Minulla on 4,5kk ikäinen amstaffin pentu ja se ei meinaa millään oppia sisäsiistiksi. Minulla ei ole pihaa jossa sitä voisi käyttää pissalla tunnin välein. Käytän pentua lenkillä 3-4 kertaa päivässä. Siltikin pentu tekee aamulla ennen kuin herään kakat ja pissat sisälle, jopa pariinkin otteeseen. Käyn pennun kanssa ensimmäisen kerran ulkona noin kello 9-10 aikaan aamulla. Pentu pissailee sisään useita kertoja päivässä vieläkin. Onko peli jo menetetty? Kyseessä on poikapentu. Onko mitään vinkkejä minulle?
apua sisäsiisteyteen?
harmittelija.
4150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Herää pennun kanssa aikaisin lenkille. Seuraa, mikä on pennun normaali rytmi. 9-10 aikaan on tuon ikäiselle liian myöhään. Lähde ulos heti kun nouset. Vaatteet niskaan ja ulos. Siinä ei ole aikaa hidastella. Kanna koira ulos, jos se tuppaa tekemään tarpeet matkalle. Siis, jos kantaminen on mahdollista. Koira harvemmin pissaa sylissä.
Käy lenkillä parin tunnin välein, kun olet kotona. Joka puolella on pihaa heti ulko-oven ulkopuolella. Lähimmälle sopivalle pissapaikalle tuskin on montaa kymmentä metriä matkaa. Ulos, kun koira herää ja ruuan jälkeen. Samoin kannattaa käydä riehakkaamman leikin aikana/jälkeen, kun se useimmiten aiheuttaa tarpeen tyhjentää rakko ja suoli.
Aikuiselle koiralle riittää 3-4 kertaa ulkoilutus, pennulle ei. Oma koira tuli kokonaan sisäsiistiksi vasta 10 kk iässä, eli sulla ei ole vielä mikään kiire :)
Ei pihaa meilläkään, oma pentumme n.samanikäinen.
käydään ulkona illalla n.21.00(ikävää vaan kun on pimeää)
Aamulla pentu tulee katsomaan ollaanko herätty,klo aika vaihtelee, ja heti vaatteet päälle ja ulos. kyllä meilläkin vielä vahinkoja satuu,varsinkin pissa,muutamia kertoja pvä.
olen ajatellut ,että kun pentu kasvaa,niin pystyy pidättämään hieman kauemmin,kun ei krs talosta viitsi joka tunti ulkona käyttää,eikä se mielestäni ole tarkoituskaan. aamu ulkoilun jälkeen ruoka, ja kohta taas ulos,tarpeille,sisään-ja n.2h jälkeen päiväulkoilu,pväruoka,ja taas ulos,tarpeille.
se on varmaan aika yksilöllistä,kuinka nopeasti ruuan jälkeen ulos tarvii päästä.
eli ei varmaan vielä aihetta huoleen:=)
Sehän se on se ulkoilu lääke tähän vaivaan, ja todellakin aikainen ylösnousu :)
Meillä on ollut helppo opettaa, kun asutaan ok-talossa maalla. Aina vähän väliä ulos. Pentu oli 7 vkoa, kun tuli taloon. Alkuun joka tunnille käytettiin ulkona. Aamulla vietiin välittömästi ulos, kun koira kuulosti heräävän. Mulla oli aikaa, kun olin lomalla ekat 4 viikkoa... Koiran "rytmin" oppii tuntemaan. Nyt hupi on 4 kk ja viikon päälle. Viimeisen viikon aikana lattialle on tullut yksi pissa, vaikka koira on päivisin jo useampia tunteja yksin kotona.
Hirvittävän työn ja aktiivisuuden vaatii, että saa pennun suht´ pian sisäsiistiksi. Teillä on työläämpää tuo uloslähtö, mutta kyllä se koira oppii. Vaatii vain sinulta hieman enemmän moppaustaitoja. Tsemppiä matkaan!
Kiitän vastauksistanne :)