Suru musertaa

katkerat kyyneleet

Viisikymppisellä isälläni todettiin Parkinson kuusi vuotta sitten. Tauti etenee pikku hiljaa, oireet pahenee. En ole koskaan puhunut hänen kanssaan tästä sairaudesta, enkä kenenkään muunkaan kanssa. Olen kieltänyt sen, lykännyt mielestäni, vähätellyt oireita. En halua että isäni on sairas. Pelkään sitä päivää jolloin isä ei enää tunnista minua. Rakastan isää, en pysty menettämään häntä. Haluaisin itse kuolla jotta minun ei tarvitsisi käydä tätä läpi.

Viikko sitten puhuin isästäni terapeutille jonka luona käyn. Kerroin ensimmäisen kerran kuinka paljon pelkään ja miltä tuntuu kun isä on sairas. Surin ensimmäisen kerran vapaasti, ilman kieltämistä. Tuntuu että hukun kyyneliin, mikään ei ole ikinä tuntunut näin pahalta. Isä on maailman viisain ja kiltein ihminen, enkä voi kuvitella että joskus se kaikki on poissa. Miksi hyvien ihmisten pitää kärsiä? Antaisin kaikkeni jos isä saisi taas olla terve.

11

1463

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suru...

      jos haluat vertaistukea voit kirjoittaa minulle, tiedän miltä sinusta tuntuu... :(
      [email protected]

    • karkki3

      Älä murehdi "kulta",
      parkinsonin kanssa voi elää, siihen ei "kuole".
      Minun isäni eli 17 vuotta sairastuttuaan 59 vuotiaana parkinsoniin. Taudin toteamisesta kymmenen vuotta hän eli täyttä elämää, ennen kun hän joutui rullatuoliin.
      Nyt minulla viime vuonna todettiin pitkälle edennyt parkinson tauti. Minä olen "vasta" 43vuotta ja minulla on ihanat pienet kouluikäiset kaksospojat. He antavat minulle niin paljon voimaa ja iloa jaksaa!!! Olen niin onnellinen heistä. Pojilleni oli viime jouluna kova paikka kun jouduin kertomaan heille sairaudestani, sillä heidän ukki kuoli edellisenä kesänä samaan tautiin (sydän prakas). Poikani toteavat minulle usein että olen" ihana äiti, maailman paras äiti, vähän sä oot köntys mut ei se mitään haittaa, oot aikaisin mummoutunut. Älä murehdi elä tässä ja nyt.

    • anne

      tietääkö kukaan kuuluuko parkinsoniin selkäsärky?

    • Jill---``

      Kuuluu se , sillä minun puolisoni parkinson alkoi juuri selkäsäryllä.

    • örrttyppppp

      Lihasheikkous, masennus ja tästä johtuva liikkumattomuus, taudista itsestään suoranaisesti johtuva liikkumattomuus...> herkkyys selkäkivuille. Veikkaisin.

    • pirkko

      hei

      Isäsi elämäolisi varmaan helpompaa.jos puhuisit hänen kanssaan sairaudesta, niin isäsikin saisi vapaasti sairastaa.

      Mene isäsi mukaan seuraavan kerran neurologille,niin saat tietoa sairaudesta. Parkinsonin taudin eteneminenon yksilöllistä, lääkityksen kohdalleen saaminen tosi tärkeää. Oireita on,mutta useimmat tulee niiden kanssa toimeen.

      Itse sairastuin n.40 vuoden iässä ja nyt on mennyt yli kymmenen vuotta. Olen työelämässä edelleen ja lääkkeitä on vaihdeltu vuosien mittaan. Tällä hetkellä vointi kohtuullinen. Kerron tämän siksi, jotta huomaisit, että sairauksien kanssa voi myös elää ja nauttia monista asioista.

      Toivottavasti pääsette avoimeen keskusteluun isäsi kanssa. Autat häntä parhaiten ,kun et murehdi asioita etukäteen. Nauttikaa tästä päivästä, isäsi ja sinä!

    • Tuula

      Hei

      Suurin osa lapsista käyttäytyy noin kun sinä koska se on ns. shokki lapselle kuin myös sairastuneelle.
      Jos tämä sinua yhtään helpottaa oma lapseni suuttui kun sai kuulla että olen sairastunut ja huusi minulle toivovansa että kuolisin mieluummin kun että hänen täytyi katsoa minua. Itkin ja päätin etten koskaan anna sanojaan takaisin. Se oli reaktio joka oli odotettavissa koska kuoleman pelko oli menettää äiti.
      Nyt kun asiasta on kulunut vuosia hän ymmärtää tilanteen ja sen ettei
      p. sairauteen kuole. Anteeksi on annettu. Elämä Jatkuu. Puhuminen on parasta lääkettä joten ota härk'ää sarvista ja avaa keskustelu isäsi kanssa joka päivä, sillä voit auttaa myös hänen sanojen muodostamista ja äänen kuuluvuutta siis positiivista.

      • en halua kuolemaa

        Hyvä Tuula,

        kyllä Parkinsonin tautiin kuollaan. Varsinkin siihen sairastuneet, kuka ennemmin ja kuka myöhemmin. Se on yksilöllinen ja pirullisen kavala tauti.

        Taistelemme juuri nyt puolisoni tautia vastaan, vaikka tiedämme häviävämme sille, jonakin päivänä.


    • Huonot kortit

      Voi sinua rakas lapsi! Sain itse P-diagnoosin 44-vuotiaana 8 vuotta sitten. Ei elämä siihen pysähdy. On paljon pahempiakin sairauksia. Mene ja kerro kaikki murheesi isällesi. Hän ymmärtää varmasti ja voi lohduttaakin sinua. Hienoa kuulla että arvostat niin paljon isääsi. Hänenkin pitäisi saada kuulla se. Minä ainakin kuulisin mieluusti jotakin sellaista.

      Kyllä Parkinsonin voi ottaa puheeksi. Ei minustakaan tunnu mitenkään pahalta puhua sairaudestani. Elänhän sen kanssa joka päivä. Sairauden myötä olen mielestäni oppinut paremmin arvostamaan asioita, jotka ovat lopulta kaikkein tärkeimpiä. Siksi olen toisaalta oikeastaan kiitollinen osastani. Kaikillahan meillä on ristinsä kannettavanaan. Ajattele niin että ehkä isäsi on hyvä kantamaan juuri tätä ristiä.

      Isäsi kyllä tuntee sinut siinä kuin joku muukin. Dementia ei ole mitenkään erityisen yleistä Parkinsonin taudissa. Et kai ole sekoittanut tähän Alzheimerin tautia?

      Ei muuta kuin häntä pystyyn ja katso luottavaisena tulevaisuuteen. Iloitse isästäsi ja kaikesta muusta hyvästä mitä sinulla vielä on. Sinullahan on omakin elämä elettävänä eikä isäsikään varmasti halua että murehdit liikaa hänen takiaan. Vaikka isäsi olisi nyt terve kuin pukki, joutuisit todennäköisesti kerran hänet hyvästelemään. Minusta ainakin on paljon parempi että tyttäreni hautaa minut kuin päinvastoin.

      Elämässä on kuitenkin niin paljon hyvää ja kaunista.

    • ravinto.

      Hoitakaa ravinnolla

      ennenkaikkee D-vitamiinia
      Omega 3 rasvoja

      jne...

      eikö lekuri oo kertonut?

    • asiaa tuntematon

      Yksinkertaisesti kaikki viljatuotteet pitää täysin karsia pois ruokavaliosta.
      Ei tauti parane sillä millä se on hankittu.
      Viljat ovat usein syyllisenä myös parkinsonin taudin aiheuttajana

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45329
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      195
      10856
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9701
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8518
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3200
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2212
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      35
      1597
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1500
    Aihe