Olen 21 vuotias helsinkiläinen opiskelija. Olen viimeaikoina kokenut voimakkaan identiteettikriisin, jonka seurauksena en enää tunne itseäni ollenkaan. En tiedä mistä pidän, en tiedä missä olen hyvä, en tiedä millaisten ihmisten kanssa tulen toimeen. En enää ole varma edes omasta luonteestani. Olen muuttunut valtavasti kuluneen vuoden aikana. Musiikkimakuni, elämäntapani, tapa jolla suhtauden opiskeluun, kaikki ovat muuttuneet. Osaisiko joku selittää muutamat omituisuuteni:
Olen käsittämättömän huolimaton pikkuasioissa. Unohtelen tavaroitani ja teen jatkuvasti huolimattomuusvirheitä opiskelutehtävissä. Jostain syystä en kuitenkaan ikinä unohda tapaamisia tai dead-linejä. Pikemminkin muistan menoni ulkoa kahden viikon päähän enkä käytännössä tarvitse lainkaan kalenteria. Ristiriitaista ?
Monet ovat sanoneet minua sosiaalisesti lahjakkaaksi. Kuitenkin auon päätäni väärissä paikoissa päästellen ilmaan typeryyksiä, koska en kai harkitse mitä sanon. Jälleen ristiriitaista?
Olin lukion ja peruskoulun ajan todella tunnollinen oppilas. Minulla oli periaate että keskiarvoni oli noustava jatkuvasti. En sallinut itselleni pudotuksia ja kun sellainen tapahtui minua alkoi masentaa. Kympit ja ysit todella merkkasivat jotain. Nyt tuntuu siltä että motivaationi on romahtanut. Opiskelu tuntuu yhdentekevältä, aivan kuin sillä ei olisi kosketuspintaa todellisuuteen. Aivan kuin siitä ei olisi mitään hyötyä! Kuitenkin tiedän että opiskelusta on paljon hyötyä!
Tulin ennen hyvin toimeen sukulaisteni kanssa. Nyt kuitenkin tuntuu etten voi sietää äitiäni vaikka hän tekee kaikkensa auttaakseen minua. Tuntuu että sukulaiseni ovat vain häiriötekijöitä, jotka häiritsevät opiskeluani, jolla ei ole mitään väliä! Kuitenkin pidän välejä sukulaisiini koska rakastan heitä. Pikkuasiat vaan ovat alkaneet otaa nuppiin.
Kiinnostuin viime syksynä muistin parantamisesta tekniikoiden avulla, koska halusin kompensoida hajamielisyyttäni. Nyt huomaan pystyväni opettelemaan korttipakan alle 5 minuutin ja tekemään sudokuja päässäni. En enää tiedä onko tämä normaalia edes tekniikoiden avulla. Mieleen nousee ajatuksia omasta kummallisuudesta.
Olen tullut vainoharhaiseksi muiden ihmisten suhteen. Siksi aloin kirjoittaa näille palstoille. Minua ahdistaa jos muut tietävät kuka olen. Koen kai jonkinlaista häpeää elämäni takia. En kehtaa esittäytyä ihmisille, koska koen muut ihmiset jotenkin uhkaavina. Olen ollut koko ikäni enemmän tai vähemmän yksinäinen, koska minua kiusattiin koulussa. Kuitenkin tunnen häpeää siitä, että kirjoitan tänne!
Minulla on todella hyvä itsehillintä. Pystyisin halutessani kääntämään elämäni suunnan päinvastaiseksi viikon aikana. Olen tehnytkin niin pari kertaa koska en ollut tyytyväinen silloiseen elämäntilanteeseeni. Tämä tapahtuu tietoisella päätöksellä. On kuitenkin asioita, joihin itsehillintäni ei kertakaikkiaan pure. Yksi tällainen on arkuuteni muita ihmisiä kohtaan ja tietyt ruoka-aineet kuten kahvi.
Selittelen jatkuvasti asioita itselleni. Oma persoonani pyörii mielessäni, koska löydän itsestäni jatkuvasti huonoja puolia, jotka haluaisin korjata. Sitten keksin mitä kummallisimpia strategioita kuvitteellisten vikojeni korjaamiseksi. Kamalinta tässä on se, että muutan yleensä elämääni keksimieni strategioiden mukaan. Eikä näiden strategioiden toimivuudesta edes ole varmoja takeita. Tälle puolelleni en voi tehdä mitään!
Olen ollut lievästi masentunut jo pitkään, koska oma kummallisuuteni ahdistaa minua. Mistä tässä kaikessa on kyse? Olenko joku diagnosoimaton ADHD Asperger tapaus, josta elämä on koulinut täyden friikin? Tuntuu että olen tulossa hulluksi!
Olen käsittämättömän huolimaton pikkuasioissa. Unohtelen tavaroitani ja teen jatkuvasti huolimattomuusvirheitä opiskelutehtävissä. Jostain syystä en kuitenkaan ikinä unohda tapaamisia tai dead-linejä. Pikemminkin muistan menoni ulkoa kahden viikon päähän enkä käytännössä tarvitse lainkaan kalenteria. Ristiriitaista ?
Monet ovat sanoneet minua sosiaalisesti lahjakkaaksi. Kuitenkin auon päätäni väärissä paikoissa päästellen ilmaan typeryyksiä, koska en kai harkitse mitä sanon. Jälleen ristiriitaista?
Olin lukion ja peruskoulun ajan todella tunnollinen oppilas. Minulla oli periaate että keskiarvoni oli noustava jatkuvasti. En sallinut itselleni pudotuksia ja kun sellainen tapahtui minua alkoi masentaa. Kympit ja ysit todella merkkasivat jotain. Nyt tuntuu siltä että motivaationi on romahtanut. Opiskelu tuntuu yhdentekevältä, aivan kuin sillä ei olisi kosketuspintaa todellisuuteen. Aivan kuin siitä ei olisi mitään hyötyä! Kuitenkin tiedän että opiskelusta on paljon hyötyä!
Tulin ennen hyvin toimeen sukulaisteni kanssa. Nyt kuitenkin tuntuu etten voi sietää äitiäni vaikka hän tekee kaikkensa auttaakseen minua. Tuntuu että sukulaiseni ovat vain häiriötekijöitä, jotka häiritsevät opiskeluani, jolla ei ole mitään väliä! Kuitenkin pidän välejä sukulaisiini koska rakastan heitä. Pikkuasiat vaan ovat alkaneet otaa nuppiin.
Kiinnostuin viime syksynä muistin parantamisesta tekniikoiden avulla, koska halusin kompensoida hajamielisyyttäni. Nyt huomaan pystyväni opettelemaan korttipakan alle 5 minuutin ja tekemään sudokuja päässäni. En enää tiedä onko tämä normaalia edes tekniikoiden avulla. Mieleen nousee ajatuksia omasta kummallisuudesta.
Olen tullut vainoharhaiseksi muiden ihmisten suhteen. Siksi aloin kirjoittaa näille palstoille. Minua ahdistaa jos muut tietävät kuka olen. Koen kai jonkinlaista häpeää elämäni takia. En kehtaa esittäytyä ihmisille, koska koen muut ihmiset jotenkin uhkaavina. Olen ollut koko ikäni enemmän tai vähemmän yksinäinen, koska minua kiusattiin koulussa. Kuitenkin tunnen häpeää siitä, että kirjoitan tänne!
Minulla on todella hyvä itsehillintä. Pystyisin halutessani kääntämään elämäni suunnan päinvastaiseksi viikon aikana. Olen tehnytkin niin pari kertaa koska en ollut tyytyväinen silloiseen elämäntilanteeseeni. Tämä tapahtuu tietoisella päätöksellä. On kuitenkin asioita, joihin itsehillintäni ei kertakaikkiaan pure. Yksi tällainen on arkuuteni muita ihmisiä kohtaan ja tietyt ruoka-aineet kuten kahvi.
Selittelen jatkuvasti asioita itselleni. Oma persoonani pyörii mielessäni, koska löydän itsestäni jatkuvasti huonoja puolia, jotka haluaisin korjata. Sitten keksin mitä kummallisimpia strategioita kuvitteellisten vikojeni korjaamiseksi. Kamalinta tässä on se, että muutan yleensä elämääni keksimieni strategioiden mukaan. Eikä näiden strategioiden toimivuudesta edes ole varmoja takeita. Tälle puolelleni en voi tehdä mitään!
Olen ollut lievästi masentunut jo pitkään, koska oma kummallisuuteni ahdistaa minua. Mistä tässä kaikessa on kyse? Olenko joku diagnosoimaton ADHD Asperger tapaus, josta elämä on koulinut täyden friikin? Tuntuu että olen tulossa hulluksi!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Koulunumerot ei ole elämä. Sulla on vielä 3-5 vuotta koulua jonka jälkeen vielä yli 40 vuotta elämää edessä, jossa ei juuri numeroita kysellä. Onnea matkaan, et ole ainakaan hullu koska et siitä kirjoittaisi jos oikeasti olisit.
