Järjen ja tunteiden sekamelskassa eläminen.

Olen todella usein pohtinut miksi pitää elää parisuhteessa!
Olen pitänyt asiaa luonnon julmana ideana joka ohjaa pelkästään lisääntymään ja loputtomalla seksuaalisen tyydytyksen pakolla joka hyväksyttävää vain toisen ihmisen kanssa (suorittamana)?

Ulkopuolinen paineistaminen vielä nykyäänkin on arkea sukulaisten ja jopa työporukan puolelta?
Vanhoollisen ajattelumallin mukaan on jotenkin epäonnistuja jos ei viimeistään 25v. alkaen asu parisuhteessa elämän loppuun saakka?...

On tosin alkanut olla ilmiöitä, että kaupungeissa asuu yhä enemmän yksin asuvia jotka eivät todellakaan edusta mitään epäonnistujaa!

Itse arvioin jälkiviisaana omaa tilannetta nuorena alle 20v. kun kaikilla alkoi olla tyttökaveri niin tuli jokin pakkotunne olevinaan myös itselläkin etsiä tyttökaveri ja sitten oltiin niin fraasimaisesti käsikädessä kävellen rannalla ja ja ja ja....
Velaton elämä muuttui velalliseksi piiiiitkäksi aikaa!!!

Lapsen syntymän jälkeen joitain vuosia eteenpäin niin erohan se tuli kun ei mitään ideaa tunnukkaan olevan asua yhdessä vaikka alunperin siinä oli se idea olevinaan hyvinkin vahvasti!?

16v. eron jälkeen asuin omineen ja olisin elänyt vaikka maalmantappiin saakka siten, mutta tunne vei ja parisuhe taas menossa? Kyse kuitenkin sillä erotuksella että ei ole uusien jälkeläisen hankinnanviettiä kummallakaan eikä tarvitse hoitaa toisen jälkeläisiäkään koska ovat jo aikuisia ja maailmalla!

Ajoittain miettii että onko sittenkin tunne vai järki kyseessä tässäkin suhteessa kyseessä. Tosin enemmän aikaa (99%) arjesta on rauhallinenmieli kun on vierellä hyvä ystävä samassa taloudessa arjen iloineen ja suruineen.

Mietitkö sinä parisuhdetta omituisena "pakkona"?
2245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No en mieti.
Olen lähes koko elämäni ollut sinkku, pisimmäällään suhteet ovat kestäneet muutaman kuukauden.

Kyse ei ole todellakaan mistään pesänrakennusvietistä yms. lapsineen koska itse en välttämättä edes halua niitä ellei nainen haluaisi (toisten lapsia en alkaisi myöskään huoltamaan).

Kysymys minulle on kumppanin kanssa yhdessä olemisesta ja olemassa olon kokemisen jakamisesta. Selviytymisestä yhdessä ja sille merkityksien kehittämisestä yhdessä. Tietoisuuden jakamisesta ja yhteyden tuntemuksesta johonkuhun toiseen.

Tämä tulee mieheltä joka on kolkyt ja risat sekä hyvin itsenäinen persoona, mutta tiedän miestä olen jäänyt paitsi ja saatan jäädä jatkossakin kun sopivaa vain ei löydy tai sitten pitäisi ottaa kuka tahansa.

Minusta tuntuu ettet osaa arvostaa parisuhdetta ja toisaalta ihmisen mielessähän on aina ristiriitaisiakin toiveita kuten sitä että saisi olla samaan aikaan vapaa mutta kunhan toinen olisi vierellä jne.

Mutta sen ihmisen kanssa tulisi olla sitä ideaa kokea asioita yhdessä vahvasti ja tiettyä samankaltaisuutta. Sitä vain ei arvosteta nykyaikana niin paljon vaan tähdätään lyhytaikaiseen tyydytykseen tai sitten kuvitellaan että se "liian mukava suhde" on "liian kaverillinen" eikä tuo tarpeeksi jännittävää kihelmöintiä tai draamaa.

Loppuun kirjoitan että osa varsinkin vanhemmista naisista on ollut näistä samaa mieltä ja todennut kuinka fiksu mies olen.

Eipä tuo fiksuus vain auta naisten löytämisessä. Ole onnellinen että sinulla on joku jonka kanssa oikeasti voit olla.

Äänestä

Jokainen pari voi luoda sen omanlaisen suhteen. Sopikaa että elätte yhdessä ja tarjoatte toisillenne hellyyttä ym. mutta eihän sitä tartte velalliseksi ryhtyä ja hankkia noita sukurasituksia ja velvoitteita. Olkaa rakastavaiset ja kaverit. ei turhia paineita. Ja hei, voihan sitä asua erillään, kuitenkin sitoutuneina toisiinsa! Ei kaikkien tartte mennä kaavan mukaan tätä elämää:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämää ihmettelevä kirjoitti:

Olen todella usein pohtinut miksi pitää elää parisuhteessa!
Olen pitänyt asiaa luonnon julmana ideana joka ohjaa pelkästään lisääntymään ja loputtomalla seksuaalisen tyydytyksen pakolla joka hyväksyttävää vain toisen ihmisen kanssa (suorittamana)?

Ulkopuolinen paineistaminen vielä nykyäänkin on arkea sukulaisten ja jopa työporukan puolelta?
Vanhoollisen ajattelumallin mukaan on jotenkin epäonnistuja jos ei viimeistään 25v. alkaen asu parisuhteessa elämän loppuun saakka?...

On tosin alkanut olla ilmiöitä, että kaupungeissa asuu yhä enemmän yksin asuvia jotka eivät todellakaan edusta mitään epäonnistujaa!

Itse arvioin jälkiviisaana omaa tilannetta nuorena alle 20v. kun kaikilla alkoi olla tyttökaveri niin tuli jokin pakkotunne olevinaan myös itselläkin etsiä tyttökaveri ja sitten oltiin niin fraasimaisesti käsikädessä kävellen rannalla ja ja ja ja....
Velaton elämä muuttui velalliseksi piiiiitkäksi aikaa!!!

Lapsen syntymän jälkeen joitain vuosia eteenpäin niin erohan se tuli kun ei mitään ideaa tunnukkaan olevan asua yhdessä vaikka alunperin siinä oli se idea olevinaan hyvinkin vahvasti!?

16v. eron jälkeen asuin omineen ja olisin elänyt vaikka maalmantappiin saakka siten, mutta tunne vei ja parisuhe taas menossa? Kyse kuitenkin sillä erotuksella että ei ole uusien jälkeläisen hankinnanviettiä kummallakaan eikä tarvitse hoitaa toisen jälkeläisiäkään koska ovat jo aikuisia ja maailmalla!

Ajoittain miettii että onko sittenkin tunne vai järki kyseessä tässäkin suhteessa kyseessä. Tosin enemmän aikaa (99%) arjesta on rauhallinenmieli kun on vierellä hyvä ystävä samassa taloudessa arjen iloineen ja suruineen.

Mietitkö sinä parisuhdetta omituisena "pakkona"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu