Ammattikorkeakoulut ja Kreikka

Siitä se alkoi, Suomen Kreikka rahojen haaliminen. Ammattikorkeakoulut
ajetaan alas. Minusta tuo nykyinen opetusministeri on tollo. Nuorilta aletaan
keräämään Kreikka-rahoja. Kuinkas muuten.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minä olen pitänyt koko ajan, että opetusministeri on tollo. Koko ajan on puhuttu, että nuorilta puuttuu opiskelunaloituspaikkoja ja työpaikkoja. Ei nyt olisi aika vähentää näitä mahdollisuuksia.

Olisivat nostaneet sitä alvia 1%:lla. Olisivat saaneet sillä kertaheitolla mukavan summan budjettiinsa, mutta sehän ei demareille sopinut. Siinä ovat yhtä itsepäisiä kuin tuossa vakuuskysymyksessäkin. Täytyy pitää kiinni noista
annetuista lupauksista, vaikka kuinka olisivat pieleen menneitä lupauksia.
Tässä tilanteessa pitäisi unohtaa nuo ääntenkalastelumielessä annetut
lupaukset ja ottaa tosiasiat huomioon.

Nyt ei pitäisi nuorilta leikata, heille pitäisi antaa kaikki mhdollisuudet jatkaa
opintojaan ja hankkia työpaikkoja, muuten menetämme yhden sukupolven
työttömyyskortistoihin ja sitä myöten syrjäytymiseen.

Eihän sitä alvia varmaan kaikki hyväksy, mutta katsoisin sen olevan kaikkein helpoin ratkaisu. Siinä saisi sitten jokainen harkita, mitä ostaisi ja kuinka paljon.

Tästä mielipiteestä varmaan syntyy melkoinen haloo.

Äänestä

Kummallista on, ettei kunnollisia perusteita ei ratkaisuille esitetä.

Suorastaan kauhistuneena kuuntelin kun kerrottiin radiossa miten opetusministeri on päättänyt sitä ja tätä.

Vaikka olisi kuinka korkea-arvoinen super-pääopetuspresidentti ei hänen tietämtksensä ja valtamsa voi taivaaseen asti kasvaa.

Äänestä

suomen politiikka on nykyään perse.....stä,, hullujen touhua, Katainen kuuluis hullujenhuom
neelle !! ei todellakaan ole pääministeri ainesta,,,

Äänestä

Tässä keskusteltiin opetusministerin ajamista leikkauksista. Voisitko nyt jättää Kataisen rauhaan. Saadakseen hallituksen pystyyn, oli Kataisen taivuttava demareitten vaatimuksiin ja nyt hän voi vain vierestä katsoa, miten demarit asioita hoitaa. Voidaanko sanoa, että on heikko pääministeri vai että hän on nurkkaan ajettu pääministeri.

Jos Katainen puuttuu liikaa noihin hölmöyksiin, niin hallitus hajoaa. Siellä on kaksi vahvaa vasemmistolaista hallituksessa, demarit ja vasemmistoliitto. Katsotaan nyt, kuinka hallituksen budjetin käy.

Äänestä

lain aina kun tulee tehtyä suuri tyhmyys, laillistaa tekosensa, kuinka kauan tätä saa jatkua ??

Hirvittää tämä suomen touhu, eikö hallituksen touhuille löydy mitään rajaa, meillä on kohta pahempaa kuin GAGGAFIN touhu, se kahmi sentään rahat itselleen, meillä annetaan euroopalle, pohjattomaan hunsvottien kaivoon !!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


amk ope kirjoitti:

Siitä se alkoi, Suomen Kreikka rahojen haaliminen. Ammattikorkeakoulut
ajetaan alas. Minusta tuo nykyinen opetusministeri on tollo. Nuorilta aletaan
keräämään Kreikka-rahoja. Kuinkas muuten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu