Tilanteeni on aika outo. Olen nyt 16 vuotta, syömishäiriööni tutustuin jo 12 vuoden iässä. "Pahimmillaan" se oli siinä 14-15-vuotiaana, silloin laihduin aika rajusti, menetin useimmat ystävistäni ja käyttäydyin muutenkin pakkomielteisesti. Yhdessä vaiheessa aloin sitten vain lihomaan, ja tarkoitukseni ei todellakaan ollut lihoa NÄIN PALJOA, korkeintaan palata ns. terveeseen aloituspainooni, joka oli 63 kiloa. Nyt painankin yhtäkkiä jo 73 kiloa, ja tuntuu että tulen lihomaan vielä paljon. Tottahan toki voisin harrastaa liikuntaa, mennä ravintoterapeutille tai alkaa syömään terveellisemmin, mutta aina kun aion toteuttaa jonkun suunnitelmistani, alan epäröimään. Suoraan sanottuna olen aivan hukassa.., huomaa varmaan siitäkin miten tätä kirjoitan. Periaatteessa olen parantunut, en uhraa enää aikaa syömishäiriöisten asioiden toteuttamiseen, en oksenna enää kovinkaan useasti, tai ahmi aivan ylenmäärin ruokaa, mutta jostain kumman syystä en ole onnellinen. Kaipaan sitä puhtauden, voiman, onnistumisen ja ei-ällöttävyyden tunnetta jota koin esimerkiksi 50-kiloisena. Jotain taisi siinäkin tilanteessa olla silti vikana, kun kaverit kaikkosivat ja oltiin osastolle tunkemassa... onkohan nykyinen tilanteeni parempi? Itselläni ei ole asiasta mitään hajua. Tekstini oli kai aika sekava ja ristiriitainen, tämä kun sattuu olemaan ensimmäinen kerta kun kirjoitan tästä nettiin. Olette aika taitavia jos saitte pääpointit esiin tästä sepustuksesta, ja jos ette saaneet, niin tässäpä ne ihmisten kielellä (ja ehkä vähän muutakin):
- Olen TEORIASSA parantunut, mutta ruoho ei ole vihreämpää aidan tällä puolella. En ole onnellinen/onnellisempi..., pitäisikö?
- Osa minusta haluaa apua tilanteeseen, uskaltaisinko puhua suoraan psykologilleni tästä? Näyttäisinkö vaikka tämän tekstin, kerran olen puhujana rehellisesti aika huono? :D Osaisivatkohan ne millään mahiksilla auttaa minua ongelmassa, joka on vain ja ainoastaan pääni sisällä?
- Ja lopuksi... kuinkahan paljon on kaltaisiani "väliinputoajia", niitä jotka ovat jotain sairaan ja terveen välimaastossa?
No, siinä oli. Olisin kiitollinen asiallisista vastauksista ja neuvoista, mutta jos nyt välttämättä haluat möläyttää jotain ilkeätä, tee se... voimme sitten yhdessä puida asiaa :D
- Olen TEORIASSA parantunut, mutta ruoho ei ole vihreämpää aidan tällä puolella. En ole onnellinen/onnellisempi..., pitäisikö?
- Osa minusta haluaa apua tilanteeseen, uskaltaisinko puhua suoraan psykologilleni tästä? Näyttäisinkö vaikka tämän tekstin, kerran olen puhujana rehellisesti aika huono? :D Osaisivatkohan ne millään mahiksilla auttaa minua ongelmassa, joka on vain ja ainoastaan pääni sisällä?
- Ja lopuksi... kuinkahan paljon on kaltaisiani "väliinputoajia", niitä jotka ovat jotain sairaan ja terveen välimaastossa?
No, siinä oli. Olisin kiitollinen asiallisista vastauksista ja neuvoista, mutta jos nyt välttämättä haluat möläyttää jotain ilkeätä, tee se... voimme sitten yhdessä puida asiaa :D
Vastaukset 5
Vanhimmat
Heippa,
kannattaa varmaa oikeesti mennä juttelemaan jollekkin syömishäiriöihin erikoistuneelle ammatti-ihmiselle ja koittaa selvittää miksi sulla on tuollaisia ajatuksia. Älä nyt ainakaan ala hankkiutumaan takaisin syömishäiriömaailmaan jos olet jo lähes parantunut. Äläkä ala laihduttamaan, älä käy vaa'alla vaan ala treenaamaan ja syömään terveellisesti. Tiesit varmaan nää kaikki mitä tässä sanoin, mutta miksi uhmaamaan kohtaloa jos olet jo paremmalla puolella (eli parantumisen puolella). Ei se sun olos mikskään muutu vaikka laihtuisit jos et käy selvittämässä niitä psykologisia syitä tuohon sun tilanteeseen. Laihduttuasi ja todennäköisesti sairastuttuasi uudestaan sh et tunnekkaan elää voimaa silloin 50 kilosena, vaan vasta 45kg, 40kg ja alaspäin, ei kannata.. :s
kuten edellinenkin kehotti, niin kannattaa puhua jollekkin. olet fyysisesti ja osittain henkisesti parantunut, mutta tavallaan syömishäiriöinen maailma ympäröi sinua. on ihan normaalia, ettei onnelliseksi muuttuminen tapahdu hetkessä, kun on käynyt pohjalla, vaan se vaatii aikaa eikä itseltä pitäisi vaatia liikaa. kannattaa kuitenkin ehdottomasti puhua jollekkin ennen kuin syömishäiriöiset ajatukset alkaavat taas liikaa valtaamaan ajatuksiasi. etkä varmasti olisi onnellisempi, jos laihtuisit uudelleen. itse vuosikausia sairastaneena tiedän, että mitä laihempi on, siltä kauheammalta tuntuu... voimia sinulle ja toivottavasti anoreksia ei onnistu valtaamaan ajatuksiasi uudelleen. nyt on se aika, kun sinulla vielä mahdollisesti on voimia parantua täysin.
Kiitos. ♥
Asiallisia neuvoja. Saattaa olla että menen todellakin puhumaan asiasta jollekin.
et ole parantunut. olet saattanut pystyä selättämään syömishäiriön hetkellisesti. olen nyt lukenut irene kristerin kirjaa tunteet ja syöminen, jossa hän kertoo käsittelemättömien tunteiden ajavan syömishäiriöön. ton perusteella suosittelisinkin menemään keskustelemaan jonkun kanssa ja selvittämään, mikä aiheuttaa ongelmat ruokaan liittyen. ruoka kun on hyvä teko syy saada lohtua ahdistukseen ja lopulta voi sitten syyttää (lihavaa/laihaa/ahmattia..) itseään kaikesta, koska sitä varsinaista syytä ei sitten enää syömisen jälkeen ainakaan näe..
Ainakin mun tapauksessa ahmin ja oksennan just sillon kun pitäis kohdata jokin asia, siis esim. jotain surullista/ahdistavaa tms. en vaan pysty kohtaamaan niitä asioita, joten on helppo kadota karkkimaahan.