Antibioottikuuri ja kuivat limakalvot!

Jouduin tuossa syyskuun puolessa välissä syödä rankan antibioottikuurin rajuun keuhkoputkentulehdukseen. Maitohappobakteereja söin yhtäaikaa lääkärin kehotuksesta, kuulemma tuo antibiootti ihan mahallekkin sen verran raju ( hiivan estoon tietysti myös).

Musta tuntuu, että heti tästä antibioottikuurista lähtien on alapään limakalvot olleet kaameassa kunnossa. Koitin googlailla, ja ilmeisesti antibiootit voi tällaista saada aikaiseksi.
Nuo limakalvot on suoraansanottuna ihan korput! Välillä olen koittanut rasvata ihan tuollaisella paksulla perusrasvalla. Oliskohan joku muu parempaa?

Syön myös e-pillereitä (Yasmin, reilun vuoden olleet) ja nyt olen syönyt toista kertaa 2 laattaa putkeen. Tällä hetkellä tuo toinen laatta on siis vielä kesken, ja nyt tällä viikolla on alkanut ilmeisesti tiputella. En ole asiasta kuitenkaan ihan varma... Lähinnä on ollut ihan sellaista kirkasta verta eikä niinkään esim valkovuodon seassa. Mietinkin, että voisikohan tuo veri sittenkin olla peräisin limakalvoilta?

Mitään haavaumia en silmin tosin näe, mutta kyllä nuo paikat herkät on. Virtsatessa välillä vähän polttelee (eikä siis siihen malliin, että epäilisin virtsatietulehdusta, vaan sen kirvelevän paikan voi paikantaa kyllä tuonne limakalvojen alueelle)

ONKO KELLÄÄN KOKEMUSTA VASTAAVASTA? Basibactia kokeilin, ja taisi hiukan helpottaa tilannetta. Mitä tähän kannattaisi käyttää?
389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulle on käynyt samallalailla, eikä mikään tunnu auttavan kuin hetkellisesti! :(

Äänestä

Enpä halua mainostaa mitään tuotetta, mutta apteekeissä on tuohon tarkoitukseen öljyä, joten voi nimenomaan limakalvoille laittaa. Kannattaa rohekasti käydä apteekissa kertomassa vaiva ja kysymässä sopivaa tuotetta.

Äänestä

Minulla auttaa parhaiten Ceridal intime - öljy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apuha kirjoitti:

Jouduin tuossa syyskuun puolessa välissä syödä rankan antibioottikuurin rajuun keuhkoputkentulehdukseen. Maitohappobakteereja söin yhtäaikaa lääkärin kehotuksesta, kuulemma tuo antibiootti ihan mahallekkin sen verran raju ( hiivan estoon tietysti myös).

Musta tuntuu, että heti tästä antibioottikuurista lähtien on alapään limakalvot olleet kaameassa kunnossa. Koitin googlailla, ja ilmeisesti antibiootit voi tällaista saada aikaiseksi.
Nuo limakalvot on suoraansanottuna ihan korput! Välillä olen koittanut rasvata ihan tuollaisella paksulla perusrasvalla. Oliskohan joku muu parempaa?

Syön myös e-pillereitä (Yasmin, reilun vuoden olleet) ja nyt olen syönyt toista kertaa 2 laattaa putkeen. Tällä hetkellä tuo toinen laatta on siis vielä kesken, ja nyt tällä viikolla on alkanut ilmeisesti tiputella. En ole asiasta kuitenkaan ihan varma... Lähinnä on ollut ihan sellaista kirkasta verta eikä niinkään esim valkovuodon seassa. Mietinkin, että voisikohan tuo veri sittenkin olla peräisin limakalvoilta?

Mitään haavaumia en silmin tosin näe, mutta kyllä nuo paikat herkät on. Virtsatessa välillä vähän polttelee (eikä siis siihen malliin, että epäilisin virtsatietulehdusta, vaan sen kirvelevän paikan voi paikantaa kyllä tuonne limakalvojen alueelle)

ONKO KELLÄÄN KOKEMUSTA VASTAAVASTA? Basibactia kokeilin, ja taisi hiukan helpottaa tilannetta. Mitä tähän kannattaisi käyttää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu