mistä tiedät mikä tilanne on, miksi ylipäätänsä tunget kommenteinesi tähän, kun et mistään mitään tiedä! vai tiedätkö Mitä leikkimistä oli ensimmäisen vastaajan viestissä. Ihan kun se ettei voi tietää kenelle täällä vastaa on leikkimistä. Voiko täällä kukaan tietää kenelle vastaa ilman tunnisteita, eikä siitä pidä suuttua jos vastaisikin väärälle. Todella outo suhtautuminen "Älä jaksa enää"

    Äänestä

  • ???????????????????? kirjoitti:

    Se voi myös olla juuri niin että hän tunnisti ! Ja ehkä hän tietää tarkalleen mikä se tilanne on !
    Miksi sä muuten otit tommoset pultit tosta ??

    Äänestä

  • nettimiehestä jolle jokainen nainen on sinä !

    Äänestä

vuoksi.. Ei ole sit minulta tuo viesti. Ja anonyyminä kerron mut kuitenkin..

Äänestä

Aika mutulla muutkin vastaa näihin ketjuihin. Mä otin tän uuden toimintatavan käyttöön toissapäivänä ja kaikki saavat saman kuurin. Roikuin edellisessä suhteessa vuoden päivät. En tee enää niin, jos näyttää ettei tuu mitään. Ei sitä pidä rikkoa itseään kaikella mahdollisella.

Äänestä

Tääl oli joku testikanin viesti myös, mutta se on poistettu...tulee mieleen eräs vemmelsääri, joka ei ollut mikään koe-eläin. Se oli eräs vimmattu vipeltäjä, jonka eteen laskin sydämeni ja joka otti ja kakki sen päälle, hyppäsi kasan ja paineli mäkeä ylös, minkä koivistaan pääsi. Soma kani, mutta pahus nopea :).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

maanantai vire kirjoitti:

täällä. Sullahan on uudet kuviot tai miksei vanhatkin. Ethän sä edes ikinä halunnut tutustua muhun. Mitä väliä siis minun ajatuksillani on tai sillä että käyn täällä. Mä olen ottanut uuden lähestymistavan ihmissuhteissa. En enää varaa sydäntäni vuosiksi sellaiseen, mikä on yksipuolista tai millä ei ole tulevaisuutta. Jos jokin mättää, mä teen pikaisen päätöksen ja siirryn eteenpäin. Tai siis voin pitää tuttuna ja kaverina, mutta muu ei tule kyseeseen, kun se päätös on tehty. Riittää esim. erilaiset arvot tai, no, huono maku naisten suhteen ;). Sä et ehkä ikinä pitänyt mua tarpeeksi kauniina tai tutustumisen arvoisena, mutta voin vakuuttaa, että on niitä jotka pitää. Mun vaan täytyy oppia tunnistamaan ne, jotka saa tutustua. Ja sitten koittaa käyttyä. Vanhat arvet on syvällä. Rakkaudettomuus syö sielun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu