Kehän katsastus

auki/kiinni

Kävin viime kesänä Vantaalla Kehän Katsastuksessa leimauttamassa autoani ja siellä katsastaja jarruja testatessaan avasi autoni kaikki sähkötoimiset iikkunat ja sulki ne sitten sen jälkeen. Kysyin sen jälkeen, miksi hän niin teki ja onko se jotenkin oleellista katsastustuloksen kannalta. Vastaus oli, että hän vain kokeili niitä. On omistuksessani ollut aikaisemminkin sähkötoimisilla ikkunoilla varustettuja autoja, mutta tämä oli ensimmäinen kerta koko aikana kun katsastaja testaa ikkunoita. Ja katsastuskokemuksia on jo useamman kymmene vuoden ajalta.

5

4449

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmeitä riittää

      Olen myös käyttänyt samanlaisia autoja katsastuksessa ainakin 20-kertaa, eikä koskaan ole ikkunoiden toimintaa testattu. Tuntuu hieman oudolta touhulta.

    • Turunpiispa

      Katsastuksen arvosteluperusteet, kohta E6 "muut ikkunat":
      Ikkunaa ei voi nostaa ylös tai se ei pysy ylhäällä. > Korj.kehotus / hylätty

      Periaatteessa sääntökirjan mukaan perusteltua, mutta aika harvinaista taitaa olla, että kaikkia ikkunoita tutkittaisiin.

      • benpep¨

        Sanasta sanaan tulkiten jos ikkuna on kiinni eli ylhäällä siihen ei saisi koskea. Kesähelteellä kun menee leimalle ikkunat auki niiin silloin pitäisi tarkastaa.


    • olisko näin

      Se katsuri varmaan ajaa itse jollain vanhalla itäblokin ritsalla jossa ei sähkö ikkunoita ole. Hyvä jos edes veivi käyttöiset. Pitihän pojun sit päästä kokeilemaan kuinka sähkömoottorit liikuttaa ikkunoita.

    • Anonyymi

      Vähästä vedät herneitä nenään. Seuraavalla käynnillä katsastaja saattaa vilkaista tausta peiliin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      101
      1663
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      42
      1207
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      970
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      170
      806
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      770
    6. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      703
    7. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      689
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      657
    9. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      35
      655
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      598
    Aihe