Olet juuri yhdessä monista ihmisen kehitysvaiheista. Arvostelet entisiä ja uusia ominaisuuksia! Mitä kirjoitit ominaisuuksistasi, osoittaa keskitasoa parempaa älykkyyttä, mutta myöskin sitä, että stressaat itseäsi kaiken aikaa.
Sano itsellesi, että olet hyvä sellaisena kuin olet. Ota vapaata korkeista vaatimuksistasi. Ajattele, että esim. Einstein otti aikaa hullutella ja laskea leikkiä.Olisi hyvä, että löytäisit hyvän ystävän, jonka kanssa jutella kaikista ajatuksista. Mutta anna hänenkin kertoa itsestään ja miettikää sitten yhdessä, mitkä ovat tavoitteenne.
Mutta kaikesta suunnittelusta pitää ottaa "lomaa" ja ajatella, että hyvät ajatukset syntyvät usein tyhjästä. Et sinä hullu ole, mutta ehkä tuleva pääministeri tms. Hyvää jatkoa!
Kiitos vaan kehuista joita en tosin voi allekirjoittaa. Olisinkin huippuälykäs niin kaikki olisi helpompaa. Yleensä ahdistukseni lisääntyy kun ihmiset ottavat kantaa älykkyydestäni. Heitä on nimittäin kahta sorttia. Osa pitää minua keskivertoa älykkäämpänä, mutta osa taas tyhmänä, suorastaan jälkeenjääneenä. Itsestäni tuntuu että olen lähempänä jälkimmäistä. Toisaalta olisi helpompaa jos voisi vain todeta: "Olen tyhmä, minusta ei koskaan tule mitään. Etsin siis vain yksinkertaisia, manuaalisia työtehtäviä".
Keksin muistitekniikat, koska halusin pärjätä paremmin koulussa, ja elämässä ylipäätään. Opiskelen korkeakoulussa ja keskiarvoni on asteikolla 0...5 varmaan vähän yli 3. Arvosanat tosin romahtivat kun motivaatio kuoli. Olen harkinnut katoamista, ts. välien katkaisemista kanssaihmisiini, koska en voi sietää suhdetta itseni ja heidän välillä. Kyllä, vika on meissä molemmissa. Lisäksi en voi sietää omaa huolimattomuuttani joka tuottaa minulle häpeää ja henkistä kipua.
Monet ovat sanoneet että minun pitäisi ottaa lomaa. Itse olen toista mieltä. Minusta on tullut laiska ja saamaton, pitäisi yltää samanlaisiin tuloksiin kuin vuosi sitten, jolloin arvosanat pyörivät nelosen ympärillä. Ehkä tässä on vielä jäännettä vanhasta periaatteestani, että pudotus alaspäin on kiellettyä.
Tiedän että on tyhmää kiduttaa itseään. Osaan kuitenkin aina vakuuttaa itseni siitä että toimimalla "suunnitelman mukaan" kaikki kääntyy parempaan päin. Yleensä ajaudun uudenlaiseen kidutuksen kierteeseen.
Viimeisin villitykseni on elämäntapojen täydellinen optimointi. Ikävä kyllä se ei ole tuonut helpotusta masennukseen, paitsi väliaikaisesti. Asun vanhempieni luona, mutta sain heidät vakuutettua muutoksen tarpeellisuudesta. Niinpä käänsin koko kämpän ylösalaisin, koska halusin tehdä siitä "järjestyneemmän". Luulen että se tuo minulle paremman elämänhallinnan, koska siisti ympäristö rauhoittaa mieltä. Lisäksi uskon että on helpompi opiskella kun asiat ympärillä ovat järjestyksessä. Tämä kaikki potkaisi takaisin kun tajusin että toimin hyvin Asperger-tyylisellä tavalla. Ja tätä kirjoittaessani mietin tekstin itsestäni antamaa kuvaa. Kirjoitukseni on varmaan epälooginen ja sekava, mutta haluan kirjoittaa sen, koska ahdistus täytyy purkaa jonnekin.
Jos en vielä ole hullu, niin vuoden kuluttua ei ole mitään takeita. Ja juuri äsken äitini kertoi että laitoin hajamielisyyksissäni piirakan jääkaappiin, vaikka sen ei tarvitsisi olla siellä. En edes muistanut koko asiaa ennen kun kuulin siitä. Tätä elämäni on.