Jokainen suomalainen tietää, että kokoomus kyykistelee rahapiirien edessä pahemmin kuin Bush jr.! Kokoomuksen tavoitteena on luoda Suomesta Ameriikan mallin mukaan vahvojen pärjäämisen yhteiskunta, jossa heikot heitetään veneestä! Tämän näkee jo siitä, ettei kokoomus halua työllistäviä verouudistuksia vaan alentaa korkeimpien tuloluokkien verotusta. Tyhmäkin tajuaa ettei se raha, jonka rikkaimmat saavat mene kulutukseen, vaan jää jo ennestään massiivisen pankkitilin pohjalle lojumaan miljoonien kaveriensa seuraksi. Pahinta on, että ovat saaneet monet suomalaiset höynäytettyä luulemaan, että ajavat tavallisten ihmisten asiaa, vaikka tavoite on yksityistää kaikki terveydenhuolosta vesihuoltoon ja laittaa ökyrikkaat kaverit tienaamaan samalla kun palvelut menee alas vessanpöntöstä!
Perkele!
Antiporvari
1041517
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 104
Vanhimmat
En näkisi kokoomusta ihan noin kapitalistisena. Sillä on veroilla elätettävien virkamiesten keskuudessa suuri suosio.
Kyseessä ei siis ole kirjoittajan tarkoittama rahapiirien etua ajava rikkaiden oikeistopuolue, vaan aatteellinen valkokaulusköyhällistön "wanna be porvari"-puolue.
Myös kokoomuksen hattuleidit ja miehimykset äänestivät rukkasrinnoin ay-sosialistin Suomen presidentiksi.
t:jarmo
Kokoomus yrittää pitää julkisuuskuvansa pehmoisena valitsemalla johtoon nukkehalitsijoiksi naapurinpoikamaisia vätyksiä, joita taustalla olevat todelliset oikeistovoimat (Sasi, Matikainen-Kallström yms) pompottavat. Nämä haluavat Viron mallin mukaisen tasaverotuksen ja sosiaaliturvan äärimmäisen karsimisen, eliittikoulut jne. Ympäristöarvot menevät kokoomuksella vessasta alas jos toisella puolella on edes parin yrityksen etu, työntekijöillä ei tarvitsisi olla mitään laillisia oikeuksia "joustavuuden nimissä" ja ne, joilla ei ole kunnon koulutusta voisivat tehdä hanttihommia palkalla, jolla ei kunnolla tule toimeen. Kaikkia näitä asioita kokoomus on oikeasti ajanut pehmeän verhonsa takaa.
tasaverossa, joka tekisi nimenomaan OMAN TYÖN kannattavaksi. Mukavana seurauksena olisi myös talouden elpyminen, työttömyyden väheneminen ja palkkojen kasvu.
Tykkäätkö todellakin tästä nykyisestä Suomen jämähtyneisyydestä ja korkeasta työttömyydestä, minkä sossut on saaneet aikaan!
Onko sinusta nyt Suomi hyvässä jamassa?
Miksi meitä on sitten niin monta, jotka olemme kanssasi eri mieltä ja haluaisimme saada nimenomaan työnteon kannattavaksi!
Taidat olla joku sossu joka pelkää osinkojensa puolesta.
Tasavero on epäoikeudenmukainen alemman palkkatason aloja kohtaan, jotka ovat tasan yhtä arvokkaita (tai arvokkaampiakin) kuin korkeaa palkkaa nauttivien herrahissin asiakkaiden puuhastelut. Tasavero on OK. vasta kun on tasatulo. Työttömyys ei todellakaan ole sosiaaliturvan aikaansaannoosta, mutta se on pelastanut joitakin työttömiä hyödyttämään yhteiskuntaa muilla tavoin (kansalaisjärjestöissä tms.)
Siis sä taidat tosiaan olla joku sosialisti, jonka mielestä kaikesta työstä siivoojan hommista lääkärin hommiin (riippumatta siihen kuinka pitkään ihminen on opiskellut ja miten vaativa ammatti on) pitäisi maksaa yhtäpaljon.
Mitenköhän tämä yhteiskunta kannustaisi jäseniään opiskelemaan ja hankkimaan hyvän ammatin yhteiskunnan tarvitsemista huippuosaajista puhumattakaan, jos kaikesta työstä maksettaisiin sama palkka.
Siis oletko sä aivan sairas!
Tottakai osaamisesta ja työn vaativuudesta pitää maksaa enemmän.
Yhtähyvin meille kaikille voisi maksaa sitten korkeaa palkkaa sohvalla makoilusta, mikä taitaa ollakin sun perimmäinen tavoittees kunnon kommunistin tapaan.
Sitäpaitsi esim. Virossa on käytössä tasaveromalli, jonka mukaan tiettyyn rajaan asti ansaitsevien (pienituloisten) ei tarvitsisi maksaa veroa lainkaan. Ja tasaveroa alettaisiin maksaa vasta tietyn summan ylittämisen jälkeen.
Sitäpaitsi totuus on, että mitä pienempi palkka sitä vähemmän on ostovoimaa. Mutta ainahan ihmisiä voi kannustaa opiskelemaan, jotta he hankkisivat paremman ja paremmin palkatun ammatin. Mutta ymmärrän, että tämä on sulle ihan vieras ajatus.
Jos olet oikeasti sitä mieltä, että matalapalkka-alojen työt ovat helpompia tai kevyempiä niin et ole kyllä asiaan tutustunut. Korkean koulutuksen aloille hakeudutaan myös kutsumuksen ja kevyemmän työn perässä. Sitäpaitsi en sanonut, että tasatulo olisi hyvä ratkaisu, sanoin vain, että ainoastaan silloin tasaverossa olisi jotain järkeä. On tyhmemmällekin selvää, että se jolla on enemmän varaa, maksaa suuremman osuuden yhteisistä menoista. Viron mallissa on se huono puoli, että kunnolliset hyvinvointipalvelut säilyttääkseen, olisi tasaveron vaikkapa yli 1500€ tienaavilta oltava jo huomattavan korkea, jolloin pienimmillä tuon rajan ylittävillä tuloilla olisi taas mahdotonta elää. Kyllä progressio on ainoa järkevä tapa verottaa. Virossahan tämä on kuitattu siten, että annetaan sosiaalihuollon mennä kuralle ja haetaan siihen EU-tukia jotka maksavat korkean verotuksen maat (eli ihannemaasi siipeilee muiden kustannuksella).
on progressiivinen.On tietty osa joka on kokonaan verovapaa ja sen ylimenevä osa verotetaan,silloihan suurituloinen maksaa enemmän veroa prosenteissakin kun pienituloinen.Ongelma kohtia kyllä tässäkin veromallissa tulee.Kunnallisvero on jo nyt tasavero kaikille,siitä ei nykyään kukaan valita.
Terveyskeskukset voisi aivan hyvin yksityistää jos kunnat eivät saa niihin lääkäreitä.Mitä tekee sellaisella terveyskeskuksella jossa on muuten täysi miehitys mutta lääkäri puuttuu,näitä tälläisiä on paljon olemassa.Kierrellään ja kaarrellaan vain jos yrittää päästä vastaanotolle,turhauttavaa varmasti myös muulle henkilökunnalle.
Yksityiset lääkäritalot töimivat sensijaan erinomaisesti,aikoja saa ja saa valita lääkärinkin,niin se pitäisi toimia myös kunnallisella puolella.
Vanhasen punamulta on rappeuttamassa Suomen taloutta kovaa vauhtia,mitään ei uskalleta tehdä,työpaikat vähenevät,yhä pienempi osa kansasta elättää muut.
Länsi-Euroopan maissa on kaikissa samaa ongelmaa,eletään liian korkeassa elintasossa,velaksi osittain.
Viro on nopeasti noussut kun se itsenäistyi,kyllä se on meille pian todellinen kilpailija,mutta kyllä sielläkin ihmiset tulevat vähitellen vaativimmiksi.
...vai?
Vaiko joku joka on AIDOSTI sitä mieltä että omalla työllä rikastumista ei voi sallia kenellekään kun se ei itselle onnistu? Korkeimpien tuloluokkien verotus kun on syvältä, ja koskee nimenomaan niitä jotka tekevät töitä eivätkä elä perheyritysten osingoilla tai suvussa olevien pääomasijoitusten tuotoilla...
Nimenomaan työtä tekevää ihmistä rangaistaan. Ja rangaistaan sitä enemmän, mitä kovemmin hän tekee työtä.
Ja sitten toisten rahoilla ja osingoilla eläviä (joita sossuihinkin kuuluu aika liuta) taas lahjotaan alhaisilla veroilla.
Aivan sairasta!
Jos joku kehtaa väittää, että nyt ei voi rikastua niin huhhuh! Rikkaimmilla on jo nyt niin suuret tulot, etteivät he ehdi käyttää kaikkea ansaitsemaansa. Nimenomaan duunarin (alle 2000€ kuussa tienaavan) veroja voisi laskea ja ylimpiä luokkia korottaa. Työntekijät eivät kuulu niihin hyvätuloisiin, jotka pääsevät yli 2000€ kuukausituloihin, vaan työ tehdään pohjalla. Korkeampaa palkkaa nostavat nostavat palkkansa tämän pohjan selkänahasta. Ja pääomaveroa vasta korottaa pitäisikin, ettei kannata jättää omaisuutta lojumaan!
Kommareille on oma palstansa, joten vasemmalle poistu!
Täytyypä myöntää, että onnistuit kuitenkin saamaan minulta vastauksen...
Työllistävä verouudistus tarkoittaa mielestäni sellaista uudistusta, joka kannustaa ihmisiä yrittämiseen ja työntekemiseen. Nykyinen verotus ei sitä tee kovin hyvin.
Nämä rikkaimmat ihmiset, joista puhut, edustavat Suomen ihmisistä promillen osaa ja heitä tulee aina olemaan, ellei sinunlaisesi kommari onnistu sosialisoimaan kaikkea ykstyisomaisuutta. Tällä kansanosalla ei isona asiana ole mitään merkitystä kulutuksen tai verokertymän kannalta. Sitävastoin ns. keskiluokka ratkaisee kaiken ja katson itseni kuuluvan ylempään keskiluokkaan, koska olen yrittäjä ja tienaan mukavasti. Kerropa nyt minulle, miksi minun pitäisi äänestää sellaista ryhmää, joka ei aja etujani poliittisesti, kuten kepua, sossuja, kommareita tai edes vihreitä? Minä äänestän kokoomusta, koska se poliittisena puolueena ajaa parhaiten etujani ja vastaa aatemaailmaani .
Yksityistämisellä on tavoite saada tehokkuutta ja säästöjä aikaiseksi, ei heikentää palveluja tai asettaa ihmisiä liian eriarvoiseen asemaan. Totuus on se, että varakkaalla ihmisellä on aina ollut Suomessa paremmat mahdollisuudet saada palveluja kuin heikompiosaisilla...taisi niin olla muuten Neuvostoliitossakin ( heikäläisiä vain kutsuttiin kunnon kommunisteiksi ja puolueen jäseniksi ).
Ainakin oikeiston äänestäminen on syytä hylätä, koska se on heinäsirkkaparvi, joka syö pellon tyhjäksi ja lähtee eteenpäin. Kestävää kehitystä ei näköpiirissä ole jos tuloerojen jatkuva kasvatus ja ylimpien tuloluokkien verotuksen keventäminen jatkuvat samalla kun yritysten sallitaan irtisanoa ja siirtää tehtaitaan ihmisoikeuksia polkeviin halpamaihin ilman sanktiota.
oli Neuvostoliitto sinun mielestäsi.
Vapaassa demokratiassa saa äänestää sitä puoluetta mitä haluaa...Jos otetaan lähtökohdaksi sinun väitteesi, ihan yhtäläisellä syyllä voisin väittää, että kommunistien ja vihreitten äänestäminen pitäisi hylätä, koska he eivät ymmärrä tosielämän reaaliteeteista mitään.
Kestävää kehitystä ei ainakaan saada aikaiseksi sinun ehdottamalla tavalla. Jos yrityksiltä kielletään niiden siirtyminen halvempiin maihin, yritykset joko myydään pois tai ne menevät konkurssiin...ja mistäs sitten niitä työpaikkoja tehdään????
En ymmärrä, miksi verotuksen pitää olla progressiivista. Olet varmaan lukenut ns. tuloloukusta, joka tarkoittaa sitä, että bruttopalkan nouseminen ei lisääkään käteen jäävää osuutta ollenkaan, vaan saattaa jopa pudottaa sitä. Sama juttu tapahtuu monesti ylitöiden kanssa. Tietyn rajan jälkeen ei ole kannattavaa tehdä pitkää päivää, koska käteen ei jää yhtään enempää kuin normaalilla kahdeksalla tunnilla.
Mielestäni on vain oikeudenmukaista, että jos saat enemmän bruttopalkaa kuin naapurisi, pitäisi sinulle jäädä käteen rahaa samassa suhteessa enemmän.
Sinun ajatuksesi ovat suoraan sieltä idän ihmemaasta ja noin 85 vuoden kokeilun jäljet ovat siellä selkeästi nähtävillä... Minä en halua saman tapahtuvan Suomessa.
Kyllä suomen progressio on rakennettu niin, että jos saat suurempaa bruttopalkkaa, on nettopalkkasikin suurempi kuin naapurilla. Eroa vaan tasataan, ja niin pitääkin. Enkä minä muuten ole ammuttamassa ketään hiekkakuoppaan ja lahjoittamassa yritysjohtajien omaisuutta puolue-eliitille, että se siitä CCCP:stä. Eikä näitä ajatuksia siellä kyllä kokeiltu, lähempänä oli jonkun sortin feodaalimalli.
Olen kanssasi samaa mieltä, mitä ei estä se, mitä tuossa Phaedralle vastasin!
sossujen opeilla, KOKO kansa ja koko maa pysyy köyhänä ja työttömyys ennätyslukemissa, jotta toisten tienaamat verorahat saisi jatkossakin valua sossueliitin kukkaroon.
Sinustako sossut ajaa köyhien asiaa, ai jaa sano miten se näkyy? Siten,että jatkossakin työttömyys pysyy korkealla ja palkat surkeina.
Sano miten sinusta Suomi on nykyään hyvinvointivaltio, miten?
Minäpä listaan sinulle;
-korkeat verot (työnteko ei kannata, yrittäminen ei kannata, ei synny lisää uusia työpaikkoja, ihmisillä huono ostovoima)
- huonot palkat (valtio pitää tarkoituksella työttömiä reservissä, jotta palkat saisi pidettyä kansainvälisesti verrattuna varsin alhaalla ja Suomen kilpailukyvyn hyvänä. Jos keskityttäisiiin työllisyydeen kasvattamiseen niin palkatkin nousisivat ja se ei taas olisi sossujen ja valtionyritysten (jotka ovat samaa kamaa) edun mukaista )
-korkeiden verojen ja huonojen palkkojen takia suomalaisilla on surkea ostovoima, heidän rahansa menevät suurin piirtein asumiseen ja ruokaan, jos rahaa jäisi enemmän käteen, niin rahaa jäisi enemmän laitettavaksi erilaisiin palveluihin, mikä taas lisäisi palvelualojen työllisyyttä.
Yksinkertaisesti sossujen politiikalla tämä maa on lähempänä konkurssia kuin koskaan.
Jos veroja laskettaisiin, syntyisi lisää yrityksiä ja työpaikkoja, talous elpyisi, työttömyys vähenisi, palkat nousisivat, ihmisten ostovoima paranisi, mikä puolestaan lisäisi palvelualoille työpaikkoja jne.
Oikeiston opeilla koko maa saataisiin nousuun aivan kuten on käynyt, joka paikassa, missä oikeisto on vallassa.
Se, että Suomi on sossujen politiikan takia taantumuksellisessa tilassa myös näkyy juopottelu- ja väkivaltatilastoina. Kun ihmiset on ajettu ahdingoon ja heiltä on riistetty tunne siitä, että työnteko on kannattavaa ja työtä pitäisi tehdä nimen omaan omaa elämää varten, eipä ihmisille jää enää muuta vaihtoehtoa kuin masentua.
Koko Suomi on sairas! Kiitos sossujen!
Korkeilla veroilla taataan, että jokaisella on mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään. Laiskuus ei suomessa ole merkittävä syy siihen, että joutuu valtion tuella elämään. Verojen laskeminen ei loisi uusia työpaikkoja (ainakaan jos laskettaisiin korkeimpien tuloluokkien veroja, kuten porvarit haluavat, ne rahat ei mene kulutukseen kun ei kaikkea ehdi nytkään kuluttaa). Rahaa pitäisi saada lisää käteen juuri köyhimmille, jotka myös kuluttaisivat sen rahan. Sosiaalidemokraatitkin ovat menneet porvarien veronalennus-elintasonparannus -ansaan, joka ei ole yhdessäkään valtiossa toiminut, eli ei apua sieltäkään.
korkeat verot takaavat sen, että TYÖTTÖMYYS pysyy korkealla, työpaikkoja ei synny lisää ja ihmisten palkat ja ostovoima pysyy alhaalla.
Etkö sinä sen vertaa tajua, että ei ole mitään verotuloja, jos ei ole yrityksiä, jotka niitä työpaikkoja ja sitä kautta verotuloja luovat.
Mistä helvetistä sinä sitä rahaa otat jaettavaksi, jos ei ole mitään mistä ottaa.
SossuSuomessa yritetään kaikin tavoin torpedoida kaikenlainen talouden elpyminen ja uusien työpaikkojen syntyminen, seurauksena on se, että on yhä vähemmän rahaa mitä jakaa ja niistäkin suurin osa kuluu tulonsiirtoina työttömille. Aivan sairasta!
Toimivan yhteiskunnan ainoa perusta on toimiva talous. Ja siihen tilaan sosialismin opeilla ei ole koskaan päästy.
Sitäpaitsi mielenkiintoista, että sinä kuvittelet, että ne joiden tuloverotus putoaisi olisivat jotain rikkaita.
Esim siskoni tienaa varsin hyvin (korkeakouluttu ammattilainen) kuitenkin verojen jälkeen hänelle jää käteen melkein saman verran, kuin ansiosidonnaisella elävällä työttömälle miehelleen. Tällainenhan, jos mikä kannustaa työntekemiseen vai mikä?
Todellisuus on, että Suomessa ei ole rikkaita kuin ne jotkut rahansa perineet ja osingoilla ja toisilta ryöstetyiltä rahoilla elävät sossut. Suurin osa on työtä tekevää keskiluokkaa, joita rangaistaan veroina sitä kovemmin mitä enemmän he tekevät työtä.
Esim. amerikkalaisen mittapuun mukaan suomalainen keskiluokka on köyhä. (Amerikassa köyhätkin elävät tilavammin kuin suomalainen keskiluokka, monilla amerikkalaisilla "köyhillä" on myös oma asunto ja kaksi autoa)Tosin voithan sä aina fantasioida jostain rikkaista, tosin suuresti ihmettelen, keitä nämä rikkaat mielestäsi ovat.
Verot eivät työttömyyttä aiheuta. Työttömyyden syynä on se, etteivät työnantajat tahdo ottaa töihin kauan työttömänä olleita ihmisiä sekä siitä, että hallitsematon globalisaatio aiheuttaa työn polkumyyntiä kaikkialla maailmassa, minkä seurauksena suomalaiset oman etunsa perässä juoksevat yritykset unohtavat sosiaalisen vastuunsa ja siirtävät tehtaat maihin, joissa kokoomuksen ideaalit on jo käytössä (verot lähellä nollaa, työläisillä ei oikeuksia jne.). Hintoihinhan tämä ei vaikuta yhtään, mutta omistajien kuittaamat osingot kyllä kasvavat juuri saman verran kuin teettämiskustannukset laskevat. Ja kun on saanut suomalaisen firman tehtaalta kenkää koska tehdas on siirretty Kiinaan, ei oikein huvita ostaa sitä "suomalaista" tuotettakaan enää. Yritykset tuhoavat itsensä tällä epäeettisellä toiminnallaan.
aiheuttaa työttömyyden, koska yrittäminen ja työnteko ei kannata ja näin ei synny lisää työpaikkoja ja ihmisten ostovoima pysyy alhaalla, mikä taas ei lisää palvelualoille työpaikkoja.
Jos veroja laskettaisiin kehitys olisi päinvastainen, työpaikkoja syntyisi lisää, työttömyys vähenisi, palkat nousisivat, ihmisille jäisi enemmän rahaa käteen, mikä taas lisäisi palvelualoille työpaikkoja. Näin talous paisuisi kuin pullataikina ja hyvinvointi lisääntyisi ja rahaakin riittäisi taas jaettavaksi.
Itseasiassa matalammalla verotuksella saadaan valtiolle aivan sama tuotto kuin korkeilla veroilla, lisäetuna saadaan myös talous elpymään ja hyvinvointi lisääntymään. Tämän Reagan ja Thatacher osoittivat veroreformeillaan todeksi. Vai väitätkö, että USA ja ISO-britannia eivät olisi maailman rikkaimpia talousmahteja?
"Veroreformi on harvinainen pääsykortti historiankirjalle. Se tulee tuskin toistumaan usein. Esimerkiksi, Bush jr, joka on myös tehnyt suuria veroleikkauksai, tulee tuskin tekemään seuraa Reaganille. Kysymys on aivan eri asioista. Reaganin kohdalla kysymys oli 'kvantti hypystä' parabolikäyrän korkean verotuksen puolelta matalan verotuksen puolelle. Parobolikäyrä kuvaa verotuottoa valtiolle. Käyrä lähtee origosta (0%:n verolla valtio ei saa verotuloja) ja nousee ylöspäin. Jossain vaiheessa työhalut laskevat korkean verotuksen vuoksi ja veron tuotto laskee vaikka prosentti nousee. 100%:a lähestyessä verotuksen tuotto lähentelee nollaa. Paraboli-analogia on mielenkiitoinen sen vuoksi että se paljastaa kuinka kaksi hyvin erillaista veroprosenttia, matala ja korkea, tuottavat saman verotuoton valtiolle. Yhteiskunnalle kokonaisuudessaan korkean veroprosentin vaihtoehto on kuitenkin hyvin tuhoisa, koska kansalaisten taskuista katoaa korkean ja matalan prosentin erotus ilman että valtion verotulot kasvavat. Ennen Reaganin aikaa maailmalla oli jatkuvien verokorousten takia kiivetty parabolin väärälle puolelle. Reagan toteutti USA:ssa ja demonstroi koko maailmalle hypyn kurvin paremmalle puolelle. Tänään malli on kopioitu ympäri maailmaa. Seurauksena on ollut tuottavuuden kasvu, joka on nostanut elintasoa ja hyvinvointia."
Vain oikeiston opeilla saadaan talous nousuun, niin että sitä rahaakin riittää taas jaettavaksi.
Sekä Reagan että Thatcher olivat romuttaa maidensa julkisen talouden veronalennuksillaan ja korjaavia liikkeitä oli hyvinkin pian tehtävä. Lisäksi ongelma näissä maissa on juuri se, että vaikka rahaa onkin, se keskittyy pienelle osalle ihmisiä ja valtiolla ei pienillä verovaroilla ole varaa tuottaa kunnollisia hyvinvointipalveluita. Palkkataso on myös näissä maissa sellainen, että monet joutuvat tekemään kahta työtä selvitäkseen. Sehän tietysti on oikeiston tavoitteena, että alemmat luokat orjuutettaan tuottamaan rahaa rikkaiden taskuun. Työnteko on ainakin suomalaisessa mentaliiteetissa sellainen itseisarvo, että suurin osa työttömistä tekisi mielellään töitä, mutta jos siitä ei suostuta maksamaan edes sen vertaa kuin työttömyyskorvaus (joka ei riitä elämiseen), niin minkäs teet. Lisäksi valtiontalouden "konsultit", joilta tulevaisuusselvityksiä tilataan, ovat poikkeuksetta ideologisia oikeistolaisia, joten selvitysten tulokset ovat sen mukaisia.
Sinä et edes sen vertaa tajua, että sitä rahaa ei ole jaettavaksi, jos sitä ei ensin joku tuota.
Ja korkealla verotuksella sitä ei pysty kukaan (pk-yritykset, joita Suomessa on valtaosa)tuottamaan Etkö ymmärrä näin ilmeistä tosiasiaa?
Reaganin ja Thatcherin veropolitiikalla Yhdysvalloissa ja Iso-Britaniassa talous saatiin taas nousuun, ja tämä hyvinvointi koitui koko maan eduksi.
Jenkeissä köyhätkin elävät leveämmin kuin Suomen keskiluokka.
Niin aivan, Suomessa ei makseta työstä, koska valtio haluaakin pitää ihmiset työttömät reservissä ja näin palkat alhaalla. Näin saadaan Suomen kilpailukyky pysymään korkeana, jotta rahat saisivat jatkossakin valua sen sossueliitin taskuun, joka on tukevasti asettautunut valtionyhtiöihin käärimään rahat omiin taskuihinsa ja jakamaan ne (alhaisen veron) osinkoina toisilleen.
Jos veroja laskettaisiin, työttömyys vähenisi, työpaikat lisääntyisi ja mitä kamalinta palkat nousisivat, koska hyvistä työntekijöistä ja osaajista alettaisiin taas kilpailla.
Sinäkö olet tosiaan sitä mieltä, että työnteosta pitää ihmisiä rangaista niin, että mitä enemmän he tekevät töitä, sitä enemmän heidän pitää veroja maksaa.
Kannustaako tämä sinusta ihmisiä työntekemiseen.?
Sosialistinen järjestelmämme haluaa, että ihmiset pysyvätkin pienituloisina, jotta isot rahat saisi ohjattua sossueliitin taskuihin.
Usko, jo sossut ovat tämän maan tuho! He ovat olleet vallassa tähän asti, joten heidän politiikkansa seurausta on, että "alemmat luokat on orjuutettu tuottamaan rahaa rikkaiden (sossujen) taskuun" ja että työnteko ei nykySuomessa kannata.
Kärsijänä on nimenomaan keskiluokka, koska heidän selkänahastaan ne rahat otetaan.
sun teorioittes ratkaiseva virhe on siinä, että sinä pidät suomalaista keskiluokkaa rikkaana, vaikka he ovat niitä joidan selkänahasta ne rahat kääritään ja joka voi itseasiassa kansainvälisten vertailujen vuoksi huonoimmin kuin missään muualla, vaikka he ovat tämän yhteiskunnan tukirakenne
Kokoomus on tehnyt radikaalin nuorennusleikkauksen ja tähtää veronalennuksilla/tasaverolla nimenomaan keskiluokan (koulutetun, nuoren, perheellisen) aseman ja ostovoiman parantamiseen ja etenkin pk-yritysten kasvuun ja näiden kannattavuuden lisäämisen, koska pk-yritykset ovat ratkaisevassa asemassa työllisyyden kannalta. Palvelualoilla on suurin osa Suomen työpaikoista.
Suuret valtionyritykset on yleensä tukevasti sos.dempoliitikkojen ja suurten ikäluokan äijien käsissä, jotka ovat oppineet pitämään toisten rahoja omina rahoinaan ja järkänneet näille rahoille alhaisen verotuksen, jotta rikastuisivat entisestään.
Vihaan minäkin noita sossuäijiä, jotka rikastuvat ilman omaa ansiotaan toisten tekemällä työllä. Mutta he ovatkin sosialisteja.
Jenkkien köyhien asemasta sinulla on kyllä aika mielenkiintoinen kuva. MacDuunarit elättävät itsensä nippa nappa käyden kahdessa matalapalkkatyössä, ilman vapaa-aikaa, tai säädettyä työaikaa.
Sinulla tuntuu tosiaan olevan melkoinen usko veronalennusten autuaaksitekevään voimaan (joka edelleenkään ei ole tehnyt autuaaksi kuin niitä, jotka olivat jo valmiiksi rikkaita). Yrittäjyyden kannustaminen on toki hyvä ja sitä varten suomessa on starttirahat sun muut, ja jos jotain pitäisi alentaa niin palvelualan pienten yritysten verotusta. Suuret yritykset tuottavat jo nyt miljoonia omistajilleen ja jokainen veronalennuksella saatu lantti menee suoraan osakkeenomistajien taskuun ja johtajien bonuksiin. Veronalennusten avulla oikeisto pyrkii myös korvaamaan työntekijöiden ansaittuja palkankorotuksia, ettei vain yhtiöiden omistajisto joutuisi maksamaan palkankorotuksia omistaan. Ihan todella olen myös sitä mieltä, että jos joku saa samasta työmäärästä (tai jopa pienemmästä) kymmenkertaisen palkan toiseen verrattuna, niin osuutensa yhteisistä menoista olkoon myös kymmenkertainen. Oikeudenmukaisuus kannustaa. Sen sijaan on aivan varma, ettei työtön halua ottaa minimipalkkatyötä yrityksessä, jonka omistajat ovat juuri jakaneet itselleen muutaman miljoonan "tappioton kevät"
-kausibonuksen. Vai luuletko, että se innostaa?
Suomessa on paljon pk-yrityksiä, jotka ovat ahtaalla tai joita ei synny lisää juuri korkean verotuksen vuoksi. Ja juuri näille yrityksille veronalennukset olisivat ratkaiseva hyöty, koska on laskettu, että jos jokainen pk-yritys palkkaisi yhdenkin työntekijän, työttömyys olisi sillä hoidettu.
Sinä puhut noista suurista yhtiöistä, mutta mitähän yrityksiä ne on ja ketkähän siellä on johdossa käärimässä toisten rahoja taskuihin. Etteivät vain olisi suuria valtionyhtiöitä johdossaan entiset sosdem.poliitikot?
Kokoomus on tehnyt radikaalin nuorennusleikkauksen ja oikeistolaisilla talousopeilla nimenomaan ahtaalla olevan keskiluokan ja pk-yritysten asema paranee ja työllisyys kohenee ostovoima lisääntyy.
Ei nykyisten rikkaiden aseman parantamiseksi enää mitään oikeisto-oppeja tarvita, he voivat ja porskuttavat hyvin nimenomaan tämän sosialistisen järjestelmämme ansiosta.
Voiko kahden auton perhettä jolla on omistusasunto ja kesämökki ja varaa vuosittaiseen etelänmatkaan pitää köyhänä? Ei minusta. Suomalainen keskiluokka on ihan varmasti varakasta suurimpaan osaan maailman maita verrattaessa. Jopa virolaiseen keskiluokkaan, usko pois.
Kerro minulle, jos kokoomuksen tavoite on työllisyyden parantaminen eikä hyväosaisten saavutettujen etujen puolustaminen ja parantaminen, miksi kokoomus tahtoi yritysveroalessa ehdottomasti säilytettävän osinkojen verottomuuden (ts. yksinkeraisen verotuksen), miksi kokoomus järjestään vaatii veron alennuksia tasaisesti kaikille, suunnattuna ylimpiin tuloluokkiin tai tasaveroa vaikka yläluokka tienaa jo nyt enemmän kuin saa kulutettua, miksi kokoomus unohtaa historiallisten rakennusten ja ympäristön arvon heti kun olisi mahdollista rakentaa huippukallista asuinaluetta, miksi kokoomus tahtoo jo syrjäytyneet päihdeongelmaiset mieluummin vankilaan kuin hoitoon ja miksi kokoomus tahtoo vähentää työntekijän oikeuksia pulustavien tahojen valtaa tulopolitiikassa?
artikkeli samasta aiheesta
http://www.vapaasana.net/sisalto.php3?label=artikkeli&id=418
Ja siinä sivussa keskiluokka pienenee ja alaluokka (jonka asema muuten heikkenee) kasvaa. Matalapalkkatyössä olevat putoavat auttamatta köyhien luokkaan alemman keskiluokan sijaan ja sitten kelpaa ihailla meidän hyvin pärjäävää keskiluokkaa ja väistellä kerjäläisiä kadulla.
Pikaisella googlauksella olis löytynyt kyllä ainakin kymmenkunta vastakkaista mielipidettä edudtavaa artikkelia. Luulenpa, että tuossa oli roima ripaus ideologiaa mukana.
työtä tekevästä koulutetusta keskiluokasta ei kylläkään ole kesämökkiä ja se omistusasuntokin on yleensä vielä pankin oma. Suurin osa on vieläpä perheellisiä, silti heitä verotetaan kuin olisivat yksineläjiä ja vaikka suurin osa rahoista menisi perheen elättämiseen. Se etelänmatkakin on yleensä jotenkuten onnistuttu säästämään. Muuta säästöön ei juuri sitten jääkään.
Esim. Saksassa saman verran ansaitsevalle keskituloiselle perheelle jää verojen jälkeen vuodessa tuhansia euroja enemmän käteen kuin Suomessa.
Sinä taas puhut ehkä näistä suurista ikäluokista, jotka onnistuivat hankkimaan asuntonsa ja kesämökkinsä halvalla ja onnistuivat järkkäämään itselleen hyvät eläkkeet, mutta jotka eivät nykyisin tuota valtiolle paljonkaan, vaan odottelevat vaan milloin ensimmäinen eläke kilahtaa tilille. Niin ja, jotka matkustelevat paljon, kun rahaa elämiseen ja asumiseen ei mene enää juuri olleenkaan.
Minä puhun koulutetusta, varsin nuorehkosta, työtä tekevästä keskiluokasta, joka on tämän yhteiskunnan selkäranka ja jonka selkänahasta ne rahat revitään niihin suurten ikäluokkien eläkkeisiinkin.
Ja saksassa se perhe laittaa ne tuhannet eurot säästöön koulun lukukausimaksuja ja terveydenhuoltoa varten. Ja korkea verotus ei tunnu ainakaan ihmisten onnellisuutta haittaavaan, vähän aikaa sitten tehdyn tutkimuksen mukaan onnellisimmat ihmiset olivat 1. Tanskassa, 2. Ruotsissa ... 7. Suomessa, jne. Eli korkean verotuksen ja hyvän sosiaaliturvan maat kärjessä, kuinka ollakaan. Ehkä se pohjoismaisen keskiluokan elämä ei yhtä tuskaa ollutkaan?
ne miljoona suomalaista kesäpaikkaa sitten omistaa?
Eikä varmaan millään verosysteemillä päästä koskaan siihen tilanteeseen, etteikö nuoren perheen ensimmäinen omistusasunto olisi pitkän aikaa pankkilainan vakuutena.
Poisluettuna tietysti rikkaitten perilliset.
JA sinäkö ihan tosissasi väität, että kokoomus ei ole kahden auton, omistusasunnon ja kesämökin omistajan ja etelänmatkailijan asianajaja?!?!
Vuosia Saksassa asuneena voin kertoa, että puhut täyttä puppua. Saksan terveyspalvelut ovat paljon kattavammat kuin Suomessa ja kaikki menee sairaskassan piikkiin. Lukukausimaksuja ei ole tarvinnut maksaa yms.
koulutus on mielestäni verovaroin ylläpidetty.
Mitä tulee terveydenhoitoon, niin ylipäätään en ymmärrä miksi ihmiset ei ota sairausvakuutusta, koska sairausvakuutus ei niin paljon maksa. Itselläni on sairausvakuutus ja maksan siitä 2x60 euroa vuodessa. Paljon vähemmän kuin jostain televisioluvasta. Vakuutus takaa sen, että kun sairastun, pääsen hoitoon heti ja vakuutus maksaa myös kalliit hoidot ja tutkimukset ja voin olla varma, että saan parasta mahdollista hoitoa joutumatta jonottamaan.
Myös terveydenhuolto maksaa, jos joudun menemään illalla päivystykseen, maksan siitä joka kerta 22 euroa. Yksityiselle, jonne pääsee nopeammin ja jonottamatta sama maksu on Kelakorvausten jälkeen 30-40 euroa.
Ylipäätään yksityistäminen tekee kilpailun vuoksi terveydenhoidon tehokkaammaksi ja laadukkaammaksi. Mutta tämähän on vastoin sossuoppeja.
Ylipäätään myös verovaroja Suomessa tuhlataan järjettömiin hankkeisiin ja ylläpidetään monia päällekkäisiä virastoja ja ministeriöitä.
En näe mitään järkeä siinä, että ihmisiltä revitään rahat pois, jotta niillä voisi pitää tehottomia ja tuottamattomia organisaatioita pystyssä.
Itseasiassa minua kovasti kiinnostaisi tietää mihin verovaroja käytetään. Arabikansojen ystävyysseuran, lesbojen tukeminen ja miljoonien eurojen lahjoittaminen Venäjälle ei oikein anna hyvää kuvaa verovarojen tehokkaasta käytöstä.
Noihin onnellisuustutkimuksiin en osaa ottaa kantaa, kun en tiedä kuka ne on tehnyt ja millaisia kysymyksiä on esitetty.
Suomalaisia väkivalta, itsemurha, masennus, uupumus, alkoholinkäyttötilastoja-katsottuna tämä maa ja kansa ei minusta vaikuta erityisen onnelliselta.
Suomessahan on toiseksi korkeimmat itsemurhaluvut Unkarin jälkeen, väkivaltatilastoista puhumattakaan, joka ennen uusia Eu-maita oli EU:n korkein.
Tälläkin viikolla on murhattu jo 7 ihmistä 1 koira. Kun luen uutisia ja näitä palstojakin, minua aina masentaa suomalaisen todellisuuden koko kuva.
Tuossa katselin, että suomalaiset rahoittavat yksityisesti sosiaaliturvastaan n. 0,4% BKT:sta olevan osuuden ja saksalaiset 1,6% BKT:sta. Eli kyllä tuossa eroa on, tiedä sitten mahtaako ihan niitä huimia tuhansien eurojen tuloeroja kuitata. Yleensä vielä valitettavasti tapana on, että yksityisesti rahoitettu osuus on hyvin pienen vähemmistön kontolla.
Terveyskeskusmaksu on toki jonkinmoinen, mutta paljon enemmän maksaisit käynnistäsi ilman niitä korkeita veroja. Otitko huomioonm, että KELA:n maksama osuus yksityisellä käymisestäsi maksetaan juuri niillä samoilla verovaroilla. Itse en ole joutunut pariin vuoteen terveyskeskuksessa käymäänkään (onneksi), mutta maksan sen veroissani silti varmuuden vuoksi ihan mielelläni.
Valtion virastojen toiminnassa voi toki olla tehostamista, mutta yksityistäminen (esim. vesihuollon) on johtanut monessa maassa pahoihin laatuongelmiin ja maksujen nousuun siinä määrin, ettei kaikilla ole enää niihin varaa. Minusta lesbojen tukeminen ja arabikansojen ystävyysseura ovat ihan hyviä kohteita verorahoille siinä missä reserviupseeriseura tai marttakerhokin. Venäjälle lahjoitetusta rahasta en osaa sanoa ellen tiedäö mihin se siellä käytetään. Jos sillä lahjotaan viranomaiset hiljaisiksi suomalaisten metsäyhtiöiden aarniometsähakkuista niin sitten se ei ole hyvä kohde. Ylipäätään, kansalaistoimintaa pitää kyllä tukea.
Nuo lukemat olivat jostain tutkimuksesta jota radiot tässä männäviikollla toitottivat, ei mitään hajua miten tehty, mutta antanee kuitenkin jotain suuntaa. Mitä oma intuitiosi sitten sanoisi, missä onnellisuus pesii jos ei pohjoismaisessa hyvinvoinnissa?
että sillä varsin pienellä sairausvakuutusmaksulla saan ne kalliit hoidot ja tutkimukset, joita työssäkäyvät joutuvat maksamaan veroina niille, jotka eivät ole ottaneet sitä sairausvakuutusta.
Minusta on ihan hyvä, että verovaroja käytetään nimenomaan kelakorvauksiin ja yksityisen terveydenhuollon tukemiseen, koska terveydenhuollon siirtäminen yksityiselle sektorille luo uusia työpaikkoja ja tehostaa terveydenhoitoa ja parantaa sen laatua. Kelakorvaukset on minusta järkevää verovarojen käyttämistä.
Minä en ole sanonut missään vaiheessa sanonut, että veroja EI TARVITSISI maksaa, koska mikään yhteiskunta ei pyöri ilman verotusta, vaan että veroja tulee alentaa, koska korkea verotaso ylläpitää työttömyyttä ja heikkoa taloutta.
Tässä sulle sama asia, mitä olen yrittänyt sulle selittää tuolta liberaalien sivulta.
"Verotus ja veroluonteiset maksut vievät kansalaisten ansiotuloista pahimmillaan yli puolet. Kokonaisverorasitus on Suomessa Euroopan korkein yhdessä Ruotsin ja Tanskan kanssa. Lisäksi useimmat Euroopan maat ovat selvästi keventämässä tuloverotustaan.
Pienituloisten verotus toimii tehottoman sosiaaliturvajärjestelmän ohella selkeänä työllistymisen esteenä ja toisaalta korkeasti koulutetut työntekijät pitävät Suomea usein epäedullisena maana työskennellä. Nykyverotus voi saattaa keskipalkkaistenkin talouden hyvin tiukalle.
Lisäksi ostettavista tuotteista ja palveluista maksetaan Suomessa Euroopan korkeimpia arvonlisä- ja valmisteveroja. Ne yhdessä monia aloja vaivaavan puutteellisen kilpailun kanssa vähentävät merkittävästi palkansaajan ostovoimaa. Korkea kokonaisveroaste rajoittaa tällä hetkellä merkittävästi kansalaisten oikeutta tehdä järkeviä valintoja ja estää elintason tehokkaan nostamisen ansiotulojen avulla.
Liberaalit hyväksyvät kohtuullisen, nykyistä selkeästi kevyemmän kokonaisveroasteen. Järkevästi mitoitettu ja oikeita asioita hoitava julkinen sektori on tärkeä suomalaisten hyvinvoinnin kannalta. Liberaalit haluavat alentaa erityisesti ansiotulojen verotusta merkittävästi. Myös työnantajan palkan lisäksi maksamia työllistämiskustannuksia tulee keventää, jotta työllistäminen ja työllistyminen muuttuisivat nykyistä houkuttelevammiksi.
Vaikka veronkevennysten taloutta piristävät vaikutukset kompensoivat arvioiden mukaan lähes puolet menetetyistä verotuloista, myös julkisen sektorin kustannustaakkaa pitää keventää avaamalla suurin osa palveluista avoimelle kilpailulle ja eliminoimalla ne tehtävät joihin julkista sektoria ei enää tarvita."
