Hei Keskiyö,
Olen 40 nainen. Nykyään enimmäkseen vaan viestitellään ja soitellaan miehen kanssa, jonka kanssa ollut pitkä, mutta hieman on/ off suhde. Suhde sinänsä on toimiva, hyvinkin toimiva. Mutta olosuhteet muuttuivat ja nyt on tilanne jämähtänyt. Näetkös tähän jotain selkeätä parannusta jatkoon, esim silloin kun miehen jälkikasvu muuttaa pois kotoa? Mies on 40 , tummempitukkainen, hieman pyöreämpi, ei kovin pitkä.
Tai onko sittenkin edessä uudet suhdekuviot jossain vaiheessa?
Kiitos etukäteen
Keskiyö
3
84
Vastaukset
Hei
tämä suhde voisi toimia edelleenkin, se voisi olla yksi parhaita teille molemmille ylipäätänsä. erotiikka on aitoa ja rohkeaa.
sinä taidat kyllästyä siihen, ettei sinua oteta kaikkeen mukaan. kuulut kuvioon, etkä halua piilotella ja odottaa vuoroasi. miehen tulisi esitellä sinut lapsilleen ja olla avoimempi.
jos kyllästyt, niin varoita häntä siitä jo ajoissa. pelisäännöt on oltava samat ja selvät molemmille, muuten menetät itsesi mokomalle pelille.
rakasta itseäsi ja toimi sen mukaan, et ole mikään varanumero silloin, kun kumppanille sopisi kalenterin mukaan.
t:: Keskiyö
ps. voimme katsoa sitä myös pitkän kaavan mukaan, jos olet kiinnostunut. osoitteeni on profiilissani, kerron siellä miten se tehdään.- jämähtänyt
Hei,
Kiitos paljon. Mitä tälle sivustolle on tapahtunut, että vastaukseni hukkuvat? Kun käyttää nimimerkkiä "jämähtänyt" niin näköjään vastauksetkin jämähtää jonnekin. :)
Tämä on kolmas ja lyhennetty :) versio. Eli tuntenut lapset jo vuosia, yhdessä asuttukin, aina kun mahdollista. itsenäistymässä ovat, luulin että ehkä silloin mies jaksaa/haluaa tehdä selkeän muutoksen/etenemisen meille. Ilmeisesti sitten ei, vai? Harmi menettää hyvä suhde, kun vihdoin sellaisen löysin. Hei
joskus nämä linjat tekevät mitä tahtovat, minultakin on hävinnyt kirjoituksia joskus.
näen sillä tavalla, että miehelläsi on tiukempi suhde lapsiensa kanssa, kuin sinulla. sinä olet jotenkin ulkopuolinen.
et saa häneltä tarpeeksi huomiota ja myötätuntoa, tukeakaan.
kannattaa jutella siitä rauhallisesti, kyllähän arki hiipii jokaiseen suhteeseen ja sitä sitten vain hämmästyy, kun huomaa asioiden niin kovasti muuttuneen.
t: Keskiyö
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841369- 52987
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370818- 146789
- 55709
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124707- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76622
- 56604