Metsäkeskuksen pääpaikka Lahteen, Metlan johto Joensuuhun
Julkaistu: 14:41
Helsingin Sanomat
Ensi vuonna perustettavan valtakunnallisen metsäkeskuksen pääkonttori sijoitetaan Lahteen. Asiasta päätti hallitus torstaina.
Päätös oli maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen (kok) esityksen mukainen.
Metsäkeskuksesta kehkeytyi poliittinen kiista, sillä toinen päähallituspuolue Sdp piti Joensuuta Lahtea parempana sijoituspaikkakuntana.
Kiistasta selvittiin, kun hallitus päätti samalla aloittaa valmistelut Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) johdon ja esikuntatehtävien siirtämiseksi Joensuuhun vuoden 2014 alkuun mennessä.
Uusi valtakunnallinen metsäkeskus syntyy, kun nykyiset 13 alueellista metsäkeskusta yhdistetään. Alueelliset toimipisteet kuitenkin säilyvät, ja yhteiseen pääkonttoriin siirtyy 25–30 työntekijää. Metsäkeskukset edistävät yksityistä metsätaloutta muun muassa kouluttamalla ja neuvomalla metsänomistajia.
Maa- ja metsätalousministeri Koskinen perusteli Lahden valintaa sen hyvillä liikenneyhteyksillä. Lahti sijaitsee Koskisen kotivaalipiirissä Hämeessä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja tämä on kepulle pettymys???
Laitoin vain koko uutisen, kun eräs kollokepulainen oli laittanut vain osalainauksen siitä ja vääristellyt sen perusteella asiaa..