Halonen luotti Vanhaseen

se on nyt nähty,Presidentti Tarja Halonen ei halunnut myöntää entiselle pääministerille Matti Vanhaselle eroa, ilmenee tuoreesta kirjasta.
Vanhasen mukaan presidentti vetosi siihen, että talouskriisissä voi tulla vielä mitä hyvänsä eteen. Vanhanen luotti kuitenkin siihen, että ero lopulta myönnettäisiin.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Aika jännä juttu se Halosen luottamus Vanhaseen. Ei olisi myöntänyt eroa, vaikka tiesi Vanhasen valehdelleen lamasta. Tiesi myös muista Vanhaseen liittyvistä ja rehellisyyttä ravistelevista asioista. Aika jännä täti tämä Halonen, kun noin luotti.

Talouskriisi hoidettiin huonosti ja siitä oli selvät merkit. Huvittava yksityiskohta oli elvyttäminen. Massoittain rahaa kohdennettiin väärin ja sen takia elvyttäminen lopetettiin. Tuloksettomana, kuten viisas lukija asian ymmärsi. Taloustietäjien neuvot eivät tainneet mennä perille asti.

Politiikka tai talouskriisi, yhteistä niillä on se, että niitä hoitamaan tarvitaan pätevät ja rehelliset ihmiset. Kansalle ei saa vaikeina aikoina valehdella.

Äänestä
  • valehteli lamasta ???

    Äänestä

Oliko luotttamuksen arvoinen? Vanhanen kiersi ja kaarsi eronsa syitä kuin entinen kissa puuroaan: milloin syynä oli terveys, milloin pelko vaalirahapelin peluusta, milloin ero omasta perheestä. Mikä lie lopullinen totuus tässäkin jupakassa? Ei ainakaan kuullosta luotettavalta kuvaus muutamassa minuutissa syntyneen eropäätöksen vaiheista?

Äänestä
  • Jälkiselityksiä.

    Äänestä

  • Uuteen kirjaan olisi voitu laittaa eron todellinen syy. Lupasi kertoa todellisen syyn jossain kirjassaan, mutta ilmeisesti vielä ei ole totuuden aika. Koska on??????

    Äänestä

  • ei ollut kysymys se on varma tieto.

    Äänestä

Olsi kantsinu miettiä uudelleenkin, ennekuin rupeaa keksimään jälkiseliseliä - ja oikeen mustaa valkoisella? Ei ole yrittäjäin oppi ojaan kaatunu?

Äänestä

Tuore kirja ja siitä huolimatta Akateeminen kirjakauppa laski heti myyntihintaa 5 eurolla. Ei tule olemaan myyntimenestys ja päätyy alelaariin jo alkuvuodesta.

Äänestä

pääsee samaan tasoon tän kurvisen kans ja nyt sit vain kaikki vanhaskan "naiset" viemään vanhanen käräjille!

Äänestä

Mattia tulee ikävä, kun seuraa Jyrkin ja valehtelijoiden kuningattaren Jutan vakuushölmöilyä ja muita epäonnistumisia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja syystä.. kirjoitti:

se on nyt nähty,Presidentti Tarja Halonen ei halunnut myöntää entiselle pääministerille Matti Vanhaselle eroa, ilmenee tuoreesta kirjasta.
Vanhasen mukaan presidentti vetosi siihen, että talouskriisissä voi tulla vielä mitä hyvänsä eteen. Vanhanen luotti kuitenkin siihen, että ero lopulta myönnettäisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu