Näin hölmö on YLE

Olli Tolan töppäys

Heartmix - hapatus

Mitä syntyy kun kaksi kylähullua päättää ryhtyä elokuvaohjaajaksi ja palkkaa puhelinmyyjät myymään köyhän ideansa televisiokanaville. Etsii sanomalehdellä kouluttamattomat ja ammattitaidottomat näyttelijät "näyttelemään" ja kuvauskalustoksi kelpaa harrastelijatason välineistö. Tuota ideaa ei aikoinaan hyväksynyt yksikään itseään kunnioittava kaupallinen televisio joten vaihtoehdoksi jäi ilmaisjakelulehdeksi verrattava Ylen kakkostuubi jolla ei ole vastuuta mainostajien suhteen pysyä asialinjalla tai laadussa niinkuin asialinjan kanavilla joissa mainostajat lähtevät jos kanavan linja muuttuu harrastelijatuutiksi.

Heartmix oli siis television kaikkien aikojen surkeimpia tositeevee- virityksiä jossa esiintyjät tahrasivat maineensa ja saivat CV-piikin. Yle näytti nyt ohjelman uusintana Heartmixin tekijöiden pyynnöstä jotta onnettomat saisivat itselleen mainosta. Ohjelma ei ollut komiikkaa vaikka se nauratti amatöörimäisyytensä ja typeryytensä takia eikä yksikään ohjelmassa esiintynyt reppana osannut tehdä edes sirkustemppuja. Eikä myös laatua sillä ne harvat katsojat jotka kiinnittivät huomionsa harrastelijamaiseen huseraaukseen kakkosen yössä eivät viitsineet edes sulkea kaukosäädintä vaan vaihtoivat sen sulavasti toiselle kanavalle.

Yle yritti pelastaa tilanteen lähettämällä viimetingassa oikean ohjaajansa paikan päälle mutta liian myöhään, täysin turhaan. Ohjelmaa yritettiin saada vireyttä ristimällä se "reality-tv:si" vaikka oikeat Reality-TV:t ovat ihan jotain muuta kuin halpatuotannolla kuvattua yksinkertaisen käsikirjoituksen varassa tapahtumaa ammattitaidotonta kohelointia.

Harmillista että sekin yritys osoittautui lapsellisen tyhmäksi eikä edes tilattujen ja tekaistujen kaupallisten "mainoslauseitten" virittely verkossa ja Heartmixin tekijöitten "omat kehut" sanomalehtien nettikeskustelupalstoilla poista totuutta että Heartmix oli häpeäpilkku ja teki siinä esiintyjistä vielä typerimpiä kuin ovat. Joka medianhaarassa on omat mätänsä ja mädät omenat ovat huono asia siksi että muutama mätä hedelmä riittää pilaamaan kokonaisen korin. Olli Tola on Yle kakkosen suhari joka on ottanut omavaltaisuuden tehdä järjettömiä päätöksiä työnantajansa haitaksi. Tola on siis henkilö joka on vastuussa tästäkin hapatuksesta. Väsynyt kauppamies joka myöntää virheensä Heartmixin suhteen vaikka saadun tiedon mukaan turvautuu mainospuheisiin kuin kehä kolmosen varrella jobbaava käytettyjen autojen kauppias pelastaakseen nahkansa. Humoristinta koko asiassa on se että Tolan vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee sillä hän on julkisesti itsekin myöntänyt virheensä Heartmixin suhteen. Eikä tietysti Yle kakkosella kevyttuotteiden levittäjänä ole intressejä puuttua pesänlikaajansa puuhasteluihin. Halvalla käyvät joutotyöläiset ovat Ylen arkea sillä nykypäivän media-alalla Yle on alipalkattu laitos eikä hommia alalla tee kuin varsinaiset hölmöt kissanpalkalla.

kuvat ja teksti: http://www.heartmix-hapatus.blogspot.com/
12402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mitä syytä meuhkata lähes 20 vuotta vanhasta sarjasta? Sen jälkeen on tehty paljon huonmpaakin "tosi-tv:tä". Käytä energiasi vaikkapa BB-arvosteluun.

Äänestä
  • Eihän tuo ollut edes tosi TV:tä vaan muutamaa urpoa mainostava hölmöilykasetti

    Äänestä

Niinpä niin mitä syytä meuhkata lähes 20 vuotta vanhasta sarjasta? kysy sitä samaa Olli Tolalta jonka takia tuo paska nähtiin uusintana Yle kakkosen yössä kesällä

Olli Tola, YLE TV2, puh. 0400 625867, [email protected]

Äänestä

Tola on saanut kenkää Yleltä

Äänestä

Olihan se sellaista söpöilyä kaikenkaikkiaan. Hinttejä ei taittu vielä silloin tukea niinkuin nyt.

Äänestä
  • Tollo Tolla taisi lähteä niskaperse otteella Ylestä pihalle

    Äänestä

Syöksykää kaikki sementtiin!

Äänestä

Samaa itsellesi

Äänestä

Tola oli tunnettu alkoholisti Ylen aikoinaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Googlen hengetär kirjoitti:

Olli Tolan töppäys

Heartmix - hapatus

Mitä syntyy kun kaksi kylähullua päättää ryhtyä elokuvaohjaajaksi ja palkkaa puhelinmyyjät myymään köyhän ideansa televisiokanaville. Etsii sanomalehdellä kouluttamattomat ja ammattitaidottomat näyttelijät "näyttelemään" ja kuvauskalustoksi kelpaa harrastelijatason välineistö. Tuota ideaa ei aikoinaan hyväksynyt yksikään itseään kunnioittava kaupallinen televisio joten vaihtoehdoksi jäi ilmaisjakelulehdeksi verrattava Ylen kakkostuubi jolla ei ole vastuuta mainostajien suhteen pysyä asialinjalla tai laadussa niinkuin asialinjan kanavilla joissa mainostajat lähtevät jos kanavan linja muuttuu harrastelijatuutiksi.

Heartmix oli siis television kaikkien aikojen surkeimpia tositeevee- virityksiä jossa esiintyjät tahrasivat maineensa ja saivat CV-piikin. Yle näytti nyt ohjelman uusintana Heartmixin tekijöiden pyynnöstä jotta onnettomat saisivat itselleen mainosta. Ohjelma ei ollut komiikkaa vaikka se nauratti amatöörimäisyytensä ja typeryytensä takia eikä yksikään ohjelmassa esiintynyt reppana osannut tehdä edes sirkustemppuja. Eikä myös laatua sillä ne harvat katsojat jotka kiinnittivät huomionsa harrastelijamaiseen huseraaukseen kakkosen yössä eivät viitsineet edes sulkea kaukosäädintä vaan vaihtoivat sen sulavasti toiselle kanavalle.

Yle yritti pelastaa tilanteen lähettämällä viimetingassa oikean ohjaajansa paikan päälle mutta liian myöhään, täysin turhaan. Ohjelmaa yritettiin saada vireyttä ristimällä se "reality-tv:si" vaikka oikeat Reality-TV:t ovat ihan jotain muuta kuin halpatuotannolla kuvattua yksinkertaisen käsikirjoituksen varassa tapahtumaa ammattitaidotonta kohelointia.

Harmillista että sekin yritys osoittautui lapsellisen tyhmäksi eikä edes tilattujen ja tekaistujen kaupallisten "mainoslauseitten" virittely verkossa ja Heartmixin tekijöitten "omat kehut" sanomalehtien nettikeskustelupalstoilla poista totuutta että Heartmix oli häpeäpilkku ja teki siinä esiintyjistä vielä typerimpiä kuin ovat. Joka medianhaarassa on omat mätänsä ja mädät omenat ovat huono asia siksi että muutama mätä hedelmä riittää pilaamaan kokonaisen korin. Olli Tola on Yle kakkosen suhari joka on ottanut omavaltaisuuden tehdä järjettömiä päätöksiä työnantajansa haitaksi. Tola on siis henkilö joka on vastuussa tästäkin hapatuksesta. Väsynyt kauppamies joka myöntää virheensä Heartmixin suhteen vaikka saadun tiedon mukaan turvautuu mainospuheisiin kuin kehä kolmosen varrella jobbaava käytettyjen autojen kauppias pelastaakseen nahkansa. Humoristinta koko asiassa on se että Tolan vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee sillä hän on julkisesti itsekin myöntänyt virheensä Heartmixin suhteen. Eikä tietysti Yle kakkosella kevyttuotteiden levittäjänä ole intressejä puuttua pesänlikaajansa puuhasteluihin. Halvalla käyvät joutotyöläiset ovat Ylen arkea sillä nykypäivän media-alalla Yle on alipalkattu laitos eikä hommia alalla tee kuin varsinaiset hölmöt kissanpalkalla.

kuvat ja teksti: http://www.heartmix-hapatus.blogspot.com/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu