Ajattelen asioita joita EN halua ajatella!

Eikö kenelläkään ole samanlaista?

Olen 16-v/ on ollu samanlaisia ajatuksia.

niitä se helpottaa noissa. niin me kaikki hullut teemme.

Moi, ekaa kertaa tällä palstalla :)

minulla on viime aikoina ollut joskus todella loukkaavia ajatuksia päässäni joita en koe "omikseni". Olen havainnut nämä ajatukset heti kun ne tulevat, ja myönnän niiden johtuvan mahdollisesta sairaudesta. Helpottaa vähän, mutta häpeä ja katumus ajatuksista on pahin. Ajatus tulee kuin salama ja oloni muuttuu sen jälkeen ahtaammaksi, siitä on hankala ravistella itseään irti ja unohtaa se jatkaakseen mitä mukavaa olikaan tekemässä.

Olen kohta vuosia taistellut pääni sisäisen maailman kanssa, mutta en ole vielä jutellut niistä psykiatrille vaikka olen rampannut vuosia siellä.

Viime aikoina ajatukset ovat alkaneet muuttua loukkaaviksi; ennen ne olivat vain jotain ihmekelailuja, mutta tämä on minulle uutta.

Olen tutkinut ja tarkkaillut & analysoinut itseäni aika paljon ja liikaakin, joten huomaan herkästi tällaiset vieraat ajatukset.
Ajattelin ottaa asian esille lääkärillä, mutta ensin katson löydänkö parannuskeinoa näihin häiritseviin ajatuksiin muualta kuin mahd. lääkityksistä.

Mutta pieni vinkki jos olet ns. "pohtija": liika analysointi ja pohtiminen erottaa helposti "kehon mielestä", jolloin tapahtuu epätasapainoon joutuminen ja se varmasti edesauttaa ongelmia.

hei sinä perskulee-pakota ajatus maailmaasi positiivisiä ajatuksia se vie vähän aikaa mut lopus kiitos seisoo!näin ol mullakin.puhu ittelles ääneen lyö kämmentä päähän mont kertaa,toista monta kertaa päivässä.älä unohda päiviä väliin muuten menee sököksi,,lykkyä tykö

Kärsin samanlaisista pakko-ajatuksista! Sanon pääni sisällä asioita ja sanoja enkä TODELLAKAAN halua sanoa niitä päässäni. Ahdistun, jos ajattelenkin näitä asioita. Esim. tyypillinen pakkoajatus minulla on, että sanon mielessäni vaikka vihaavani Jeesusta tai haluavani helvettiin...Olen uskovainen, ENKÄ TODELLAKAAN VIHAA Jeesusta, tai halua helvettiin, enkä haluaisi edes ajatella tämmöisiä. Mikä avuksi? :/ Olen kärsinyt näistä jo 8 vuotta. Voimia sulle todella paljon, ymmärrän TÄYSIN huolesi..

Onko kellään pakkoajatusten lisäksi pakkokertominen elikkä pitää kertoa jollekin se inhottava ajatus jota pyörittelee päässään?

Mulla on vähän samanlaisia. Ajattelen asioita joita en tahdo ajatella. Nää ajatukset vie kaikki mun voimat. Ajattelen asioita jotka tekee mut onnettomaks. Ihan kuin alitajuntaisesti tahtoisin olla onneton, mutta kun en tahdo. Välillä tuntuu etten kykene hallitsemaan ajatuksiani. Ajattelen, ajattelen lisää ja lopulta tahtoisin vain vaimentaa nuo ajatukset.

Minulle tulee pakkoajatuksia tai oikeastaan takaumia muutama vuosi sitten tapahtuneista kiusaamistilanteista. Ne pyörivät päässä joka päivä ja synnyttävät ahdistusta. Tulee tunne, että olen vieläkin niissä tilanteissa. En haluaisi ajatella niitä, mutta ne vain tunkevat mieleen. Haluaisin vaimentaa ne.

Itselläni on tullut lähiaikoina pelkoa, että mitä jos en haluakkaan olla poikaystäväni kanssa ja että mitä jos olen hänen kanssaan jotenkin "vääristä syistä." On tarinoita, että ollaan vain tottumuksesta yhdessä. Vaikka toisaalta tiedän, että rakastan poikaystävääni. Tämä on todella raskasta, sillä poikaystäväni on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Pelkään että minulle iskee yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta se tunne, että en haluaisikkaan jatkaa, vaikka tulevaisuudessa on odotettavissa kaikkea mukavaa...

joo se tässä nimenomaan on kun jostain puskee väkisin mieleen aina sellasia kauheuta ajatuksia jotka eniten ahdistaa ja joita ei missään nimessä haluaisi tulevan edes mieleen.
ja kun pakkoneuroottinen on niin pitää tehdä joitain pakkotoimia että "pääsee eroon" noista, muuten ne kalvaa ja ahdistaa, esim mieleen tulee että entä jos sekoan ja satutan läheisiä, ja se on aivan helvetillistä, koska en ikinä halua satuttaa näitä ihmisiä, ja vain kaikkein pahimmat ja "tärkeimmät" ajatukset ahdistaa, jos jostain ei välitä niin paljon, se ei myöskään jää ahdistamaan mieltä.
esim joskus aikaisemmin pienemmät asiat on tehneed tuota ahdistusta ja siitä johtuvaa pakkotoimea, mutta kun ei enää pidä niitä niin vakavina tai isoina asioina, niin ne ei myöskään kiusaa.

Se tosiaan tuntuu siltä että mieleni haluaa kiduttaa itseään noilla hirveillä ajatuksilla..

ja joskus kun pystyy olemaan välittämättä niin paljon niistä, niin hyvin nopeasti siitä pääsee eroonkin, se vaan tuppaa olemaan hankalaa olla välittämättä kun kyseessä on itselle todella tärkeät jutut

Minulla on erilaisia pakkoajatuksia, ajatusten lisäksi sanoja ja musiikkikappaleita, jotka soivat tai "kaikuvat" päässä ja pelkään että sekoan näiden kanssa. Ahdistuneena niillä on taipumus voimistua. En oikein osaa rauhoittua ja monesti ajatukset rullaavat päässä yöllä nukkuessakin. Onko kenelläkään muulla samanlaista ja mikä tähän voisi auttaa?

Kärsin ahdistavista ja "vieraista" pakkoajatuksista viitisen vuotta, ennen kuin otin itseäni niskasta kiinni ja raahauduin psykiatrin pakeille kun tuntui, etten enää jaksa. Tämä totesi siltä istumalta, että kyseessä on pakko-oireinen häiriö eli OCD ja että vaihtoehtoja sen hoitoon on kaksi. Joko lääkkeet tai pitkäaikainen terapia, jonka tehosta ei ole varmuutta.

Valitsin varmemman (ja paljon halvemman) vaihtoehdon, eli lääkkeet. Aluksi söin yhtä lääkettä ja oireet lievenivät melkein heti. Sen jälkeen kokeiltiin kahden lääkkeen yhdistelmää, ja oireet lievenivät edelleen eli ajatukset kaikkosivat ja olo parani. Varjopuolena oli kuitenkin lääkkeiden aiheuttamat ongelmat makuuhuoneen puolella, eli vaikka halutti, ei aina toiminut. Niinpä nelisen vuotta sitten vaihdettiin nykyiseen lääkkeeseen eli Efexoriin (venlafaksiini) jota popsin edelleen melko pientä annosta eli 75 mg päivässä.

Nykyinen tilanne ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta kuitenkin siedettävä. Pakkoajatuksia esiintyy edelleenkin, mutta tyyliin pari kertaa viikossa, kun ennen hoidon aloittamista niitä esiintyi liki jatkuvasti.

Lähinnä masennuslääkkeenä käytettävä venlafaksiini aiheuttaa joillekin kaikenlaisia sivuvaikutuksia, mutta itselläni mitään niistä ei ole esiintynyt. Tai oikeastaan on, koska useimmat masennuslääkkeet aiheuttavat potilaalle tunne-elämän 'latistumisen', eli suru ei tunnu niin mahdottomalta, mutta iloiset asiatkaan eivät oikein jaksa innostaa. Omasta mielestäni tällainen puolivillainen elämäkin on paljon parempi asia kuin pakko-oireiden aiheuttama helvetti.

Mitään paranemisennustetta en ole lääkäriltäni saanut, vaan hän kerran sanoi, että saatan joutua syömään lääkkeitä loppuelämäni eli toivottavasti vielä aika kauan (nyt olen 35). Toisaalta viime aikoina olen ajatellut myös lääkehoidon lopettamista ja tuon toisen vaihtoehdon eli terapian kokeilua. Olisi kuitenkin kivaa, jos voisi vielä joskus kokea oikeita tunteita ilman kemiallista tylsytystä. Toisaalta olen lukenut, että lääkityksen lopettaminen voi paitsi aiheuttaa oireiden palaamisen, myös mielettömät vieroitusoireet, joten saa nähdä...

Joka tapauksessa, OCD on ihan oikea sairaus, johon on olemassa erilaisia hoitoja. Pakkoajatuksista kärsivä ihminen ei ole 'hullu', ja itse asiassa on äärimmäisen epätodennäköistä, että hän oikeasti toteuttaisi agressiiviset ja epämiellyttävät ajatuksensa.

