Virossa ei ole pakkovenäjää, vaikka
- maassa on paljon venäjää puhuvia ja heistä osa ei todellakaan osa viroa
- venäjä on maailmankieli, jonka osaamisesta voisi ajatella olevan huomattavasti hyötyä
- Venäjän maa vieressä on laaja ja monissa entisissä Itäblokin maissa selviäisi venäjällä
- v almiita venäjän opettajia olisi reippaasti
- vanhempi polvi osaa venäjää ja venäjäks on Virossa jo ehditty luoda paljon kulttuuria, solmia monia siteitä
- historiallisestikin venäjä on ollut keskeinen vaikuttaja Virossa
- monilla virolaisilla on venäjänkielisiä juurissaan
Se, minkälaisia tunteita venäjän kieli mahdollisesti herättää virolaisissa on epäoleellista, pahaa nationalismia ja pikkusiskokompleksia. Hyödyt ovat kiistämättömät.
Virossa ei ole pakkosaksaa vaikka
- Virolainen kulttuuri on oleellisesti liittynyt balttiansaksalaisten kartanokultuurille, saksan kautta on maahan tuotu jopa kirjakieli (saksankieliset munkit sen laativat) ja saksa on ollut historiassa se tärkein kieli
- Viro voisi hyvinkin löytää itselleen luontevan samaistumiskohteen historian perusteella saksankielisestä alueesta
- virolaiset voisivat pahoina aikoina pyrkiä nimenomaan Saksaan töihin
- monilla virolaisilla on saksankielisiä juurissaan
Virossa ei ole pakkosuomea
- vaikka kielellinen yhteys ja edellisen sukupolven innokas tv-katselu tekevät suomesta läheisen
- Suomeen on tullut myös paljon virolaisia siirtolaisia ja yhteys lautalla Tallinnasta Helsinkiin on vain pieni pyrähdys
Miksi suomenkielisillä on vastaavista syistä oltava pakollinen ruotsi? Miksi ne perustelut, joita pakolliselle ruotsille annetaan (vähemmistö, historia, kulttuuri, Norden-yhtenäisyys) eivät päde Virossa millekään kielelle? Ja miksi ne moitteet, jotka pakon vastustajille annetaan (ruotsin tuhoaminen, alemmuuskompleksi, kulttuurin vaarantaminen) eivät päde Virossa?
Suomenkielisillä suomalaisilla ei ole niinkään paljon henkilökohtaisia siteitä ruotsin kieleen ja ruotsinkieliseen vähemmistöön, kuin virolaisilla on venäjään tai historialliseen saksaansa. Itse asiassa useimmilla suomenkielisillä ei ole mitään siteitä ruotsiin, ei mitään käyttöä ruotsin kielelle. Ainoa side on virkamiesruotsin suorittaminen, jolla vasta tulee muodollisesti oman maansa täysivaltaiseksi kansalaiseksi kelvaten valtion ja kunnan virkoihin.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Viro ei myöskään ole mikään paratiisi mamuille. Virossa elääkseen täytyy tehdä töitä, jota on niukasti omille kansalaisille.
Eivät siis pysty ottamaan tomaatinviljelijöitä tai kurkunpoimijoita esim. Thaimaasta.
Ainoa korkeassa asemassa oleva henkilö, joka jopa uskalsi moittia Helsi´ngin Sanomia, on Viron presidentti Ilves.
Därför kommer de hit och tar jobben från finländarna.
Olin vastikään Virossa ja siellä opas naureskellen vastasi maahanmuuttokysymykseemme, ettei heille ole tulijoita. On se maa vielä niin köyhä, että ensin on ruokittava omat mummot ja nostettava luhistumista lähellä olevat talot elettäviksi, ennen kuin on varaa laittaa kalliita vironeuroja monikulttuurisuusprojekteihin - varsinkin kuin sikäläiset venäläiset ovat sulkeutuneet omille alueilleen, joilla eletään ränsistyneestä kuin vanhassa Neuvostoliitossa, näky on aika pelottava.
Riikinruotsalaisten mantra "vårt granland Esland"... ja mitä suomenmaalaiset sanovat? "Ejkaj me baltteja olla?"
Kyllä tuo Viro ja tapansa herättää monesti ihailua. Eivät nöyristele ryssää eikä ruottalaista. Taitaa kansassa olla puhtia.
Loistavasti kirjoitettu aloitus.! Lisää tämänkaltaista, onkohan niin ettei tuollainen suomalaisen oman kulttuurin ja juurien halvetaminen onnistu, ilman päättäjien tukea , tai korkeilla virkamiespaikoilla olevien tukea. Mielenkiintoista olisi kuinka moni tärkeillä paikoilla oleva kannattaa pakkoruotsia, minä luulen että ruotsinmieliset ovat täyttäneet paikat ajat sitten. Mutta kansan tahtoa ei ne voi estää, korkeintaan hidastaa, mutta silloin oma virkaura voi saada "laskusuhdanteen"..! Pidetään me siitä kiinni. Me emme ole ruotsalaisia ja venäläisiksi emme tule, olkaamme siis suomalaisia.;-) Oma kulttuuri ja kieli on kullanarvosia, itsetunnon kannalta.
Oleellinen ero maiden välillä on se, että Viro ihan oikeasti itsenäistyi, mutta Suomi elää edelleen Ruotsin siirtomaana ja emämaan etua on täällä valvomassa oma puoleensa.
Aloittajan ongelma on siinä, että hän ei oikein tajua maailman menoa. Aloittaja vertaa suomea ja suomenruotsalaisia viroon. Aloittaja olettaa, että viro- venäjä- akseli olisi sama kuin suomi- suomenruotsalainen. Se ei pidä paikkaansa milään tavalla.
Suomessa asuvat ruotsinkieliset ovat historialtaan pidempiä kuin suomensuomalaiset. Esim Kustav Vasan ajoilla nykyisen Vaasan seudulla ei ollut olemassakaan suomenkielisiä ihmisiä. Samoin kuin Raahe- niminen kaupunki perustettiin Pietari Brahen toimesta. Tukholmassa katsottiin, että siitä saadaan hyvä satamapaikka erinäisille tavaroille. Tätä samaa tervaa kuljetettiin myös Uleåborgista ja lahden toisella puolen oli vastaava kylä, Luleå.
Tavara liikkui ja vuonna 1817 Venäjä katsoi asiakseen ottaa alueita Ruotsin Kuningaskunnalta. Nykyinen etelä Suomi liitettiin voimatoimin Venäjään. Kun taas iso osa pohjois suomea jäi edelleen Kuninkaalle Tukholmaan. Siitä tulee ns pähkinäsaaren rauhan raja, joka meni nykyiseltä pyhäjoeltä käkisalmeen. Pohjoinen kuului samelaisten lisäksi Ruotsiin.
Tähän mennessä Suomen rannikkoa olivat hallinneet Ruotsalaiset.
osa 2 tulee kohta
Yritätkö todistella, että ruotsin kieli tuli Suomen alueelle ensin. Sori. Ei tullut.
Minusta ei kuitenkaan suomenkielisten tai saamelaisten ole syytä ajaa ketään maasta vain siksi, että puhuivat täällä omaa kieltään ennen muita tänne tulleita. Oli täällä porukkaa ennenkin, tosin puhuivat tuntemattomia kieliä ja vaihtoivat ne suomeen tai saameen.
Alkuperäisessä tekstissä on kyse nimenomaan siitä, miksi sellaisia perusteluita, joita täällä käytetään pakollisen ruotsin puolesta, ei käytetä muualla eikä edes meillä muuta kuin ruotsin kielen kohdalla.
"Aloittaja olettaa, että viro- venäjä- akseli olisi sama kuin suomi- suomenruotsalainen."
Se nyt on ihan sama, mikä akseli oli mitäkin satoja vuosia sitten. Kyse on kiistämättä argumenttien samankaltaisuudesta. Viron kohdalla ne tajutaan heti ontoiksi - Suomessa niitä voi toistella vapaasti. Siinä ero.
Tallinna on saanut nimensäkin tanskalaisilta, koko virolainen ylimystö oli saksankielistä, venäläisyys on oleellinen osa tämän päivän Viroa - miksi virolaiset saavat olla kielensä suhteen rauhassa, mutta suomenkielisiltä vaaditaan muinaisen "akselin" perusteella pakollista ruotsia?
Suomen nykyisen alueen asukkaista on aina yli 80% olleet umpisuomenkielisiä. Jollei se merkitse historiaa tulkittaessa mitään, niin jo on kiero lähestysmistapa.