Olen 18-vuotias naisen alku. Olen seurustellu poikaystäväni kanssa vuoden verran ja muutimme juuri yhteen.
Edellisessä suhteessa tulin petetyksi vuoden seurustelun jälkeen ja kaiken lisäksi kuulin exäni pettämisestä aivan muualta kuin häneltä.
Ongelma on etten pysty luottamaan nykyiseen poikaystävääni vaikka tiedän ettei hän minua pettäisi ja hän rakastaa minua. Rasittaa kun olen jatkuvasti vainohrhainen hänen puuhistaan. Yritän kovasti luottaa häneen, mutta kun ajattelenkin sitä tunnetta miltä tuntuu tulla petetyksi, en kestäisi sitä uudelleen.
Asiaa ei ainakaan auta, että kaiken lisäksi olen mustasukkainen hänen kavereilleen, niistä 80% on naispuolisia. Tiedän että suhteita ei kannata pilata mustasukkaisuudella mutten voi asialle mitään.
Auttakaa miten pääsen luottamupulasta ja mustasukkaisuudesta eroon!

Vastaukset 1
Vanhimmat
voiei ! mulla on tuo ihan sama ongelma, edellisessä suhteessa petetty ja nyt koko ajan varpaillaan. Hirveä mustasukkaisuus ja vainoharhaisuus joka asiasta. Eikä tästä pääse yli vaikka kuinka yrittää !