28 mrd. €:n puuhastelu: eduskunta sai tietonsa vilttiketjulta

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) sanoo, että eduskunta on tehnyt ERVV-päätöksen väärän tiedon perusteella, ja päätös joudutaan uusimaan.

Kyse on toissapäivänä julkisuuteen tulleesta ongelmasta, joka syntyi ERVV-lain käsittelyssä. Valtiovarainministeriöstä kerrotaan, että eduskunta on saanut pätevää tietoa Suomen ERVV-takauksista lain käsittelyvaiheessa. Koskisen mukaan ERVV-päätöstä käsitelleissä valiokunnissa kävi valtiovarainministeriöstä "varamiesten varamiehiä".

Eduskunnan kolme eri valiokuntaa otti ERVV-päätökseen kantaa varsinaisesti tietämättä sitä, kuinka paljon ja mitä kuluja Suomi oli takaamassa vakausrahastolle.

Normaalisti tällainen olisi oikaistu ministeriön toimesta ennen kuin laki vahvistettiin. Nyt ministeriön keskeiset virkamiehet olivat uupumuslomalla, ja tilanne oli sikäli poikkeuksellinen.

Jutta räksyttäjä sotki tuonkin.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hallituksen esityksen pitäisi olla kurantti kaikilta osin.
Selkeä ja oikeaa oikeaa tietoa, eikä laki ja perustelut saa olla ristiriidassa.

Jutta luulee olevansa vielä oppositiossa. Saa opuhua mitä sylki tuo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


burn out! kirjoitti:

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) sanoo, että eduskunta on tehnyt ERVV-päätöksen väärän tiedon perusteella, ja päätös joudutaan uusimaan.

Kyse on toissapäivänä julkisuuteen tulleesta ongelmasta, joka syntyi ERVV-lain käsittelyssä. Valtiovarainministeriöstä kerrotaan, että eduskunta on saanut pätevää tietoa Suomen ERVV-takauksista lain käsittelyvaiheessa. Koskisen mukaan ERVV-päätöstä käsitelleissä valiokunnissa kävi valtiovarainministeriöstä "varamiesten varamiehiä".

Eduskunnan kolme eri valiokuntaa otti ERVV-päätökseen kantaa varsinaisesti tietämättä sitä, kuinka paljon ja mitä kuluja Suomi oli takaamassa vakausrahastolle.

Normaalisti tällainen olisi oikaistu ministeriön toimesta ennen kuin laki vahvistettiin. Nyt ministeriön keskeiset virkamiehet olivat uupumuslomalla, ja tilanne oli sikäli poikkeuksellinen.

Jutta räksyttäjä sotki tuonkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu