Olen käyttänyt jo muutaman kuukauden masennuslääkettä, ilman suurempaa apua. Aikanaan kokeilin myös eri ryhmän lääkkeitä, ilman apua.
Onko kukaan todella hyötynyt mielialalääkkeistä ja jos on niin mistä lääkkeestä ja kuinka kauan vaikutuksen alkaminen kesti?
Ajattelen joskus depressiolääkkeiden olevan vain suurta huijausta...
Onko kukaan todella hyötynyt mielialalääkkeistä ja jos on niin mistä lääkkeestä ja kuinka kauan vaikutuksen alkaminen kesti?
Ajattelen joskus depressiolääkkeiden olevan vain suurta huijausta...
Vastaukset 31
Vanhimmat
En ole hyötynyt, neljää sorttia on testattu.
Nehän onkin (pääosin) lumelääkkeitä.
Mulla toimii. Ajatukset eivät enää kierrä ahdistavissa ja negatiivisissa asioissa. En jaksa edes ajatella niitä, ymmärrän että ne ajatukset olivat tyhmiä ja epätodellisia. Ei itketä. Olen järjestänyt lisäaikaa tekemättömille töilleni.
Olen syönyt pari viikkoa Citalopram Orion 20 mg. Alkoi toimia jo ekalla viikolla, sivuvaikutukset ovat kokoajan vähenemään päin. Väittävät että vaikutus alkaa vasta muutaman viikon kuluttua. Voi olla että pienikin parantuminen oloon on helpottanut elämääni. Mitään yber-oloa en edes odota, riittää että selviän seuraavaan päivään ja saan tärkeimmät asiat kuten laskut maksettua.
Ihan sama vaikka olisivat huijausta. Näillä aion mennä eteenpäin, jollei mitään ongelmia ilmene käytön kanssa. Onko sen sitten väliä vaikka olisivatkin huijausta, jos kerran toimivat?
ei ole auttaneet lainkaan, olo on vaan mennyt huonompaan suuntaan. Ihan roskaa on nuo napit..
Mua auttoi aluksi, oon syönyt Sepramia nyt noin vuoden. Kesän alussa yhtäkkisesti masennuin taas ja aloin hautoa itsemurhaa. Lääkitys nostettiin 20 mg -> 40 mg. Oli taas jonkun aikaa parempi olo. Nyt haluan taas kuolla. Ei tunnu mikään määrä tepsivän.
Lääkkeet eivät asioita korjaa etenkään jos niihin ei usko (placebo). Ruokavaliolla voi olla paljon suurempi merkitys kuin lääkkeillä. Ennen itsemurhaa kannattaisi tehdä jotain poikkeavaa, irroittautua arjen rutiineista ja yrittää nähdä asioita hieman laajemmin. Vaikeaahan se tietysti masentuneena on kun ei jaksa, mutta aina kannattaa yrittää.
Liikunnalla on vielä suurempi merkitys kuin ruokavaliolla. Sen huomaa nopeasti, kun käy vähän kävelemässä.
Pelkkä lääkitys ei paranna ketään, mutta se voi lievittää oireita. Itse käytän Cymbaltaa, ja minulla se on toiminut hyvin, jaksan taas opiskella :)
Just noin! Kun oireita saa lievemmiksi ja kun sitten pystyy toimimaan elämänsä tärkeissä asioissa, niin sanotusti saa edes jotakin onnistumisen kokemusta, niin se kaikki sitten on se, mikä auttaa masennusta. Nostaa ylöspäin sanan mukaisesti.
Psyykelääkkeet yleisesti ottaen lihottavat, turvottavat saavat toisin sanoen ilmiasun muuttumaan luotaan työntävämmäksi, jotta siis siitä seuraa masennusta ja 'noidankehä' on valmis ja lääkkeiden syönti rumba siis jatkuu loputtomiin. Liekö sitten taka-ajatuksena ollut valmisteissa saada anorektikot lihomaan tai jotain.
Jaa-a.. voisiko tuo painonnousu johtua siitä, että masennus vie usein myös ruokahalun? Lääkkeet siis auttavatkin, kun ruokahalu palaa.. On sitten taas jokaisen oma asia, kuinka paljon antaa itsensä lihoa, masentuneena painontarkkailu ei ehkä ole se tärkein asia. Minulla paino nousi pari kiloa, kun masennuksen seurauksena olin laihtunut lähes kymmenen, pieni ryhtiliike ruokavalion tarkkailuun esti enemmän lihomisen ja toki liikunnan lisääntyminen voinnin parannuttua teki oman tehtävänsä. Lääkkeitä ei voi syyttää kymmenien kilojen ylipainosta, muutaman kilon voi ehkä lääkkeiden piikkiin laittaa.
Moni masentuu, kun ei edes pidä huolta itsestään. Ok, masentuneena ei jaksa. Mutta masennusta voi ehkäistä syömällä terveellisesti ja liikkumalla. Kun saa lääkkeillä itsensä vähän parempaan kuntoon, pitää tehdä jotain itsekin eikä vaan odottaa että lääkkeet parantavat elämää ihan itsestään.
Pitää lähteä lenkille, pitää katsoa mitä syö. Varmasti lihoo ja masentuu, jollei pidä itsestään huolta, ilman masislääkkeitä tai niiden kanssa.
"Mutta masennusta voi ehkäistä syömällä terveellisesti ja liikkumalla. "
Ei auta liikunta eikä ruokavaliokaan....
Psykoterapia on ainoa, joka on tehonnut, mutta senkin sain sen verran myöhään, että olin jo krooninen. Ammatillista kuntoutusta en saanut kuin valitusten jälkeen kolmen vuoden viiveellä, joten sekin meni harakoille.
Se on tää hoitoketju ihmeellinen juttu,...
Mulla on ollut vain lievää ja keskivaikeaa masennusta. Aina, eli kroonisena. Vakava masennus on tietysti eri asia.
Pärjäsin pitkään terveellisillä elämäntavoilla, mutta sitten jäi tuo liikunta vähemmälle masennuksen vuoksi. Aina olen voinut työni ja opiskeluni hoitaa jotenkuten, en ole koskaan ihan täysin lamaantunut. Olen vaan mennyt elämän mukana, tavallaan nippa nappa olen pysynyt pinnalla. Olen käynyt juttelemassa terapeuttien kanssa, mutta viimeinen oli ihan turha tapaus.
Nyt kun kierre on lääkkeillä katkaistu, aloitan taas kunnon lenkit. Vähintään 1,5 tuntia kolme kertaa viikossa ja kuntosalitreenit päälle muina päivinä. Lisäksi yhtenä päivänä (kerran viikossa tai kahdessa) koko päivän metsäretki tekee hyvää.
Laihduin liikaa masentuneena vaikka liikuntakin jäi, joten kunto on vähän päässyt repsahtamaan. Täytyy aloittaa varovasti hitaammalla vauhdilla. Mutta olen päättänyt tästä vielä nousta! Ensi kesänä olen kireämmässä kunnossa kuin koskaan ;-)
En usko että auttaa. Sillä kukaan tuttavapiirissä olevista ihmisistä, jotka ovat käyttäneet ko lääkkeitä, ei ole päässyt niistä eroon (todellisuudessa 2 on päässyt, mutta ilman lääkärin suostumusta).
Lääkkeet ovat keino pitää sairauksia yllä ja pitää täten lääkefirmojen rahahanat juoksussa.
Ruumiillinen työ, päihteetön elämä ja TÄRKEIMPÄNÄ: OTA JOKU MÄÄRÄNPÄÄ EMLÄMÄLLESI, ESIM: TAMMIKUUN LOPUKSI KAUPUNKILOMA BERLIINIIN!
Sieltä tullessasi huomaat että ei ole ikävät ajatukset mielessä, matkarkrapulasta toivuttuasi. Se kestänee jonki päivän.
Nimimerkillä: Kokemusta on!
Lääkket auttaa, mutta jokaiselle on yksilöllistä minkä merkkinen ja millaisilla määrillä. Kokeilemalla löytyy paras ratkaisu. Minä kokeilin 6 eri lääkettä ilman apua ennen kuin löysin citalopraamin ja se on auttanut. Olen oma itseni, toisin kuin masentuneena. Sitkeyttä vaaditaan.....
Auttoi efexoria jo 75mg mutta kun nostin 150 mg:aan niin aloin saada myös kauan kaipaamaani energiaa muuhunkin kuin työpäivään. Sivuvaikutuksena on vaikea aamuhikoilu ja muutenkin joudun vaihtamaan vaatteita muutaman kerran päivässä kun ovat litimärät.Se on erittäin epämiellyttävää eikä sosiaalisissa tilanteissa mikään helppo eikä miellyttävä juttu... Silti meinaan jatkaa vielä niin että olen taas vihdoin oma iloinen reipas itseni. Tällä lääkkeellä mielialani on yksinkertaisesti parempi ja rauhallisempi. Toki se ei tapahtuneita eikä nykyisyyttä muuta mutta saan puhtia alkaa elämään taas aktiivisemmin, pääsen siis elämään taas kiinni.
Autto sitten ku löyty oikee lääke, useampaa piti kokeilla mut neljäs toimi. Ja on aika yksilökohtasta mikä toimii, mulle toi Efexor ei tehnyt mitään isommallakaan annoksella. MUTTA... muistakaa ettei lääkkeet paranna ketään, ne on tarkoitettu vain hoitamaan oireita. Väärät ajatusmallit sairastuttavat, eikä masennuksesta voi parantua jos ei opettele ajattelemaan uudella tavalla.
Kyllä noi sosiaalisten tilanteiden pelkoon auttavat, mutta jotenkin vaikea kuvitella, että masennukseen auttaisivat.
Kyllä mua hurjasti auttoi, kun ssri fluoxetin aloitettiin 90-luvulla. Mutta sitten sen jälkeen en todellakaan pysty sanomaan, auttaako vai ei. Lääke minulla menee edelleen, en lopettaakaan uskalla, sillä muinoin aloin hyvin hitaasti vähentää ja väheni niin, että otin vain yksi kapseli viikossa... Mutta sitten tuli kauhea tuska ja masis ja palasin pikku aamuannokseeni takaisin.
Nykyään pidän tuon lääkkeen sellaisena kuin se aloitettiin, vain 20 mg aamuisin, mutta kun mulla menee oikein huonosti ja oireisesti, niin olen huomannut, että siinä auttaa yöksi otettu Xanor. Tässähän em. 'pamissa' on myös jokin ainesosa, jonka tuoteselosteen mukaan luvataan auttavan myös masennukseen. Tuska, ahdistus, panikointi, hyperventilointi, joissa mukana masennusta; noin lääkärini kohdallani aikoinaan Xanorin kirjoittaessaan kertoi ja kyllä se on tosi. - Tiedän, että nyt on varmaan tästä 'X-pamista' paljon mielipiteitä täällä... Joo, tiedän, koukuttaa. Mut ku mä oon jo "vanha" niin aattelen, jotta menköön sitten näin elämän tappiin. Eikä annos ole mitenkään noussut, aika vähän se sentäs on.
Vastaukseni aloittajalle pitkän kokemukseni jälkeen on, että kyllä auttaa. Mutta, monenlaista muutakin tarvitaan, ja siitäpä jokainen tällä palstalla oleva taatusti tietää.
Aika ristiriitaisissa tunnelmissa lääkkeiden auttamisen suhteen..
Sain paniikkikohtauksen, ja aloin saada ahdistuskohtauksia sen jälkeen. Yleinen ahdistustaso nousi tuntuvasti, jostian ihmeen syystä, olki katkaisi kamelin selän kaippa..
Näkö sumeni ja olin aivan pihalla aikani, kunnes aloitin lääkkeet. Ainakin nämä fyysiset oireet katosivat kokonaan.
Ongelmana oli, että elämäni ongelmat pysyivät edelleen kokoajan kuvioissa, eihän niitä mikään poistanut, kun olo oli mitä mainioin lääkkeiden käytön aikana. Elämäni oli "mukavaa" silloin (tuntui siis hyvältä), en välittänyt siitä, että kaikki oli aivan päin helvettiä.
En välittänyt oikeastaan mistään enää silloin. Sen ansioista elämä meni sitten aivan päin mäntyä, siis enemmän kuin oli jo. SIlloin, jos olisin käynyt oikealla ammattitaitoisella lääkärillä, olisi minun leämääni alettu hoitamaan kuntoon.
Lääkkeistä irtautuminen oli sitten toinen homma, tajusin, siinä kun lesbo tyttöystäväni oli synnyttänyt lapsen ja lähtenyt menemään ja heittänyt minut kadulle, että lääkkeiden ottaminen ei ehkä ole se paras ratkaisu tähän asiaan.
Lopetusoireina oli ihme sähköshokkeja niskassa ja päässä. Lopetuksen hoidin lopulta niin, että otin vian vieroitusoireisiin, ja kun ne paheni sen verran että oli todella vaikea olla. Minulle sanottiin, että ne voi vain lopettaa jos ne ei tunnu hyvältä, ja paskat. Se oli isoin syy miksi lopulta niihin suostuin (kauan lykkäsin asiaa intuitiivisesti).
"Olen syönyt pari viikkoa" kommentit on juuri tälläisiä, joita näkee joka paikassa. SIlloin kun itse aloin vetämään nappia elämäni ongelmiin lääkärin käskystä, olisin kehunut pillerit maasta taivaisiin, auttoi ihan helvetisti juuri siihen hetkeen, koska olin surullinen, ja yhtäkkiä olinkin iloinen ja jatkamassa paskaa elämääni.
En voi sanoa muiden puolesta, mutta omassa kohtaa lääkkeet eivät auttaneet, ja olen onnellinen, että olin niin fiksu, että lakkasin kuuntelemasta lääkäreitä. Tosin seurauksena kieltäytymisestä on ollut se, että en saanut enää muutakaan hoitoa useaan vuoteen, paitsi nyt lopulta kun pääsin uudelle lääkäriasemalle.. Myös psykologit kieläytyvät auttamasta, koska en syö lääkkeitä. Sitä on saanut kuulla kaikenlaista paskaa "hoitajilta", ja olen ollut niin hajalla monta kertaa kaikenlaisten psykologien auttamisten jäljiltä.
Viimeinen kerta kun kävin mielenterveystoimistolla oli, kun sanoin, että olen alkanut miettimään itsemurhaa.. Tunnin kun kuuntelin psykologin ja hänen harjoittelijansa vittuilua, sain kuulla etten ole enää tervetullut käymään heidän luonaan. Mitään muuta en tunnin toistanut kuin että "Ei, en aio syödä lääkkeitä, koska ne eivät selvitä ongelmiani."
Lääkkeistä voi olla hyvinkin apua, kun ongelmat on selvitetty, ja elämän rakennus ja parantaminen voi alkaa, eikä se pelkästään riitä, että ongelmat tiedostaa.
Lyhykäisesti, kyllä, olen hyötynyt.
Pitkä vastaus olisi tietysti todella pitkä, mutta tiivistän sen niin, että lääkitys on pieni osa kokonaisuutta. Mutta se on niiden positiivisten asioiden vaakakupissa.
On auttanut jonkin verran aluksi. Unettava vaikutus auttoi nukkumaan rauhoittavat paniikkiin. Mutta nyt 7 vuoden jälkeen olen kuntoutunut miltei terveeksi ja päällä on yhä raskas lääkitys. En ymmärrä miksi, en todellakaan. Neuroleptit ovat aiheuttaneet muita ongelmia(en sairasta skitsofreniaa tms. ne vain määrättiin minulle?) ja jatkuva väsymys on pysyvä olotila. Joka kerta jos minulla on vähänkin huonompi päivä esiin otetaan LÄÄKKEET. Ettei vaan niiden puutteesta johtuisi huono päivä?!! HAH, sitä pelkoa ei ole. Olen riippuvainen lääkkeistä eikä lääkäri suostu keskustelemaan niiden lopettamisesta??? vituttaa tämä lääkekierrehelvetti. Sairasta touhua, kaduttaa että koskaan menin hakemaan apua.