Venäjällä ne suomalaisten verovarat muuten käytetään Venäjän arvorakennusten peruskorjaamiseen. Mitenhän suomalaiset siitä hyötyvät?
Arabikansojen ystävyysseurankaan tukemisessa en näe mitään järkeä, koska ainakin nettisivujensa perusteella he antavat suoran tukensa terrorismille ja syöttävät suoranaisia valheita Israel/Palestiina-tilanteesta.
No katso sinä ympärillesi ja lue suomalaisia lehtiä. Miten onnellisia suomalaiset sinusta keskimäärin ovat?
sanoin nämä kesämökit pääosin kuuluvat suurille ikäluokille, jotka saivat halvalla asuntonsa ja kesämökkinsä ja kahmivat kaikki edut ja järkkäsivät isot eläkkeet itsellensä (Joiden kuvittelevat meidän nuorempien maksavan, hah, millähän rahalla?)ja jotka yhä vähemmän tuottavat tälle yhteiskunnalle yhtään mitään.
Minä en näe mitään järkeä siinä, että Kataisen-Matikaisen sukupolvi ajaisi joidenkin keski-ikäisten etuja, vaikka nämä suuret ikäluokat ovat ajaneet tämän maan lähelle konkurssitilaa ja ajaneet nuoremman, työssäkäyvän maksajasukupolven ahtaalle. Kokoomuksessa on varmasti tätä vanhaa polvea (Kanerva) vielä jäljellä, mutta kuten puoluekokouksessa jo kuultiin kapina heitä vastaan on kova.
Nyt linja on uudistusmieliset vst. taantumukselliset.
Kokoomuksen sukupolvenvaihdos oli tärkeä etappi matkalla kohti taloudellisesti vauraampaa Suomea.
Mietihän nyt loppuun asti. Ei sen rahan kierrättäminen vakuutusyhtiön kautta lisää sen rahan määrää enempää kuin rahan kierrätys valtionhallinnon kauttakaan. Rahaa, jota vakuutusyhtiö voi vakuutuksenottajille maksaa on tasan sen verran kuin vakuutuksenottajat ovat sitä sisään laittaneet vähennettynä vakuutusyhtiön työntekijöiden palkoilla. Jos kaikki terveydenhuolto hoidettaisiin markkinaehtoisesti vakuutuksin, täytyisi taata, että kaikille ihmisryhmille vakuutuksen hinta olisi sama ja vakuutuksen maksamille kustannuksille ei olisi ylärajaa. Lisäksi ihmettelen, miten yksityistetty terveydenhuolto yht´äkkiä työllistäisi enemmän kuin kunnallinen/valtiollinen ja olisi samalla vielä tehokkaampaakin.
Korkeakoulutetut työntekijät varmasti miettivät muutakin, kuin veroastetta työpaikkaansa valitessaan. Esimerkiksi kunnallinen lastenhoito ja ilmainen terveydenhuolto ja koulu ovat aika hyviä tapoja heidän houkuttelemisekseen.
Jos keskipalkkainen ihminen maksaa tällä hetkellä n. 2200€ kuukausituloistaan veroa (asuntolainan korot 2000€/vuosi) 23,5 % (verolaskuri www.vero.fi), rahaa jää käteen 1683 euroa. Lyhennyksineen asuntolainaan menee vaikka 500€ /kk ja itsen, vaimon ja kahden lapsen elämiseen loput, joten toisen puolison tulot, lapsilisät jne. jäävät vielä kokonaan perheen käyttöön, joten ei tuo nyt ihan mahdotonta tuo suomen verotus ole (paitsi jos miehen palkalla olisi elätettävä koko perhe). Että se siitä. Ja tuolla panostuksella se naapurin pulsukin saadaan katkaisuhoitoon.
Arvorakennusten suojelu on minusta ihan hyvä kohde veroille.
...niin haukkusiki kuin toiveesikin.
Sanoisin vain tuohon vuodatukseesi, että kokoomus on ollut hallituksessa yhtäjaksoisesti vuodesta 1987 alkaen, ensiksi hallituksen johdossa (Holkeri 1987-91) ja sen jälkeenkin noissa moittimissasi asioissa hyvin vaikutusvaltaisessa asemassa, sillä rahaministerin salkku on ollut sen hallussa. Eikä tämän valmiimpaa ole tullut. Holkerin hallituksen aiheuttamia vaurioita ei kaipaamasi porvarihallitus kyennyt korjaamaan ollenkaan, sen teki vasta Paavo Lipponen Sauli Niinistön hyvällä sivustatuella. Ja nyt hallitusta vetää taas porvari (ainakin muodollisesti tuo kepu on porvarillinen puolue) ja huonosti näkyy menevän. Pitäisiköhän sittenkin taas sosialisti Lipposen astua remmiin?
Täytyy olla melkoinen huumorintaju, että sanoo Lipposta sosialistiksi. Hih. Koko hallitusaikansa kokoomus on määrätietoisesti pyrkinyt hyvinvointivaltion purkamiseen. Nyt se alkaa toden teolla näkyä tuloerojen kasvuna ja köyhimpien kurjistumisena.
koska Kokoomuksessa on ollut vallalla suuren ikäluokkien edustajat jotka ovat järkänneet itselleen parhaat edut ja tehneet sellaista politiikkaa, joka pyrkii säilyttämään nämä edut jatkossakin heillä. Holkerit, Lipposet, Väyryset, Kanervat ovat ihan samaa kamaa ja erot puolueiden välillä ovat olleet olemattomat. Mitään oikeistoa Suomessa ei tähän asti ole ollutkaan.
Sitäpaitsi, jos jotain eroja olisikin ollut, niin sossut ovat pitäneet huolen, että hallituksessa määräysvalta on ensisijaisesti heillä.
Minä panen toivoni tähän nuoreen sukupolveen, Kataiseen ja Matikaiseen, jotka toivottavasti tekevät Kokoomuksesta ensimmäisen todellisen oikeistopuolueen, joka tähtää nimenomaan talouden elvyttämiseen ja, että työssäkäyvä keskiluokka ja pk-yritykset, jotka sitä rahaa tahkoo muille jaettavaksi kokisi työntekonsa kannattavana.
Voin toki olla väärässä, mutta en näe mitään järkeä siinä, että nuoret pyrkisivät politiikallaan takaamaan niille suurille ikäpolville, jotka kohta ovat saamapuolena eivätkä tuota mitään parhaat edut jatkossakin. Vanhojen pierujen aika alkaa olla yksinkertaisesti ohi.
muuten Suomessa on ollut porvarihallitus?
vakuutusyhtiön kautta lisää nimenomaan työllisyyttä yksityisellä terveydenhoitosektorilla ja vähentää valtion menoja, koska näin verorahat ei enää kulu sellaiseen perushoitoon mitä yksityiset lääkäriasemat varsin helposti ja suht.edullisesti pystyvät tarjoamaan. Kyllä vakuutusyhtiöt ovat tarkkaan laskeneet, että vakuutusmaksut tuovat suuremman tuoton kuin menon. Terveydenhuollon yksityistäminen ja siitä seuraava kilpailu tekee hoidosta myös tehokkaampaa ja laadukkaampaa. Ja kyllä se yksityinen sektorikin pystyy hoitajat työllistämään jopa paremmin palkkauksin.
Kyllä julkista terveydenhuoltoa edelleenkin tarvitaan niiden hoitamista varten, joille ei myönnetä sairausvakuutusta, synnytyksiä ja muuta vaativaa hoitoa varten. En minä terveydenhuoltoa ole kokonaan yksityistämässä. Mutta yksityistäminen vähentäisi tehokkaasti valtion kustannuksia.
Mitä matematiikkaa myös oikein käytät kun kuvittelet, että nelihenkisen perheen menot kuluvat vain ruokaan ja asumiseen tai, että veroprosentti on vain 23,5 (taisit unohtaa kunnallisveron kokonaan, joka lisätään valtionveron päälle ja joka esim. Helsingissä on 17,5 %)
Tässä sinulle esimerkkejä, mihin useimpien rahat menevät (tämä sillä ehdolla, että mies ja nainen ovat helsinkiläisiä ja kuuluvat ev.lut kirkkoon ja mies tienaa sen 2200 kuussa ja nainen vaikka 1900 kuussa näin veroprosentti on molemmilla 39,5 % (21 % (valtionvero) +17,5%(kunnallivero) + 1%(kirkollisvero)) Näin miehellä jää käteen 1331 ja naisella 1150 eli yhteensä rahaa jää käteen n. 2500 euroa)
Asuntolainan lyhennys 500-700 €/kk (Jos perhe lyhentää asuntolainaa 500 €/kk ja asuu pääkaupunkiseudulla, heillä täytyy olla jokin ahdas rivitalo/kerrostaloasunto tai sitten järjettömän pitkä lainaaika (=korkomenot paisuu mahdottomiksi)
Mahd. yhtiövastike 200 €/kk
Tai sitten asuntolainan vaihtoehtona vuokra, joka pääkaupunkiseudulla on isosta asunnosta yli 1000 €/kk
Opintolainanlyhennykset (monilla on) yht 400 €/kk (korot saa tietenkin vähentää verotuksessa)
Perheen vakuutukset (lapsi-, koti-,sairaus-) n.80 €/kk
Puhelinlaskut/nettiyhteydet väh. 100€/kk
Sähkölasku n. 30€/kk
jätemaksut, vesimaksut, jos niitä on vaikka 20€/kk.
Lehtitilaus (Hesari) n. 20€/kk (ei tietenkään pakollinen)
Tv-maksu n. 15 €/kk
Autovakuutukset+ huollot, vähintään 100€/kk
bensiini 200€/kk
Päivähoitomaksut yht. 400 €/2 lasta
Perheen toisen työssäkäyvän puolison työmatkakustannukset (jos toista autoa ei ole) 80€/kk
ruoka (+pesuaineet, wc-paperit, vaipat) väh. 800 €/kk
Perheen vaatteet väh. 100€/kk (aikuiset voivat tinkiä vaateostoistaan, mutta lapset kasvavat koko ajan ja tarvitsevat kenkiä, talvihaalareita, jne.)
Terveydenhuolto, hammaslääkärit, lääkkeet 60 €/kk (tämäkin vain minimi, monissa perheissä on pitkäaikaissairauksia esim. allergioita sekä lapsilla, että aikuisilla)
Kodinkone/huonekalu/tekstiilihankinnat 100€/kk (monet perheet tekevät jonkun ison kodinkoneinvestoinnin kerran vuodessa, huonekalujakin tarvitaan, esim. sänkyjä, kun lapset kasvavat isommaksi)
Nämä luvut on vain minimejä, monissa perheissä menee rahaa vaatteisiin kampaajasta puhumattakaan enemmän kuin se 100€ kuussa, eikä se silti ole mielestäni mitään pröystäilyä.
Jos saat näin kahden aikuisen tulot verojen jälkeen riittämään niin, että rahaa jää laitettavaksi säästöönkin ja sellaisiin "turhuuksiin" kuin leluihin, lasten tarvikkeisiin (pyörät, sukset) ylim. lehtitilauksiin, kirjoihin, elokuvissa käyntiin, ravintolassa syömiseen kerran kuussa, harrastuksiin (sekä lasten, että aikuisten esim. kuntosali) kosmetiikkaan, kampaajaan, kosmetologiin, ylim. vaateostoksiin, ja kaikkeen sellaiseen, joka lisäisi palvelualojen työllisyyttä, niin aika velho saat olla.
Lisäksi täytyy ottaa huomioon se, että monet perheet elävät vain miehen tuloilla ja äiti hoitaa lapsia kodinhoitotuella + lapsilisillä (yht.450-650 € riippuen siitä saako äiti kuntalisää vai ei) ja silti mies maksaa veroa kuin olisi yksineläjä.
Suomalaiset on luokiteltu kansainvälisesti ottaen köyhiksi juuri siksi, että monet elävät kädestä suuhun eikä näin ollen omaisuutta ja säästöjä kerry (toisin kuin esim. Saksassa) ja ostovoimakaan riitä kuin pakollisiin tavaroihin.
Niin ja arvorakennusten peruskorjaaminen on verovaroille ihan hyvä kohde, mutta ei VENÄJÄN arvorakennusten peruskorjaaminen. (Vai oletko kenties sitä mieltä, että Suomi on vieläkin velkaa Venäjälle siitä, että Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja vei Suomelta Karjalan)
Verovarat menevät suurimmaksi osaksi tälläkin hetkellä niiden hoitamiseen, joille ei sairausvakuutusta myönnettäisi, eli siinä säästöt tuskin ovat valtaisat. Toisekseen, ei se, maksaako sairaanhoidosta taholle tai toiselle muuta sitä summaa paljonko siihen on rahaa käytettävänä. Kilpailu aiheuttaa myös sen, että hintojen painamiseksi on karsittava kuluja aiheuttavasta hoidosta (joka siis jää edelleen verovaroilla kustannettavaksi) ja kustannuksista (jotka tosin lienevät jo julkisella puolella aika minimissään). Ja jos hoitajat työllistetään paremmin palkoin yksityiselle puolelle, nostaa se hoidon hintaa, sen verran sanovat markkinatalouden lait minullekin. Väitän, että kustannukset eivät yksityistämällä juuri laskisi (siis jos laadusta halutaan pitää kiinni). Sen sijaan säästöä tulisi lisäpanostuksella terveydenhoitoon yleensä, jolloin leikkausjonot yms. voitaisiin purkaa ja saada ihmiset töihin.
Verotuksesta taas: Valtion 2004 tuloveroasteikon mukaan vero 20200-31500 eurosta on 21%, ja vero alarajan kohdalla on 1171 euroa (www.vero.fi). Noilla 2200€ tuloilla siis kokonaisuudessa valtionveroa menee 2473€ (ellei matematiikkani täysin petä). Tämä on siis kokonaistuloista n, 9,4 %. Siihen lisäksi tuo kunnallisvero 17,5% on kokonaistuloista jo huikeat 26,9 % (ok, meni vähän yli aiemmasta). Tällöin rahaa siis jää käteen 1608 € / kk. Kahden keskituloisen perheelle siis 3216 €/kk. Laskelmasi kulut olivat n. 3000 €/kk, joten rahaa jäisi jo silloin pari sataa kuussa yli, ja ottaen huomioon, että opintolainan ja ensiasunnon lainan korot saa vähentää verotuksessa ja päälle tulevat vielä lapsilisät niin jäihän sitä rahaa...
Kyllä kaksi työssäkäyvää pystyy siis taloutta ylläpitämään ja mukavuuksiakin hankkimaan, perkele, pystyn minäkin elämään ilman opintolainaa käyden töissä päivän viikossa ja ihan kohtuullisella elintasolla vielä. Tosin en helsinkiläisellä vuokratasolla, mutta suuressa suomalaisessa kaupungissa kuitenkin ja keskustan lähellä.
Suomesta ei montaa perhettä enää löydy, joka eläisi vain miehen tuloilla (silloin täytyy olla hyvätuloinen, sen myönnän).
Arvorakennusten korjaaminen ihan missä vaan on hyvä asia. Etenkin kun sen tietää, ettei naapurilta löydy siihen varoja (tai halua). Maailman kulttuuriperinnön suojeluahan se on. Eikä tämä nyt tarkoita sitä, että mielestäni suomen pitäisi huseerata kaikissa maailman kulttuurikohteissa, mutta venäjän historiallisten paikkojen suojelu on järkevää siinäkin mielessä, että ne liittyvät monesti omaan historiaamme.
Ne "huonot" palkat ovat liian suuret koska työpaikat ajautuvat halvemman tuotannon maihin.
Olemme luoneet tilanteen jossa suomalaisia ei kannata työllistää se on kallista.
Ja kalleus johtuu ostovoiman heikkoudesta.
Keihitys ajautuu väistämättä siihen suuntaan että tavallisella työmiehellä ei tule olemaan töitä.
Mitä tekevät ne jotka opiskelevat tavallisiin ammatteihin, he joutuvat kortistoon kun työt ovat menneet muualle.
Tämä tulee lisäämään julkisia menoja rajusti, taloutemme lahoaa sisältä päin kuten koko EU-taloudenkin käy.
Kokoomuskin on ollut hiiren hiljaa koko asiasta, taitaa vain nuoleskella muita puolueita jotta pääsisi taas hallitukseen SDP:n juoksupojaksi ja perässähiihtäjäksi.
Toivottavasti tämän maan ja EU:n talous keikahtaisi mahdollisimman nopeasti jotta päästäisiin pois absurdista tilanteesta jossa ei ole töitä tavallisilla ihmisillä.
_________________________________________________
Kyllä kaksi työssäkäyvää pystyy siis taloutta ylläpitämään ja mukavuuksiakin hankkimaan, perkele, pystyn minäkin elämään ilman opintolainaa käyden töissä päivän viikossa ja ihan kohtuullisella elintasolla vielä. Tosin en helsinkiläisellä vuokratasolla, mutta suuressa suomalaisessa kaupungissa kuitenkin ja keskustan lähellä.
________________________________________________
Et kauaa porskuta, tavalliset työt valuvat halpatuontimaihin joten valtion budjetti pettää ja elintaso tulee romahtamaan.
Koska "tavallisten" töiden tekijöille pitäisi maksaa samaa palkaa mitä maksetaan niissä maissa jonne näitä työpaikkoja siirretään.
Suurin osa ihmisistä on "tavallisten" töiden tekijöitä.
Tilanne johtaa deflaatioon, mikä on työllisyydelle täyttä myrkkyä.
Välttämättömyyshyödykkeiden hinnat tulevat putoamaan, on pakko avata rajat itäblokin ruualle.
Työmarkkinat muuttuvat, työvoimasta on ylitarjontaa joten se tullaan hinnoittelemaan työnhinnassa ja muissa työeduissa halpatuontimaiden tasolle.
Voi vain kuvitella mikä taso se on kun katsoo miten työssäkäyvät niissä maissa asuvat.
Ammattiliitot eivät voi asialle mitään kun työt lähtevät muualle, ei enää kohta ole niitä työntekijöitä joiden asioita liittojen pitäisi ajaa. Liitot voivat ajaa sen jälkeen vain työttömien asioita.
No tein tosiaan virheen ja luin huolimattomasti noita verotaulukkoja jättäen huomaamatta, että vero alarajan kohdalla on kiinteä summa ja vasta sen ylittävältä osalta 21%.
Näin laskien miehen tulot ovat vuodessa 2200x12=26400
Siitä summasta vähennetty valtionvero alarajan 20200 kohdalla = 1171 euroa + siitä ylittävältä 6200 euroa osalta 21%=1302= yht. 2473 euroa
Kunnallisvero+kirkollisvero koko summasta 26400 -18,5% =4884 euroa
Näin mies maksaa veroa 7357 euroa, jolloin veroprosentiksi tulee 28% (no poikkeaa aika paljon edellisestä arviosta, mutta kuten sanoin luin taulukkoa väärin) Näin miehelle jää käteen kk 1586 euroa
Naisen tulot, jos nainen tienaa 1900 euroa kuussa ovat samaa kaavaa käyttäen:
Tulot vuodessa 22800. Summasta vähennetty valtionvero alarajan 20200 kohdalla 1171 €, ylimenevältä 2600 euron osalta 21% =546 € = yht. 1717 €
Kunnallisvero + kirkollisvero vähennettynä koko summasta 22800 -18,5 % =4218. Näin nainen maksaa veroa yhteensä 5935 €. Veroprosentti on tällöin 26 % Ja naiselle jää käteen kuussa 1405 €
Perheen tulot ovat yhteensä kuussa siis n. 3000 €
Verotuksessa voi vähentää opintolainan/asuntolainan korot (yhteensä vaikka 3000), jolloin perhe säästää vuodessa 280 euroa (vero-osuus tuosta 3000 euron summasta), mikä tekee kuukautta kohden 23 euroa.
Lapsilisät ovat kahdesta lapsesta yhteensä 200 euroa kuussa.
Näin koko perheen tulot ovat kuussa yhteensä noin 3200 €/kk
Edellisen viestini laskelmieni mukaan pelkästään pakollisista menoista tuli jo yhteensä yli 3000 €
-Laskelmistani unohtui myös autolaina, jota sitäkin on monessa perheessä (koska harva perhe pystyy käteisellä ostamaan autoa). Sen osuus voisi olla vaikka 150 €/kk
-molempien työssäkäyvien aikuisten työpaikkaruokailuun menee rahaa, yhteensä vähintään 260 €/kk (ruoka-annoksen hintana vaikka 6 €/annos)
-Jätin laskelmistani pois myös parturikäynnit, harrastukset (esim. kuntosali, salibandy), lasten harrastukset ja sen sellaiset, jotka minusta eivät myöskään ole mitään pröystäilyä. Niihin voisi upota 100 €/kk
-sitten monilla perheillä on muutakin lainaa kuin opinto/asuntolainaa. Monet ovat joutuneet ottamaan joustoluottoa tai vastaavaa. Siihen voi upota 50 €/kk
Miten siis tällaisten menojen jälkeen voisi perheelle jäädä ostovoimaa esim. lasten leluihin, elokuvissa käynteihin, ravintolassa syömiseen, konsertteihin, kirjoihin, kulttuuriin, ylim. vaateostoksiin ja kaikkeen sellaiseen kulutukseen, joka lisäisi palvelualojen työllisyyttä.
Omaisuuden säästämisestä puhumattakaan.
Näiden pakollistenkin menojen mukaan keskiansioilla elävä perhe joutuu todella säästämään, jos meinaa elää. Autoa tuskin voi edes ollakaan (vaikka sellainen kuitenkin aika monesta perheestä löytyy) Etelänlomista puhumattakaan.
Joten puheesi ökyilystä eivät tavallisen suomalaisen keskiluokkaisen ja keskiansioisen perheen kohdalla eivät kyllä millään tasolla pidä paikkaansa, monet joutuvat elämään kädestä suuhun ja velkataakka on monien kohdalla kova.
Viimepäiväinen perhetragedia on vain yksi esimerkki siitä mihin taloudellinen ahdinko ja ylivelkaantuminen voi pahimmillaan johtaa.
Lisäksi Suomesta todellakin löytyy paljon perheitä, joissa äiti on jäänyt kotihoidontuella kotiin hoitamaan pieniä lapsiaan ja joissa mies on pääasiallinen perheen elättäjä.
Mutta kyllä minä ymmärrän, että sinulla ei todennäköisenä yksineläjänä ole oikein realistista kuvaa siitä millaisia menoja perheellä voi olla. Mutta ehkä sinulla on toinen ääni kellossa, jos sinulla joskus on perhettä.
Mitä tulee Venäjän arvorakennuksiin, niin niin kauan kun rahareikiä niille verorahoille riittää Suomessakin (esim. vanhuksia kohdellaan sairaaloissa/vanhainkodissa ala-arvoisesti) on mielestäni järjetöntä upottaa miljoonia euroja suomalaisten veronmaksajien maksamia rahoja Venäjän rakennusten korjaamiseen, vaikka Suomi maksoi jo tuntuvat sotakorvauksetkin siitä, että Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Venäjällä on kyllä itselläänkin rahaa, sehän on upporikkaita täynnä ja sotimiseenkin riittää rahaa.
Pakko tietysti tässä vaiheessa todeta, että aika rohkea perhe, jos samaan aikaan hankkii lainalla asunnon, maksaa opintolainaa, ostaa lainalla autona ja vielä jotain kulutusluottoakin ottaa. Normaali käytäntö Suomessa lienee se, että ajellaan käytetyllä autolla kunnes opintolaina ja osa asuntolainaa on hoidettu ja sitten vasta aletaan katsella uutta autoa. Ei kai sitä kaikkea uutta voi odottaakaan yhtä aikaa voivansa hankkia.
Lisäksi unohdit työmatkojen vähennyksen verotuksessa, tulonhankkimisvähennyksen, alijäämähyvityksen, perusvähennyksen jne. jne. Joitakin tuhansia euroja vuodessa kuitenkin. Jos asuntolainan korkoa oli vaikka 2000€ / vuosi, on siitä tehtävä vähennys 30%, eli 600€, mistä tuo 280€ tuli?
Kyllä sitä rahaa riittää, usko pois.
Niin laskuvirhe tuli taas noiden korkojen osalta, eli siis lisätuloja 3000(asuntolainan opintolainan korot) on 840 € vuodessa, mikä tekee kuukaudessa lisää 70 €.
Kyllä monissa perheissä on autolaina, asuntolaina ja opintolaina ja pienet lapsetkin.
Vähän vaikeaa sitä on elää niin, että maksan nyt 7 vuotta opintolainaa pois, sitten vasta perustan perheen ja ostan asunnon.
Kun on pienet lapset haluaa myös ajaa turvallisella uudella autolla eikä millään käytetyllä romuautolla, siksi monet sitä autolainaakin ottaa.
Ja ei sitä rahaa riitä ainakaan säästöön tai sellaiseen ylimääräiseen kulutukseen, joka lisäisi palvelualoille työpaikkoja, usko pois!
Suomi on listattu perheiden omaisuuden perusteella yhdeksi EUn köyhimmistä. Monelle keskiluokkaiselle perheelle ei menojen jälkeen juuri mitään säästöön.
Lue tilastoja, niin ehkä sullekin selviää, mikä on koko totuus suomalaisesta "hyvinvoivasta" keskiluokasta.
Miten sen nyt ottaa, näillä laskelmillahan meillä on jo hiukan alle keskituloinen perhe (keskituloinen olisi kai molempien palkka 2200€), jolla on varaa asua omistusasunnossa Helsingissä, ajaa uudella autolla, syödä käytännössä mitä huvittaa (26,6€/päivä ruokaan laskujesi mukaan), ostaa vaatteensa uutena, käydä elokuvissa ja leikkauttaa hiuksensa parturilla jne. Kyllä se on minusta ihan hyvää pärjäämistä. Minusta näyttää, että rahaa jää kaikesta tuosta vielä vähän säästöönkin, mutta pitäisi kai elää vähän aikaa kyseisessä tilanteessa että kokonaiskuva todella hahmottuisi.
Onko sinusta iso summa, jos nelihenkiseen perheen ruokakaupassakäyntiin menee 26,6 €/päivä. Ruokaan, pesuaineisiin, vaippoihin, vessapapereihin, lastenruokiin uppoaa helposti perheellä kuin perheellä 200 € viikossa. Missä todellisuudessa oikein elät?
Parturissakäyntikään ei ole mitään ylellisyyttä, vai annatko sinä hiuksesi kasvaa.
Myöskään uusi auto ja asunto ei ole oma, vaan lainarahalla ostettu. Ja jos lainalyhennys on 500 €/kk, ja perhe asuu pääkaupunkiseudulla, niin perheen asunto on todennäköisesti jokin ahdas rivitalo/kerrostaloasunto. Ökyily on kuule kaukana.
Kuten sanoin saa olla aika velho, jos rahaa pakollisten menojen jälkeen keskituloisella ENÄÄ jää mihinkään elokuvissakäynteihin, lasten lelujen osteluun, kirjoihin, kulttuuriin, konserttiin, matkailuun, huvipuistoihin ja muuhun ökyilyyn huvitteluihin, jotka monille yksineläville ovat ihan arkipäivää.
En minä niin sanonut. Sanoin vain, että tuolla summalla saa jo syödä mitä haluaa, kyseessä ei siis ole opiskelijamainen kitkuttelu jauhelihalla ja makaronilla. Parturikäynnit eivät toki ole ylellisyyttä, mutta ainakin lapsuudessani suurimmassa osassa perheitä tukat leikattiin itse (siis toinen toiseltaan). Tämähän ei tietenkään käy jos pitää muodikkaampi kampaus olla. Hassua että mainitsit, itse tosiaan annan tukkani kasvaa. Eikä opiskelijana parturiin rahaa olisikaan. Ja auto ja asunto nyt yleensä ostetaan lainarahalla, mutta varaa niihin on.
Millä keinolla sinä siis ajattelit saada aikaan tilanteen, jossa perheellä, jolla on kaikki elämän suuret kulut yhtäaikaa päällä (lapset, talo, auto, opintolaina jne.) jäisi vielä enemmän rahaa käyttöön? Ota nyt huomioon, että näihin koskevat ensimmäisenä myös lapsilisien, ilmaisen lastenhoidon, terveydenhoidon, koulutuksen yms. leikkaukset, jotka verotusta keventäessä olisivat edessä. Minusta on aikamoinen osoitus yhteiskuntamme toimivuudesta, että sekä työttömällä että lapsiperheellä on mahdollisuus tulla toimeen. Lapsiperheellä vielä suht. mukavastikin.
Matalammasta verotuksesta käteen jäävä tuotto kompensoisi helposti lapsilisät. Ilmainen terveydenhuolto on siinä ja siinä, kun aika monet lapsiperheellä on vakuutus ja he käyttävät lapsiaan yksityisellä, koska saavat hoidon nopeammin, eikä heidän tarvitse huudattaa lapsiaan yömyöhään ja tuntikausia odotellen pääsyä päivystävälle lääkärille.
Sitäpaitsi pointti on se, että ei ne verotulot valtiolta mihinkään karkaisi, jos verotusta alennettaisiin. Päinvastoin syntyisi lisää verotuloja, koska talous lähtisi kasvuun, syntyisi uusia työpaikkoja, ihmisille jäisi enemmän ostovoimaa ja näin palvelualoille syntyisi uusia työpaikkoja.
Matalammalla verotuksella saataisiin matalan verotuksen hyödyn takia sama tai jopa suurempi tuotto.
Idea on vähän se, että sulla voi olla tuote, jota sä myyt sairaan kalliilla ja sä saat ehkä myydyksi muutaman. Mutta jos myyt samaa tuotetta halvemmalla saat myydyksikin paljon enemmän ja käteen jäävä tuotto on paljon parempi.
Siis matalamman verotuksen yhteiskunta tuottaa paljon paremmin kuin korkean verotuksen yhteiskunta. On sääntö, että korkea verotus luo työttömyyttä, kun taas matala vero tuo työpaikkoja ja vähentää radikaalisti työttömyttä.
Siis jos sinä nyt siirtäisit suomen 22%:n tasaverotukseen, jossa vaikkapa alle 6000€ vuodessa tienaavat eivät maksaisi veroja lainkaan, ja yritysveroakin laskettaisiin roimasti, verokertymä kasvaisi? Epäilenpä. Matalan verotuksen autuuden ylistys on muoti-ilmiö, minkä osoittaa jo se, että korkean verotuksen maissa ihmiset ovat onnellisimpia ja ne ovat järjestään kilpilukykymittausten kärkipäässä.
Tuossahan siis tuolle aiemmin arvioidulle keskituloiselle jäisi 6% lisää rahaa käteen, eli kuussa 22*6=132€. Sitten taas jollekin korkean tuloluokan ihmiselle jäisi, vaikkapa 4000€/kk tienaavalle vero laskisi 35%:sta 22%:iin, jolloin rahaa tulisi lisää 572€/kk. Ja se ei saanut niitä rahojaan kulumaan aiemminkaan (paitsi jos elätti koko perheen tuolla). Se raha taas jää lojumaan tilille tuottamatta tippaakaan hyvinvointia kenellekään. Pienituloiselle, joka laittaa rahansa suoraan kulutukseen taas jää entistä vähemmän rahaa käteen (täyspäiväisesti pienipalkkaista työtä tekevä kuitenkin ylittänee tuon verottomuuden rajan).
Kyllä juuri niin siinä kävisi, vaikket sitä uskokaan.
Ja kyllä se nyt 35% veroistaan maksava on mitä todennäköisemmin perheellinen (todennäköisesti yrittäjä) ja jos hän ei yksin elätä perhettään niin alempi veroprosentti tarkoittaisi, perhe ei enää eläisi kädestä suuhun, vaan ylimääräisillä rahoilla he voisivat käydä jopa siellä elokuvissa ja jopa kuluttaa sitä rahaa ja näin pitää talouden rattaat pyörimässä. Mutta kulutushan on teille sosialisteille kirosana, vaikka ilman sitä ei mikään yhteiskunta pyöri ja työllistä.
Taas sinä muuten vetoat tuohon onnellisuustutkimukseen, joka on ties minkä sossujärjestön teettämä. Tämän Porvoon tragediankaan jälkeen en oikein jaksa uskoa tuota sun hyminää, että "sosiaalidemokratiassa elää onnellinen ihminen"
http://www.iltasanomat.fi/keskustelu/lukijanviesti.asp?id=1170111&skip=0
Antaako tällainen viestiketju sinusta sosiaalidemokratiasta "onnellisen" kuvan.
Nyt on kyse siitä, miten ihmiset voivat ja jaksavat elää maassa nimeltä Suomi.
Miksi sitten noissa mallimaissa on suuret ongelmat syrjäytyneiden tnnä muiden kanssa, paljon suuremmat kuin pohjoismaissa? Se 35% maksava ei kyllä ole ennenkään kädestä suuhun elänyt ellei ole elättänyt perhettään yksin (ja silloinkin on ollut tuollainen mukava keskiluokkainen elintaso). Sitä paitsi ei kai se raha ilmaan katoa verotuksessakaan. Kyllähän sillä taas työllistetään ihmisiä jotka taas kuluttavat jne.
Jo joskus aiemmin kysyin, että missä se onnellisuus sitten asustaa jos ei pohjoismaisessa kansankodissa? Kaikkein liberaaleimmat markkinatalousmaat saattavat olla hyviä paikkoja kaikkein tehokkaimmille, mutta kyllä keskiarvo on kurjempi kuin täällä.
verotuksesta ja siitä, että korkeat verot hyödyttävät meitä kaikkia!
Tässä esim kiinnostava lainaus, siitä mihin verorahat oikeasti menevät.
"Samainen valtio ja kunnat käyttävät kulutusmenoihin 24 miljardia euroa, ja voin sanoa, että, jos löysemmän menokurin organisaatioita löydät kuin valtíon korkeat virastot, sairaalayhtymät ja kunnanhallinnon, niin kertokaa. Oikeita myyntimiehen paratiiseja kaikki.
Ensin verot kerätään kansalta, vaikka kuolemaan saattaen, sitten samat rahat löysästi käsittämättömiin hankkeisiin kaveri ja toveriyrittäjille ja maaseudun käsittämättömiin eu-hankkeisiin ja maaseudun tehottomiin kunta-organisaatioihin ja massiiviseen ulkomaanmatkustukseen ja ylettömiin johdon ja konsultoinnin kuluihin ja aivan alyttömiin kalusto ja atk-hankintoihin.
Kaikkeen sellaiseen. ettei kehtaa sanoa, mutta jos niitä tarkastaa päivästä päivään, näyttää meno pahemmalta ja pahemmalta. Kansalaisten pitäisi asetta hallinto tilillille tekimisistään yksilöityjen kuittien tasolla, aivan kuin verottaja tekee kansalle, niin näkisitte sen törsäyksen määrän. Ei joku pieni hallinnon toimihenkilö voi työttömyyden pelossa ja vaitiolovelvollisena kuolemaan asti, mitään puhua. Kansalaisten pitää tositteita itse pyytää valtion ja kuntien tilivirastoista nähtäväksi, että nykyisen kaltainen julkisten varojen ryöväys saadaan vallasväen taholta loppumaan. Verovarat riittävät hyvin ja niitä kerätään nykyisin liikaakin, ja ylimääräistä jaetaan sitten kevyin perustein. Valtion kuntien tulokuri, verotus ja menokuri pitää saattaa yhtä kovan valvonna alle, mitä se nyt ei ole.
Julkishallinon menoissa valtavasti löysää"
Tuo ehkä oli sinulle uutta, mutta minulle se ei ollut uutta. Totuus on, että niillä työssäkäyvien selkänahasta revityillä verorahoilla pyöritetään mitä tehottominta ja tulosavastuuttominta byrokratiaa.
Verorahoja huiskitaan sinne tänne ja suurin osa niistä valuu kankkulan kaivoon!
No tuntuu olevan aika aatteellisella ja vähemmän faktuaalisella pohjalla tuo lainauksesi, en tiedä mistä mahtoi olla, mahdollisesti samalta liberaalipalstalta kuin aiempikin. Voisin kai minäkin tässä lainata työväenlehtiä, mutta et sinä ottaisi niitä vakavasti. Olen edelleen sitä mieltä, että korkeat verot hyödyttävät kaikkia ja etenkin niitä, jotka muuten huonoiten pärjäävät. Siis juuri niinkuin ajattelevan ihmisen oikeustaju sanoo että pitääkin olla.
Kumpikohan meistä vielä uskoo sitä propagandaa, että verovarat menevät ainoastaan yhteiseksi hyväksi, vaikka vuosi vuodelta saamme verotuloillamme nks."hyvinvointipalveluja" entistä vähemmän.
Ei sun tarvitse lukea kuin viikon ajalta lehtiä, niin näet miten järjettömiä summia järjettömiin tarkoituksiin verovaroja uhrataan.
...
Kapitalismin kouluttama väittelijäkö se siinä? Argumentaation taso näyttää siltä.
...
olet esimerkki aivopesun onnistuneesta toiminnasta . upeeta.
Aivopesusta ei ole kysymys. Sinäkin voisit joskus koittaa kyseenalaistaa sitä, mitä valtamedia porvarillisine taustavoimineen sinulle syöttää.
Kai tyhmät sentään lukea osaa, ja näkevät, että nämä ovat kokoomuksen (kannattajien) sivut. Teille vasemmistolaisille on ihan omat sivut, joten surffailehan sinne.
Toiseksi, et taida tietää politiikasta OIKEASTI yhtään mitään, kun tuollaisia sammakoita ulos pääsee. Perehdypä hieman tarkemmin politiikkaan ja eri puolueiden tavoitteisiin, ohjelmiin ja periaatteisiin (sekä mitä ne käytännössä tarkoittanut) ja palataan sen jälkeen uudestaan asiaan.
Älähän nyt aja pois, kun olen saanut aikaan kaikkein eniten vastauksia ja keskustelua aikaansaaneen topicin koko palstalla! Näkyy kiinnostavan tämänkin palstan asiakkaita.
Jos tuloerot kasvavat ja pienempi osa ihmisistä vaurastuu, rahan kierto hidastuu koska kulutuskysyntä pienenee.
Mitä laajemmin raha on levinnyt sitä suurempi suhteellinen osuus siitä käytetään hyödykkeiden kuluttamiseen.
Ei rikas pysty läheskään samaan kulutustasoon kuin sama rahamäärä olisi jaettu monen kesken.
Ei rikas kuluta kuin tietyn määrän ja loput rahat kiertävät laiskasti.
Eli siis vaurastuminen hekentää rahan kiertoa ja luo tehotonta rahataloutta ja sitä kautta myös heikentää kulutuskysynnän vaikutusta talouden mottorina.
Minusta on hyvä, että on kokoomuksen ja vihreiden kaltaisia puolueita, jotka kyseenalaistavat nykyisen käytännön. Meillehän on syötetty totuutta Suomen ylivertaisuudesta ja huippu sosiaaliturvasta muihin Euroopan maihin verrattuna esim. Sekinhän on valetta. Antiporvarinkin kannattaisi kurkistaa kulissien taakse.
Edellinen kirjoittaja oli oikeassa rahan hajaannuttamisesta. Tosin uskon, että meistä rahan nurkasta kiinnipitävistäkin on oma hyötynsä yhteisölle. Minä esim. en edes arvosta tavaraa enkä juuri mitään, mitä rahalla voi saada (paitsi ruoka ja lämmin). Raha tuo itsenäisyyden tunteen, siksi kai sitä olen pyrkinyt keräilemään.
Äänestän kokoomusa, mutta en kerro sitä kenellekään ko. antiporvareiden ennakkoluulojen vuoksi.
Tuohan on täsmälleen sitä, mitä olen koittanut selittää. Ei rahaa pidä jakaa rikkaiden tileille lojumaan, vaan verotuksen avulla tasata kaikille kansalaisille mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Niin raha liikkuu ja kansa syö. Rahan kasaamisessa on se huono puoli, ettei se kasa koskaan ole tarpeeksi iso.
Rikkaita on niin vähän, että heidän keräämänsä rahat ovat merkityksettömiä, esimerkiksi valtion verokertymässä. Keskiluokka on se, millä on merkitystä.
Jos verotuksella halutaan toimia oikeudenmukaisetsi, pitäisi veroprosentin olla kaikille sama. Jos olet älykkäämpi tai muita kovempi tekemään työtä, miksi siitä pitäisi rankaista verotuksellisesti. Länsimaisen hyvinvointivaltion malliin kuuluu kyllä vähempiosaisten tukeminen ja auttaminen, mutta joku kohtuus pitäisi olla määräävimmän kansanosan verotuksella, eli keskiluokalla ja yrittäjillä.
Muistanpa ajat ennen yritystoimintani alkua, tuossa 80-luvulla. Sain ruhtinaallisen 1000mk:n palkankorotuksen ja kun ynnäsin sen vaikutukset muiden yhteiskunnallisten tukien kanssa, tulos oli -0. Miten luulet tuollaisen verotuskäytännön tukevan tekemistä tai yrittämistä. EI MITENKÄÄN!
Ruotsi on ollut pieniä katkoksia lukuunottamatta sosialidemokraattien johtama valtio jo kymmeniä vuosia. Ruotsin taloudella pyyhkii hyvin, työttömyyslukemat ovat kohtuulliset ja mikä tärkeintä, kansa on Euroopan onnellisimpia. Ruotsalaiset maksavat korkeat veronsa ilolla, koska tuntevat saavansa rahoillensa katetta.
Jos itse tykkäät tulailla ja elämänilosi tulee siitä, ole onnellinen. Sinulla on varmaan hyvin pedattu työ ja olet jopa sak:n kunniaäänenkannattaja. Meitä toisinajattelijoitakin kumminkin on. Älä anna sen häiiritä mielenrauhaasi antiporvari.
Vapaus ei ole vain tyhjä sana siellä, missä sitä ilman on oltu. Kaiken keskittäminen ja valvonta tuo etujoukkoihin typerimmät ja psykopaattisimmat.Siksikin mitä vähemmän julkista toimintaa ja mitä enemmän yksityistä, sitä parempi.
Itse olen suhtkoht laiskahko ihminen, mutta minusta yrittäjyydelle tulisi luoda terveemmät edellytykset kuin Suomessa on. Sen tulisi olla vaihtoehto elannon hankkimiseen useammille kuin nykyään on. Minua ei haittaa pierun vertaa se, että joku tienaa paremmin, siksi en olekaan sosialisti.
Nimen omaan verohelpotukset tulisi jakaa tasaisesti kaikille tulonsaajille (ja etenkin sille kaiken maksavalle keskiluokalle), koska näin saataisiin lisättyä kaikille ostovoimaa, mikä taas lisäisi työllisyyttä.
Myös perheille tulisi antaa verohelpotuksia ja perheverotus olisi syytä ottaa uudelleen käyttöön, koska monessa perheessä tilanne on se, että toinen vanhemmista on perheen pääasiallinen elättäjä, kuitenkin häntä verotetaan kuin olisi yksineläjä.
Joidenkin superrikkaiden verohelpotukset ei paljon auta, koska he eivät laita rahojaan sellaiseen kulutukseen, joka hyödyttäisi yhteiskuntaa ja loisi uusia työpaikkoja, päinvastoin he siirtävät rahojaan ulkomaille ja matkustelevat paljon. Niitä superrikkaita demaripamppuja on muutenkin jo tarpeeksi hyysätty alhaisilla osinkoverotuksilla sun muilla.
Entinen taistolainen Nalle Wahlrooskin tienaa 170 miljoonaa!
sossut kuluttavat Ruotsin kansallisvarantoa kiihtyvällä vauhdilla. Niin, että Ruotsikin köyhtyy kovaa vauhtia, jollei muutosta saada aikaan.
Myös ulkoministerin ja pääministerin murhat kertonevat paljon siitä mikä "onni" kansankodin taakse kätkeytyy. Samasta "onnesta" kirjoittaa Henning Mankell, joka romaaneissaan usein kysyy, mikä kansankodissa oikein mättää.
Suomi ja Ruotsi eivät muutenkaan ole mitenkään vertailukelpoisia, Suomi oli sodassa ja sen jälkeen suomettui. Samaan aikaan kun Ruotsalaiset yritykset onnistuivat lyömään itsensä läpi ja kehittämään markkinointiaan, Suomi eli lähes ainoastaan Idänkaupalla. Sitten kun Neuvostoliitto romahti, Suomi jäi tyhjän päälle huomaamaan, että idänkaupallla rikastuneiden firmojen sontatuotteet kelvanneetkaan minnekään muualle.
on sosialistin perimmäinen motiivi.
Jos joku toinen yrittää, uurastaa, on lahjakas ja menestyy, niin sosialistin mielestä tästä toisen itse ansaitsemasta menestyksestä kuuluu vähintään puolet hänelle, vaikka sosialisti itse olisi laiska, lahjaton ja ei saisi tikkua ristiin.
Minäkään en kadehdi kenenkään rahoja, jos ne on omalla työllä ansaittu.
Jos murhien perusteella ruvetaan yhteiskuntamallien toimintaa tutkimaan niin eiköhän mahda erilaisten totalitaaristen valtioiden jälkeen tulla ylitiökapitalistinen USA, jossa tiedän ideaalinne ovat käytössä aina tehokkaasta yksityisestä terveydenhuollosta (l. katsotaan tilin saldoa kun päätetään mihin sairaalaan viedään) pärjäämisen kannustamiseen (superrikkaiden omat vartoidut asuinalueet jne.) Siellä on sentään ammuttu presidenttejäkin.
Siinä on se ongelma, että se nimenomaan kannustaa perinteiseen malliin, jossa mies käy töissä ja nainen hoitaa kodin. Jonkun mielestä se saattaa tietysti olla hyväkin, mutta noin niinkuin tasa-arvonäkökulmasta takapakkia. Valitettavasti edelleenkin miesten keskitulo on suurempi kuin naisten -> mies on se joka töissä käy. Kannustavaa se ei ainakaan ole, sitä kun te aina haikailette.
Ei se minuakaan haittaa jos joku tienaa paremmin, mutta on vain oikeudenmukaista että hän myös panostaa yhteisiin menoihin voimavarojensa mukaan. Toistaiseksi olen opiskelija, mutta pian töissä teidänkin lapsienne parissa :-o Enkä minä yrittäjiä vastusta, kunhan puolustan oikeudenmukaisuutta.
Mitä vikaa on perinteisissä malleissa?
Jos nainen nyt hoitaakin kotona muutaman vuoden pieniä lapsiaan ja koko perhe saa siitä edun verotuksen keventymisenä, niin se ei tarkoita, etteikö nainen sitten voisi taas mennä töihin, kun lapset ovat isompia.
on naisten kohdalla muutenkaan turha puhua, kun se ei missään määrin muutenkaan ole totetutunut.
Yhteiskunta käyttää naisia lähinnä halpana orjatyövoimana, palkkaerot ovat niin suuret.
Ja sinäkö katsot, että on syytä palauttaa tilannetta vielä muutama kymmenen vuotta taaksepäin? Huonollakin palkalla saa kuitenkin vähän itsenäisyyttä. Ongelmahan tasa-arvon lisäksi on se, ettei naisen kannata mennä töihin jos miehellä on hyvät tulot tai päinvastoin. Ja sekö nyt sitten oli kannustavaa?
Meillä on kaksi ongelmaa, toinen on se että mitä enemmän rahaa on pois kulutuksesta siis makaa jossakin ja kiertää laiskasti sitä vähemmän se työllistää ja näin hyvinvoinnin jakamisen mekanismi rapautuu.
Toinen ongelma on vääristyvä kilpailu, siis yritetään sovittaa lähtökohdiltaan erilaisia kansantalouksia kilpailemaan samoille markkinoille Kiina-Suomi.
Tämä tarkoittaa että kilpailukyvyltään heikomman on sopeuduttava ja muututtava vahvemman kaltaiseksi eli siis tässä esimerkissä Suomen täytyy muuttua.
Tämä johtaa siihen että olemme vääjäämättä joutumassa tilanteeseen jossa palkat romahtavat ja siis hyvinvointi romahtaa koska tuloerot räjähtävät liian suuriksi.
Tietenkin on niin että tuloerot eivät saa olla liian pienetkään koska markkinoiden kannustava vaikutus puuttuu, mutta toisaalta liian suuret tuloerot myös haittaavat markkinoiden kehitystä koska rahavirrat kiertävät liian laiskasti.
hoidetaan kotona se aika, kun he ovat alle kolmivuotiaita. (riippuen montako lasta on, tämä aika voisi olla 3-6 vuotta, lisäksi nainen voi olla töissä välillä) Tämä aika on loppujen lopuksi mitätön naisen työuraa ajatellen. Lisäksi yhteiskunta todellakin säästää jos kotihoitoa tuetaan. Ensinnäkin pienten lasten vanhemmat joutuvat yleensä olemaan paljon töistä poissa lasten sairastelun takia (ja lapset yleensä sairastavat päiväkodissa enemmän), lisäksi pelkän päivähoidon järjestämiseen uppoaa melkoinen kasa rahaa.
No voi olla, että naiset jäisivät myös kotiin, koska todellakin huono palkka ei kannusta ketään työntekoon ja esim. monilla naisvaltaisilla aloilla se on suorastaan ala-arvoinen. Ihmettelen, kuinka naiset jaksavat huonolla palkalla painaa raskasta hoitotyötä, vaikka yhteiskunta pysähtyisi heti, jos nämä naiset jäisivät kotiin.
Ei työntekoon kannustaminen ole sitä, että sinut kiristetään orjatyöhön, koska muuten et tienaisi mitään.
Ei uupunut, raskasta työtä tekevä, huonoa palkkaa saava nauti työnsä tekemisestä.
Yhteiskunta todellakin käyttää naisia vain halpana orjatyövoimana. Tasa-arvon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Itse asiassa koko naisten "tasa-arvon käsite" on Suomessa pääosin puhdasta propagandaa.
Ongelma kai onkin se, että tuon pari-kolme vuotta kotona oltuaan, voi olla hankalaa päästä takaisin työelämään. Päiväkodissa sairastelun taas on jossain todettu johtavan parempaan vastustuskykyyn ja sosiaalisiin taitoihin tulevaisuudessa, ei kodin muurien sisällä kasvaminenkaan mikään ideaali ole.
"Ei työntekoon kannustaminen ole sitä, että sinut kiristetään orjatyöhön, koska muuten et tienaisi mitään."
Ottaen huomioon kokoomuksen kannan sosiaaliturvaan, pidän tuota varsin mielenkiintoisena lausuntona. Siis kannustavuus ei ole sitä, että on pakko mennä katuja lakaisemaan metallimiehen koulutuksella koska muuten työttömyyskorvauksen tulo lakkaa?
yhteiskunta kannustaisi oikeasti työntekemiseen ja yrittämiseen ja näin työpaikkoja syntyisi ja palkat nousisivat, niin ei silloin kenenkään todellakaan tarvitsisi mennä lakaisemaan katuja metallimiehen koulutuksella, koska sille metallimiehelle olisi varmasti töitä ihan omalla alallaankin.
Eikö sinusta sellainen yhteiskunta, jota sossut ovat ajaneet, että ihmisille on kannattavampaa pysyä työttömänä kuin tehdä töitä ole jotenkin sairas.
Oikeiston opeilla ei olisi niin kattavaa ja ihmisiä passivoivaa sosiaaliturvaa, mutta töitä riittäisi ja palkat olisivat hyvät. Ja mielenterveyspalveluihinkin sosiaalimenoihin uppoaisi vähemmän rahaa, työn tekeminen, niin että se todella kannattaa ja ihminen saavuttaa sillä jotain ja tästä seuraava oman elämänsä hallinnan tunne kun on mielenterveyden parasta hoitoa.
Totta kai säästäminen ja rahan laittaminen kasvamaan esim. aloittamalla yrittäjyyden harjoittaminen on myönteistä rahan nurkasta kiinnipitämistä.
Kuitenkin liika on liikaa tässäkin asiassa, jos liika pidetään rahan nurkista kiinni, se ei kierrä eikä siis pidä yllä talouden aktiivisuutta vaan se on pois kulutuksesta eikä siis työllistä.
Ja ääriesimerkkinä olkoon se Keynesin ajatus että jos talous on pahasti lamaantunut tuloerojen räjähtämisen takia niin yhteiskunnan kannattaa jopa palkata työttömiä kaivamaan ja täyttämään lapiolla kuoppia, sekin on kansantalouden kannalta toimivaa koska se kierrättää rahaa.
Pääoman kasautuminen liikaa lisää köyhyyttä ja köyhyys on myrkkyä kansantaloudelle.
Otan käytännön esimerkin.
Jos jaetaan miljoona euroa, vaikka sadalle sellaiselle työssäkäyvälle jotka tienaavat esim. alle keskipalkan olevat tulot kuussa.
Jokainen saa siis 10000 euroa, tästä joku laittaa koko summan säästöön ja sitten toiset kuluttavat, ostavat uuden auton, huonekaluja, viihde-elektroniikkaa jne...
Ja siis alkuperäisestä rahamäärästä on suhteellisesti reilusti suurempi osa kulutettu kuin verrattuna siihen että se sama miljoona olisi annettu rikkaalle.
Suurempi kulutuksen suhteellinen osuus loisi uusia työpaikkoja ja siten varuastuttaisi työssäkäyviä jotka kuluttaisivat enemmän ja siten taas syntyisi uusia työpaikkoja.
Tämä on siis eräänlainen lumipalloilmiö, joka toimii myös toisinkinpäin ikävä kyllä.
Silloin kun pääoma kasautuu ja rikkaan rikastuvat liikaa, lumipalloefektinä kulutus putoo, työllisyys pienenee ja ihmiset köyhtyvät.
Kansantaloudessa pitää olla tietty optimaalinen taso tuloerojen suhteen koska molempiin suuntiin liika on liikaa.
Että suomalaisia aina kehotetaan säästämään, kierrättämään ja kuluttamaan mahdollisimman vähän ja kuluttamista pidetään pahana,vaikka mikään talous ei pyöri eikä uusia työpaikkoja synnyt, jos ihmiset ei osta niillä rahoilla palveluja ja tavaroita, vaan panttaavat rahojaan ja ostavat vain sen pakollisen.
Ihmiset syövät näin vain omaa leipäänsä.
Jos olisi kiinteä tasavero esim 22 %, joka olisi kaikille sama. (Paitsi niille pienituloisille, joiden ei tarvitsisi maksa veroa kuin tietyn summan ylittämisen jälkeen)
Näin jokainen maksaisi tuloistaan saman suhteellisen osan veroa, eikä sitä joka on tehnyt enemmän töitä tarvitsisi rangaista työnteostaan korkeammalla verolla.
No sinähän se käännät takkia nopeammin kuin vanha taistolainen. Juuri äsken halusit perheverotusta vaikka se kannustaakin pienempipalkkaista puolisoa jäämään kotiin ja nyt olet sitä mieltä, että yhteiskunta joka kannustaa kotiin jäämiseen työntekemisen sijasta on sairas.
Edelleenkin, epäilen vahvasti sosiaaliturvan passivoivaa vaikutusta, jos syrjäytyneet ihmiset eivät eläisi sosiaaliturvalla he asuisivat kaduilla ja eläisivät rikollisuudella mikä ei sekään liene tavoiteltavaa. Ainoa sosiaaliturvan heikennys jota oikeasti tarvittaisiin olisi korkeasti palkatusta työstä irtisanottujen korkea ansiosidonnainen. Rajan voisi laittaa vaikkapa siihen, ettei ansiosidonnaista voi saada 2000€ enempää kuussa.
Oikeiston opeilla töitä varmaan riittäisi, mutta palkalla elättäisi itsensä huonommin kuin nykyään (ainakin tuollainen matalan koulutustason alalla työskentelevä). Sosiaalimenoihin laitettavan rahan vähennys johtaisi hoidotta jäämiseen, avohoidon lisääntymiseen entisestään jne. Ja niiden onnettomien jotka eivät onnistu kunnollista työtä ja koulutusta saamaan entistä pahempaan syrjäytymiseen.