Itse suosittelisin kaikille näiden asioiden kanssa painiville, että ottaisitte yhteyttä mielenterveysalan ammattilaiseen, joka voisi ohjata oikeanlaiseen hoitoon. Ilman hoitoa koko elämä menee ihan suotta hukkaan.

Lisätietoa OCD:stä mm. osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Pakko-oireinen_häiriö

Nyt kun aloin (yksi päivä) miettimään, etten saa jo olemassaolevien pakkisten lisäksi ruveta ajattelemaan vielä kauheampia ajatuksia, niin tietysti: nythän niitäKIN ajatuksia riittää.

Oi, loppuisi jo tämä...

Nostetaanpas ylös, koska itseäni ainakin vaivaavat jonkinlaiset pakkoajatukset/takaumat. Mulla siis jää päähän pyörimään kaikki päivän tapahtumat ja välillä muistan hyvin miltä jokin ihminen kuulostaa. Jäävuoren huippuna kehitän tästä paniikkikohtauksen satunnaisesti, koska ahdistun ajatuksistani ja pelkään sekoavani. Ihan käsittämätöntä miksi mun päähäni tulee yhtäkkiä mieleen jonkun ihmisen pälpätys mitä olen kuunnellut puoli päivää. Tai tiedä nyt onko se ihan käsittämätöntä, mutta ahdistavaa kyllä. Mistä olette saaneet parhaan avun näihin pakkoajatuksiinne?

Eli nimimerkille Sekopää nainen: täällä on toinen samanlainen!!

Hyväksymis- ja omistautumiserapia

tilasin itselleni kerrasta poikki kirja ja sain siitä paljon apua.

Mikähän on tässä keskustelevien keski-ikä? Veikkaan alle 20v.
Eiköhän kaikilla ole tämmöisiä ajatuksia joskus ainakin. Jos ei ole niin ei liiku päässä mitään?

Pakkoajatukset tuttuja. Niin seksuaaliset, hulluuden pelot kun taas erinäiset satuttamis/tappamis ajatukset. Silloin kun ne alkoivat, oli aivan hirveä meininki. Päässä pyöri, ahdisti, pelotti oma itsensä, näki tulevaisuuden toivottamana. Sitten ajan myötä kun niitä tuli päivittäin niistä tuli kuin osa elämää. Niin kauan ne jatkuvat kun niitä pakoon juoksee. Mutta ne kannattaa kohdata.

Kokeilkaapa ajatella itse pakkoajatusta kun ne puskevat päälle. Älkää kieltäkö niitä, vaan miettikää sitä kauhukuvaa minkä näette pahimpana skenaariona. Väännelkää ja käännelkää. Ja ainakin itse oivalsin, kas kummaa sehän on vain ajatus. Tyhmä, mitätön ja naurettava sellainen. Ei se ole helppoa, itselläkin niitä tulee vieläkin mutta sentään tiedän mistä on kyse.

Kyse on pelosta ahdistuksen taustalla. Pelko ehkä siitä että joutuu häpeämään, siitä että ei voi kontrolloida itseä, pelko siitä että jotain kamalaa tapahtuu. Mutta pelko itsessään on turhaa. Se ei auta ketään sillä hetkellä kun jotain oikeasti tapahtuu. Lisäksi pelkäämme aivan turhiaa asioita joita EI TODENNÄKÖISESTI tapahdu koskaan. Ja itse pelosta tulee suurempi asia kuin itse pakkoajatuksesta.

Googlatkaa vaikka pelko netistä. Pitäsi löytyä hyviä sivuja heti ensi kättelyssä. Ja relatkaa ihmiset. Elämästä tulisi nauttia eikä elää ja pelätä pahaojen asioiden tapahtumista. Eikä tämä ole helppoa itsellekkään, mutta parempaan suuntaan.

En jaksanu lukee sun juttua, mut voitko antaa pildee mulle? Jos oot nainen...

kERRAN HULLU.NIIN AINA HULLU ELI ELINNIKÄINEN,PAKKO PAITA.sAORAIS JOHON MISTÄÄN EISAA APUA PAITSI PÖPILÖISTÄ.sE OM KAQNSANRAUTIMME JOLLOIN TOISILLE ON KIRJOITETTU ´PAPERIT TOISILLE EI.ASIA ON MYÖS KANSANTALOUDELLINRN KYSYMYS,KOSKA UOIDENKIN ON MAKSETTAVA MYÖS VEROMME KORKEAAN ELINTASOOMME VELKAISESSA SUOMESSAMME,MIKÄ KOKONAISUUS ON TIETENKIN TÄYSIN SKITSOFREENISTÄ.HULLU PALJON TYÖTÄ TEKEE VIISAS PÄÄSEE VÄHEMMÄLLÄ,ELI KAISO ITSE SITTEN ASENTEENA TERVEYTEESI NÄHDEN OLLA MIELISAIRAALASSA KONTROLLISSA TAIKKA KADULLA RÄYHÄÄMÄSSÄ HUUMEISSA.

Tänne on tullut vuodatettua monta kertaa, mutta koska olo on jälleen sietämätön ja on pakko purkaa, niin vedän nyt pikakertauksen.

Alkujaan pelkäsin olevani homo. Minulla ei ole mitään homoja vastaan, mutta ahdistuin ajatuksesta jos se sattuisi omalle kohdalleni. Sitten tuli tappamisen pelko(löisin jotain veitsellä) siitä seurasi pelko joka käsittelee sekoamista ja impulsiivisuutta(menee samaan kastiin kuin tappaminen.) Viime aikoina pelkäsin olevani pedofiili(tämä on niin utopistinen ajatus, että ymmärsin sen naurettavuuden) kunnes taas vedin labyrintin siihen pisteeseen että pelkään jälleen sekoamista.

Tämä johtuu nyt siitä että erehdyin lukemaan erästä blogia jossa käsitellään salaliittoteorioita. Tarinat ovat täynnä aukkoja ja ymmärrän kyllä että humpuukiahan ne ovat, mutta sitten alkoi ahdistamaan se että jos kuitenkin vähän uskoisin tähän foliohattumeininkiin. Yksi hyvä kaveri nimittän hurahti jossain vaiheessa näihin, ja sen jälkeen olen sitä meininkiä seurannut huvittuneena ja vähemmän huvittuneena. Aivan vastenmielinen ajatushan se on uskoa näihin koska ei taida olla harhakuvallisempaa asiaa kuin salaliitot. En vain ymmärrä miten jotkin ihmiset syöttävät internetissä tämmöistä "tietoa" eteenpäin ja se että minusta tulisi samallainen ahdistaa suunnattomasti.

Vielä kaksi viikkoa sitten luulin että pahin sekoamisen pelko on omalla kohdallani pois jäänyttä elämää, mutta ei, sama noidankehä jatkuu. Ei millään jaksaisi keskittyä mihinkään negatiivisen ajatukseen, sillä viime aikoina on enemmän elämän parhaat puolet kiinnostanut. Pahoittelut sekavasta tekstistä. Mutta kyllä tämä taas helpotti kun voi johonkin asiasta kertoa.

Mulle alkoi tulemaan tälläisiä pakkoajatuksia muutama kuukausi sitten. Olen ennestään masentunut, paniikkihäiriöinen, uneton, ahdistunut.. Mutta ikinä ei ole tälläistä ollut! Mietin voiko johtua siitä, kun minut pakotettiin töihin ja nykyisin elän erittäin vähillä unilla ja olen jatkuvasti stressaantunut ja erittäin ahdistunut.

Pakkoajatuksien määrä vaihtelee sen mukaan mitä väsyneempi/ahdistuneempi olen. Joskus saattaa päivittäin tulla monta kamalaa ajatusta mieleen..

Esimerkiksi nyt istun koiran kanssa sohvalla. Koirani on mulle tärkein maailmassa ja kuolisin sen puolesta miettimättä hetkeäkään. Äsken mietin jotain joululahjoja ja näin joululahjanauharullan tuossa sohvalla. Mieleen tuli heti miten kuristaisin koirani tuolla joulunauhalla! Mitä H*LVETTIÄ OIKEASTI. Kuvotan itseäni.

Keskusteluapua tästä kaupungista en saa, olen koettanut jo vuosia. Pelkään että sekoan.

Jos oikein ymmärsin sinä kärsit ahddistavista ja epämiellyttävistä ajatuksista joita et haluaisi ajatella. Tämä on hyvin yleistä, mutta muista "terve ihminen voi ajatella mitä vaan sairas ei" , psykiatrian erikoislääkäri, jonka kanssa kävin juttelemassa. Uskon , että kärsit pakko-oireisesta häiriöstä http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00403

Ajatukset ei ole vaarallisia kävin juttelemassa asiasta ja nyt olen päässyt kaikista ahdistavista ajatuksistani pois.

Toivon että käyt juttelemassa asiasta jollekkin psykiatriaan erikoistuneelle terapeutille !

Sairas yhteiskunta aiheuttaa pakko-oireita.