kieltäytyi syömästä turhia psyykelääkkeitä ja kuinka sitten kävikään; mielisairaalaan pakkohoitoon! Näin toimii Suomen terveyden huolto!!
http://www.s8.createphpbb.com/home/viewtopic.php?p=180&highlight=&mforum=home#180
Nuo tekstit avaa todellisuuteen turhista lääkkeistä:
http://pappasmurffi.nettisivu.org/mhb-aktino-bakteerit-lapset-ja-rajahdysmaisesti-lisaantyva-diabetest1d-ja-t2d/mhb-turhat-synteettiset-kemialliset-laakkeet-laaketieteen-kaikkien-aikojen-huijaus-nyt-kohteena-kosteusvaurio-homeen-toksiinille-altistuneet/
Minulla ainakin ainoa lääke (ssri) tyyppisistä josta oli apua oli Optipar. Se aiheutti niin pahat sivuoireet että piti lopettaa vaikka ohjeiden mukaan odoteltiin että vähenesivät. Mielestäni lääkitystä kannattaa kokeilla vain vakavissa masennuksissa jossa osa ilmeisesti hyötyy niistä ja haitat eivät ole saatuun apuun verrattuna pahoja. Lievemmissä tapauksissa teho on aikalailla plasebon luokkaa.
Itse olen syönyt masennuslääkkeitä 16 vuotta eikä minkäänlaista apua. Kaikki eri lääkkeet ja yhdistelmät on käyty läpi,mutta ei mitään apua. Kusetusta koko homma ja lääkefirmojen rahastusta. Lääkärit lääkeyhtiöiden sätkynukkeja ja saa provikat määräämistään lääkkeistä...
Mulla tää Efexor 300mg päivässä on ihan jees =)
En olis hengissä ilman lääkkeitä .Itsemurhavaara oli suuri n.30 vuotta. Keskustelut psykiatrisen hoitajan , lääkärin kanssa ovat auttaneet. Nykyisin tuo Efexor 3-4 kaps aamulla (n. 300 mg). Kelan kurssin jälkeen ymmärsin että eihän mun ole pakko jaksaa kokopv. työtä. Sitten 1/2 pv eläk. ja 1/2 pv työtä oli hyvä juttu. Mutta kun voimat loppu totaalisesti niin nykyään olen kokonaan eläkkeellä (alle 50 v.) Mielenterv. keskusliiton kursseja suosittelen. Vertaistuki.
Nyt jälkeenpäin on kaduttanut , olis pitänyt rohkeemmin nostaa kokeeksi, lääkärin kanssa edellisten lääkkeiden annostusta. MUTTA MULLE ON TÄMÄ EFEXOR PARAS.
Sanoisin omana kokemuksena ... jos 2 kk masennuslääkkeen syöntiä ei ole yhtään / tarpeeksi auttanut niin uusi aika lääkärille ja yhdessä pohtimaan tilanteen jatkoa. Keskusteluja , annoksen nostoa... ja niitä omia valintoja millä keinolla sais ittensä ovesta ulos edes pienelle lenkille. Mä otin koiran ulkoiluttamaan mua.
olen hyötynyt kerran masennuslääkkeistä, naapurin nainen sitä käytti ja kävin kylässä eräänä iltana ja sain johdateltua sille jäsenetua diskreetisti, käytin tietty suojakumia, ilo oli kokonaan minun puolellani
On auttanut, olen käyttänyt pariinkin otteeseen Cymbaltaa ahdistukseen ja masennukseen. Mutta pelkkä lääkitys ei todellakaan riitä, vaan olen aina saanut samalla terapiaa, sairaslomaa ym. Enkä ole suostunut hautautumaan sängyn pohjalle, vaan olen harrastanut ihmissuhteita, liikuntaa ym. samalla. Nämä on niin yksilöllisiä juttuja, ei voi sanoa mikä auttaa kellekin.
Minä sain pojan kuoleman jälkeen masennuslääkettä joka oli nimeltään Citalopram tms, ja kyllä se mulle auttoi että pääsin sieltä masennuksen syövereistä ylös ja töihin.