No tässä kohtaa meillä on selvästi erilainen käsitys kohtuullisesta. Siitä tuskin pääsemme yhteisymmärrykseen. Korkeammat tulot johtuvat sitä paitsi harvoin suuremmasta työmäärästä. Yleisempi syy on työn suora tuottavuus, eli on helpompi maksaa paperimiehelle jonka lakko maksaa miljoonia päivässä kuin perhepäivähoitajalle jonka lakko aiheuttaa suoraan vain säästöä (tosin epäsuorasti PALJON kustannuksia). Kääntäen, paperimiehen työ tuottaa miljoonia päivässä, mutta jos paperimiehen lasta hoitava perhepäivähoitaja on lakossa ei kukaan huomaa, että lastaan kotona hoitava paperimies ei taaskaan ole töissä. Sen sijaan kunta säästää kun hoitajalle ei tarvitse maksaa.
esim. yrittäjän paiskimien hommien määrä on suoraan verrannollinen tulojen määrään.
Ja monilla muillakin aloilla se on selvä. Jos esim. tekee ylitöitä tai kahta työtä tienaa paremmin.
Kateus tässä on vain perimmäisenä syynä. Sosialistin mielestä kukaan ei saisi tienata paremmin tai jos tienaa, niin häntä pitää rangaista siitä enemmän.
Yrittäjyydessä tuo voipi pitää paikkansa, joskin alakin vaikuttaa. Mutta paiskiiko sinusta paperimies enemmän tai raskaampia töitä kuin perhepäivähoitaja? Tai diplomi-insinööri enemmän töitä kuin sanataideohjaaja? Kyllä työmäärä on aika marginaalinen aiheuttaja kuitenkin rahantulossa. Ylityöt totta kai lisäävät tuloja, mutta alojen välillä on raskaudesta johtumattomia palkkaeroja, joita selittää lähinnä yhteiskunnallinen arvostus ja etenkin tuo suora tuottavuus.
Kulutus on hyvä asia jos se on oikein mitoitettu ja kohdistettu ympäristön kannalta.
Täysin hallitsematon kulutus johtaa pidemmän päälle tuhoon ja onkin mielenkiintoista miten käy Kiinan ja Intian kanssa puuttuvatko luonnon omat säätelymekanismit peliin.
Täysin sääntelemätön talous johtaa luonnon ohjausmekanismien käynnistymiseen silloin kun mennään ympäristön kannalta väärään suuntaan.
Ja nämä mekanismit eivät ole ihmisten kannalta niitä kaikkein miellyttävimpiä.
Sanoin, että nainen jää hoitamaan lapsia kotiinsa korkeintaan 3-5 vuodeksi, jonka jälkeen hänellä on vielä työuraa edessään.
Monet naiset haluavat hoitaa lapsensa kotona 3-vuotiaaksi asti, koska lapsi heistä on liian pieni laitettavaksi päivähoitoon. Monille naisille se lapsen hoitaminen on siis tärkeämpää kuin se työura.
Lapsen hoitaminen on sitäpaitsi työtä siinä missä työskentely kodin ulkopuolellakin, koska joka tapauksessa sen lapsen joutuisi joku hoitamaan. Jos siitä ei makseta palkkaa, niin se ei todellakaan tee työstä vähempiarvoista. Vai olisiko sinusta järkevää, että esim. lastenhoitaja laittaa omat lapsensa hoitoon, jotta voisi mennä hoitamaan toisen lapsia?
Yhtähyvin sen lastenhoitajan palkan voisi maksaa suoraan äidille. Näin verovarojakin säästyisi, kun turhaa byrokratiaa jäisi välistä pois.
Sen sijaan jos työtön jää kotiin olemaan tyhjänpanttina siksi, että hänestä on kannattavampaa olla työtön kuin tehdä työtä, niin eikö yhteiskunta, joka kannustaa tällaiseen ole sinusta jotenkin sairas.
Sinustako on ihan luonnollinen asia tällainen stabiili tila, että maassa on 500 000 työtätekevää reservissä eikä yhteiskunta tee mitään sen eteen, että lisää työpaikkoja syntyisi. Mieti miten paljon tällaisen stabiilin tilan ylläpitämiseen menee verovaroja ja miten ne verovarat on revittävä sen entistä niukemman työssäkäyvän väestön selkänahasta.
Onko sinusta niin ikävä ajatus muuttaa yhteiskunta sellaiseksi, että sitä työtä riittäisi kaikille.
1. Sanoit, että perheverotus olisi hyvä
2. Olit edelleen samaa mieltä vaikka myönsit, että se houkuttelisi pienempituloista puolisoa jäämään kotiin.
3. Olitkin yhtäkkiä sitä mieltä, että kotiin jäämiseen kannustaminen on sairaan yhteiskunnan merkki.
MOT.
Mutta lapsen laittaminen hoitoon työllistää sen hoitajan joka hoitaa useampaa lasta kerralla. Oman lapsen lisäksi sama ihminen pystyy kuitenkin hoitamaan muutaman vieraankin. Ja raha liikkuu, kansa syö. Perheverotus ei katso sitä, onko kotona lasta vai ei, yhtä hyvin se pienempituloinen voi jäädä hoitamaan puutarhaa jos hänen palkkansa sulaisi parempituloisen puolison veroasteen noustessa.
Ei, minusta ei ole luonnollista ylläpitää puolen miljoonan työttömän reserviä, eikä varsinkaan houkutella vielä lisää ihmisiä pois töistä kotiäideiksi tai -isiksi. Tai antaa yritysten irtisanoa ja siirtää toimintaa halpatuotantomaihin ilman sanktioita. Yritysveroprosentti voisi vaikka laskea yrityksen kotimaisuusasteen noustessa, sehän toimisi!
Työtä olisi hyvä riittää kaikille, mutta sillä olisi hyvä vielä voida elättääkin itsensä ja perheensä.
HOITAA LAPSIA eli TEKEE TYÖTÄ!
Ei sinne kotiin jäädä maleksimaan ja olemaan tyhjänpanttina!
Jos tuo äiti ei niitä lapsia hoitaisi, niin joku muu hoitaisi ne hänen puolestaan! Vai meinaatko, että äiti jättäisi muksut kotiin oman onnensa nojaan ja lähtisi töihin.
Kysyn edelleen onko sinusta järkevää, että lastenhoitaja laittaa lapset hoitoon, jotta voisi mennä hoitamaan toisen lapsia?
Perheverotuksen ideana on taas suosia nimenomaan perheitä, jotta heille jäisi enemmän rahaa ja ostovoimaa, koska heillä on enemmän menojakin kuin saman verran ansaitsevilla yksineläjillä. Perheelliset myös kuluttavat enemmän kuin ne yksineläjät, joten perheiden ostovoiman lisääminen on yksinomaan hyvä asia. Ja kulutushan taas pitää talouden pyörät pyörimässä. Ei se perheverotuksen takia tuleva lisätulo ole niin iso, että toisen kannattaisi jäädä useaksi vuodeksi tyhjänpanttina kotiin makaamaan. Monissa perheissä myös toinen työssäkäyvä ansaitsee paljon vähemmän, joten sikälikin perheverotus hyödyttäisi kaikkia perheitä ja lisäisi heidän ostovoimaansa.
Päinvastoin nykyinen veromalli suosii sitä, että ihminen eläisi yksin ja olisi perustamatta perhettä. Sekö sinusta olisi yhteiskunnan kannalta hyvä asia?
Ja kuten äsken kirjoitin, niin alle 3-vuotiaiden lasten hoitaminen kotona säästää myös valtion rahoja.
Mikä muu raha tuossa liikkuu kuin veronmaksajien raha. Valtio joutuu paitsi palkkaamaan ne hoitajat, niin myös rakentamaan päiväkodit ja byrokratian pyörittämiseenkin menee valtavasti veromaksajien rahoja. Ainoa järkevä tapa säästää valtion rahaa olisi ostaa ne päivähoitopalvelut yksityiseltä, niin että päivähoitomaksut vanhemmille kuitenkin säilyisi samana (veronmaksajien rahoja menisi vain siihen erotukseen) Näin kilpailu parantaisi myös päivähoidon laatua ja loisi uusia työpaikkoja ja nostaisi hoitajien palkkoja.
On järkevää, että äiti a) vie lapsensa hoitoon ja käy töissä b) hoitaa kotona omaa ja muutamien muitten lapsia, jolloin palkattomasta kotityöstä tulee palkkatyötä ja muutama muu vanhempi pääsee omiin töihinsä toisaalla.
Periaatteellisella tasolla olen sitä mieltä, että perheille on hyvä saada lisää rahaa, mutta perheverotuksen ongelma voipi tosiaan olla se, ettei toisen kannata käydä matalapalkkatyössä kun toisen verot nousevat sen palkan verran. Sanotaan, että perheen äiti tienaa 4000€/kk ja isä 1400€/kk (ihan vaihtelun vuoksi). Nykysysteemillä siis maksavat veroja 661 3108 7999 8880 = 20648 € (ennen vähennyksiä jne. karkea arvio). Tällöin rahaa jää käteen 44152€ vuodessa. Perheverotuksessa äiti tienaa yhä saman 4000€ ja isä on peruspäivärahalla n. 700€ / kk. Perheen tulo siis yhteensä 4700€/kk joka jaetaan, jolloin tulot molemmilla 2350€ ja vuodessa 28200€. Veroa siitä maksetaan 2851 5217 = 8068 * 2 = 16136€. Käteen siis jäisi 40264€. Rahaa siis jäisi kuussa n. 300€ enemmän käteen / kuukausi ja jos laskee säästön päivähoitomaksuissa, ruuassa (jota joku kotona voinyt laittaa) yms. niin etu töissäkäymisestä ei jää suuren suureksi.
Jos sulla on raskas huonosti palkattu työ, niin miksi sen paremmin palkatun pitäisi maksaa veroja suhteessa isomman osan tuloistaan, kun se kuitenkin maksaa suhteessa saman kuin sinäkin ja näin paljon isomman potin valtiolle.
Tässä tämä sossujen kateus tulee kristallinkirkkaana esiin. Jos sä haluat paremmin palkatun työn, niin senkus opiskelet ja kouluttaudut paremmin palkattuun työhön.
Yhteiskunnassa, jossa töitä riittää kaikille saa syyttää vaan itseään jos painaa niska limassa huonosti palkatussa duunissa. Turha siitä on olla katkera sille joka on valinnut toisin.
Suomeen verrattuna.
Ainakin yrittäjää kohdellaan Amerikassa inhimillisemmin.
Siellä ihmisen henkilökohtaisen omaisuuden (talon) ulosmittaaminen yritysvelkojen vuoksi on lailla kiellettyä.
Muutenkin yrittäjää kannustetaan Amerikassa, koska siellä toisin kuin Suomessa ymmärretään, että yrittäjä on yhteiskunnan kulmakivi. Jos esim. yrittäjä kokee konkurssin häneltä vain kysytään, että mitä opit eikä nujerreta ja muserreta kuten Suomessa.
Yhdysvalloissa ei myöskään pidetä lainkaan huonona, että ihminen on ollut jossain elämänsä vaiheessa velkasaneerauksessa . Sitä pidetään jopa jonkinlaisena meriittinä. Perustelu on se, että konkurssin tai saneerauksen kokenut on myös yrittäjänä niin kokenut, että on vakavammin otettavissa kuin muut.
Sitäpaitsi tilastojen mukaan Suomessa on suurempi todennäköisyys joutua väkivaltarikoksen uhriksi kuin Amerikassa.
Ei ole pelkoa siitä, että nuukailijat pyssähdyttäisivät kansantalouden, heitä on niin vähän. Tämän ajan uskontohan on juuri kuluttaminen, se on sosialidemokraattienkin perimmäisen onnen avain ilmeisesti. Onhan se osittain tottakin, mutta aika typerä elämäntarkoituksena minusta.
Antiporvari taisi käyttää Ruotsia esimerkkinä sosialidemokratian ylivertaisuudesta. Ruotsi on ymmärtääkseni maa, jolla on luonnonvarat ylivertaiset (eivätkä he ole sotinneet, kuten vanha selitys asialle kuuluu). Kaikki kunnia heille, mutta sielläkin taitaa yrittäjyys olla suositumpaa kuin Suomessa. Jostain joskus olen kuullut, että Suomi on hännänhuippu koko Euroopassa yrittäjien määrässä suhteessa väkilukuun. Olisiko syynä sitten se kateus kun ei sosialidemokratiakaan pelkästään, en tiedä.
jollain tavalla pitäisi antaa nuorisolle entistäkin enemmän itsenäistä uskoa omiin siipiin. Työttömyyttä tuetaan (ja hyvä niinkin), mutta se joka yrittää siitä ponnistaa itsenäisesti ulos esim. opiskelemalla tai ryhtymällä yrittäjäksi ottaa hypyn tuntemattomaan, missä turvaverkkoja ei ole.
Kaikilla ei suinkaan ole samanlaisia edellytyksiä opiskella ja parantaa omaa asemaansa. Nykyiselläänkin lahjakkuudesta ja ahkeruudesta kyllä palkitaan. Jos maksat 4000€ kuukausituloistasi 35% veroa tai jos maksat 2000€ tuloistasi 28% veroa, eroa jää kyllä reilusti. Ja jonkun on kuitenkin hoidettaava sekin huonosti palkattu ja raskas homma.
Jos nyt vielä siitä progression epäoikeudenmukaisuudesta jauhat niin johtoajatus on seuraava: kukin maksaa sen mukaan, mihin on varaa. Eli jos hyvin tienaavalla on varaa mukavan elintason lisäksi maksaa 40% tuloistaan veroina, se on silloin sopiva veroprosentti. Lisäksi progressio tasaa epäterveitä tuloeroja tehden niistyä inhimillisempiä (mikä ei tarkoita kaiken tasaamista, kyllä nykyisetkin tuloerot kannustavat).
>Työttömyyttä tuetaan (ja hyvä niinkin), mutta >se joka yrittää siitä ponnistaa itsenäisesti >ulos esim. opiskelemalla tai ryhtymällä >yrittäjäksi ottaa hypyn tuntemattomaan, missä >turvaverkkoja ei ole.
Juuri tästä on käytännön kokemuksia, asia menee heti vaikeaksi kun yrittää itse tehdä jotakin oman tilanteensa eteen.
On paljon helpompi tie heittäytyä ja jäädä passiiviseksi.